Ihmiskunnan enemmistö asuu urbaanisti, joten yhä useampi antropologiksi kouluttautunut tutkii kaupunkielämää. Kaupungistumisen vauhti ja mittakaava rikkovat kuitenkin jatkuvasti ennätyksiä. Jotkut tutkijat ovat jopa sitä mieltä, ettei kaikkea urbaania rakentamista voi ajatella kaupungistumisena. Eeva Berglund ja Cindy Kohtala kertovat toimittamastaan Helsinki-kirjasta, jonka keskeinen viesti on, että pääkaupungista voi keskustella moniulotteisemmin kuin tähän asti on ollut tapana.

AntroBlogin työelämätoimitus nappasi haastatteluun sosiaali- ja kulttuuriantropologian professori Sarah Greenin Helsingin yliopistolta. Cambridgen yliopistosta valmistunut professori Green on laaja-alaisesti erikoistunut antropologi, joka on käsitellyt omassa tutkimuksessaan muun muassa raja-alueita, tilaan ja paikkaan nivoutuvia suhteita sekä sukupuolta ja seksuaalisuutta. Jututimme häntä antropologien tämän päivän työllisyysnäkymistä ja alan soveltamisesta akatemian ulkopuoliseen maailmaan. Miten työelämän rakennemuutos tulee näkymään antropologien työelämässä?

Miksi eri aikoina ja eri puolilla maailmaa imetyksen kesto on ollut niin vaihtelevaa? Miksi Suomessa vielä sata vuotta sitten puolet kaksivuotiaista oli imetettyjä, mutta nyt tutkitusta tiedosta ja suosituksista huolimatta imetys loppuu keskimäärin seitsemän kuukauden ikään mennessä? Tilanne oli vielä heikompi 70-luvulla, jolloin vain 10% lapsista sai rintamaitoa puolivuotiaana. On selvää, että yhteiskunnalliset muutokset ja ympäröivä kulttuuri vaikuttavat imetykseen valtavasti. Länsimaissa koulutetut ja sosioekonomiselta asemaltaan parempiosaiset imettävät huomattavasti pidempään kuin ei-koulutetut sisarensa. Yksinhuoltajat imettävät vähemmän kuin parisuhteessa olevat. Myös maahanmuuttajien parissa on havaittu, että uuteen maahan muuttamisen jälkeen imetyksen kestot lyhenevät rajusti, jopa saman naisen kohdalla.

Vuoden 2015 metsäpalot Indonesiassa ovat olleet tuhoisimmat sitten vuoden 1997. Noin kaksi miljoonaa hehtaaria metsää on palanut ja Indonesian hiilidioksidipäästöt kasvaneet niin, että ne kattavat nyt jopa kolme prosenttia globaaleista päästöistä. Indonesia on oivallinen esimerkki siitä, miten historia ja poliittinen järjestelmä sekä globaalit rakenteet ovat vaikuttaneet ympäristön tilaan. Erittelemme syitä, jotka liittyvät Indonesian valtion muodostukseen ja raja-alueilla tapahtuneisiin ympäristömuutoksiin ja tulipaloihin. Näitä tekijöitä ymmärtämällä voidaan nähdä, miksi tulipalot ovat niin hallitsemattomia ja tuhoisia juuri Indonesian tietyillä saarilla.

Maailmassa järjestetään vuosittain satoja tieteellisiä konferensseja, joihin osallistuu lukematon määrä asiantuntijoita eri aloilta. Konferenssit näyttäytyvät tiedeyhteisön ulkopuolisen silmissä usein vieraina ja epäkiinnostavina tapahtumina. Kuinka paikkansapitäviä ovat mielikuvat puuduttavan tylsistä, monotonisella äänellä pidetyistä paneeliesityksistä tai silmälasipäisistä nörteistä väittelemässä kiihkeästi täysin käsittämättömistä asioista? Voisiko tiedeskenellä olla annettavaa myös laajemmalle yleisölle? Missä mättää, kun tiedeyhteisön saavutukset harvoin kantautuvat alan ulkopuolisten korviin?

Miltä yliluonnollinen tuntuu keskellä tavallista arkipäivää? Ihmismieli taipuu monenlaisiin kokemuksiin. Mitä poikkeavampaa niiden sisältö on, sitä todennäköisemmin niitä kutsutaan yliluonnollisiksi, epätodellisiksi tai jopa mielenhäiriöisiksi. Eräs kiinnostava poikkeavan tietoisuuden muoto on sellainen, jossa näkymättömän yliluonnollisen olennon läsnäolo koetaan todellisena. Helsinkiläisessä uuskarismaattisessa seurakunnassa armolahjat ovat jokaisen saatavila ja Jeesuksen kanssa jutteleminen, Pyhän Hengen ohjaamana tanssiminen ja euforinen kielillä puhuminen ovat jokapäiväisiä tapahtumia.

Miten yhteistoiminnallinen suunnittelu voi johtaa jatkuvien kiistojen noidankehään, vaikka se pyrkii löytämään parhaan mahdollisen kompromissin? Miten tällaisista noidankehistä on mahdollista päästä ulos? Pohjois-Suomen talousmetsien hallintaan liittyvien kiistojen tarkastelu osoittaa, että metsien hallinta ajautui vuosien noidankehään. Suunnitteluprosessit, hakkuuaikeet, hakkuut, protestit ja mediakiistat seurasivat toisiaan. Suunnittelu ei kyennyt aina ottamaan huomioon ympäristöjärjestöille, poronhoitajille ja matkailuyrittäjille tärkeitä tiettyihin kohteisiin liittyviä arvoja.

Surullista, mutta niin se maailma muuttuu: merimieskulttuuri ei ole enää Suomessa entisensä. EU-säädökset, kiireisemmät työajat sekä parantuneet työolot ja yhteydenpitovälineet ovat johtaneet maihinpääsyn merkityksen vähenemiseen ja siten merenkulkijoiden entisten kokoontumispaikkojen katoamiseen. Merimieskapakat ja merimieskirkoissa vietetyt yöt lienevät taakse jäänyttä elämää, mutta verrattain nopeasti tapahtuneeseen muutokseen tyytymättömät ovat löytäneet tiensä toisenlaiseen urbaaniin nomadismiin. Varmin paikka ulapan kulkijoiden kohtaamiseksi vaikuttaa olevan Vuosaaren sataman merimieskirkko ja merimieskeskus.