Siirry suoraan sisältöön

Syntynyt lapsettomaksi

 

Yhteiskunnassamme elää stereotypia naisesta, joka valitsee lapsettomuuden kovan rahan, spontaanien lomamatkojen ja cosmopolitaninhuuruisten irtosuhteiden houkuttelemana. Vaikka perheen ja uran yhdistämisestä ollaan puhuttu vuosikymmeniä, vaikuttavat ne yleisen mielipiteen mukaan olevan yhä jossain määrin toisensa poissulkevia. Joko valitset perhe-elämän ihmisläheisine arvoineen tai kovat arvot ja työuran.

Vapaaehtoisesti lapsettoman naisen oletetaan edustavan jälkimmäistä kategoriaa. Mutta onko lapsettomuus arvo- tai elämäntapavalinta laisinkaan? Missä määrin lapsettomuudesta voidaan puhua itsestään selvänä “suuntautumisena”? Tässä artikkelissa pohdin kysymystä pro gradu -tutkielmani aineistoa hyödyntäen.

Lapsettomuus yhteiskunnallisessa keskustelussa

Matala syntyvyys ja erityisesti naisten välinpitämätön suhtautuminen lasten hankintaa kohtaan herättää huolta yhteiskunnallisella tasolla. Viimeksi lokakuussa 2016 aiheesta keskusteltiin A2:n lisääntymis-teemaillassa, jossa niin asiantuntijat, päättäjät kuin maallikotkin istutettiin alas pohtimaan keinoja lisätä syntyvyyttä Suomessa.

Keskustelussa nostettiin esiin muun muassa perhevapaiden ja tukijärjestelmän uudistamiseen, parinvalinnan helpottamiseen, hedelmällisyysneuvonnan lisäämiseen ja kulttuurisiin arvoihin ja asenteisiin liittyviä seikkoja. Näiden toivottiin tuovan helpotusta lapsikadosta kärsivään maahamme.

Laps6

kuva: Manu Schwendener (CC0 1.0)

Vaikka edellä mainitut seikat parantaisivat lapsiperheiden tai lasta toivovien asemaa, on niiden vaikutus lapsettomuuden jo valinneisiin kyseenalainen.Tätä tukee myös Väestöliiton Miksi syntyvyys laskee – suomalaisten lastensaantiin liittyviä toiveita ja odotuksia -perhebarometrin (2015) havainto, jonka mukaan yhteiskunnalliset tuet eivät vaikuta aikeisiin lisääntyä.

Haastattelin tutkielmaani varten 24 kantasuomalaista vapaaehtoisesti lapsetonta naista. Lisäksi suoritin tiedonkeruuta sähköpostitse ja internetin keskustelupalstoilla. Haastattelemani naiset olivat iältään 24–44 -vuotiaita ja muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta he asuivat haastatteluhetkellä pysyvästi Uudenmaan alueella.

Kaikkien naisten tarinat olivat ainutlaatuisia, mutta yksi seikka nousi esiin hyvin selvästi lähes jokaisen haastattelun aikana: lapsettomuuteen syiden kuvailtiin piilevän paljon A2-illassa mainittuja rakenteellisia seikkoja syvemmällä.

Miksi lapsettomuus?

Lapsettomuus on dynaaminen kokemus, joka elää ja muuttuu ajan kanssa. 20-vuotias, joka ei vielä ole suonut ajatustakaan perheen perustamiselle, tuskin suhtautuu lapsettomuuteensa samoin kuin sterilisaation juuri läpikäynyt 35-vuotias. Kysymyksen asettelu ja kyselyajankohta vaikuttavat siis merkittävästi siihen, kuinka suureksi kukin tutkija arvioi vapaaehtoisesti lapsettomien osuuden tutkimuksessaan.

Vaikuttaa kuitenkin siltä, että sekä lastenhankinnan lykkääminen että siitä kokonaan kieltäytyminen yleistyvät nopeasti: Väestöliiton perhebarometrin mukaan vuonna 2015 lähes 16 % vastaajista aikoi jäädä lapsettomaksi, kun 2000-luvun alussa vastaava luku oli noin 10 %.

Ilmiö on siis erittäin ajankohtainen. Aiheeseen perehtyessäni oli häkellyttävää huomata, kuinka vähän sitä on tutkittu Suomessa. Päädyin lukemaan erästä vapaaehtoista lapsettomuutta käsittelevää kotimaista keskustelupalstaa. Kirjoittajat avautuivat painostavista kommenteista sukujuhlissa tai lääkärin vastaanotolla, jakoivat neuvoja sterilisaatioleikkaukseen liittyen ja kertoivat hetkistä, jolloin lapsettomuus tuntuu erityisen hyvältä. Yksi yleisimmistä keskustelunaiheista liittyi lapsettomuuden syihin.

Vapaus, terveys, taloudelliset ja elämäntapaan liittyvät syyt, halu vaalia parisuhdetta, ekologiset ja maailmankatsomukseen liittyvät syyt, synnytyspelko, välinpitämättömyys lapsia kohtaan – lista lapsettomuutta puoltavista seikoista vaikutti jatkuvan loputtomiin.

Kiinnostavimmaksi omissa silmissäni nousi kuitenkin kommenttien lopussa toistuva ”koko ajatus tuntuu vaan vieraalta” -tyyppinen loppukaneetti, joka tuntui kiilaavan tärkeysjärjestyksessä kaiken edellä mainitun yli.

Se, että ihmiset tekevät päätöksiä tunteidensa pohjalta, ei ole millään muotoa uusi löydös. Äänestämme vaaleissa sympaattisella murteella puhuvaa ehdokasta ja ostamme brändituotteita niiden synnyttämän emotionaalisen arvon vuoksi, vaikka tietäisimme merkittömän tuotteen olevan ominaisuuksiltaan täysin vastaava ja puolet halvempi. Jostain syystä kulttuurissamme on kuitenkin yhä vallalla Aristoteleen aikainen ajatus ihmisestä rationaalisena ja loogisena olentona.

Erityisesti silloin, kun kuljemme niinkin vahvoja normeja kuin lastenhankintaa ja lasten haluamista vastaan, vaikuttavat tunneperäiset syyt yhteiskunnan silmissä riittämättömiltä. “Pelkkä” halun puutteen ilmaiseminen ei tyydytä isovanhempien tai työtovereiden hyväntahtoisia uteluita perheenlisäyksestä.  

Haastattelemani naiset kokivat lapsiutelut usein hämmentävinä ja jopa kiusallisina, sillä halua ja haluttomuutta on vaikea sanallistaa. Tuula kuvailee asiaa näin:

“Ei siihen lapsettomuuteen oikeastaan oo mitään syitä. – – Yleensä uteluihin vastaan.. no heti tulee aina ensimmäiseksi mieleen, että no, pitäis keksiä nyt tässä jotakin. Mut sit mä aina sanon, että ei mulla oo mitään syitä. En mä yleensä pysty keksimään sellasta, mitä mä voisin niinku syyksi esittää. Siinä sit pitää sanoa, että ei siihen mitään syitä ole, mä vaan olen tällainen.” 

Mitä tarkoittaa, kun joku toteaa ”vain olevansa tällainen”? Tällöin ei viitata mielipiteisiin tai arvoihin, vaan johonkin pysyvämpään identiteetin osaseen. Omassa tutkimuksessani lapsettomuuspäätöksen pysyvää luonnetta korostettiin kehystämällä se ikään kuin luonnolliseksi itsestäänselvyydeksi, joka on seurausta jonkinlaisesta biologisesta taipumuksesta vapaaehtoiseen lapsettomuuteen.

Luonnollinen lapsettomuus

Länsimainen maailmankuva nojaa ajatukseen luonnosta ja kulttuurista toisistaan erillisinä ja toisilleen vastakkaisina sfääreinä. Se piirtää luonnon kulttuurille ulkopuolisena rajoitteena ja ehtona. Luonnon nähdään toimivan pohjana, joka on ”luonnon lakien” avulla asettanut mahdottoman ja mahdollisen rajat ihmisen toiminnalle. Luonnon ajatellaan olevan jotain staattista, pysyvää ja passiivista, toisin kuin kulttuuri, joka on alati muuttuvaa ja ennen muuta kehittyvää.

Luonto-kulttuuri -jaottelu on läheistä sukua mieli-ruumis -jaottelulle, joka viittaa ajatukseen mielestä ja ruumiista toisilleen erillisinä ihmisyyden osa-alueina. Yksilön toimiva subjekti, eli aktiivinen havainnoiva ihminen, sijoitetaan mieleen. Ruumiin ajatellaan pelkistyvän esineelliseksi toiminnan kohteeksi, eli objektiksi.

Tätä taustaa vasten on mielenkiintoista, että vapaaehtoisesti lapsettomille on tyypillistä esittää päätöksensä kehoonsa, eli ihmisluontoon, piirtyneenä. Lähes 80 % haastattelemistani naisista ilmaisivat kokevansa lapsettomuutensa biologisperäisenä sisäsyntyisenä ominaisuutena. Moni vertasi sitä jopa seksuaaliseen suuntautumiseen, osoittaen lapsettomuuden ruumiillistuneen luonteen.

Laps9

kuva: Oscar Keys (CC0 1.0)

Ruumiillistumisella tarkoitetaan yhteiskuntatieteissä prosessia, jonka kautta yksilö sisäistää sosiaalisen ja materiaalisen todellisuutensa omaan fyysiseen kehoonsa. Tämä todellisuus manifestoituu kehossa tavoiksi, tuntemuksiksi ja maneereiksi, jotka tuntuvat ”luonnollisilta” ja itsestäänselviltä tavoilta ajatella ja toimia.

Omassa tutkimuksessani tämä näkyy naisten kokemuksena siitä, että oma valinta pysyä lapsettomana on jotain luonnollista ja sisäsyntyistä, ja lisääntyminen prosessina puolestaan vierasta ja jopa vastenmielistä.

Saara vertaa itseään siskontyttöönsä ja pitää lapsettomuutta geneettisenä ominaisuutena. Iina puolestaan kuvailee lapsettomuuden tulevan ”selkärangasta”.

“Esim. siskontyttöni, joka on aina halunnut lapsia ja nyt hänellä on se muutaman kuukauden ikäinen poika, niin hänestä näkee, että hän on syntynyt äidiksi. Hänella on ihan täysin päinvastainen geeni kuin mulla on. Mä oletan, että se on geeniasia, koska se on ollut mulla ihan lapsesta lähtien se asia, että mä en tunne sitä tunnetta tai tarvetta tai halua siihen, et mä en koe sitä vauvahommaa sellaiseksi.” (Saara)

“Itse olen tiennyt aina, etten lapsia halua. En oo ikinä ollut muista ihmisistä kovin kiinnostunut. Enemmänkin viihdyn omissa oloissani. Jotenkin se on aina ollut tuolla jossain selkärangassa. En ole koskaan nukeilla tms. leikkinyt vaan leikin poikien leikkejä. Vaikka kotona kauheesti kannustettiin sellasiin tyttöjen juttuihin, mut pieleen meni.” (Iina)

Ruumiillistetusta ja siten kehollisena koetusta “vauvakuumeesta” lastenhankinnan katalysaattorina ollaankin kirjoitettu aiemmin (tutustu esimerkiksi Anna Rotkirchin tuotantoon). Ruumiillistetun tiedon rooli lapsettomuusvalinnassa on kuitenkin jäänyt pitkälti huomiotta niin akateemisessa kuin populaarikirjallisuudessakin.

Mitä kehon sitten koetaan kertovan? Päällimmäinen tunne on tutkimukseni mukaan vieraus.

Lastenhankinta tuntuu vieraalta

“Mutta raskaus.. miltä se vaikuttaa.. jo se ajatus kasvavasta vatsasta on pelottava. Se, että olisi itse siinä. Ihmeellinen ja hyvin vieras ajatus. Ja kun sitä miettii omalle kohdalle, niin tulee vielä sellanen vieraantuminen, joku blokki, että ei halua ajatella edes pidemmälle sitä asiaa. Vähän niinkun jotain kuolemaa, että kyllä sen tietää, että ihmiset kuolee ja näin, mutta ei sitä omalle kohdalle halua kovin pitkälle pohtia.” (Alina)

Kysyessäni, miltä haastateltava uskoi raskauden tai imetyksen tuntuvan, ensimmäinen reaktio oli usein hämmentyneen oloinen naurahdus tai värähdys. Haastattelijana minulle jäi kuva, että kaikki informanttini eivät olleet kuvitelleet tai halunneet kuvitella tilannetta aiemmin. Monelle kysymykset tuntuivat olevan hieman haasteellisia vastata.

31-vuotias, lapsettomuuttaan seksuaali-identiteettiin vertaava Paula kertoo lasten saamiseen liittyvästä ahdistuksesta seuraavalla tavalla:

“En ole koskaan kuvitellut itseäni siihen tilanteeseen, että olisin raskaana. Muistan nähneeni joskus unta, jossa mulla oli lapsia, ja se oli mun mielestä jo unenakin niinku jotenkin hirveän hämmentävää, että ei, ei… Ajatus siitä, että toinen ihminen kasvaisi minussa tuntuu ajatuksena tosi ahdistavalta. Minua ahdistaa yleisesti ehkä se äitiys, vanhemmuus, kaikki se, mitä siihen lasten saamiseen liittyy, että ei mikään yksittäinen asia siinä. Koko se konsepti tuntuu tosi vieraalta.” 

Moni koki ettei osaa tai tiedä, miten lasten kanssa ollaan ja koki tilanteet pienten lasten kanssa epämukaviksi ja kiusallisiksi. He kokivat, että eivät saa yhteyttä lapseen, eivät puhu samaa kieltä, eikä pieni lapsi tunnu välttämättä vielä ”ihmiseltä”. Saara kertoo:

“Samalla lailla kuin pieni vauvakaan, se [sikiö] ei tunnu vielä ihmiseltä. Se on vähän semmonen outo. Vähän niin kuin koira tai marsu tai joku.. tai no koirathan ottaa kontaktia. Mut sanotaan joku muu elukka, joku joka ei ota kontaktia omasta halustaan ihmiseen. Sanotaan vaikka, että marsu. Sellanen, joka vaan vipeltää ja puuhailee omiaan. – –Siihen ei ole yhteyttä eikä kosketusta.” 

Naiset vaikuttavat luovan kategorisia eroja itsensä ja lapsen välille korostaessaan koko lisääntymisprosessin ja sikiön tai pienten lasten kanssa koettua vierauden tunnetta. He kertoivat olevansa erilaisia ja kuuluvansa eri ”maailmoihin”; sanovat lapsen olevan outo ja vieras ja edustavan jotakin sellaista, jota he eivät ymmärrä. Ilmaistessaan halunsa pysyä lapsettomana vierauden tunteiden kautta, naiset vaikuttavat antavan ruumiillistuneille tuntemuksille merkittävää vaikutusvaltaa. Siten he hylkivät länsimaiselle maailmankatsomukselle ominaista mieli-ruumis -dualismia.

Laps7

kuva: Matthew Henry (CC0 1.0)

Kontrasti artikkelin alussa hahmottelemaani stereotypiaan hedonistisesta ja urakeskeisestä lapsettomasta, joka vaihtaa pukluliinat silkkihuiveihin ja leikkipuistot cocktail-juhliin, on valtava. Lapsettomuuden mukanaan tuoma taloudellinen säästö, joka on arviointitavasta riippumatta tuhansia euroja vuodessa lasta kohden, mainittiin tutkimuksessani lähinnä sivulauseissa. Keskimääräisen koulutus- tai tulotason ei voida informanttieni keskuudessa katsoa eroavan juurikaan kokonaisväestöstä. Vuoden 2015 perhebarometrin toimittamat tilastot tukevat väitettäni: lapsettomuusaikomus ei korreloi korkean koulutuksen tai suurten vuositulojen kanssa.

Olisiko siis aika laajentaa ilmiön ympärillä käytävää keskustelua ja tunnistaa ilmiön monimuotoisuus? Lapsettomuus vaatii hedelmällisiltä ja seksuaalisesti aktiivisilta heteroseksuaaleilta naisilta aina tietoisen päätöksen käyttää ehkäisyä tai hakeutua sterilisaatioon. Silti valinta voi olla niin ruumiillistunut, että se koetaan jossain määrin itsestäänselvänä ja jopa synnynnäisenä ominaisuutena, jolle yksilö “ei voi mitään”. Tällöin rationaalisesta valinnasta puhuminen tuntuu vähintäänkin erikoiselta.

Haastateltujen nimet muutettu.

Toimitus

  • Podcast-lukija: Sanna Rauhala
  • Verkkotaitto: Taina Cooke
  • Artikkelikuva: Clem Onojeghuo (CC0 1.0)

Lukemista

  1. Reference 1
  2. Reference 2
  3. Reference 3
Jaa tämä artikkeli:
nv-author-image

Sofia Rantaniemi

Sofia Rantaniemi, VTM, on vastavalmistunut sosiaali- ja kulttuuriantropologi ja palvelumuotoilun opiskelija. Ruumiin ja lisääntymisen antropologian lisäksi Rantaniemen kiinnostuksen kohteisiin kuuluvat erilaisten teknologioiden kulttuurilliset seurannaisvaikutukset ja ihmislähtöinen muotoilu.Katso kirjoittajan artikkelit

10 kommenttia artikkeliin “Syntynyt lapsettomaksi”

  1. Hyvää pohdiskelua, itselläni on paljon yksinkertaisempi näkemys joka voi kuulostaa syytökseltä, vaikkei sitä olekaan, enemmänkin toteamus.

    Yhteiskuntamme hyvinvointi kasvaa joka sukupolvelta, elämä on hyvin helppoa ja vastuuvapaata monelle. Lapsien kasvatus hyvin raskasta ja kaikkein suurin vastuu mitä on olemassa. Varmasti ajatus lapsista tuntuu hyvin vieraalta asialta yhä enemmissä määrin.

    Täysin subjektiivisen havaintoni onkin, että mitä paremmista oloista on kotoisin Suomenkin mittapuulla sen vähemmän haluja on lapsien hankintaan. Vastavuoroisesti eniten lapsia tuntuu syntyvän raskaissa oloissa kasvaneille.

  2. Kiitos! Hyviä huomioita, joista monet voin allekirjoittaa näin lapsettomana. Sterilisaation saanti oli kuin olisi vihdoin siinä kehossaan, mihin on syntyntyt :)

  3. Mielenkiintoinen tutkimus. Odotan jatkoa ja tutkimusta miehistä, jotka eivät ole halunneet lapsia. Asia ei ole mustavalkoinen eli lasten hankinta ei ole pelkästään vain naisen asia tai päätettävissä.

    1. Hei! Kiitos kommentista. Olet ehdottomasti oikeassa siinä, ettei lastenhankinta ole pelkästään naisten päätös vaan ilman muuta miehelläkin on sananvaltaa asiassa. Valitettavasti miehiä on tässä suhteessa tutkittu hirvittävän vähän, ja olisikin todella mielenkiintoista kuulla mitä miehillä olisi asiasta sanottavaa. Itse rajasin naiset tutkimusryhmäkseni siksi, että naiset kokevat lisääntymisprosessin väkisinkin hyvin kehollisena kokemuksena ja näkökulmani oli fenomenologinen.

      1. puolen miljoonan dollarin mies

        Minua taas miehenä ei kiinnosta niinkään miehen vaikutus naisen päätökseen lapsettomuudesta vaan se, miten miehet kokevat itse oman vapaaehtoisen lapsettomuutensa. Tämä on TODELLA vähälle huomiolle jäänyt aihe tutkimuksessa ihan kansainvälisestikin.

        Tätä fenomenologista lähestymistapaa voisi jatkaa kysymällä, olisiko vastaavalla ryhmällä vapaaehtoisesti lapsettomia miehiä vastaavia kehollisia, lähes body horror -sfäärejä lähentyviä ajatuksia lasten hankinnasta ja lapsettomasta? Miehet eivät ole raskaana, synnytä tai imetä, mutta meillä on siittiötuotantoa, seksuaalivietti ja kyky saattaa nainen raskaaksi, eikä sen jälkeen juuri kontrollia tapahtumien kulkuun. Tunne siitä, että keho toimii minää vastaan voisi hyvin olla jotakin, minkä vapaaehtoisesti lapsettomat miehet ja naiset jakavat.

        Joka tapauksessa iso kiitos siitä, että olet tarttunut tähän aiheeseen, ja jaksoit vielä referoida siitä tämän kirjoituksen.

  4. Suomessa vasta 30-v pidetään tarpeeksi kypsänä päättämään, ettei halua kolmea tai ei ollenkaan lapsia.
    Muissa pohjoismaissa jo 25-v saa päättää lisääntymiskyvystä luopumisesta.

    Nyt voi kannattaa ja jakaa kansalaisaloitetta itsemääräämisoikeuden lisäämiseksi.
    “Steriloimislain ikäraja pohjoismaiseksi eli 25 vuotta ja lapsiluvuksi kaksi lasta”
    https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2401

    Aloitteen tavoitteena on 25 vuotta tai kaksi lasta steriloinnin perusteeksi.

  5. Nina Väkeväinen

    Hei Sofia! Erittäin mielenkiintoinen teksti!

    Olisiko tätä kautta mahdollista saada sähköpostiosoitettasi? Täällä kirjoittaa toinen graduntekijä Jyväskylän yliopistosta. Laittaisin mieluusti yksityisesti viestiä liittyen omaan tutkielmaani, jonka asetelma on kuvauksen perusteella hieman samankaltainen kuin sinun työssäsi.

  6. Sivuhuomautus: tuo Hannah Hillamin sarjakuva on hauska, mutta Hillam on tällä hetkellä itse raskaana ;)

  7. Oli kyllä kiinnostava teksti, mutta nuo lapsettomiin liitetyt stereotypiat kuulostivat jotenkin vanhentuneilta omaan korvaani. Ovatko ne tutkimuksesta peräisin (haastateltujen kokemuksia)? Oma kokemukseni ennakkoluuloista vapaaehtoisesti lapsettomana (ja puolisottomana) on pikemminkin se, että minua ei pidetä ihan oikeasti aikuisena. Olen 40-vuotias ja ihmiset usein olettavat minun edelleen elävän jotain nuoruuden välivaihetta. Se tulee keskusteluissa esiin kysymyksinä ja yllättyneinä kommentteina, kun paljastuu, että osaan esim. laittaa ruokaa. Tai ihmiset alkavat kertomaan omista nuoruuden vaiheistaan verraten niitä nykytilaani, vaikka ikäeroa ei juuri ole.

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *