Abortti ja kapinallinen alapääni

Moderni lää­ke­tie­de julistaa antavansa naisille valtuudet omien kehojensa kont­rol­loi­mi­seen. Naiset, joilla on pääsy lää­ke­tie­teen pal­ve­lui­den pariin, ovat his­to­rial­li­ses­ti ennen näke­mät­tö­mäl­lä tavalla vapaita. Tämän artik­ke­lin pohjana on näkemys, jonka mukaan naisen oikeus kont­rol­loi­da omaa kehoaan on tavoit­te­le­mi­sen arvoinen asia. Abortilla on monen­lai­sia poliit­ti­sia ulot­tu­vuuk­sia, ja toisinaan se tulkitaan vir­heel­li­ses­ti tämän kont­rol­lin pettämiseksi. 

Käytän aineis­to­na omia koke­muk­sia­ni raskauden kes­key­tyk­sis­tä, ant­ro­po­lo­gian jatko-opis­ke­li­jan näkö­kul­mas­ta. Kiedon yhteen teoriaa ja koke­muk­sia­ni ras­kau­den­kes­key­tyk­sis­tä Helsingissä ja Pekingissä, joissa omat aborttini tehtiin. Kirjoitan yleisestä suh­tau­tu­mi­ses­ta aborttiin sekä abortista kehon kont­rol­loi­mi­sen epäonnistumisena.

Abortti6

Kuva: Clem Onojeghuo (CC0)

Haluan korostaa, että esit­tä­mä­ni ajatukset yhdis­tä­vät omia koke­muk­sia­ni laa­jem­paan ant­ro­po­lo­gi­seen kes­kus­te­luun. Pohdintani eivät pohjaudu kattavaan tut­ki­muk­seen ja ovat siten rajal­li­sia. Tuon tekstissä itseni ja ympä­ris­tö­ni etno­gra­fi­sen katseen kohteeksi, tavoit­tee­na­ni tar­kas­tel­la koke­muk­sia­ni pintaa syvem­mäl­tä. Haluan samalla tuoda näkyväksi moni­mut­kai­sia val­ta­kamp­pai­lui­ta, jotka ohjaavat sitä, miten nais­ke­ho­ja yhteis­kun­nas­sam­me arvioi­daan. Pyrkimykseni ei ole esittää totuuksia, vaan herättää ajatuksia ja kes­kus­te­lua aiheesta. 

Se toisenlainen raskaus

Lääketieteen kehi­tyk­sen myötä käsi­tyk­sem­me siitä, mihin ihmisen lisään­ty­mi­se­li­mis­tö kykenee, on muuttunut radi­kaa­lis­ti. Avoin ja rehel­li­nen puhe naisen lisään­ty­mi­se­li­mis­tä on silti edelleen tabu. Esimerkiksi kuu­kau­ti­set tuntuvat yhä olevan hankala puheenaihe.

Abortti12

Kuva: erin wil­liam­son (CC BY-NC-ND 2.0)

Antropologinen tutkimus osoittaa kuu­kau­tis­kier­toon lii­te­tyis­sä stig­mois­sa olevan eroa­vai­suuk­sia riippuen siitä, millä tavalla kehoa ja sen fysio­lo­gi­sia tapah­tu­mia hah­mo­te­taan kult­tuu­ris­sa. Susan Brownell on tehnyt etno­gra­fis­ta tut­ki­mus­ta nais­puo­lis­ten kan­sal­li­sur­hei­li­joi­den parissa Kiinassa. Hänen mukaansa ame­rik­ka­lai­set nai­sur­hei­li­jat osoit­ta­vat halua joko nor­ma­li­soi­da suku­puol­ten välisiä rajoja tai jättää ne huomiotta. Heidän kii­na­lai­set kol­le­gan­sa taas näkevät kehon rytmit, kuten kuu­kau­tis­kier­ron, oleel­li­se­na osana naiseutta ja terveyttä. Kuukautisia ei tarvitse pitää salassa. Esimerkiksi viime olym­pia­lai­sis­sa kil­pail­lut kii­na­lai­nen uimari Fu Yuanhui ilmoitti kuu­kau­ti­set syyksi huonolle kisamenestykselleen.

Naisten kehojen kont­rol­lin rajoi­tuk­sis­ta puhutaan jul­ki­suu­des­sa avoimesti vain harvoin. Antropologi Emily Martinin mukaan kuu­kau­tis­kier­toa pide­tään­kin “salaisena sairautena”. 

Martin on tutkinut naisen lisään­ty­mis­jär­jes­tel­män kuvauksia lää­ke­tie­tei­den parissa, ja verrannut kuvausten suhdetta ame­rik­ka­lais­ten naisten omiin tul­kin­toi­hin kehois­taan. Martinin mukaan kuu­kau­ti­set tulisi “salaisen sairauden” sijasta nähdä osoi­tuk­se­na onnis­tu­nees­ta raskauden vält­tä­mi­ses­tä ja mah­dol­li­ses­ti hai­tal­li­sen mate­ri­aa­lin pois­ta­mi­ses­ta kohdusta.

Tämä herättää kysy­myk­sen: nähdäänkö abortti siis sairautena?

Kun olin raskaana ja odotin aborttia, kehossani oli sairaus, joka tarvitsi hoitoa. Se oli virhe ja epä­on­nis­tu­mi­nen. Kehoni oli pettänyt minut. En ollut onnis­tu­nut käyt­täy­ty­mään niin kuin naisen tulee — kuin vas­tuul­li­nen aikuinen nainen, joka hallitsee oman kehonsa. Tunsin häpeää. Kuin olisin ollut kyke­ne­mä­tön ymmär­tä­mään, mihin kehoni pystyi. 

Abortin jälkeen olin jäl­ki­tar­kas­tuk­ses­sa kli­ni­kal­la. Istuin sai­raan­hoi­ta­jan pienessä, vaa­lean­si­ni­ses­sä toi­mis­tos­sa kuun­te­le­mas­sa esitelmää ehkäi­sy­vaih­toeh­dois­ta. Olimme käyneet tämän rituaalin läpi ennenkin, mutta en ollut vielä tehnyt valintaa. Kerroin hoi­ta­jal­le kuu­kau­tis­kier­ron sekoit­ta­mi­seen liit­ty­vis­tä pelois­ta­ni. Hän sanoi, että kuu­kau­ti­set ovat itse asiassa “luonnoton” asia, pelkkää ylijäämää ja jätettä epä­on­nis­tu­nees­ta yri­tyk­ses­tä. En tar­vit­si­si kuu­kau­ti­sia mihinkään. Tapaamisemme päättyi, kun valitsin ehkäi­sy­me­to­din ja hän määräsi minulle reseptin. Olin ‘paran­tu­nut’, ja lisään­ty­mi­se­li­mis­tö­ni oli taas ‘hal­lin­nas­sa’.

Abortti10

Kuva: Sarah Mirk (CC BY-NC 2.0)

Michel Foucaultin biovallan käsitettä mukaillen: valta on muutakin kuin hal­lit­se­van ryhmän valtaa toisiin. Valtaa on näh­tä­vis­sä kaikilla joka­päi­väi­sen elämän tasoilla, joihin ihminen osal­lis­tuu kehol­li­sen itse­val­von­nan ja itse­kont­rol­lin kautta. Näin kehosta tulee ‘alis­ta­mi­sen näyttämö’. 

Foucault muis­tut­taa, että yhteis­kun­ta muokkaa usko­muk­sia ja käy­tän­tö­jä siitä, miltä kehojen tulee näyttää, miten niiden pitää käyt­täy­tyä, ja miten niitä tulkitaan. Vahvistamme näitä tul­kin­to­ja itse joka päivä. Tämä tekee mah­dot­to­mak­si paitsi sen, että erot­tai­sim­me itsemme medi­kaa­li­ses­ta ja far­ma­seut­ti­ses­ta dis­kurs­sis­ta, myös sen, että uppou­tui­sim­me siihen täysin. Monet näistä tul­kin­nois­ta on myös sisään­kir­joi­tet­tu kieleen, jota käytetään diag­noo­sien ja hoitojen muodostamiseksi.

Kehoni muutokset — val­ta­vas­ti kasvaneet rinnat, hen­gäs­ty­mi­nen ja huimaus, väsymys ja mielialan heittelyt — saivat aikaan sen, että minun oli välillä pakko kertoa tun­te­mat­to­mil­le tai puo­li­tu­tuil­le tilastani. Joskus jopa halusin tehdä niin. Olisin mieluiten maininnut asiasta vain ohimennen, mutta sellaista on vaikea tehdä häm­men­tä­mät­tä kuulijaa. 

Olen raskaana.” Siltä varalta, että kuulija aikoisi onnitella minua, jatkoin ennen kuin sanat olivat ehtineet kokonaan ulos suustani: “En aio pitää sitä. Teen abortin.”

Raskauden kes­key­tyk­ses­tä ei voi puhua tyyliin “minulla on se ja se sairaus”. Ensin täytyy ilmaista asioiden nykytila, raskaana oleminen. Sen jälkeen on sel­ven­net­tä­vä ongelman laatu: “teen abortin”. 

Abortti’ saisi olla myös adjek­tii­vi. Tai ehkä ras­kau­del­le vain pitäisi olla toinenkin sana: se raskaus, joka on ei-toivottu. Se raskaus, jossa sikiö pois­te­taan kohdusta ennen kuin sillä on mah­dol­li­suus itse­näi­seen ole­mas­sao­loon. Jos sellainen sana olisi olemassa, ehkä siihen voisi viitata lää­ke­tie­teel­li­se­nä asiana. Ehkä se silloin kuu­los­tai­si vähemmän köm­pe­löl­tä ja pelot­ta­val­ta, ja siitä olisi helpompaa puhua. 

Rajoitetut kehot

Abortti5

Kuva: Lizzie Guilbert (CC0)

Päädyin aborttiin monista sosi­aa­li­sis­ta syistä johtuen. Olin pari­suh­tees­sa, jolla ei ollut tule­vai­suut­ta ja talou­del­li­nen tilan­tee­ni oli epävarma. Toisen vuoden toh­to­ri­kou­lu­tet­ta­va­na minulla ei ollut pit­kä­kes­tois­ta tut­ki­mus­ra­hoi­tus­ta. Tuntui, että lapsi olisi tullut tut­ki­muk­sel­lis­ten tavoit­tei­de­ni tielle. Olin lähdössä kent­tä­töi­hin väi­tös­kir­jaa­ni varten — edessä oli 12 kuukautta maa­lais­ky­läs­sä lounais-Kiinassa. Olin aina kuvi­tel­lut kent­tä­työn itse­näi­sek­si, yksi­näi­sek­si hommaksi. Miten voisin viedä pienen lapsen vuodeksi kii­na­lai­seen kylään ja samalla keskittyä työhöni? 

Yli 60 % maailman väestöstä, mukaan lukien Suomen väestö, elää maissa, joissa on liberaali abort­ti­lain­sää­dän­tö. Suomen nykyinen abort­ti­lain­sää­dän­tö otettiin käyttöön vuonna 1970. Laki yhdessä pal­ve­lui­den ilmai­suu­den ja tur­val­li­suu­den kanssa takaavat sen, että laittomat abortit ovat hyvin har­vi­nai­sia. Pidän itseäni etuoi­keu­tet­tu­na, kun olen saanut läpikäydä aborttini lail­li­sis­sa olosuhteissa. 

Kun lopulta päätin kes­keyt­tää raskauden, soitin ter­veys­kes­kuk­seen ja kerroin tilan­tee­ni. Numero on se, johon kaikki raskaana olevat naiset soittavat. Se on ensim­mäi­nen yhtey­den­ot­to, joka aloittaa viral­li­sen prosessin kohti jompaa kumpaa lop­pu­tu­los­ta: syn­ny­tys­tä tai keskeytystä. 

Tunsin saavani ter­veys­kes­kuk­sen hen­ki­lö­kun­nal­ta tukea. He selit­ti­vät prosessin ete­ne­mi­sen selkeästi ja auttoivat lää­kä­riai­ko­jen varaa­mi­ses­sa niin, että minun oli helpompi ymmärtää, milloin var­si­nai­nen abortti tapah­tui­si. Mitään yllä­tyk­siä ei tullut vastaan ja keskeytys tehtiin muutaman viikon sisällä. 

Kokemukseni Suomen ter­veys­pal­ve­luis­ta on hyvin erilainen kuin yhdeksän vuotta aiempi abort­ti­ko­ke­muk­se­ni Pekingissä, jossa olen elänyt suurimman osan elämääni. Siellä pro­ses­se­ja ei selitetty minulle selvästi. Minun oli puli­tet­ta­va suuri summa rahaa joka kerta sai­raa­laan saa­pues­sa­ni, ja ter­veys­tar­kas­tus­ten määrä oli loputon. Rahalle vas­ti­neek­si sain pinkan lomak­kei­ta täy­tet­tä­väk­si. Tarkastukset tehtiin saa­pu­mis­jär­jes­tyk­ses­sä, joten vietin tun­ti­kausia sai­raa­las­sa odotellen. En juurikaan ymmär­tä­nyt, mikä minua odotti tai mitä kaikissa tut­ki­mus­ten jälkeen saa­mis­sa­ni lomak­keis­sa edes luki. 

Sairaalahenkilökunta vaikutti yli­työl­lis­te­tyl­tä ja pois­sao­le­val­ta. Ensimmäisessä ter­veys­tar­kas­tuk­ses­sa makasin jalat levällään tut­ki­mus­pöy­däl­lä, kun gyne­ko­lo­gi lähti vas­taa­maan puhe­li­meen. Palattuaan jal­ko­vä­lii­ni hän täytteli samalla minua koskevia lomak­kei­ta. Hän vilkaisi ensim­mäis­tä kertaa jal­ko­vä­li­ni sijasta kas­voi­hi­ni ja apaat­ti­sen katseen saat­te­le­ma­na kysyi: “Et siis aio pitää sitä?”

Oli kuin sisälläni olisi ollut kasvain, joka piti poistaa. Se kasvoi joka hetki suu­rem­mak­si, ja loputon paperityö esti kasvun pysäyt­tä­mi­sen. Pelkäsin kai, että jos prosessi venyisi liikaa, kiin­tyi­sin kas­vai­meen — eikä se olisi enää kasvain.

Tai ehkä minun ole­tet­tiin ajat­te­le­van niin. Minua oli varoi­tel­tu katu­muk­ses­ta ja trau­mois­ta. Missä sellaiset tunteet piileskelivät?

Jälkikäteen ajatellen olisin voinut kir­joit­taa vastineen Suvi Jaakkolan artik­ke­liin Suomiko maailman paras maa olla äiti?otsikolla “Suomiko maailman paras maa tehdä abortti?”. Olisin väittänyt että kyllä on, ja että asian tulee pysyä tällä tolalla. Olin vai­kut­tu­nut siitä, miten avuliaita ja tukevia suo­ma­lai­set lääkärit ja hoi­to­hen­ki­lö­kun­ta olivat ras­kau­den­kes­key­tyk­se­ni suhteen. Olisin halunnut kertoa koke­muk­ses­ta­ni ja ylistää Suomen ter­vey­den­huol­to­jär­jes­tel­mää. Sen sijaan tunsin, että minua roh­kais­tiin olemaan puhumatta kokemuksestani.

Perhettä ja läheisiä ystäviä lukuu­not­ta­mat­ta sain vastaani vain tyhjiä katseita, kun kerroin, että minulla on “ei-toivottu raskaus”. Ehkä kuulijat halusivat kysyä samaa, mitä olen niin usein kysynyt itseltäni: “Kuinka saatoit olla niin varomaton ja vastuuton?”

Ja sitä heidän olisi sie­tä­nyt­kin kysyä. “En ollut täysin vastuuton”, olisin puo­lus­tuk­sek­se­ni voinut sanoa. “Käytin ehkäisyä” — tarkemmin sanottuna jäl­kieh­käi­syä. Molemmilla kerroilla. Mutta mikään ehkäi­sy­me­ne­tel­mä ei ole täysin varma. 

Miksi haluat puhua siitä? Ei kukaan halua kuulla abortista.” Useimmat eivät sanoneet niiden tyhjien katseiden lisäksi yhtään mitään.

Abortti3

Kuva: Giulia Bertelli (CC0)

Monet ovat sitä mieltä, että vapaus aborttiin on tärkeä osa naisten oikeuksia ja oman kehon hallintaa. Tämä ajatus kulkee ehkäi­sy­me­ne­tel­mien kehitystä koskevan kes­kus­te­lun rinnalla. Silti abortti on edelleen herkkä ja kiis­ta­na­lai­nen aihe. Se on edelleen stigma. 

Aborttiin liittyy niin monia rajoi­tuk­sia ja myyttejä, että avoin puhe aiheesta on tar­peet­to­man vaikeaa. Tilanteessa, jossa lää­ke­tie­de on näen­näi­ses­ti val­tuut­ta­nut naiset omien kehojensa pro­ses­sien hal­lin­taan, aborttiin pää­ty­mi­nen näyt­täy­tyy epäonnistumisena. 

Kontrolloimattomat kehot

Aborteille on tarve niin kauan kuin ihmiset har­ras­ta­vat seksiä. Harhakuvitelmat, joiden mukaan voimme kont­rol­loi­da kehojamme täysin, katoavat vasta, kun tun­nis­tam­me jokaisen kehon moni­mut­kai­sen ainutkertaisuuden. 

Ei ole olemassa mitään nor­ma­tii­vis­ta kehoa aivan kuin ei ole mitään nor­ma­tii­vis­ta lisään­ty­mi­se­li­mis­töä­kään. Lääketieteen ja medi­kaa­li­tek­no­lo­gian kehi­tyk­ses­tä huo­li­mat­ta tiede ei voi tehdä kehoista normatiivisia. 

Joskus kehomme pettävät meidät. Joskus me petämme kehomme.

Jos oletamme, että voimme tark­kail­la ja hallita kehojamme, emme pääse yli kont­rol­lin tar­pees­tam­me. Sen ylit­tä­mi­seen tarvitaan yksi­löl­lis­ten kehojen ymmär­rys­tä, joka voi kehittyä sai­raa­laym­pä­ris­tös­sä käytyjen kes­kus­te­lu­jen tuloksena. Tarvitaan myös sai­raa­loi­den ulko­puo­li­sia tur­val­li­sia tiloja. Ihmisten on voitava puhua kehol­li­sis­ta koke­muk­sis­taan avoimesti ilman, että kes­kus­te­lu pohjaa lää­ke­tie­teel­li­siin tul­kin­toi­hin lisään­ty­mi­se­li­mis­tä. Ehkä tämäkin on eräs keino lisätä tai menettää kontrollia.

Abortti9

Kuva: Alvaro Tapia (CC BY-NC-ND 2.0)

Tämä artikkeli muotoutui yhteis­työs­sä kollegani Mari Valdurin kanssa. Haluan kiittää häntä hen­ki­lö­koh­tai­sis­ta ja rehel­li­sis­tä kes­kus­te­luis­ta, joita kävimme samalla kun pyö­rit­te­lin tekstin teemaa mielessäni.

Korjaus: jutussa mai­nit­tiin aiemmin vir­heel­li­ses­ti, että abort­ti­la­ki uusittiin 1950. Oikea vuosi on 1970.

  • Podcast-lukija: Sanna Rauhala
  • Verkkotaitto: Taina Cooke
  • Käännös: Ninnu Koskenalho
  • Artikkelikuva: roy ann miller (CC0)
  1. Salome Tuomaala: Keskeytyksiä elämässä : Naisten toi­mi­juu­det aborttikertomuksissa
  2. Brownell, Susan (1995) Training the Body for China: Sports in the moral order of the People’s Republic. Chicago and London: The University of Chicago Press.
  3. Foucault, Michel (1980) The History of Sexuality. Volume I: An Introduction. Robert Hurley, trans. New York: Vintage.
  4. Martin, Emily (1987) The Woman in the Body. Buckingham: Open University Press.
  5. The Guardian: Vagina Dispatches
  6. Layla Martinin sivusto

Kirjoittaja

Suvi Rautio on kolmannen vuoden jatko-opiskelija sosiaali- ja kulttuuriantropologian oppiaineessa Helsingin yliopistolla. Hän tutkii etnistä vähemmistökylää lounais-Kiinassa. Suvin kiinnostus Kiinaa kohtana kumpuaa hänen kasvatuksestaan Pekingissä (1987−1995 ja 2000 – 2003), jonne hän palasi valmistumisensa jälkeen 2010 työskentelemään tutkimuksen ja ympäristökysymysten parissa. Kiinan-vuosiensa välissä hän valmistui sekä Glasgown yliopistosta että London School of Economicsista.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Kommentit

  • Laura 13.4.2017 klo 14:15

    Kiitos mie­len­kiin­toi­ses­ta tekstistä! Itse törmäsin usein juuri tähän katu­mus­tee­maan abortista puhut­taes­sa ollessani perus­kou­lus­sa. Itse en ole joutunut aborttia tekemään, mutta mikäli vahinko olisi tapah­tu­nut, ei olisi ollut epäi­lys­tä­kään, että olisin tehnyt abortin, ilman sen syvempiä tun­non­tus­kia. Se, mistä olen nime­no­maan kokenut pelkoa ja ahdis­tus­ta liittyen aiheeseen, on ollut nämä opet­ta­jien kommentit siitä kuinka “hen­ki­ses­ti raskasta” abortin teko on, ja kuinka pitää kovasti miettiä, koska sitä toden­nä­köi­ses­ti katuu jäl­keen­päin. Käytännössä koko aihe näyt­täy­tyy minulle siis nega­tii­vi­ses­sa valossa siksi, että jollekin on annettu valta siirtää omia hen­ki­lö­koh­tai­sia käsi­tyk­si­ään näinkin isoista aiheista seu­raa­vil­le suku­pol­vil­le. Miksi se on ok? Minusta, ja monesta muustakin olisi varmasti vapaut­ta­vaa lukea enemmän koke­muk­sia, joissa abortti ei saisi uskon­nol­li­sia sävyt­tei­tä, vaan saisi lukea siitä, miten naiset oikeasti voivat suhtautua asiaan muuten kuin elämänsä suu­rim­pa­na virheenä. Naisella pitäisi olla oikeus tehdä keholleen mitä haluaa, lail­li­ses­ti, mutta myös ilman sosi­aa­lis­ta painetta.

    Vastaa
    • Suvi 15.4.2017 klo 15:30

      Kiitos kom­men­tis­ta Laura! Olen aivan samaa mieltä että olis vapaut­ta­vaa kuulla enemmän naisten omista tari­nois­ta liittyen naisen kehoon. Uskoisin että se vapaus pitää tulla naisten kesken, että opitaan puhumaan kehoista ja koke­muk­sis­ta avoimmin ilman näitä sosi­aa­li­sia paineita. Se on vaikeeta, mutta ainoa tapa ehkä löytää jotain “vapautta”.

      Tuntuu että monesti jos abortista puhutaan avoimmin, uskonta ja laki ja poli­tiik­ka peittää sen naisen äänen. Tai sit jos naisen ääni saa tulla esiin, monet ehkä jo etukäteen pelkäävät että siitä naisen suusta tulee jotain valitusta tai nega­tii­vis­ta liittyen hänen kokemukseen. 

      En ole itse käynny koulua Suomessa ja kii­nos­tais kuulla lisää niistä opet­ta­jien lauseista jotka muistelet jotka maitsi että aborttio on “hen­ki­ses­ti raskasta”. Minkä laisissa tiloissa muistelet että tämmöisiä kom­men­te­ja tuli esiin? Oliko vaan työttejen edessä tämmöiset kommentit lausuttu?

      Vastaa
  • ste­ri­loi­mis­la­ki 19.4.2017 klo 06:02

    Helpompi ste­ri­loi­mi­sen saaminen koti­mai­ses­sa ter­vey­den­hoi­dos­sa vähen­täi­si ei-toi­vot­tu­ja ras­kauk­sia, abortteja ja huostaanottoja.
    Nyt voi kannattaa ja jakaa kan­sa­lais­aloi­tet­ta itse­mää­rää­mi­soi­keu­den lisäämiseksi.
    “Steriloimislain ikäraja poh­jois­mai­sek­si eli 25 vuotta ja lap­si­lu­vuk­si kaksi lasta”
    https://​www​.kan​sa​lais​aloi​te​.fi/​f​i​/​a​l​o​i​t​e​/​2​401
    Nykylain 30 vuotta tai kolme lasta on holhoavaa van­han­ai­kais­ta lainsäädäntöä.
    Aloitteesta ei ole kerrottu isoim­mis­sa tiedotusvälineissä.

    Vastaa

Lue myös nämä:

Koro on erityisesti Kiinassa tunnettu psyykkinen häiriötila. Siitä kärsivällä henkilöllä on kammottava, irrationaalinen pelko: hän kokee sukupuolielintensä kutistuvan, imeytyvän kehoon ja katoavan kokonaan.

Isomahainen, tummaihoinen tyttö selaimeni mainospalstalla tuijottaa kaukaisuuteen. ”12-vuotiaan äitiysvaatteet by Paola Suhonen", sanoo mainoksen teksti. Kyseessä on Planin kehitysyhteistyökampanja lapsiäitiyden vähentämiseksi. Kampanjavideo kertoo, että seitsemän miljoonaa lasta kehitysmaissa tulee vuosittain äidiksi. Tilastotietojen miljoonat lapsiäidit konkretisoidaan kuvaamalla nuoria ruskeita tyttöjä vauvojen kanssa. Kehitysmaakonteksti tuodaan esiin rodullistamisella. Tyttöjen ihonväri pyrkii kertomaan, että kyseessä on kehitysmaa, jossa lapset tulevat raskaaksi. Kuten useissa kehitysyhteistyömainoksissa, ihonväri on riittävä viesti.

Mindfulness-meditaatio on kasvattanut suosiotaan jo pitkään. Mikä tässä itäiset juuret omaavassa, mielen ja kehon yhteyttä vahvistavassa harjoituksessa vetoaa länsimaiseen kuulijakuntaan? Mielenrauhan lisäksi syitä mindfulnessin suosiolle voidaan hakea uusliberaalien työmarkkinoiden logiikasta.