Kontula Electronic – lähiö muutosten keskellä

Teksti: Pekka Tuominen, VTT. Podcast-lukija: Sanna Rauhala.

Kontulan ostos­kes­kus on kiis­ta­na­lai­nen tila Itä-Helsingin sydämessä. Tänä vuonna 50-vuotista tai­val­taan juhliva beto­ni­bru­ta­lis­min kiehtova ilmentymä on herät­tä­nyt kes­kus­te­lua jo raken­ta­mi­ses­taan lähtien. 

Jouko Kokkonen kuvaa kat­ta­vas­sa his­to­rii­kis­saan Kontula: Elämää lähiössä (2002) ostarin avajaisia suurena kan­san­juh­la­na. Helikopteri toi paikalle Batmanin ja Robinin, kun yli 30 metriä pitkä kirkuva jono avasi Suomen suurimman ostos­kes­kuk­sen. Suolle raken­net­tu syrjäinen lähiö sai oman kes­kus­tan­sa, joka veti puoleensa väkeä kau­em­paa­kin. Vuonna 2017 ostos­kes­kuk­sen alku­pe­räi­sis­tä liik­keis­tä toi­min­taan­sa jatkavat ilmeet­tö­mäs­ti nimetyt Kontulan Kello ja Kontulan Kukka. Vanhin yhä toimiva ravintola, Helmi Grilli, avasi ovensa ava­jai­sis­ta seu­raa­va­na vuonna 1968.

Vuoden 2017 alussa käyn­nis­tet­ty Koneen Säätiön rahoit­ta­ma tut­ki­mus­han­ke Kontula Electronic: his­to­rial­li­nen ker­rok­sel­li­suus ja kau­pun­ki­kult­tuu­rin uudet muodot kar­toit­taa his­to­rial­li­sia muutoksia alueella, jonka historia on lyhyt, mutta erittäin tiheä ja monisäikeinen.

Asukkaiden mielissä kau­pun­ki­ti­la Kontulassa koostuu lukui­sis­ta eri tavoin raja­tuis­ta alueista, joiden mer­ki­tyk­set ovat muut­tu­neet historian saatossa. Osa koetaan kotoi­sik­si, toiset vaa­ral­li­sik­si, ja monilla alueilla juuri muutoksen nopeus on mää­rit­tä­vä tekijä. Ne ovat luoneet lie­peil­leen sekä muo­dol­li­sia että epä­muo­dol­li­sia sosi­aa­li­sia ver­kos­to­ja. Muuttuneet rajat ja niihin liitetyt mer­ki­tyk­set ovat muo­kan­neet Kontulaa niin kon­kreet­ti­ses­ti kuin symbolisestikin.

Kontulan_ostari

Kontulan ostos­kes­kus. Kuva: Wikimedia Commons.

Myös itse ostari jakautuu eri osiin, jotka mää­rit­ty­vät paljolti tur­val­li­suu­den­tun­teen mukaan. Näihin sai hyvän tuntuman esi­mer­kik­si Aseman Lasten Kontulaan jär­jes­tä­mäl­lä ylä­as­tei­käis­ten “tur­val­li­suus­kä­ve­lyl­lä”, jonka aikana nuoret pääsivät kertomaan heitä häi­rit­se­vis­tä paikoista. Kuten useimpien aikuis­ten­kin kohdalla, met­roa­se­man sisään­käyn­ti ostarille koettiin rau­hat­to­mim­pa­na. Kirjaston ja nuo­ri­so­ta­lon edusta taas miel­let­tiin tur­val­li­sem­mak­si kuin muut paikat.

Ymmärrys kau­pun­ki­ti­las­ta rakentuu arkisten käy­tän­tö­jen kautta. Usein his­to­rial­li­ses­ti mität­tö­mi­nä pide­tyis­tä tapah­tu­mis­ta rakentuu jaettuja mer­ki­tyk­siä, jotka vai­kut­ta­vat voi­mak­kaas­ti mie­li­ku­viin ja käyttäytymismalleihin.

Lähiön historialliset kerrostumat

Kontulalle on kehit­ty­nyt voimakas maine. Siitä ovat tietoisia myös ihmiset, jotka eivät ole koskaan Kontulassa vie­rail­leet. Maine liittyy lähei­ses­ti ylei­sem­piin käsi­tyk­siin lähiöistä asui­nym­pä­ris­töi­nä. Itse lähestyn kysymystä asuk­kai­den arkeen kes­kit­ty­vän ant­ro­po­lo­gi­sen kent­tä­työn kautta. Tutkimukseni koostuu aiheil­taan rajat­tu­jen haas­tat­te­lui­den sijaan osal­lis­tu­vas­ta havain­noin­nis­ta eri­lai­sis­sa yhtei­söis­sä, tari­noi­den ja anek­doot­tien mer­kit­se­mi­ses­tä muistiin ja perin­poh­jai­sis­ta kes­kus­te­luis­ta, jotka käsit­te­le­vät muutosta Kontulassa eri näkökulmista.

Varhainen käsitys “met­sä­lä­hiöis­tä”, luon­non­lä­hei­sis­tä ja nyky­ai­kai­sis­ta koti­pai­kois­ta sekä joh­ta­jil­le että työ­läi­sil­le, siirtyi kuitenkin nopeasti koros­ta­maan niiden luonn­ot­to­muut­ta – juu­re­ton­ta elä­män­muo­toa, joka ei ole oikeaa kaupunkia mutta ei maaseutuakaan. 

pexels-photo-24036

Kontulassa tämä asenne pola­ri­soi­tui jo varhain kumpaakin ääripäätä kri­ti­soi­vak­si. Alkuvuosien suu­rim­pi­na ongelmina koettiin syr­jäi­syys ja huonot lii­ken­neyh­tey­det. Myös ostos­kes­kus­ta ja metroa vas­tus­tet­tiin ankarasti, koska niiden epäiltiin tuovan mukanaan sosi­aa­li­sia ongelmia. Kontulan kestävin stigma kehittyi kuitenkin vasta myöhemmin. 

Olen itse kuullut kent­tä­työs­sä­ni lukuisia kertoja tarinan, jonka mukaan Kontulan maine ongel­ma­lä­hiö­nä juontaa juurensa jut­tu­kei­kal­la olleen Helsingin Sanomien toi­mit­ta­jan pahoin­pi­te­lyyn. Tarinan mukaan tapaus veti puoleensa lukuisia muita toi­mit­ta­jia, jotka kävivät samassa levot­to­mas­sa pubissa hakemassa kommentit ja valokuvat 90-luvun lamaa käsit­te­le­viin jut­tui­hin­sa. Vihreä lähiö, “Duunareiden Tapiola”, muuttui mie­li­ku­vis­sa syn­kem­mäk­si ja antoi lama-Suomen ste­reo­ty­pial­le kasvot.

Viimeisin selvästi erottuva vaihe Kontulan vasta hieman yli 50-vuo­ti­aas­sa his­to­rias­sa korostaa seudun moni­kult­tuu­ri­suut­ta 2000-luvulla. Nykyään sen asuk­kais­ta noin neljännes puhuu äidin­kie­le­nään muuta kuin suomea tai ruotsia. 

Nämä kolme eri aika­kausiin sijoit­tu­vaa ja usein kes­ki­näi­ses­ti ris­ti­rii­tais­ta mie­li­ku­vaa – uusi avara 1960-luvun lähiö, 1990-luvun syr­jäy­tet­ty­jen säi­ly­tys­paik­ka ja myöhempi moni­kult­tuu­ri­suu­den ympärille mää­rit­ty­vä asuinalue – elävät kaikki voi­mak­kai­na nyky­päi­väs­sä, ja ne nousevat esiin arkisessa puheessa. Usein ne esitetään van­hen­tu­nei­na ste­reo­tyyp­pei­nä, joita kri­ti­soi­daan, ja jotka tehdään nau­ru­na­lai­sik­si. Usein tuntuu, että ne pysyvät hengissä juuri tästä syystä.

Ostarin monenkirjavat vaiheet

Kontulan his­to­rial­li­set ker­ros­tu­mat tii­vis­ty­vät koke­muk­sis­sa ostarista. Ne ovat tart­tu­neet kon­tu­la­lais­ten puheisiin hyvin saman­kal­tai­sil­la tavoilla. 

Liiketiloissa sin­nit­te­lee vielä muutama vanhempi pik­ku­kaup­pa ja parturi, mutta esi­mer­kik­si keskuksen par­haim­mil­laan kuudesta pankista ei ole jäljellä ainut­ta­kaan. 90-luvun lama-aikaa mää­rit­tä­vät Kontulan vihatut ja rakas­te­tut baarit. Ne nousivat laajan kes­kus­te­lun kes­ki­pis­tee­seen kau­pun­gin­joh­ta­ja Jussi Pajusen kri­ti­soi­tua niitä sapek­kaas­ti muutama vuosi sitten – ja vielä voi­mak­kaam­min, kun baarien kanta-asiakkaat vas­ta­si­vat olo­huo­nei­den­sa arvos­te­luun.

Mielikuva rau­hat­to­mas­ta, alko­ho­lis­tien ja nar­ko­maa­nien vai­vaa­mas­ta ostarista on aineis­to­ni mukaan yleisin ja ensim­mäi­sek­si mieleen tuleva – etenkin muualla asuvien keskuudessa.

Kuva: Wikimedia Commons

Alkoholismin ja puliuk­ko­jen pelko on liitetty osta­rei­hin. Kuva: Wikimedia Commons

Viimeinen ostarin his­to­ri­aan liitetty jakso korostaa 2000-luvulle tun­nuso­mais­ta kokemusta moni­kult­tuu­ri­suu­des­ta. Törmään kent­tä­työs­sä­ni jat­ku­vas­ti ker­to­muk­seen alueen uudesta val­loi­tuk­ses­ta, tällä kertaa pääosin posi­tii­vi­ses­ta ja maa­han­muut­ta­jien tuloon liittyvästä. 

Kun muita 60-luvulla raken­net­tu­ja ostareita ollaan pur­ka­mas­sa (Kannelmäki) tai ne ovat purku-uhan alla (Kulosaari), Kontulan ostarin lii­ke­ti­lat ovat täynnä ja erittäin haluttuja. Käytäville on lähi­vuo­si­na noussut maa­han­muut­ta­jien pitämiä ruo­ka­kaup­po­ja, kah­vi­loi­ta ja par­tu­rei­ta sekä useampi erin­omai­nen ravintola, joihin mat­kus­te­taan syömään kau­em­paa­kin. Narratiivi ostarin uudesta kukois­tuk­ses­ta on levinnyt myös mediaan, ja sitä kuvail­laan usein vallan siir­ty­mi­sel­lä kal­ja­kup­pi­loil­ta hyville ruokapaikoille.

Nämä kolme selvästi tun­nis­tet­ta­vaa ja eri aika­kausiin liittyvää vaihetta eivät kui­ten­kaan ole mono­liit­ti­sia möh­kä­lei­tä. Esimerkiksi maa­han­muut­to ja siihen liittyvät ongelmat liitetään toki myös aiempaan rau­hat­to­man ostarin tarinaan, ja usein myös var­hai­seen aja­tuk­seen lähiöstä juu­ret­to­mien ihmisten säilytyspaikkana. 

Etnografinen tut­ki­muso­te auttaa pääsemään näiden moni­mut­kais­ten ris­ti­rii­to­jen ytimeen. Kontulaa koskevien moni­va­lin­ta­ky­se­ly­jen tulokset olisi helppo ennustaa voi­mak­kaim­pien ste­reo­tyyp­pien pohjalta.

Pelkoa, inhoa ja rakkautta ostarilla

Monia ostari silti pelottaa tai siihen suh­tau­du­taan ris­ti­rii­tai­ses­ti. Markku Pitkäniemi toistaa Kokkosen kirjassa aiemmin yleisen käsi­tyk­sen kau­pun­ki­ti­lan käytöstä ja siinä tapah­tu­nees­ta muutoksesta:

Koskaan en ole joutunut mihinkään han­ka­luuk­siin ostarilla olevien jengien tai juoppojen tai nark­ka­rei­den kanssa, koska taval­li­sil­la työs­sä­käy­vil­lä ihmisillä ei vain yksin­ker­tai­ses­ti ollut tapana liikkua siellä muuten kuin vält­tä­mät­tö­mis­sä asioissa ja sittenkin rivakasti ja ripeästi. Ostarit eivät olleet siihen aikaan “sosi­aa­li­sia kokoon­tu­mis­paik­ko­ja” (2002:221)

Usein koke­muk­set ovat pola­ri­soi­tu­neet huo­mat­ta­vas­ti voi­mak­kaam­min. Tapasin aivan kent­tä­työ­ni alussa opis­ke­li­ja­pa­ris­kun­nan, joka vältteli ostaria iltaisin, vaikka heille ei ollut koskaan sattunut mitään pahaa. Heidän rat­kai­sun­sa oli iltaisin jäädä metrosta pois jo Itäkeskuksessa ja jatkaa matkaa bussilla, jonka pysäkki oli ostarin ulko­puo­lel­la. Kotimatka oli näin hitaampi, mutta ikävä alue saatiin vältettyä. 

Toiset kokevat ostarin kieh­to­va­na mutta kotoisana paikkana. Se nähdään uusista tuulista kiin­nos­tu­nee­na, avoimena, uteliaana, rehel­li­se­nä ja moni­ää­ni­se­nä, kun muu Helsinki näyt­täy­tyy helposti laimeana ja homo­gee­ni­se­nä. Eräs tapaamani Kontulassa koko elämänsä asunut opis­ke­li­ja kertoi huo­man­neen­sa vasta hetki sitten, kuinka harvoin hän käy Kontulan ulko­puo­lel­la. Hän kokee Kontulan kodikseen. Alueelta löytyy kaikki hänen tar­vit­se­man­sa, ja vaatteet hän tilaa netistä.

Kontula Electronic

Tutkimushankkeeseen kuuluva, huhtikuun 21. – 23. päivä jär­jes­tet­tä­vä elekt­ro­ni­seen musiik­kiin kes­kit­ty­vä Kontula Electronic -fes­ti­vaa­li on asen­teel­taan tin­ki­mät­tö­män juhlan lisäksi inter­ven­tio­tut­ki­mus, joka pyrkii tiedon hank­ki­mi­sen lisäksi aktii­vi­ses­ti luomaan uuden­lai­sia koh­taa­mi­sia ja tulevaisuudenkuvia.

Tavoitteena on järjestää kan­sain­vä­li­ses­ti kor­kea­ta­soi­nen fes­ti­vaa­li, joka ank­ku­roi­tuu vakaasti ostarin arki­to­del­li­suu­teen ja antaa tilaa pai­kal­li­sil­le toi­mi­joil­le. Pitkäkestoinen etno­gra­fi­nen kenttätyö kar­toit­taa pahimpia suden­kuop­pia kuten pelkoa Punavuoren ja Kallion hips­te­rien päiväksi val­loit­ta­mas­ta juh­la­tan­te­rees­ta, sivuun sysä­tyis­tä lähiön asuk­kais­ta ja eksoot­ti­sen toiseuden pällistelystä.

15875199_458843827573312_464246902427322933_o (1)

Festarin tar­koi­tuk­se­na on, että ostarin baarit täyttyvät kar­ne­va­lis­ti­ses­sa hengessä uusista äänistä. Ravintolat esit­te­le­vät tar­jon­taan­sa Ruoka-Kontula -rin­nak­kais­fes­ta­ril­la ja tapah­tu­mat leviävät myös muun muassa Mikaelinkirkkoon, Kontulan uima­hal­liin, Luuppi-nuo­ri­so­ta­lol­le ja skeit­ti­hal­liin. Onnistumisia ja sol­mu­koh­tia doku­men­toi­daan sekä fes­ti­vaa­lin aikana että sen jälkeen, ja kysy­myk­set pyritään ottamaan huomioon entistä paremmin seu­raa­vien vuosien festareilla.

Erilaisten maa­il­mo­jen luonteva tör­mää­mi­nen on noussut esiin ehkä osuvimmin kan­ta­po­ru­kal­ta legen­daa­ri­ses­sa Mopo-baarissa: 

Siinä ne fes­ta­ri­jär­jes­tä­jät istuu ja suun­nit­te­lee ohjelmaa. Oli kyllä aivan hirveää paskaa viime vuonna teidän musiikki. Milloin tulette taas uudelleen?”

Äänensävystä tunnistaa, että tämä on suuri kohteliaisuus.


Tämä kirjoitus tar­kas­te­lee tut­ki­muk­sen kannalta kiin­nos­ta­via kysy­myk­siä kuten ne näyt­täy­ty­vät keskellä kent­tä­työn inten­sii­vi­sin­tä vaihetta. Kirjoituksen toinen osa jul­kais­taan syksyllä, kun analyysi on täsmentynyt.

Artikkelikuva: Kontulan met­roa­se­ma. Aapo Haapanen, CC BY 2.0

Kirjoittaja

VTT Pekka Tuominen on sosiaali- ja kulttuuriantropologi ja kaupunkitutkija, jonka tutkimus keskittyy muutoksiin urbaaneissa ympäristöissä. Hänen väitöskirjansa käsittelee kaupunkitilan moraalisia ulottuvuuksia Istanbulissa sekä yleisemmin urbaanin elämäntavan suhdetta historiaan ja moderniteettiin.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Etnografiaa tehdessä tutkitaan ihmisten arjen merkityksellisiä ilmiöitä tutkittavien omassa kulttuurisessa ympäristössä. Monet arkipäivän ympäristöt ovat niissä eläville ihmisille itsestäänselvyyksiä. Ulkopuoliselle osallistuvalle havainnoijalle ne voivat tarjota uusia näkökulmia inhimilliseen vuorovaikutukseen ja kulttuuriin.

Viimeisten viikkojen aikana monien huomio on kiinnittynyt Helsingin keskustassa 10. helmikuuta alkaen mieltään osoittaneisiin Irakista ja Afganistanista saapuneisiin turvapaikanhakijoihin. Jatkuuko mielenosoitus vielä pitkään vai vastataanko turvapaikanhakijoiden vaatimuksiin? Mitä sanottavaa antropologialla on protestileiristä ja turvapaikanhakijoiden tilanteesta?

Mikä on julkisen tilan ja aukioiden merkitys Istanbulissa? Kuinka käsitykset ja kokemukset julkisesta tilasta seuraavat globaaleja ja paikallisia kehityskulkuja? Suuria historiallisia mullistuksia ja arkisia kohtaamisia kuvaavat esimerkit kertovat, kuinka muutokset kaupunkitilassa tapahtuvat aina suhteessa monimutkaisiin historiallisiin kehityskulkuihin julkisen ja yksityisen, valtion ja kansalaisyhteiskunnan sekä menneisyyden ja tulevaisuuden leikkauspisteessä. Kamppailut arvokkaan elämän puolesta kulminoituvat Istanbulissa useimmiten historioiltaan kiistanalaisille aukioille.

Kaupunkiviljely on osa suomalaista kaupunkikulttuuria. Tälläkin hetkellä kymmenet eri laatikko- ja säkkiviljelmät valtaavat kaupunkitilaa ympäri Suomea kesäkurpitsa- ja auringonkukkasadot säkeistä yli pursuten. Kaupunkiviljelyllä on ruoantuotannon ja kasvien kasvattamisen lisäksi kulttuurisia, sosiaalisia ja poliittisia merkityksiä. Se yhdistää ihmisiä urbaanin kansalaisuuden motiivien ja velvollisuuksien kautta, kannustaa yhdessä tekemiseen oman asuinkaupungin parantamiseksi ja edistää ekologisia elämäntapoja.