Museot ja antropologia – aina yhdessä?

Teksti: Suvi Sillanpää, VTM. Podcast-lukija: Bruno Gronow.

Antropologian ja etno­gra­fis­ten museoiden historia on kie­tou­tu­nut yhteen siirtomaa-ajan perinnön ja val­ta­suh­tei­den kanssa. Kulttuureja ja niiden esi­neis­töä esit­te­le­vien etno­gra­fis­ten museoiden juuret ovat siirtomaahistoriassa. 

Eurooppalaisten kunin­kaal­lis­ten sekä muun ylimystön parissa 1500-luvulla muotiin tulivat kurio­si­teet­ti­ka­bi­ne­tit, joissa eri kansoilta peräisin olevat esineet oli asetettu rin­nak­kain luon­non­tie­teel­lis­ten näyt­tei­den ja muiden eri­koi­si­na pidet­ty­jen esineiden kanssa. Monet museot, esi­mer­kik­si vuonna 1753 perus­tet­tu British Museum Lontoossa, ovat saaneet alkunsa kurio­si­teet­ti­ko­koel­man pohjalta. Etnografisten museoiden surul­li­sen kuuluisia edeltäjiä olivat myös maailman kansojen eläviä ihmisiä esit­te­le­vät näytökset maa­il­man­näyt­te­lyis­sä ja muissa tapahtumissa.

Etnografisia museoita perus­tet­tiin Euroopassa eri­tyi­ses­ti 1800-luvun lop­pu­puo­lel­la. Esineitä kerättiin siir­to­mais­ta ja muista Euroopan ulko­puo­li­sis­ta maista. Suuret kokoelmat viestivät siir­to­maa­hal­lit­si­joi­den kyvyk­kyy­des­tä ja heidän impe­riu­min­sa laa­juu­des­ta. Osa esineistä ostettiin museoihin, mutta monet ryös­tet­tiin tai vietiin siir­to­mais­ta ja alku­pe­räis­kan­soil­ta ilman lupaa. Etnografisia kokoelmia kar­tut­ti­vat tut­ki­mus­mat­kai­li­jat, lähe­tys­saar­naa­jat, sotilaat, siir­to­mais­sa työs­ken­te­le­vät vir­ka­mie­het ja uutta tie­tee­na­laa edus­ta­neet antropologit. 

Antropologien eri­tyis­osaa­mis­ta olivat sys­te­maat­ti­set keräi­ly­mat­kat ja näyt­te­lyi­den pystytys. Esineiden lisäksi mate­ri­aa­li sisälsi valokuvia ja muita tal­len­tei­ta kent­tä­mat­koil­ta. Yksi 1800-luvun lopun mer­kit­tä­vis­tä museoant­ro­po­lo­geis­ta oli yhdys­val­ta­lai­sen ant­ro­po­lo­gian perinteen oppi-isä Franz Boas, joka teki tut­ki­mus­ta poh­joi­sa­me­rik­ka­lai­ses­ta kwakiutl-kansasta.

1800-luvun lopun museoant­ro­po­lo­gien tavoit­tee­na oli siirtyä kurio­si­teet­ti­ka­bi­ne­teis­ta tutkimaan ihmisiä ja kult­tuu­re­ja sys­te­maat­ti­ses­ti, tie­teel­li­sen ideaalin mukai­ses­ti. Antropologia modernina tieteenä kehit­tyi­kin museoiden suojissa. Esineiden luo­kit­te­lu ja näyt­teil­le asettelu seurasi usein evo­lu­tio­nis­tis­ta teoriaa, jonka mukaan siir­to­mai­den ja alku­pe­räis­kan­so­jen kult­tuu­rit ja yhteis­kun­nat olivat vähemmän kehit­ty­nei­tä kuin län­si­mai­set kult­tuu­rit. Järjestelmällisyydestä huo­li­mat­ta monet 1800-luvun suurista etno­gra­fi­sis­ta museoista eivät juurikaan eronneet kurio­si­teet­ti­ka­bi­ne­teis­ta, ja syväl­lis­tä tietoa oli tarjolla vain vähän.

Kiinnostus museoant­ro­po­lo­gi­aan väheni 1900-luvun alku­puo­lel­ta saakka. Kenttätyömetodi sekä sosiaali- ja kult­tuu­riant­ro­po­lo­gian sosi­aa­li­sen elämän tut­ki­mus­ta koros­ta­vat suun­tauk­set nousivat modernin ant­ro­po­lo­gian keskiöön. Siirtomaa-ajan päät­tyes­sä etno­gra­fis­ten museoiden nähtiin edustavan kolo­nia­lis­ti­sia val­ta­suh­tei­ta, ja ne joutuivat kriit­ti­sen tar­kas­te­lun kohteeksi. Niiden suosio oli erityisen matalalla 1960- ja 1970 -luvuilla, jolloin mate­ri­aa­li­sen kult­tuu­rin tutkimus oli liukunut myös ant­ro­po­lo­gi­sen tut­ki­muk­sen periferiaan. 

Joutavatko museot museoon? 

1980-luvulla ant­ro­po­lo­gien kiin­nos­tuk­ses­sa museoita kohtaan tapahtui käänne, kun mate­ri­aa­li­sen kult­tuu­rin tutkimus nousi muun muassa kulut­ta­mi­sen tema­tii­kan myötä suo­si­tuk­si tut­ki­musai­heek­si. Myös museoiden suosio län­si­mais­sa alkoi kasvaa 1980-luvulla. Teollisen val­lan­ku­mouk­sen jälkeisen perin­tei­den katoa­mi­sen seu­rauk­se­na niiden säi­lyt­tä­mi­nen museoissa alkoi tuntua tärkeältä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rovaniemen kau­pun­gin­museo. Kuva: Kaisa Vainio

Siirtomaa-ajan lop­pu­mi­nen toi museoant­ro­po­lo­gien työhön uusia näkö­kul­mia. Monet entisten siir­to­mai­den ihmisistä olivat muut­to­liik­kei­den myötä osa museoiden yleisöä ja moni­kult­tuu­ris­tu­vaa yhteis­kun­taa. Alkuperäiskansojen edustajat ja entisten siir­to­mai­den asukkaat ovatkin arvos­tel­leet museoita heidän esi­nei­den­sä epä­kun­nioit­ta­vas­ta esit­tä­mi­ses­tä. Esimerkiksi uskon­nol­li­sia esineitä koskevat tarkat säännöt, ja joitakin esineitä saisivat perinteen mukaan nähdä vain tietyt yhteisön jäsenet. 

Monet valtiot ja alku­pe­räis­kan­sat ovat vaatineet museoita palaut­ta­maan yhtei­söil­le tärkeitä esineitä ja mate­ri­aa­lia. Kansat näkevät etno­gra­fis­ten museoiden esineet osana omaa his­to­ri­aan­sa, iden­ti­teet­ti­ään ja kult­tuu­ri­pe­rin­töään, joiden pitäisi olla heidän omassa hallinnassaan. 

Palautus- eli repat­ri­aa­tio­kes­kus­te­lu on ajan­koh­tais­ta myös Suomessa. Kansallismuseo on tänä vuonna tehnyt sopi­muk­sen noin 2600 esineen palaut­ta­mi­ses­ta saa­me­lai­sil­le, ja kan­sain­vä­li­ses­ti mer­kit­tä­vä kokoelma siirtyy saa­me­lais­museo Siidalle Inariin. 

Repatriaatiokeskustelut tuovat esiin siir­to­maa­his­to­rian ja museoiden yhteyden synkimpiä teemoja. Esineiden palaut­ta­mi­sen lisäksi monet euroop­pa­lai­set museot neu­vot­te­le­vat alku­pe­räis­kan­so­jen edus­ta­jien jään­nös­ten palaut­ta­mi­ses­ta yhtei­söi­hin­sä. Esimerkiksi Australian alku­pe­räis­kan­so­jen esi-isien maallisia jään­nök­siä vietiin ulko­mail­le vielä 1940-luvulla. Tuhansia esi-isien jään­nök­siä arvioi­daan edelleen olevan Australian ja muiden län­si­mai­den museoissa. 

Yhteistyötä ja dialogia

AntroBlogin edel­li­ses­sä työ­elä­mä­ar­tik­ke­lis­sa Helinä Rautavaaran museon johtaja Ulla Kinnunen ja museo­leh­to­ri Ilona Niinikangas kertoivat museotyön muu­tok­ses­ta. Jos etno­gra­fi­set museot olivat siirtomaa-ajalla luomassa rajaa ”heidän” ja ”meidän” välillä, on niiden tärkeänä tehtävänä nykyään häivyttää tuota rajaa muun muassa yhteis­työn muodossa. 

Alkuperäiskansojen ja entisten siir­to­mai­den kansojen jäsenet ovat tutus­tu­neet omaan kult­tuu­ri­pe­rin­töön­sä ja museot ovat saaneet lisä­tie­toa kokoel­mien­sa esineistä ja kuvista. Yhteistyötä on tehty myös näkyväksi yleisölle, ja museot ovat pyrkineet muun­tau­tu­maan esineiden säi­ly­tys­ti­las­ta eri osa­puol­ten ja kult­tuu­rien dialogin tilaksi. Museoiden hen­ki­lö­kun­nas­sa on myös yhä enemmän työn­te­ki­jöi­tä, joiden oma kult­tuu­ri­pe­rin­tö on museoissa esillä. Tuoreita näkö­kul­mia pyritään avaamaan myös kokoel­miin kerät­tä­vien uusien esineiden kautta. Esimerkiksi Ranskassa vuonna 2006 perus­te­tus­sa Musée du Quai Branlyssa on mittava kokoelma Australian alku­pe­räis­kan­soi­hin kuuluvien tai­tei­li­joi­den tekemää nykytaidetta.

Museoiden uusiin yhteis­työn muotoihin kuuluvat myös tilan antaminen alku­pe­räis­kan­so­jen oikeuk­sien aja­mi­sel­le näyt­te­lyis­sä sekä moni­kult­tuu­ri­suu­den ja sen tuot­ta­mien iden­ti­teet­tien esiin­tuo­mi­nen. Kun aikai­sem­min pyrittiin esit­tä­mään ”puhtaita kult­tuu­re­ja” ja säilömään niitä, ovat etno­gra­fi­set museot pyrkineet viime vuo­si­kym­me­ni­nä esit­tä­mään myös kult­tuu­rien jous­ta­vuut­ta ja muutosta osana kansojen iden­ti­teet­tiä. Museohistorian tar­kas­te­lu ja keräi­li­jöi­den toiminnan laajemman kon­teks­tin esittely ovat tuoneet näyt­te­lyi­hin uusia kerroksia. 

Länsimaisten museoiden välillä on suuria eroja siinä, kuinka paljon ne ovat edis­tä­neet dia­lo­gis­ta ja osal­lis­ta­vaa toi­min­ta­ta­paa. Silti uudis­tu­mi­nen nähdään etno­gra­fi­sil­le museoille tärkeänä. Ilman nyky­ai­kaan kiin­nit­ty­mis­tä ne voivat olla vaarassa muuttua men­nei­syyt­tä esit­te­le­vik­si his­to­rial­li­sik­si museoiksi. kuten Samuel J. Redman kir­joit­taa

Museoantropologian laajentunut kenttä

Museoantropologia läpi­leik­kaa ant­ro­po­lo­gian eri suun­tauk­sia, kuten sosiaali- ja kult­tuu­riant­ro­po­lo­gi­aa, ja eri­tyi­ses­ti Yhdysvalloissa vahvoja bio­lo­gis­ta ant­ro­po­lo­gi­aa ja arkeo­lo­gi­aa. Museotyössä voidaan soveltaa tietoa myös sosiaali-ja kult­tuu­riant­ro­po­lo­gian eri aloilta kuten uskon­to­jen, sosi­aa­lis­ten suhteiden ja kielten tut­ki­muk­ses­ta. Tavallaan museot ovatkin ant­ro­po­lo­gian alojen leik­kaus­pis­te tai ant­ro­po­lo­gian ”julkiset kasvot”, kuten austra­lia­lai­sen Berndtin ant­ro­po­lo­gi­sen museon johtaja John E. Stanton on sanonut. Museoilla on yhteys ant­ro­po­lo­gien kent­tä­työn keräämään tietoon, ja ne välit­tä­vät sitä suurelle yleisölle. 

Antropologit työs­ken­te­le­vät nykyään museoissa monissa eri rooleissa: kokoel­mien kuraat­to­rei­na, mate­ri­aa­li­sen kult­tuu­rin tut­ki­muk­ses­sa sekä kult­tuu­ri­pe­rin­nön ja turismin parissa. Museoissa työs­ken­te­lyn lisäksi nykyajan museoant­ro­po­lo­git myös tutkivat museoita. Viime vuo­si­kym­me­ni­nä kaikkien alojen museoiden uudis­tu­mi­nen on luonut tähän hyvän kentän.

Museoiden pain­opis­te on siirtynyt kokoel­mis­ta näyt­te­lyi­hin. Antropologi Mary Bouquet on kuvannut kuinka näyttelyt tulisi nykyään kohdistaa monille eri ylei­söil­le: koke­mat­to­mil­le museo­kä­vi­jöil­le ja monille eri sidos­ryh­mil­le. Bouquetin mukaan muutosten taustat ovat sekä poliit­ti­sia että kau­pal­li­sia. Museot ovat jul­ki­ses­ti rahoi­tet­tu­ja, ja niiden tehtäviin kuuluu kokoelman esittely laajalle yleisölle. Samalla museoista on tullut osa kult­tuu­ri­teol­li­suut­ta, mikä edel­lyt­tää uudis­tu­via näyt­te­ly­jä ja tuotteita kävi­jöi­den hou­kut­te­le­mi­sek­si. Uusi dynaa­mi­nen museo vaatii uuden­lais­ta orga­ni­saa­tio­ta, joissa eri alojen ammat­ti­lai­set ja tehtävät tulevat yhteen.

Antropologien tekemät keräilyä, näyttelyn tekoa ja opas­tuk­sia koskevat etno­gra­fi­set tut­ki­muk­set ovat hyö­dyt­tä­neet niin taide- kuin tie­de­museoi­ta­kin. Näin ant­ro­po­lo­geis­ta on tullut osa myös muiden kuin etno­gra­fis­ten museoiden hen­ki­lö­kun­taa. Bouquet on kir­joit­ta­nut, että näyttelyn teke­mi­ses­sä on paljon samaa kuin etno­gra­fi­ses­sa tut­ki­muk­ses­sa ja kir­joit­ta­mi­ses­sa, tuoden esiin ant­ro­po­lo­gien erityisiä vah­vuuk­sia. Molempiin liittyy saman­lai­nen tut­ki­mi­sen ja etsimisen prosessi.

Museoantropologien työ on käynyt läpi koko ant­ro­po­lo­gian tie­tee­na­lan historian ja siinä tapah­tu­neet suuret muutokset. Museoiden ja ant­roplo­gien yhteinen matka näyttää jatkuvan myös tule­vai­suu­des­sa, syn­nyt­täen edelleen uusia näkökulmia. 


Lähteet ja lukemista

Bouquet, Mary 2012. Museums. A Visual Anthropology. 

Bouquet, Mary 2006 (toim.). Academic Anthropology and the Museum

Fromm, Annette B., 2016. Ethnographic museums and Intangible Cultural Heritage return to our roots  Journal of Marine and Island Cultures 5:2.

Stanton, John E. 2011. Ethnographic museums and col­lec­tions: from the past into the future 

Vonk, Lilla. Indigenous peoples and eth­no­grap­hic museums: A changing relationship 

Tämä nukke palaa Saamenmaalle – Kansallismuseo siirtää saa­me­lais­ko­koel­man­sa sinne minne se kuuluu http://​yle​.fi/​u​u​t​i​s​e​t/3 – 9544608

Artikkelikuva: pixabay​.com

Kirjoittaja

Suvi Sillanpää (VTK) on Helsingin yliopistossa maisteriopintojaan viimeistelevä sosiaali- ja kulttuuriantropologian opiskelija. Hänen pro gradu-työnsä käsittelee miesten työperäisen muuton vaikutuksia sukupuolirooleihin Intian maaseudulla. Tällä hetkellä Suvi asuu Nepalissa ja on kiinnostunut valtion rakentamisen ruohonjuuritason prosesseita, yhteisöjen osallistamisesta ja buddhalaisesta taiteesta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Miten pelastetaan katoava kieli tai elvytetään marginaaliin ajettu kulttuuri? Kielen ja kulttuurin välinen suhde on kiistaton, mutta samaan aikaan kieliä kuolee sukupuuttoon jatkuvasti. Tämä johtuu yleensä siitä, että kieli ei siirry luontevasti vanhemmilta sukupolvilta nuoremmille poliittisista tai sosiaalisista syistä. Myös Suomessa saamelaisten kielen ja kulttuurin siirto sukupolvien välillä on ollut vaarassa. Ongelmaan on löydetty yhtenä ratkaisuna kielipesät varhaiskasvatuksen muotona.

Kenttätöihin lähtemistä voidaan ajatella omanlaisenaan tulikasteena ja initiaatioriittinä, jonka suoritettuaan antropologikokelas viimein saavuttaa täysivaltaisen aseman tieteellisen yhteisön jäsenenä. Aiemmin opittu teoria ja eettiset periaatteet ohjaavat kokelasta, mutta soveltaminen jää tulevan antropologin harteille. Kentältä palannut tutkija on täten vihitty etnografian saloihin ja laadullisen tutkimuksen keskeisiin menetelmiin. Nyt alkava Kirjeitä kentältä -kolumnisarja vie lukijan kentälle viiden kolumnistin mukana.