Sinkkuuden nurja puoli: Avioitumisen haasteista Egyptissä

Teksti: Henri Onodera, VTT. Podcast-lukija: Bruno Gronow

Suomessa yhä useammat nuoret lykkäävät avioi­tu­mis­ta pitkälle yli 30 vuoden ikään. Nykyään puhu­taan­kin ”uudesta aikui­suu­des­ta” ilmiönä. Nuoret haluavat opiskella, luoda uraa, mat­kus­tel­la, käydä ulkona kave­rei­den kanssa, nauttia elämästä ja lykätä aloilleen aset­tu­mis­ta ja perheen perus­ta­mis­ta kaikkine vas­tui­neen ja asun­to­lai­noi­neen. Sinkut pak­kau­tu­vat kau­pun­ki­kes­kuk­siin, maa­seu­dul­la avioi­du­taan aikai­sem­min. Samaan aikaan tele­vi­sion tosi-tv-formaatit pön­kit­tä­vät sink­ku­lai­voi­neen, hot­tik­si­neen ja Bachelor-Suomineen hyvin yksi­lö­kes­keis­tä kuvaa parin­va­lin­taan liit­ty­vis­tä kysymyksistä.

Pitkittyneen nuoruuden ilmiö on globaali. Monille se ei ole elä­män­ta­pa­va­lin­ta, etenkään glo­baa­lis­sa etelässä. Tässä yhtey­des­sä puhu­taan­kin ”odot­ta­vas­ta aikui­suu­des­ta” ja “odot­ta­vuu­des­ta”, jossa nuorten siirtymät koulusta työ­elä­mään ja myöhemmin avio­liit­toon ovat pit­kit­ty­neet tällä vuo­si­tu­han­nel­la. Usein avioi­tu­mi­sen esteenä ovat siihen liittyvät talou­del­li­set vaa­ti­muk­set, joita nyky­olois­sa on vaikea täyttää. Asia koskee etenkin nuoria miehiä. Tässä artik­ke­lis­sa pohdin sink­kuut­ta ja avioi­tu­mi­sen kysy­myk­siä nyky-Egyptissä.

Avioitumisen taloudelliset puitteet

Sinkkuus ja avioi­tu­mi­nen ovat keskeisiä puhee­nai­hei­ta ja toisiinsa kie­tou­tu­nei­ta asioita egyp­ti­läis­nuor­ten elämässä. Esiaviollisia suhteita ei peri­aat­tees­sa hyväksytä. Vaikka niitäkin voi tapahtua, nuorten seu­rus­te­lun oletetaan johtavan kih­lau­tu­mi­seen ja avio­liit­toon. Avioliitto merkitsee usein muut­ta­mis­ta pois van­hem­pien välit­tö­mäs­tä vai­ku­tus­pii­ris­tä, itse­näis­ty­mis­tä ja aloilleen aset­tu­mis­ta sekä yhteis­kun­nal­lis­ten normien sallimaa seksuaalisuutta.

Wedding3

Häävieraita Gizassa. Kuva: pablo_​marx (CC BY-NC-ND 2.0)

Egyptissä käytetään avioi­tu­mi­seen huo­mat­ta­via summia rahaa, enemmän kuin monissa muissa Lähi-idän maissa. Nuorenparin odotetaan muuttavan val­mii­seen kotiin. Avioitumiseen liittyvät kulut neu­vo­tel­laan perheiden kesken, käy­tän­nös­sä van­hem­pien miesten välillä. Silti sulhasen odotetaan hankkivan omis­tusa­sun­to uusine kalus­tei­neen. Hänen odotetaan myös maksavan mor­sius­ra­han (mahr) sekä kullasta val­mis­te­tut mor­sius­ko­rut (shabka). Morsiamelle jää kolmas- tai neljäsosa kuluista. Tähän sisältyy kodin käyt­tö­ta­va­rat kuten astiat, lii­na­vaat­teet, pyyhkeet ja muut kapiot sekä hää­juh­la­ku­lu­jen kat­ta­mi­nen yhdessä sulhasen kanssa. 

Vuoden 2011 kan­san­nousun pyör­teis­sä Egyptin talous on ollut vai­keuk­sis­sa. Korkean inflaa­tion ja turis­ti­ka­don lisäksi rajut talous­uu­dis­tuk­set – kuten arvon­li­sä­ve­ro ja tukiais­ten pur­ka­mi­nen – ovat nostaneet perus­e­lin­tar­vik­kei­den ja pal­ve­lui­den hintoja enti­ses­tään. Virallisten lukujen mukaan nuo­ri­so­työt­tö­myys liikkuu 30 pro­sen­tis­sa, ja kas­va­val­le osalle nuoria miehiä avio­liit­to­ku­lui­hin sääs­tä­mi­nen on vaikeaa tai mahdotonta.

Samalla perheiden kyky säästää on yleisesti hei­ken­ty­nyt. Lasten saat­ta­mi­nen avioon on egyp­ti­läis­per­hei­den suurimpia talou­del­li­sia pon­nis­tuk­sia. Säännöllisiä tuloja nauttivat vanhemmat saattavat osal­lis­tua vuo­si­kausia sääs­tö­rin­kei­hin (gam’iyat) kulujen kat­ta­mi­sek­si. Monet nuoret, varsinkin miehet, haa­vei­le­vat ulko­mail­le muut­ta­mi­ses­ta työn perässä. Valtaosalle se on mah­do­ton­ta, ja maalta muutetaan kau­pun­kei­hin paremman elämän mah­dol­li­suuk­sien perässä. Monet päätyvät kuitenkin elämään kädestä suuhun. 

Family2

Kuva: N i c o l a (CC BY 2.0, muokattu)

”Aina kun pohdin näitä raha-asioita, olen hen­ki­ses­ti ihan poikki”, puhahtaa Osama, 36. Parantaakseen työ­mah­dol­li­suuk­si­aan hän muutti pää­kau­pun­kiin ja aloitti opinnot Kairon yli­opis­tos­sa. Hän työs­ken­te­lee arki­päi­vi­sin kaupan myyjänä kus­tan­taak­seen elä­mi­sen­sä ja opis­ke­lun­sa. Hänellä on ikävä koti­ky­län­sä kavereita, perhettä ja suku­lai­sia sekä maaseudun rauhaa Niilin suis­toa­lu­eel­la. Mutta siellä hänelle ei yksin­ker­tai­ses­ti ole töitä. 

Osaman näköalat avioi­tu­mi­seen ovat hyvin kapeat. Hän tienaa tuhat Egyptin puntaa kuu­kau­des­sa. Syksyllä 2016 tava­tes­sam­me se vastasi noin sataa euroa, eikä hänellä ollut mah­dol­li­suut­ta säästää tule­vai­suut­ta varten. Hän vuokraa huonetta kimp­pa­käm­päs­tä 400 punnalla kuu­kau­des­sa. Loput rahat menevät elämiseen: ruokaan, tupakkaan, kirjoihin ja kän­nyk­kä­las­kuun. Egyptin kes­kus­pan­kin kel­lu­tet­tua punnan mar­ras­kuus­sa 2016 Osamalle jää vuokran jälkeen nyky­kurs­sin mukaan noin euro päivässä. Punnan arvon romahdus on myös nostanut maa­han­tuo­tu­jen tava­roi­den, kuten kodin­ko­nei­den ja shabka-koruihin tar­vit­ta­van kullan, hintoja roimasti viimeisen puolen vuoden aikana. Toisin kuin monilla muilla, Osaman van­hem­mil­la ei ole mah­dol­li­suut­ta auttaa häntä taloudellisesti. 

”Täällä nuorten suurin ongelma on, että he haluavat naimisiin”, hän ironisoi tilan­net­taan. Hänen avio­liit­to­haa­vei­den­sa ja tosia­sial­lis­ten mah­dol­li­suuk­sien­sa välinen ris­ti­rii­ta on asia, joka vaivaa häntä päi­vit­täin. Hän pyrkii olemaan ajat­te­le­mat­ta sitä liikaa. Toisaalta yli­opis­to­kou­lu­tus voi par­haim­mil­laan auttaa häntä avio­liit­to­mark­ki­noil­la. Perheet edel­lyt­tä­vät usein, että kosijalla on työn ja asunnon lisäksi tutkinto, vaikka sillä ei työ­mark­ki­noil­la mitään tekisikään.

Naiset haastamassa perinteitä

Egyptissä on hil­jat­tain noussut kriit­tis­tä kes­kus­te­lua suh­teet­to­man suurista avio­liit­to­ku­luis­ta. Eturivissä ovat olleet nuoret naiset, joiden online-kam­pan­join­ti on saanut näky­vyyt­tä myös lehtien pals­toil­la ja tele­vi­sion ajan­koh­tais­oh­jel­mis­sa. He kiel­täy­ty­vät vas­taa­not­ta­mas­ta mor­sius­lah­jak­si annet­ta­via shabka-koruja. Eräät hylkäävät ne kokonaan, toiset ilmoit­ta­vat tyy­ty­vän­sä ”yhtä kau­nii­seen” hopeaan. Toiset taas ilmoit­ta­vat, että korurahat tulisi käyttää hää­mat­kaan ulkomailla.

HennaDec

Hennakoristelua ennen häitä (public domain)

Taustalla on huoli siitä, että nuorten haaveet avio­lii­tos­ta kariu­tu­vat per­hei­den­vä­li­siin neu­vot­te­lui­hin: tarkemmin sanoen siihen, ettei miehillä ole nyky­olois­sa kaikkiin kuluihin varaa. Tämänkaltainen avioi­tu­mis­pe­rin­tei­den kritiikki myös kysee­na­lais­taa van­hem­pien odotukset pari­suh­teen mate­ri­aa­li­sis­ta puit­teis­ta. Samalla se ottaa kantaa mies­val­tai­siin, avio­liit­to­ku­luis­ta käytäviin neu­vot­te­lui­hin, joiden lop­pu­tu­lok­seen nuorella parilla on yleensä vain rajatut mah­dol­li­suu­det vaikuttaa. 

Morsiuskoruvaatimusten lisäksi arvos­te­lun kohteiksi ovat joutuneet myös kodin sisus­tuk­seen liittyvät tavarat. Niihin kuuluu esi­mer­kik­si olo­huo­neen vit­rii­ni­kaap­pi (al-niish) johon aviopari kerää näytille suuren määrän pos­lii­nie­si­nei­tä, ruokailu- ja kah­vias­tioi­ta joille on kuitenkin harvemmin käyttöä. Modernin kes­ki­luok­kai­suu­den symboli ei ole nyky­nuo­ri­son makuun, vaikka heidän van­hem­pan­sa sitä vaatisivatkin.

”En halua mitään niistä”, toteaa Kairon yli­opis­tos­ta val­mis­tu­nut ’Mona’, 28. Hänen mielestä shabka-korut ovat turha kulu, ja al-niish on ruma ja epä­käy­tän­nöl­li­nen. Hän tyytyisi pelkkään sor­muk­seen. Avioitumisen mate­ri­aa­li­set muo­to­vaa­ti­muk­set ja perhe-elämän ulkoiset puitteet eivät merkitse hänelle yhtä paljon kuin se, että liitolla on hyvät mah­dol­li­suu­det onnistua. Monalle on tär­keäm­pää löytää oikean­lai­nen kumppani. Ihannetapauksessa miehen tulisi olla kou­lu­tet­tu ja hyvästä, kun­nial­li­ses­ta perheestä. Hänen tulisi olla myös uskon­nol­li­nen. Ei fun­da­men­ta­lis­ti, mutta sellainen joka rukoilee päi­vit­täin ja har­joit­taa ajoittain hyvän­te­ke­väi­syyt­tä. Ihannekumppanin tulisi myös käyt­täy­tyä kun­nioit­ta­vas­ti ja suvait­se­vai­ses­ti muita kohtaan, ja hänellä tulisi olla tule­vai­suu­den varalle päämääriä ja kunnianhimoa.

Perhe odottaa sitä, että Mona menisi pian naimisiin. Hänellä on työ ja ikääkin sen verran, että sosi­aa­li­set paineet avioi­tu­mi­seen kasaan­tu­vat vähi­tel­len. Mona haluaisi tutustua sul­ha­seen­sa kuitenkin itse, esi­mer­kik­si töissä tai vapaa-ajalla kave­rei­den kautta. Hän vastustaa niin sanottuja salon­ki­jär­jes­te­ly­jä (salunat). Niissä suku­lai­set, usein nais­puo­li­set lähi­su­ku­lai­set, kar­toit­ta­vat mie­les­tään sopivia sul­ha­seh­dok­kai­ta ja jär­jes­tä­vät nuorten ensi­ta­paa­mi­sen val­vo­tuis­sa puit­teis­sa joko kotona tai esi­mer­kik­si ravintolassa. 

Mona on havainnut, että salunat-jär­jes­te­lyt johtavat usein onnet­to­miin liit­toi­hin ja avioeroon. Niiden mies­tar­jon­ta­kaan ei ole häntä vakuut­ta­nut: vastaan on tullut niitä, jotka eivät tiedä mitä haluavat elä­mäl­tään ja ulkois­ta­vat tämän tärkeän tehtävän suku­lai­sil­leen; tai niitä, joilla on ehkä ollut esia­viol­li­sia suhteita ja jotka eivät yleisesti luota naisiin, haluten suku­lais­ten­sa etsivän siveel­li­sen ja kun­nial­li­sen vaimon. Monan mielestä asetelma on täysin epäreilu naisia kohtaan.

Kohti onnen turvasatamaa?

Viimeisten vuo­si­kym­me­nien aikana kes­ki­mää­räi­nen avioi­tu­mi­si­kä on Egyptissä noussut tasai­ses­ti. Pienestä, vuoden 2011 kan­san­nousun jäl­kei­ses­tä not­kah­duk­ses­ta huo­li­mat­ta miehet avioi­tu­vat kes­ki­mää­rin 28-vuotiaina, naiset viisi vuotta aiemmin. Kuten Suomessa, tilastoja värittää se että kau­pun­geis­sa avioi­du­taan myöhemmin kuin maa­seu­dul­la. Nuoret kohtaavat 30 ikävuotta lähes­tyes­sään kasvavaa sosi­aa­lis­ta painetta mennä naimisiin.

”80 pro­sent­tia asioista, joista kes­kus­te­len äitini kanssa, liittyvät avioi­tu­mi­see­ni”, arvioi Aleksandriassa äitinsä luona asuva ’Muhammad’, 27. Hän vitsailee, että hänen avioi­tu­mi­ses­taan on muo­dos­tu­nut ”kan­sal­li­nen projekti”. Muhammadin siskot, suku­lai­set ja työ­ka­ve­rit pai­nos­ta­vat häntä ottamaan seuraavan askeleen elämässä. 

Moniin ikäi­siin­sä ver­rat­tu­na Muhammadilla on hyvät edel­ly­tyk­set mennä naimisiin. Hänellä on yli­opis­to­kou­lu­tus ja sään­nöl­li­nen työ. Hän on saanut perintöä sen verran, että omis­tusa­sun­non hank­ki­mi­nen ei ole este. Mutta sopivaa kumppania ei ole löytynyt, eikä hän aktii­vi­ses­ti sellaista haekaan.

Muhammadin mielestä valtaosa nuorista puskee elämässä eteenpäin – perus­kou­lus­ta lukioon, yli­opis­tos­ta työ­elä­mään, sitten avio­liit­toon – mutta harva kysee­na­lais­taa siir­ty­mien mie­lek­kyyt­tä tai vää­jää­mät­tö­myyt­tä. Hän rinnastaa asian silk­ki­per­ho­seen elin­kaa­reen: ”Kysyykö se miksi sen pitää siirtyä vaiheesta toiseen? Tai mitä se siitä hyötyy?” Hän tietää olevansa näillä kysy­myk­sil­lään monella tapaa etuoi­keu­tet­tu. Kaikilla ei ole yksin­ker­tai­ses­ti varaa pysähtyä niiden äärelle.

Muhammad ei juuri nauti flirt­tai­lus­ta kaduilla tai somessa. Hän ei myöskään pidä suku­puo­lit­tu­neis­ta odo­tuk­sis­ta, joiden mukaan miehet haluavat naimisiin tyy­dyt­tääk­seen bio­lo­gi­set tarpeensa. Hän myöntää olevansa romant­ti­nen ihminen, jolla on emo­tio­naa­li­set tarpeet ja joka haluaa rakastaa ja olla rakas­tet­tu. Hän on rakas­tu­nut kerran elä­mäs­sään: ennen vuoden 2011 kan­san­nousua, kun hän oli vielä yli­opis­tos­sa. Parin avio­liit­to­haa­veet kariu­tui­vat tytön perheen vas­tus­tuk­seen. Muhammadin per­he­taus­ta on vahvasti vasem­mis­to­lai­nen, ja tytön isä oli pai­kal­lis­po­mo silloisen pre­si­dent­ti Hosni Mubarakin val­ta­puo­lu­ees­sa. Vaikka Muhammadilla kesti pitkään päästä ensi­rak­kau­ten­sa yli, hän on toiveikas ja uskoo rakas­tu­van­sa vielä joskus uudestaan.

Lopuksi

Vuoden 2011 kan­san­nousun jäl­kei­ses­sä Egyptissä nuorten tule­vai­suu­den­nä­ky­mät ovat edelleen epä­var­mal­la pohjalla. Poliittinen lii­keh­din­tä nuorten parissa on vähen­ty­nyt huo­mat­ta­vas­ti soti­las­hal­lin­non ja poliit­ti­sia oikeuksia rajoit­ta­vien laki­uu­dis­tus­ten myötä. Yhteiskunnallisten asioiden sijasta oman elämän kannalta tärkeät asiat kuten koulutus, työ tai avio­lii­ton jär­jes­tä­mi­nen näyt­täy­ty­vät nuorille kes­kei­sem­pi­nä asioina. Tai ainakin niihin voi yrittää vaikuttaa.

Välähdykset Osaman, Monan ja Muhammadin elämästä ja miet­teis­tä kertovat siitä, että avio­lii­ton lyk­kää­mi­seen on Egyptissä usein monia, pääl­lek­käi­siä syitä. Niille, jotka jakavat Osaman näkö­alat­to­muu­den ja ”odottavan aikui­suu­den”, avio­liit­to näyt­täy­tyy talou­del­li­si­ne reu­naeh­toi­neen alati kauemmas kar­kaa­va­na haaveena. Jokainen askel elämässä eteenpäin on työn ja pon­nis­tus­ten takana. Tässä mielessä hyvä­osai­sem­mat Mona ja Muhammad odottavat löy­tä­vän­sä itselle sopivan kumppanin, ja kes­kit­ty­vät samalla työn­te­koon. Voikin ajatella, että ”uuden aikui­suu­den” kysy­myk­set ovat heille kon­kreet­ti­sem­pia kuin monille ikä­to­ve­reil­leen. Kyse ei ole kui­ten­kaan halusta elää ”vapaata sink­kue­lä­mää” vaan siitä, ettei sopivaa kumppania ole vielä löytynyt.

Toisaalta avio­liit­to ei nyky­olois­sa edusta kaikille sees­teis­tä tur­va­sa­ta­maa. Poliittisen murroksen ja talou­del­lis­ten paineiden keskellä per­heen­pe­rus­ta­mi­nen, ja esi­mer­kik­si lasten kasvatus ja kou­lu­tuk­seen tar­vit­ta­vat menot, voivat olla raskas taakka kan­net­ta­vak­si. Vaikka nuorilla olisikin edel­ly­tyk­set mennä naimisiin, he raken­ta­vat tule­vai­suut­taan perheen odotusten, tule­vai­suu­den haaveiden ja val­lit­se­vien siveys­nor­mien keskellä. Nuorten elämässä romant­ti­set käsi­tyk­set rak­kau­des­ta, ura­haa­veet, kumppanin sopivuus, ja perheen perus­ta­mi­sen mie­lek­kyys avaavat ajan­koh­tai­sia näkö­kul­mia van­hem­pien vaalimiin odo­tuk­siin avio­liit­toins­ti­tuu­tios­ta. Neuvotteluja ei käydä ainoas­taan kump­pa­nieh­dok­kai­den perheiden kesken mutta myös suku­pol­vien välillä.


Lukemista 

Dahlgren, Susanne (toim) 2016. Teheranin kodeissa, Kairon kaduilla: Nuorten elämää islamin maissa. Helsinki: Otava.

Honwana, Alcinda. 2012. Time of Youth: Work, social change and politics in Africa. Boulder, CO.: Kumarian Press.

Onodera, Henri. 2016. On waithood and social change in Egypt. Afrikan Sarvi 1/​2016.

Singerman, Diane (2007). The Economic Imperatives of Marriage: Emerging Practices and Identities among Youth in the Middle East. Middle East Youth Initiative Working Paper 6. Washington, DC: Wolfensohn Center for Development & Dubai School of Government.

Artikkelikuva: Asim Bharwani: opis­ke­li­joi­ta Kairossa. (CC BY-NC-ND 2.0)

Kirjoittaja

VTT Henri Onodera on tutkijatohtori kehitysmaatutkimuksen oppiaineessa Helsingin yliopistossa. Hän on opiskellut sosiaaliantropologiaa Lontoon yliopistossa ja hänen väitöstutkimuksensa käsittelee nuorten kairolaisaktivistien toimintaa ja arkielämää ennen vuoden 2011 kansannousua. Nykyään hän tutkii Koneen Säätiön tuella pitkittyneen nuoruuden kokemuksia Egyptissä sekä nuorten muslimien arkielämää Suomessa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Jos biologiset vanhemmat eivät jostain syystä kykene huolehtimaan lapsestaan tai  menehtyvät, lapsen saattaa kasvattaa adoptiovanhempi. Adoptiota tapahtuu myös muista syistä. Polynesialaisissa yhteiskunnissa, kuten Havaijilla, tunnetaan lahjaan pohjaava adoptio.

Suomalainen yhteiskunta rakentuu voimakkaasti ydinperheen ympärille. Tähän ydinperheeseen lasketaan perinteisesti kuuluvaksi lapset ja vanhemmat - siis äiti ja isä. Avioerojen, yksinhuoltajuuden ja uusperheiden yleistyminen sekä erityisesti samansukupuolisten liittojen laillinen hyväksyminen on muuttanut ydinperheen raameja. Nykypäivänä meidän onkin helpompaa omaksua antropologille tuttu näkökulma: äitiys ja isyys ovat sosiaalisesti rakentuneita kategorioita. Kuka siis on isä, ja mikä on hänen merkityksensä?