Voi sitä, joka ei usko heikkojen valtaan

Teksti: Janne Rantala, toh­to­ri­kou­lu­tet­ta­va. Podcast-lukija: Bea Bergholm.

Usein sanotaan, että historia on voit­ta­jien kir­joit­ta­maa ja on se ainakin osittain totta. Suomessa sisäl­lis­so­das­ta kir­joi­tet­tiin pitkään lähinnä val­kois­ten näkö­kul­mas­ta. Monen kaupungin kes­ki­pis­tees­tä löytyy voit­ta­jaos­a­puol­ta ylistävä veistos, niin myös työ­läis­kau­pun­ki Joensuusta. Harvoin voittaja pystyy kui­ten­kaan muok­kaa­maan historiaa kokonaan ja pysyvästi mieleisekseen.

Suomessa muutos sisäl­lis­so­dan muis­te­luun tuli aluksi his­to­ria­tie­teen ulko­puo­lel­ta, kun työ­läis­kir­jai­li­ja Väinö Linna julkaisi myös hävin­nei­tä ymmär­tä­vän Täällä Pohjantähden alla -tri­lo­gian­sa. Mosambikissa val­lit­se­va vapau­tus­his­to­ria oikeuttaa val­ta­puo­lue Frelimon vallan ja tuomitsee oppo­si­tion historian väärälle puolelle. Ylhäältä päin saneltu men­nei­syy­den muistelu on naker­ta­nut vuonna 1992 solmitun rauhan kestävyyttä.

Toisen maa­il­man­so­dan itse kokenut uskon­to­tie­tei­li­jä Mircea Eliade näki myö­häis­tuo­tan­nos­saan modernin historian kulun hyvin kiel­tei­se­nä. Hän kutsui pako­lai­suu­des­ta, vainoista ja ydin­sä­tei­lys­tä kärsivän ihmisen osaa historian tyran­niak­si, josta pääsee eroon vain ritu­aa­lis­sa. Esimerkiksi pyhä ehtool­li­nen tempaisee osal­lis­tu­jat historian ulko­puo­lel­le ja ikuisen pyhän yhteyteen leivän ja puna­vii­nin muodossa.

Antropologi Victor Turner kyllästyi yhteis­kun­ta­teo­rian tai­pu­muk­seen nähdä epätasa-arvoiset sosi­aa­li­set suhteet vää­jää­mät­tö­mä­nä raken­tee­na. Tutkimansa sam­bia­lai­sen ndembu-kansan siir­ty­mä­riit­tien, aikansa vas­ta­kult­tuu­ri­suu­den, rau­han­liik­keen, mustien kan­sa­lai­soi­keus­liik­keen ja taiteen innos­ta­ma­na hän kuvasi com­mu­ni­tas­ta, jossa tasa-arvo ja sisaruus val­lit­se­vat ja eri­kois­a­se­mat menet­tä­vät mer­ki­tyk­sen­sä. Turnerin mukaan vain tällaiset limi­naa­li­set- eli kyn­nys­ti­lat mah­dol­lis­ta­vat yhteis­kun­nal­li­sen muutoksen sosi­aa­li­sen rakenteen mer­ki­tes­sä vain val­lit­se­vaa tilaa ja pysy­vyyt­tä. Antropologi Jukka Siikalan mukaan com­mu­ni­tas-idean taustalla lienee ollut myös yli­opis­ton kan­sain­vä­li­nen ideaali, universitas.

Vaikka ulko­puo­li­nen näkee yli­opis­tos­sa monesti lähinnä oppiarvot, mahtavat rehtorit ja tohtorin hatut niin poh­jim­mil­taan me tutkijat olemme kaikki kollegoja, joiden sanan pitäisi painaa sen perus­te­lu­jen eikä esi­mer­kik­si lausujan oppiarvon mukaan.

Ei siis ihme, että niin Suomessa kuin monessa muussakin maassa aka­tee­mi­nen elä­män­muo­to on uhattuna. Elämmehän maa­il­mas­sa, jossa ihmisen arvon, vaikkapa hänen oikeu­ten­sa per­hee­seen, määrittää yhä useammin hänen lom­pak­kon­sa paksuus.

Signature

Kuva: Pixabay​.com

Tutkijoiden asian­tun­ti­juus on monesti Turnerin kuvaamaa heikkojen valtaa. Meiltä puuttuu poliit­ti­nen valta ja meitä kuun­nel­laan vain koska tunnemme aiheemme. Näkemyksemme voivat joutua tör­mäys­kurs­sil­le val­lan­pi­tä­jien etujen kanssa. Tästä syystä täällä Maputossa mur­hat­tiin yhden ainoan vuoden aikana kaksi tuomaria ja yksi perus­tus­la­ki­pro­fes­so­ri. Yhtä poli­tii­kan­tut­ki­jaa ammuttiin viime vuoden tou­ko­kuus­sa jalkoihin. Suomessa on rau­hal­li­sem­paa, mutta silti sielläkin monet tutkijat kärsivät uhkai­lus­ta ja vihapuheesta.

Tutkijat Mosambikin rauhan puolesta on kan­sain­vä­li­nen verkosto, joka vaatii loppua aseel­li­sel­le konflik­til­le ja ihmi­soi­keus­louk­kauk­sil­le. Adressiimme tuli kolmessa päivässä yli sata alle­kir­joi­tus­ta, mukana kan­sain­vä­li­ses­ti tun­net­tu­ja Mosambikin tut­ki­joi­ta. Me alle­kir­joit­ta­jat osaamme katsoa sota­pro­pa­gan­dan tuolle puolen, tunnemme tilanteen ja koemme tärkeäksi saattaa sen maailman tietoon. 

Rauhaan paluu siellä missä sitä ei ole on arvok­kaam­paa kuin moni niin sanottu inno­vaa­tio. Vetoomus on heikkojen valtaa puh­taim­mil­laan, koska siinä pyydetään jotakin sellaista, joka ei ole alle­kir­joit­ta­jien vallassa. Voi sitä, joka ei usko täl­lai­seen akti­vis­miin vaan ainoas­taan vah­vem­pien valtaan ja historian tyranniaan.


Teksti on kevyesti muokattu versio alun perin Karjalainen-lehdessä jul­kais­tus­ta kolumnista. 

Artikkelikuva: Helmi Räisänen

Kirjoittaja

Janne Rantala on Itä-Suomen yliopiston kulttuuritieteiden tohtoriopiskelija, tiedetoimittaja ja kolumnisti. Hän tutkii rap-muusikoiden osallistumista yhteiskunnalliseen debattiin Mosambikin pääkaupungissa Maputossa. Jannen blogi löytyy täältä.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Aamulehden ilmoitus luopua sukupuolittuneiden ammattinimikkeiden käytöstä on herättänyt kiivasta keskustelua, josta on kirjoitettu suurimmissa medioissa monista näkökulmista. Helsingin Sanomien tekemän kyselyn mukaan lievä enemmistö noin 5000 vastaajasta kannatti sukupuolittuneiden termien hylkäämistä ja “uusien keksimistä”. Todellisuudessa kielessämme on jo olemassa vakiintunut, sukupuolineutraalimpi termi monille mies-päätteisille tai naisiin viittaaville nimikkeille. Uusien termien keksiminen ei monesti ole lainkaan tarpeen: lehtimies on toimittaja, lentoemäntä stuertti ja lakimies juristi. Kyse on sanavalinnoista, ei väkinäisestä kielen uudistamisesta.

Alussa ihmisapina oppii käyttämään työkalua aseena. Aggressiivisuuden puuskassa hän tappaa sillä kilpailevan ihmisapinaryhmän jäsenen. Muut hänen ryhmästään yhtyvät väkivaltaan. Näin kutoo Stanley Kubrick Avaruusseikkailu 2001 -elokuvan alussa ihmiskunnan kehityksen ja sodankäynnin yhteen. Onko kuvaus fiktiota? Uskomus, että vain sivistys voi kahlita sisäisen petomme, on iskostettu syvään. Filosofi Thomas Hobbesin mukaan ennen järjestäytynyttä yhteiskuntaa vallitsi kaikkien sota kaikkia vastaan. Nykyisin näkemystä perustellaan evoluutiopsykologialla: sotaisuus johtuu aggressiivisuudesta, joka on luonnonvalinnan kautta kirjattu geeneihimme.