Muuttaako ilmasto meitä?

Teksti: Martta Haveri, VTMPodcast-lukija: Bruno Gronow.

Ilmastonmuutos on tullut pysyvästi osaksi sanas­toam­me ja maa­il­man­ku­vaam­me. Tutkijat ja osa polii­ti­kois­ta luovat jat­ku­vas­ti kau­hu­ku­via tule­vai­suu­des­ta, jota on vaikea kuvitella todeksi. Ilmastonmuutos vai­kut­taa­kin olevan kiin­nos­tuk­sen kohde lähinnä asian­tun­ti­joil­le, joiden tut­ki­mus­ten ja suo­si­tus­ten pohjalta tehdään rat­kai­su­ja kau­kai­sis­sa ilmas­to­ko­kouk­sis­sa. Onko ilmas­ton­muu­tos todel­la­kin vielä näin erillään joka­päi­väi­ses­tä elämästämme? 

Antropologit ovat tie­tee­na­lan syn­ty­ajois­ta lähtien olleet kiin­nos­tu­nei­ta tutkimaan muutosta: miten ihmiset elävät, mistä tulemme ja mihin suuntaan olemme menossa. Muutokset ovat hedel­mäl­lis­tä tut­ki­mus­maa­pe­rää, koska silloin tut­ki­jal­le yleensä paljastuu yhteis­kun­nan tär­keim­piä arvoja, joita ei haluta muuttaa. Tällä hetkellä ilmas­ton­muu­tos on suurin ihmis­kun­nan tähän mennessä kohtaama muutos, jonka tuomat sosi­aa­li­set ilmiöt ovat ant­ro­po­lo­geil­le hyvin kiinnostavia.

Muutokset kaukana ja lähellä

On helppo ajatella, että ant­ro­po­lo­gien tut­ki­mus­koh­teet ilmas­ton­muu­tok­sen parista löytyvät lähinnä eksoot­ti­sil­ta vai­kut­ta­vis­ta maista, joissa ihmisten arki­päi­vän elämä on lähei­ses­sä kos­ke­tuk­ses­sa heidän luon­no­nym­pä­ris­töön­sä. Onkin totta, että suurimmat sosi­aa­li­set muutokset (kuten muut­to­lii­ke) tapah­tu­vat paikoissa, joissa eri­tyi­ses­ti alku­pe­räis­kan­sat asuvat — tällaisia ovat vuoristot, jäätiköt ja pienet saaret.

Ilmasto - KUVA 1

Nyt syntyvät lapset ympäri maailman elävät ilmas­ton­muu­tok­sen kanssa koko elämänsä. Tämä sukupolvi voi halu­tes­saan muuttaa yhteis­kun­taa ja löytää keinoja ilmas­ton­muu­tok­sen tor­jun­taan. Kuva: Neliño

Suomessa asumme vankoissa raken­nuk­sis­sa, hyvin tuulen- ja sateen­suo­jas­sa. Lämmitys toimii kylmän yllät­täes­sä ja lakanat saa läm­pö­aal­lon aikana pakas­ti­meen. Voimme kau­his­tel­la jossain kaukana riehuvia hur­ri­kaa­ne­ja, lumi­myrs­ky­jä, kui­vuusaal­to­ja ja katoavia saaria tyy­ty­väi­se­nä omaan elämäämme. Myönnämme, että ilmas­ton­muu­tos on olemassa ja ehkä jopa valit­sem­me ruokamme sitä ajatellen. Saatamme ryhtyä ilmas­to­kum­meik­si. Lopulta kuitenkin päät­te­lem­me, että eihän se meitä niin paljon kosketa. Huomaamme lähinnä vuo­de­nai­koi­hin liittyviä muutoksia: kevät on kylmä tai talvea ei ole lainkaan, ei niin kuin ”ennen vanhaan”. Osa ihmisistä väittää, ettei ilmas­ton­muu­tos­ta ole, kun kesällä ei olekaan kuuma. 

Mikään näin globaali muutos maa­il­mas­sa ei voi olla vai­kut­ta­mat­ta myös taval­li­sen suo­ma­lai­sen elämään. Globaalista tulee lokaalia eli pai­kal­lis­ta — ja toisin päin. Kun muutos on iso ja hidas, on vaikea nähdä ja ymmärtää muutoksia omassa elämässä. Ennen 80-lukua syntyneet saattavat muistaa ajan, jolloin sanaa ilmas­ton­muu­tos ei käytetty. Nyt kou­lu­lai­set pystyvät kertomaan sujuvasti, mitä termillä tar­koi­te­taan. Sana on tullut osaksi elämäämme.

Ilmasto11

Kuva: Henry Be (CC0)

Itse tutustuin aiheeseen kau­kai­ses­sa etelässä, alueella joka luo­ki­tel­laan yhdeksi haa­voit­tu­mim­mis­ta paikoista ilmas­ton­muu­tok­sen vai­ku­tuk­sia mitat­taes­sa. Asuin ja työs­ken­te­lin viimeiset kaksi vuotta Apurimacin maa­kun­nas­sa Perun Andeilla, melko lähellä Cuscon kaupunkia. 

Pääsin viime syksynä tutkimaan, kuinka ihmiset ja yhteisöt Apurimacissa torjuvat ilmas­ton­muu­tos­ta ja samalla sopeu­tu­vat siihen. Aiheesta oli jär­jes­tet­ty kilpailu, johon perheet, koulut ja kyläyh­tei­söt osal­lis­tui­vat. He lähet­ti­vät kisaan kuvauksen ongel­mis­ta, joita he ilmas­ton­muu­tok­sen takia kohtaavat ja siitä, miten ovat sopeu­tu­neet tilan­tee­seen. Keskustellessani ihmisten kanssa kaksi asiaa tuli nopeasti selväksi: asiat ovat muut­tu­neet huo­nom­paan suuntaan ja muu­tok­sel­le on yritetty tehdä jotain. 

Selvät muutokset liittyvät luontoon ja ilmastoon. Sadekausi alkaa nykyään monta kuukautta myöhässä ja on lyhyempi. Tämä tar­koit­taa, että kuiva kausi on vas­taa­vas­ti paljon pidempi. Entiseen ver­rat­tu­na läm­pö­ti­lat ovat kor­keam­pia tai huo­mat­ta­vas­ti mata­lam­pia. Vaihtelu on siis aiempaa suurempaa. Kun sateet vihdoin tulevat, ne saattavat olla rankkoja ja aiheuttaa maan­vyö­ry­jä. Yllättävät raekuurot ja voimakas tuuli vii­meis­te­le­vät maan­vil­je­lyl­li­ses­ti muutenkin haastavan vuo­ris­to­maan. Paikat, joissa ääri­sää­olo­suh­teet vai­kut­ta­vat eniten, sijait­se­vat karuilla alueilla yli 3000 metrin korkeudessa.

Maanviljelyä ilmastonmuutoksen varjossa

Maanviljely on Apumacin alueen pää­e­lin­kei­no. Maanviljelyskylien tavat ja usko­muk­set liittyvät kiin­teäs­ti vuo­de­nai­ko­jen kiertoon, jota hah­mo­te­taan kylvön ja sadon­kor­juun mukaan. Erilaiset usko­muk­set ryt­mit­tä­vät maan­vil­je­lyä. Äiti maata (Pacha Mama) ja äiti vettä (Yacu Mama) koh­del­laan kun­nioit­ta­vas­ti, ja vuorten hengille (Apu) pyhi­te­tään erilaisia asioita. Nämä rituaalit takaavat sadon tänäkin vuonna ja sen, että luonto kohtelee ihmisiä suopeasti. Tiettyjä ilmas­tol­le sopivia kasveja on viljelty pai­kal­lis­ten sanoin ”aina”, ja vil­je­ly­ta­pa on hyvin vakiin­tu­nut. Tällä suunnalla Perua kovin monella ei ole vielä varaa trak­to­rei­hin, joten maa kynnetään pienissä kylissä härkien avustamana. 

Mario ja Antonia kertovat, että pystyvät perunan viljelyllä rahoittamaan lastensa koulunkäynnin. Mario viljelee yli 130 perunalajiketta 4000 metrissä. Taidon hän on perinyt isältään. Hän torjuu ilmastonmuutosta kylvämällä perunoita eri paikkoihin, jotta halla ei iskiessään pilaa koko satoa. Kuva: Martta Haveri

Mario ja Antonia kertovat, että pystyvät perunan vil­je­lyl­lä rahoit­ta­maan lastensa kou­lun­käyn­nin. Mario viljelee yli 130 peru­na­la­ji­ket­ta 4000 metrissä. Taidon hän on perinyt isältään. Hän torjuu ilmas­ton­muu­tos­ta kyl­vä­mäl­lä perunoita eri paik­koi­hin, jotta halla ei iskies­sään pilaa koko satoa. Kuva: Martta Haveri

Maanviljelyn suhteen monet asiat ovat muut­tu­mas­sa. Perhe, joka ennen kylvi oikeas­taan pel­käs­tään yli 4000 metrissä viihtyviä perunoita, on vai­keuk­sis­sa. Perunoihin on ilmaan­tu­nut uusia tauteja ja matoja. Toisaalta he pystyvät nyt kylvämään muita, läm­pi­mäm­mäs­sä viihtyviä vil­je­lyk­siä. Yhtäkkiä ihmiset joutuvat suo­jau­tu­maan uusilta taudeilta ja oppimaan uusien kasvien viljelyä. Mikään ei ole enää varmaa. Vaikka kylväisi juuri oikeaan aikaan, ei voi enää tietää milloin sateet alkavat, tuleeko rakeita juuri kun pitäisi olla lämmintä, tur­me­lee­ko rank­ka­sa­de sadon tai onko liian kuivaa. Esi-isien ajoilta vallalla olleet perinteet eivät takaakaan satoa. Tämä on kova paikka monille niihin uskoville.

Uskomusten lisäksi Andeilla on ollut perheessä perin­tei­ses­ti tarkka työnjako. Naiset hoitavat tietyt asiat kuten kyl­vä­mi­sen, miehet kyn­tä­mi­sen ja lapset takaavat koko yhteisöä kos­ket­ta­van elä­män­muo­don jat­ku­mi­sen. Tällä hetkellä elämä on kuitenkin maan­vil­je­lys­tä koko­päi­väi­ses­ti elävälle pelkkää kokeilua, toi­vo­mis­ta ja uudelleen aloit­ta­mis­ta. Ei siis ihme, että nuoria maan­vil­je­li­jöi­tä ei paljon enää kylissä ole, vaan he ovat hank­ki­mas­sa toista ammattia. Opiskelu tapahtuu kau­pun­geis­sa, jonne nuoret yleensä jäävät, koska maalta ei löydy heille heidän ammat­ti­aan vastaavaa työtä. 

Lasten muut­taes­sa pois maaseutu onkin autioi­tu­mas­sa, ja paljon arvokasta tietoa on häviä­mäs­sä maalle jäävien vanhusten kuollessa. Monia perin­tei­siä juhlia ei enää vietetä. Nuoret pukeu­tu­vat ponchojen ja väri­käi­den mekkojen sijasta fark­kui­hin, eikä luontoa kas­vis­toi­neen enää tunneta. Oikeastaan tämä kuulostaa samalta, kuin mitä Suomessa on tapah­tu­nut jo aiemmin viime vuosisadalla. 

 Eri kylät Cotarusen alueella Apurimacissa saavat elantonsa laamojen, vicuñoiden ja taimenten kasvatuksesta sekä perunoiden ja muiden juuresten viljelystä. Vuodesta 2015 alueella on eri järjestöjen tukemana rakennettu tekoaltaita, joiden avulla ihmiset saavat varastoitua sadevettä. Nyt kuivat kaudet eivät estä alueella elämistä, koska vettä on varastossa ja eläinten kasvatus onnistuu ympäri vuoden. Kuva: Neliño


Eri kylät Cotarusen alueella Apurimacissa saavat elantonsa laamojen, vicuñoi­den ja taimenten kas­va­tuk­ses­ta sekä peru­noi­den ja muiden juuresten vil­je­lys­tä. Vuodesta 2015 alueella on eri jär­jes­tö­jen tukemana raken­net­tu tekoal­tai­ta, joiden avulla ihmiset saavat varas­toi­tua sadevettä. Nyt kuivat kaudet eivät estä alueella elämistä, koska vettä on varas­tos­sa ja eläinten kasvatus onnistuu ympäri vuoden. Kuva: Neliño

Ympäristön muutokset vai­kut­ta­vat perin­tei­siin ja kult­tuu­riin. Maanviljelytekniikat muuttuvat ja sitä myötä myös kulttuuri. Edellinen sukupolvi elää vielä iso­van­hem­pien­sa tavoin maalla, mutta nykyinen on muuttanut kau­pun­kiin, syö pika­ruo­kaa ja shoppailee.

Kaupunkiin muut­ta­neet eivät enää ajattele luontoa. He heittävät roskat teiden varsille, ostavat mah­dol­li­sim­man paljon tavaroita ja mat­kus­ta­vat mieluiten omalla autolla. Samalla osa kouluista on alkanut opettaa luon­non­suo­je­lun tär­key­des­tä ja ilmas­ton­muu­tok­ses­ta. Nyt Perussa on vart­tu­mas­sa uusi sukupolvi, joka on vie­raan­tu­nut maa­lai­se­lä­mäs­tä mutta haluaa oppia lajit­te­le­maan jätteitä, istut­ta­maan puita ja syömään terveellisemmin.

Ilmasto - KUVA 4

Kuvassa erään kylän asukkaat ovat piir­tä­neet, miltä heidän maansa näytti ennen ja miltä se näyttää nyt.

Perinteet muuttuvat myös Suomessa

Suurin osa suo­ma­lai­sis­ta on jättänyt agraa­riyh­teis­kun­nan kauan aikaa sitten taakseen. Työ on jotain aivan muuta kuin porkkanan viljelyä ja lehmien lai­dun­ta­mis­ta. Maanviljelyn ongelmat pienissä kylissä Perun maa­seu­dul­la eivät vaikuta lähi­kaup­pam­me avokado- ja kvi­noa­tar­jon­taan, mutta on muis­tet­ta­va, että käytämme myös suo­ma­lai­sia raaka-aineita. Suomen luonnosta löytyy muun muassa sieniä ja marjoja. Tulevaisuudessa näiden herkkujen löy­tä­mi­nen on toden­nä­köi­ses­ti entistä han­ka­lam­paa, jos sateita ei tule odo­te­tul­la tavalla ja lämmin ilma vaihtelee.

Ilmasto8

Kuva: lionel abrial (CC0)

Vuodenaikojen ajat­te­le­mi­nen Suomen kon­teks­tis­sa ja niihin liittyvät tavat auttavat huo­maa­maan, että ilmasto ja sen muut­tu­mi­nen vai­kut­ta­vat täälläkin. Monet sanan­las­kut eivät enää pidä paik­kaan­sa. ”Kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peip­po­ses­ta, väs­tä­rä­kis­tä vähäsen, pääs­ky­ses­tä ei päi­vää­kään” ei ole enää totta, sillä linnut tulevat Suomeen aiemmin — tai eivät ole kunnolla lähteneetkään.

Myös monet juhlat on sidottu vuo­de­nai­koi­hin. Selkein esimerkki on joulu, johon liitetään sekä lauluissa että kuvas­tos­sa lunta ja pakkasta. Milloin viimeksi joulu ete­läi­ses­sä Suomessa oli kuin jou­lu­kor­tis­ta? Vappuna juhlitaan kevättä ja juhan­nuk­se­na kesää tavalla, joka edel­lyt­tää ulkona olemista. Turhan usein voimme todeta sään olleen jotain muuta kuin kuvit­te­lim­me. Ilmastonmuutos ei tarkoita pel­käs­tään läm­pi­mäm­pää ilmaa vaan myös kylmää silloin, kun ei enää pitäisi olla kylmä.

Varsinkin talven leu­tou­tu­mi­nen vaikuttaa tapoihin ja elin­kei­noi­hin. Lapin las­ket­te­lu­kes­kuk­set ovat yhä vähemmän aikaa käyt­tö­kel­poi­sia, suksien ja luis­ti­mien kauppa ei käy ja lumi­au­ro­ja tarvitaan vähemmän. Tulevaisuudessa voikin käydä niin, että tie­to­tai­to lumen kanssa tou­hua­mi­ses­ta (hiihto, las­ket­te­lu, lautailu, luistelu, pulkkailu yms.) ei enää siir­ry­kään lapsille, jos ei ole sopivia kelejä har­joit­te­luun. Olemme jo nyt sopeu­tu­mas­sa muu­tok­seen ja lumi­leik­kien tilalle keksimme kyl­py­lä­lo­mia, ete­län­mat­ko­ja ja pyöräilyä.

Tällä hetkellä suurinta muutosta elävät saa­me­lai­set, joiden elinkeino on Perun maan­vil­je­li­jöi­den tapaan sidottu ympä­röi­vään luontoon. Kuten laamojen kas­vat­ta­mi­nen Andeilla, myös poron kasvatus on hyvin riip­pu­vais­ta siitä, löytyykö eläimille tarpeeksi ravintoa. Jos ihmisillä ei ole enää elin­kei­noa josta elää, he muuttavat muualle ja joutuvat hyl­kää­mään henkisen ja fyysisen kotinsa. 

Ilmastonmuutoksen torjuntakeinoja

Muutosten ei tarvitse olla nega­ti­vii­sia. Kulttuurit muuttuvat aina, ilman ilmas­ton­muu­tos­ta­kin. Ne maan­vil­je­li­jät Perussa, jotka ovat jatkaneet sitkeästi eri keinojen kokeilua, ovat jopa pystyneet hyötymään ilmas­ton­muu­tok­ses­ta. He ovat siir­ty­neet kas­vat­ta­maan kasveja, jotka eivät aiemmin menes­ty­neet alueella. Ilmastonmuutokseen sopeu­tu­mi­ses­sa perheitä ja kyliä on auttanut veden saamisen takaa­mi­nen. Vettä on opittu varas­toi­maan tekoal­tai­siin, suo­je­le­maan lähteitä aitaa­mal­la ja käyt­tä­mään tehok­kai­ta kas­te­lu­jär­jes­tel­miä. Inkojen muinainen teras­si­vil­je­ly­tek­niik­ka on vuoristo-olo­suh­teis­sa ehdoton, ja se on vasta nyt ongelmien ilmaan­tues­sa keksitty uudelleen.

 Kuvassa Santos Pinedan tila ”Bello Paraiso” eli kaunis paratiisi. Santos on Abancayn kuuluisin luomuviljelijä, joka on majoittanut monia viljelystä kiinnostuneita turisteja luonaan. Hän on suosinut terassiviljelyä ja onnistunut kasvattamaan näin yli 2000 eri lajia käyttäen hyväksi tietojaan luonnosta, kasveista ja ilmastosta. Kuva: CESAL.


Kuvassa Santos Pinedan tila ”Bello Paraiso” eli kaunis paratiisi. Santos on Abancayn kuuluisin luo­mu­vil­je­li­jä, joka on majoit­ta­nut monia vil­je­lys­tä kiin­nos­tu­nei­ta turisteja luonaan. Hän on suosinut teras­si­vil­je­lyä ja onnis­tu­nut kas­vat­ta­maan näin yli 2000 eri lajia käyttäen hyväksi tietojaan luonnosta, kasveista ja ilmas­tos­ta. Kuva: CESAL.

Monet kyläyh­tei­söt ovat jär­jes­täy­ty­neet päät­tä­mään sään­nöis­tä, joiden avulla ympä­ris­töä suo­jel­laan. Kuukausittain pidetään talkoita, joissa istu­te­taan puita, jotta vesi sitou­tui­si maaperään paremmin. Kouluissa opetetaan luo­mu­vil­je­lyä pienillä vil­je­ly­pals­toil­la, joiden antimia nautitaan kou­lu­ruo­ka­las­sa ja paran­ne­taan ruo­ka­tot­tu­muk­sia. Kouluissa varau­du­taan ympä­ris­tö­ka­ta­stro­fei­hin, lisätään tie­toi­suut­ta kier­rät­tä­mi­sen tär­key­des­tä ja saas­tei­den yhtey­des­tä ilmastonmuutokseen. 

Monet tor­jun­ta­kei­not ovat meille tuttuja: kierrätys, lähiruoka, luo­mu­ruo­ka, ympä­ris­tö­kas­va­tus, metsän kasvatus ja veden sääs­tä­mi­nen. Mekin voimme vaikuttaa valin­noil­lam­me — varsinkin viimeksi mai­ni­tul­la, vaikka se ei näkyi­si­kään elä­män­laa­tum­me para­ne­mi­se­na yhtä kon­kreet­ti­ses­ti kuin Andeilla. 

 Apurimacin yksi alue, Chincheros, on kunnostautunut ympäristökasvatuksessa. Kuvassa noin 5-vuotias tyttö näyttää, kuinka on oppinut päiväkodin puutarhassa hoitamaan kasveja ja tunnistamaan ne. Päiväkodissa kaikki materiaali on kierrätetty. Kuva: Neliño


Apurimacin yksi alue, Chincheros, on kun­nos­tau­tu­nut ympä­ris­tö­kas­va­tuk­ses­sa. Kuvassa noin 5-vuotias tyttö näyttää, kuinka on oppinut päi­vä­ko­din puu­tar­has­sa hoitamaan kasveja ja tun­nis­ta­maan ne. Päiväkodissa kaikki mate­ri­aa­li on kier­rä­tet­ty. Kuva: Neliño

Ilmastonmuutoksen antropologia

Esimerkeistäni voi huomata, kuinka ilmas­ton­muu­tos kietoutuu muihin muu­tok­siin yhteis­kun­nas­sa. Se saattaa vaikuttaa tapoi­him­me toimia ja ajatella asioita suoraan tai välil­li­ses­ti. Mainitsemani tor­jun­ta­kei­not voivat muuttua tavoiksi, joiden kohdalla ei enää ajatella miksi asiat tehdään tietyllä tavalla. Kierrätys, vesi­läh­tei­den suojelu ja lähiruoan suo­si­mi­nen voivat muuttua osaksi joka­päi­väis­tä elämäämme. Kulttuurin muutos täl­lai­seen suuntaan olisikin mer­kit­tä­vä keino hillitä ilmas­ton­muu­tos­ta. Juuri tässä ant­ro­po­lo­gian merkitys suun­nan­näyt­tä­jä­nä korostuu.

Ilmastonmuutosta tutkivat ant­ro­po­lo­git kri­ti­soi­vat usein sitä, että yritykset hillitä ilmas­ton­muu­tos­ta ovat liian ylhäältä päin saneltuja. Ilmastonmuutokseen liit­ty­vis­sä kehi­ty­syh­teis­työ­pro­jek­teis­sa ei oteta kylliksi huomioon projektin kohteena olevien ihmisten omaa ymmär­rys­tä asioista. Heille aletaan opet­ta­maan ilmas­ton­muu­tos­ta tie­teel­li­sin termein. Sen sijaan heiltä olisi Apurimacin tyyliin kysyttävä, mitä muutoksia he havait­se­vat ympä­ris­tös­sään ja mitä he ovat tehneet niistä aiheu­tu­vil­le ongel­mil­le. Tavalliset ilmas­ton­muu­tok­ses­ta kärsivät ihmiset pys­tyi­si­vät näin tuomaan esille rat­kai­sun­sa muu­tok­siin sopeutumiseen.

Olisikin kiin­nos­ta­vaa, jos Suomessa teh­täi­siin sovel­ta­van ant­ro­po­lo­gian alle kuuluva tutkimus kult­tuu­rin muut­tu­mi­ses­ta ilmas­ton­muu­tok­sen takia. Tässä esit­tä­mä­ni tarinat ja esimerkit muutoksen voimasta ovat Perun Andeilta saakka. Uskon kuitenkin, että ver­tai­le­mal­la saman ilmiön vai­ku­tuk­sia eri paikoissa pystymme ymmär­tä­mään muutosta paljon syvällisemmin. 


Lukemista

Saara Toukolehto: Kuinka pysäy­täm­me ilmas­ton­muu­tok­sen? — Ja aikamme muita polttavia kysymyksiä

Dove, Michael R (toim.) (2014) The Anthropology of Climate Change: A Historical Reader. Malden (MA), Wiley/​Blackwell.

Anthropology and Climate Change 

Barentsin alue muuttuu- miten Suomi sopeutuu?

Dokumentti: The Anthropologists (2015), traileri

Espanjantaitoisille kil­pai­lus­ta ja koke­muk­sis­ta tehty video: Experiencias de adap­tación al cambio climático Region Apurimac

Artikkelikuva: Joshua Earle (CC0)

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Ihmisten ja villieläinten väliset vastavuoroiset suhteet ovat yleinen satujen ja tarinoiden aihe. Joissakin yhteisöissä ne ovat myös olennainen osa jokapäiväistä elämää. Esimerkiksi brasilialaisessa Lagunan kylässä on kalastettu delfiinien kanssa 1800-luvun puolivälistä lähtien.

Kuunnelmasarja Löytöretki suomalaiseen toivoon vie tällä viikolla toimittaja Satu Kivelän metsään ekopsykologi Kirsi Salosen. Keskustelu kaartelee hyvinvoinnin, luontosuhteen ja luonnon symboliikan teemoissa. Kommentoimme sarjaa viikottain, ja antropologiseen haaviin tarttui tällä kertaa ajatus “villin” ja “kesytetyn” luonnon eroista.

Pääseekö Daenerys Targaryen lopulta Rautavaltaistuimelle hittisarja Game of Thronesissa? Vai odottaako suosittua hahmoa kammottavampi kohtalo? Klassinen poliittinen antropologia voi kenties auttaa ennustamaan tulevaa – Targaryenin suvun kruununperillinen kun näyttää epäilyttävästi jumalkuninkaalta!