Yhdessä uskossa

Tällä viikolla Arman Alizad tutustui les­ta­dio­lai­suu­teen. Se on evankelis-lute­ri­lai­sen kirkon herä­tys­lii­ke, jonka perusti 1800-luvulla Ruotsin Lapissa kirk­ko­her­ra Lars Leevi Laestadius. Aluksi enim­mäk­seen saa­me­lai­nen liike levisi pian Suomen ja Norjan poh­joi­so­siin ja ajan myötä etelään.

Suomalaisen yksi­lö­kes­kei­sen kult­tuu­rin ana­lyy­seis­sa yhtei­söl­li­syy­den puut­tees­ta ja yksi­näi­syy­des­tä puhutaan yhteis­kun­nal­li­si­na epä­koh­ti­na. Lestadiolaisuudessa pai­not­tu­vat sosi­aa­li­suus ja soli­daa­ri­suus, yhtei­söl­li­syys ja voimakas yhteen­kuu­lu­vuu­den tunne. Armanin kohtaamat ihmiset lapsista van­huk­siin koros­ti­vat yhteisön mer­ki­tys­tä uskossaan. 

Yhteisöllisyys onkin tut­ki­mus­ten valossa mer­kit­tä­vä osa les­ta­dio­lai­suu­den ja vas­taa­vien liik­kei­den veto­voi­maa. Tiiviillä, sul­je­tul­la yhtei­söl­li­syy­del­lä on aina myös hintansa. Uskonnollisten yhtei­sö­jen elin­voi­mai­suus ja toiminnan tehokkuus näyttävät olevan voi­mak­kaim­pia silloin, kun ne vaativat jäse­nil­tään uhrauksia. Nämä voivat olla esi­mer­kik­si sek­su­aa­li­suu­teen, kehol­li­suu­teen tai muuhun elämään liittyviä rajoi­tuk­sia, joilla yksilö ilmaisee ryhmään kuu­lu­mis­ta yhteisön sisällä ja sen ulkopuolella. 

Lestadiolaista maa­il­man­ku­vaa määrittää voimakas moraa­li­koo­dis­to, jonka nou­dat­ta­mis­ta valvotaan tarkasti. Huonoja vai­kut­tei­ta torjutaan kiel­täy­ty­mäl­lä monista tavan­omai­sis­ta viihteen ja ajan­viet­teen muodoista. Vaikka Armanin haas­tat­te­le­mien les­ta­dio­lais­ten puheissa vilahtaa yksilön vapaus, on sosi­aa­li­sen mukau­tu­mi­sen paine voimakas eikä polulta poik­kea­mis­ta katsota hyvällä. Monet ajautuvat jättämään yhteisön tästä syystä. 

Synneillä, anteek­si­pyy­tä­mi­sel­lä ja anteek­sian­nol­la on les­ta­dio­lai­suu­des­sa keskeinen asema. Anteeksiantamisen kulttuuri nousee doku­men­tis­sa yllät­tä­väk­si syn­ti­pu­kik­si lasten sek­su­aa­lis­ta hyväk­si­käyt­töä kos­ke­vas­sa kes­kus­te­lus­sa. Yhteisön lapset kas­va­te­taan luot­ta­maan aikuisiin ehdot­to­mas­ti. Tämä yhdessä anteek­sian­non peri­aat­teen kanssa on haas­ta­tel­ta­vien mukaan myö­tä­vai­kut­ta­nut hyväk­si­käyt­tö­ta­paus­ten ylei­syy­teen ja uhrien vai­to­nai­suu­teen. Uhrit ovat “antaneet anteeksi” hyväk­si­käyt­tä­jil­le, eivätkä puhuneet tapah­tu­mis­ta läheisilleen.

Uskonnontutkija Anson Shupen mukaan “luotettu hierarkia” usko­nyh­tei­söis­sä altistaa vää­rin­käy­tök­sil­le. Yhteisöjen jäsenet luottavat tavan­omais­ta voi­mak­kaam­min ylem­pien­sä hyviin aikeisiin, vil­pit­tö­myy­teen ja vii­sau­teen. Luottamusta yhteisöön, sen johtajiin ja käy­tän­töi­hin pidetään tärkeänä uskon osoi­tuk­se­na. Tämä syvä hen­gel­li­nen luottamus voi eri­tyi­ses­ti lasten kohdalla olla vahin­gol­lis­ta ja tehdä hyväk­si­käyt­tö­ta­pauk­sis­ta uhrille poik­keuk­sel­li­sen vakavia. Rikki ei mene ainoas­taan luottamus ihmiseen, vaan samalla usein koko uskoon pohjaava maailmankuva.


AntroBlogi seuraa Arman Pohjantähden alla –doku­ment­ti­sar­jaa ja kir­joit­taa vii­kot­tain ant­ro­po­lo­gi­sia kom­men­taa­re­ja jaksoissa käsi­tel­tyi­hin aiheisiin.

Lue lisää

Kimmo Ketola. Uskonto ja pedofilia — mikä niitä vetää toisiinsa? 

Richard Sosis. Signaling, soli­da­ri­ty, and the sacred: The evolution of religious behavior. 2003.

Salome Tuomaala. Toimijuus ja muutoksen mah­dol­li­suus: Esimerkkinä van­hoil­lis­les­ta­dio­lai­suu­den tutkimus. Teoksessa Uskonnon ja suku­puo­len ris­teyk­siä. 2015.

Kirjoittaja

AntroBlogin toimitus kirjoittaa lyhyempiä kommentteja toisinaan yhteisöllisen nimimerkin takaa. Kirjoittajat ovat antropologeja ja oman alansa ammattilaisia.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Uskontokunnille yhteisestä uskonnonopetuksesta on viime päivinä käyty keskustelua. Uskonnonopetus on koulujen arjessa totuttu tosiasia, mutta kouluopetuksen tieteellistä pohjaa vasten sen asema on ongelmallinen. Onhan uskontojen ytimessä empiirisen tieteen ja varsinkin sekulaarin koululaitoksen näkökulmasta kiusallisen epätieteellinen oletus. Ajatus kaikille yhteisestä uskonnonopetuksesta ylläpitää sekin uskonnon korostunutta asemaa kouluissa. Pitäisi mennä vielä pidemmälle ja kysyä, tarvitseeko uskonnolle omistettua oppiainetta ylipäätään olla.

Miksi jotkut eivät halua rokotuksia, vaikka lääketiede on osoittanut, että rokotteet ehkäisevät sairauksia ja ovat pääosin turvallisia? Rokotekriittisyys on lisääntynyt Suomessa. THL:n mukaan vuonna 2012 syntyneistä lapsista 1,4 % jäi kokonaan ilman rokotuksia, ja määrä oli yli tuplaantunut vuodesta 2009. Rokotuksista osittain kieltäytyvien perheiden määrä on vielä paljon suurempi.

Tällä viikolla Pohjantähden alla -dokumenttisarja otti suurennuslasin alle alkoholin. Miksi Suomessa ihannoidaan humalaa mutta demonisoidaan alkoholia? Kysymys on myös antropologisesti kiinnostava. Siinä kiteytyy suhtautumisemme alkoholiin turmiollisena aineena, jolta kansaa täytyy suojella. Alkoholismin varjon allakin humala on kuitenkin osa suomalaista sosiaalista kulttuuria, ja humalahakuinen juomatyyli osa sekä kansallista stereotypiaa että kansallista identiteettiä.