Daenerysin kohtalo

Pääseekö Daenerys Targaryen lopulta Rautavaltaistuimelle hit­ti­sar­ja Game of Thronesissa? Vai odottaako suosittua hahmoa kam­mot­ta­vam­pi kohtalo? Klassinen poliit­ti­nen ant­ro­po­lo­gia voi kenties auttaa ennus­ta­maan tulevaa – Targaryenin suvun kruu­nun­pe­ril­li­nen kun näyttää epäi­lyt­tä­väs­ti jumalkuninkaalta!

Huom: artikkeli sisältää juo­ni­pal­jas­tuk­sia sarjan tähä­nas­ti­sis­ta tapahtumista.

Jumalkuninkuus (divine kingship, sacred kingship) on käsite, jonka tuli ant­ro­po­lo­gi­sen teorian osaksi ant­ro­po­lo­gi James Frazerin kirjan The Golden Bough: A Study in Comparative Religion (1890) kautta. Termi tun­net­tiin jo tätä ennen yhteis­kun­ta­fi­lo­so­fias­sa: keskiajan Euroopassa hal­lit­si­juut­ta oikeu­tet­tiin juma­lal­li­sel­la mandaatilla.

Jumalkuningaskuntia on esiin­ty­nyt ympäri maailmaa. Niiden hal­lit­si­jat toimivat välit­tä­ji­nä kansan ja yli­maal­li­sen välillä. Nimensä mukai­ses­ti jumal­ku­nin­kaat nähtiin usein joko jumalina tai jumalten edus­ta­ji­na tämän­puo­lei­ses­sa maailmassa.

Jumalkuninkuudessa termi “jumala” ei kui­ten­kaan viittaa tietyn kate­go­rian yli­luon­nol­li­seen olentoon. Hallitsija saattoi edustaa yhtä lailla jon­kin­lais­ta esi-isää; tai jokin muu yli­luon­nol­li­nen hahmo oli voinut valita kuninkaan tai ottaa tämän valtaansa. Hallitsija on voitu nähdä myös yli­luon­nol­li­sen olennon peril­li­se­nä. Jumalkuninkaiden väliset erot liit­tyi­vät juma­luu­den muotoon: sijait­si­ko jumaluus tuon­puo­lei­ses­sa maa­il­mas­sa johon hal­lit­si­ja oli ainut­laa­tui­ses­sa yhtey­des­sä, vai oliko hal­lit­si­ja itse tuon juma­luu­den ruu­miil­li­nen ilmentymä?

Shilluk-kuningas Reth Ayang Aney Kur kii­na­lais­ten ympä­röi­mä­nä monarkian pää­kau­pun­gis­sa Fashodassa vuonna 1979. Kuva: Wikimedia Commons (CC BY-SA 4.0)

Hallitsijoiden jumaluus on ollut monen asteista. Muinaiset egyp­ti­läi­set pitivät faaraoita jumalina. Ugandan ganda-yhteisön hal­lit­si­jaa pidettiin taval­li­se­na ihmisenä, joka oli jumalten hyväksymä ja näiden tukema. Ääripäiden välille sijoit­tu­vat esi­mer­kik­si Ugandan nyoro-kansa, jonka kuningas ei ollut jumala mutta poikkesi selvästi muista kuo­le­vai­sis­ta, sekä Sudanin shillukit joiden jumal­ku­nin­gas oli kult­tuu­ri­sen sankarin inkarnaatio.

Lohikäärmeiden äiti

Daenerys Targaryenilla ei ole liiemmin tekemistä uusien tai van­ho­jen­kaan jumalien kanssa, mutta taval­li­sek­si ihmiseksi tai puhtaasti maal­li­sek­si hal­lit­si­jak­si häntä ei todel­la­kaan voi väittää. Lohikäärmeiden äidillä on yli-inhi­mil­li­siä kykyjä, ja hänen joh­ta­juu­ten­sa on luon­teel­taan hyvin erilaista kuin esi­mer­kik­si Robert Baratheonin tai Eddard Starkin.

Daenerysin hal­lit­si­juu­den yli­luon­nol­li­suus näkyy eri­tyi­ses­ti eri­tyi­se­nä suhteena luontoon lohi­käär­mei­den ja tulie­le­men­tin kautta. Juuri vahva liitos luontoon on eräs ylei­sim­mis­tä jumal­ku­nin­kuu­den piir­teis­tä, ja tulee usein esiin jollain tapaa jo päällikön astuessa virkaansa.

Mother of Dragons. Kuva: Monicuzza Babenco (CC BY-NC-SA 2.0)

Virkaanastujaisseremoniat antavat tulevalle viran­hal­ti­jal­le usein eläi­mel­li­siä omi­nai­suuk­sia. Ennen kuin Daenerys astuu puo­li­son­sa Khal Drogon hau­ta­ro­vio­ta ympä­röi­vään tuli­me­reen, huutaa hän muun muassa olevansa lohi­käär­meen tytär. Kun rovio on palanut loppuun, ilmestyy Daenerys vahin­goit­tu­mat­to­ma­na tuh­ka­ka­sas­ta kolmen vas­ta­kuo­riu­tu­neen lohi­käär­meen kanssa. Kyseinen hetki, jolloin Daenerys myös saa ensim­mäi­set seu­raa­jan­sa, voidaan nähdä erityistä luon­to­suh­det­ta ilmen­tä­vä­nä virkaanastujaisrituaalina.

Villiä luontoa kont­rol­loi­van jumal­ku­nin­kaan luonne saattoi usein olla jopa hir­viö­mäi­nen. Toisaalta tällä oli voimia, jotka olivat elin­tär­kei­tä maa­il­man­kaik­keu­den ja yhteis­kun­nan toi­mi­mi­sen kannalta. Shamaanikuninkaiden kykyihin kuului usein esi­mer­kik­si sateen­te­ko. Kongon Kubassa kunin­gas­ta pidettiin luonnon henkenä, jolla oli kyky muuttua leo­par­dik­si kos­taes­saan vihol­li­sil­le. Daenerysille lohi­käär­meet ja niiden hallinta ovat keskeinen voimavara, jota hyö­dyn­ne­tään niin kansan tur­vaa­mi­ses­sa kuin uusien alueiden vapauttamisessa. 

Jumalkuninkuuteen liittyvät myytit selit­tä­vät ins­ti­tuu­tion alkuperän usein ulko­puo­lis­ten maa­han­tuo­ma­na. Poliittiseen valtaan liittyvä mystinen voima saapui kau­kai­ses­ta paikasta, yhteis­kun­nan ulko­puo­lel­ta. Monet afrik­ka­lai­set heimot näkivät kunin­kuu­den perus­ta­jan ulko­maa­lai­se­na met­säs­tä­jä­nä, jolla oli hal­lus­saan kor­keam­paa magiaa. 

Myös Daenerys saapuu ulko­puo­lel­ta – useampaan otteeseen. Dothrakien pariin hänet tuodaan kaup­pa­ta­va­ra­na kau­kai­ses­ta Targaryenien suvun hal­lit­se­mas­ta Lohikäärmekivestä (Dragonstone). Kaikkien tähän asti val­taa­mien­sa kansojen pariin hän on saapunut ulko­puo­li­se­na, tun­te­mat­to­ma­na val­loit­ta­ja­na. Palatessaan merten takaa Westerosiin Daenerys näyt­täy­tyy jälleen kau­ko­mail­ta saapuvana poliit­ti­se­na voimana.

Moraalittomat hallitsijat

Myös muutama pienempi seikka yhdistää Lohikäärmeiden äidin ant­ro­po­lo­gien tutkimiin jumal­ku­nin­kai­siin. Yksi näistä on jumal­ku­nin­kuu­den suhde insestiä koskeviin sääntöihin.

Kuninkuutta Afrikassa tutkineen ant­ro­po­lo­gi Luc de Heuschin mukaan perin­teis­ten yhteis­kun­tien hal­lit­si­jat har­joit­ti­vat usein ritu­aa­lis­ta insestiä vir­kaa­nas­tu­jais­ten yhtey­des­sä. Hallitsijakandidaatti ei erotellut sal­lit­tu­ja ja kiel­let­ty­jä sek­si­kump­pa­nei­ta, ja rikkoi siten yhteis­kun­nan keskeistä normia.

Insestin varjo leijuu myös Daeneryksen yllä, vaikka hän itse on ainakin tois­tai­sek­si pysynyt erossa suku­lai­sis­taan. Targaryenin suvun kerrotaan ammoi­sis­ta ajoista saakka suosineen sisa­rusa­vio­liit­to­ja, jotta kunin­kaal­li­nen veri pysyisi puhtaana. Myös Daenerys itse on inses­ti­sen avio­lii­ton tuote: hänen isänsä Aerys II Targaryen nai suvun perin­tei­den mukaan siskonsa Rhaella Targaryenin. 

Jumalkuninkuuteen usein liittynyt moraa­lis­ten normien murs­kaa­mi­nen ja yleisen jär­jes­tyk­sen rik­ko­mi­nen on saanut myös muita ilmiasuja. Näitä saat­toi­vat olla insestin sijasta esi­mer­kik­si murha, kan­ni­ba­lis­mi, ruumiin häpäisy tai suku­lai­sen surma. Joskus nämä rikkeet tapah­tui­vat sym­bo­li­ses­ti, joskus kir­jai­mel­li­ses­ti. De Heusch argu­men­toi näiden rikkeiden tekevän kunin­kaas­ta “pyhän hirviön”. Hallitsijan oli oltava yhteisön ulko­puo­lel­la voi­dak­seen edustaa sitä luon­non­voi­mien edessä. Vaikka Daenerys ei ole ainakaan tois­tai­sek­si tehnyt täysin vastaavaa moraa­lis­ta rikettä, hänen tarinansa hipoo samaa tema­tiik­kaa tois­tu­vas­ti. Insestitaustan lisäksi ensim­mäi­sel­lä tuo­tan­to­kau­del­la esi­mer­kik­si nähdään, miten Daenerys katsoo piit­taa­mat­to­ma­na vierestä kun Khal Drogo surmaa hänen veljensä Viserysin.

Jumalkuningattaren uhraus

Mitä mer­ki­tys­tä yllä esi­tel­lyil­lä Daenerysin ja jumal­ku­nin­kai­den yhtä­läi­syyk­sil­lä on tv-sarjan juonen kannalta? Jos hahmoon on poimittu enem­män­kin vai­kut­tei­ta afrik­ka­lai­sis­ta kunin­gas­kun­nis­ta, saattaa Lohikäärmeiden äitiä odottaa ennen­ai­kai­nen, verinen loppu. 

Yksi jumal­ku­nin­kuu­den pää­piir­teis­tä on nimittäin kunin­kaan­mur­ha: hal­lit­si­jan oli lopulta määrä uhrata itsensä tai tulla uhratuksi. Jumalkuningas oli etukäteen valittu ihmisuhri, joka tapettiin kriisin aikana tai vaih­te­le­van pituisen hal­lit­si­juu­ten­sa päät­teek­si. Tuomio astui voimaan jo hal­lit­si­jan noustessa valtaan, ikään kuin kunin­kuu­den edel­ly­tyk­se­nä. De Heuschin mukaan ritu­aa­li­sia kunin­kaan­mur­hia har­joi­tet­tiin Itä-Afrikan suurissa pai­men­to­lais­ku­nin­gas­kun­nis­sa ja ete­läis­ten savannien bantu-kunin­gas­kun­nis­sa. Hallitsija saa­tet­tiin esi­mer­kik­si kuristaa, tukeh­dut­taa tai sulkea majaan nääntymään.

Raa’alle perin­teel­le on esitetty monia syitä. Yhden seli­tys­mal­lin mukaan kuningas toimi syn­ti­puk­ki­na, joka kuol­les­saan hyvitti pahat teot kansansa puolesta ja jonka mukana koko kan­sa­kun­nan synnit ja kol­lek­tii­vi­nen paha tuhotaan. Antropologi Jean-Claude Mullerin Nigerian ruku­boi­den parissa tekemän tut­ki­muk­sen mukaan syn­ti­puk­ki­ku­nin­gas kantoi jumal­ku­nin­kuu­den nega­tii­vi­sia omi­nai­suuk­sia. Jotta ”maailma voisi jatkua” täytyy näiden pahojen asioiden – kuten insestin – kuolla hal­lit­si­jan mukana.

Toisaalta syyksi on arveltu hal­lit­si­jan ja luonnon vahvaa yhteyttä. Joissakin Afrikan mantereen yhteis­kun­nis­sa hal­lit­si­jan fyysisen elin­voi­man nähtiin olevan yhtey­des­sä yhteisön hyvin­voin­tiin. Vanheneva tai sai­ras­tu­nut kuningas oli tapettava ja kuninkuus siir­ret­tä­vä elin­voi­mai­sem­paan hal­lit­si­jaan, jottei kunin­gas­kun­ta tuhou­tui­si kunin­kaan­sa mukana.

Jos Game of Thronesin tarinan luonut George R.R. Martin on opis­kel­lut Afrikan mantereen kunin­gas­kun­tien historiaa, ei hän ole ensim­mäi­nen niin tehnyt. Esimerkiksi kir­jai­li­ja Rosemary Sutcliff on ottanut novel­lei­hin­sa vai­kut­tei­ta Frazerin klas­si­ses­ta jumal­ku­nin­kuus­teo­rias­ta. Tarinoissa esiintyy johtajia, joiden vel­vol­li­suus kul­mi­noi­tuu hen­ki­lö­koh­tai­seen uhrauk­seen. Toinen esimerkki on Francis Ford Coppolan elokuva Apocalypse Now, jonka lop­pu­koh­tauk­ses­sa Frazerin Golden Bough -kirjan voi bongata kuolevan “kuninkaan” pöydältä.

Jäämme mie­len­kiin­nol­la odot­ta­maan, kohtaako myös Daenerys ennen­ai­kai­seen kuoleman kansansa käsissä. Kaikkien jumal­ku­nin­kai­den kohtalo se ei ollut. Jotkut ant­ro­po­lo­git, kuten E.E. Evans-Pritchard, ovat kysee­na­lais­ta­neet sur­mat­tiin­ko jumal­ku­nin­kai­ta todel­li­suu­des­sa ainakaan lähi­his­to­rias­sa. Game of Thronesin verisessä maa­il­mas­sa onnel­li­seen loppuun jumal­ku­nin­kai­den tai -kunin­gat­ta­rien kohdalla olisi kuitenkin hankalaa uskoa.

Jumalkuninkaiden koh­ta­lois­ta Afrikassa euroop­pa­lai­sen siir­to­maa­val­lan kourissa voi lukea lisää vaikkapa Timo Kallisen kirjasta Divine Rulers in a Secular State.


  • Teksti: Suvi Jaakkola, VTM
  • Podcast-lukija: Bruno Gronow
  • Artikkelikuva: Wikimedia Commons (CC BY-SA 3.0)
  1. The Golden Bough: A Study in Comparative Religion. Sir James George Frazer. 1890.
  2. Daenerys Targaryen. Game of Thrones Wiki.
  3. A New Dictionary of Religions. Edited by: John R. Hinnells. 1995.
  4. Graeber, David 2011. The Divine Kingship of the Shilluk: On Violence, Utopia, and the Human Condition, or, Elements for an Archaeology of sove­reign­ty. HAU: Journal of eth­no­grap­hic theory. 1(1): 1 – 62.
  5. de Heusch, Luc 1987. Sacred Kingship as a Politico-Symbolic Structure: A Re-eva­lua­tion of Frazer’s Thesis. Social Analysis N. 22: 22 – 29.
  6. Evans-Pritchard, E.E 2011 [1948]. The Divine Kingship of the Shilluk of the Nilotic SudanHAU: Journal of Ethnographic Theory. 1 (1): 407 – 422.
  7. Jean-Claude Muller, Le roi bouc émissaire: pouvoir et rituel chez les Rukuba du Nigéria central, S. Fleury, Québec, 1980
  8. Vansina, Jan. 1964. Le Royaume Kuba. Annales, Serie In-8, Sciences Humaines, 49. Tervuren, Belgium: Musee Royal de L’Afrique Centrale.

Kirjoittaja

Suvi Jaakkola on valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta, tutkijakoulutettava Helsingin yliopistossa ja AntroBlogin toinen päätoimittaja. Suvia kiinnostaa etenkin sosiaalisten persoonien koostumus ja psykologinen antropologia.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Alussa ihmisapina oppii käyttämään työkalua aseena. Aggressiivisuuden puuskassa hän tappaa sillä kilpailevan ihmisapinaryhmän jäsenen. Muut hänen ryhmästään yhtyvät väkivaltaan. Näin kutoo Stanley Kubrick Avaruusseikkailu 2001 -elokuvan alussa ihmiskunnan kehityksen ja sodankäynnin yhteen. Onko kuvaus fiktiota? Uskomus, että vain sivistys voi kahlita sisäisen petomme, on iskostettu syvään. Filosofi Thomas Hobbesin mukaan ennen järjestäytynyttä yhteiskuntaa vallitsi kaikkien sota kaikkia vastaan. Nykyisin näkemystä perustellaan evoluutiopsykologialla: sotaisuus johtuu aggressiivisuudesta, joka on luonnonvalinnan kautta kirjattu geeneihimme.

Tyttöjen sukuelimien silpominen on syvään juurtunut kulttuurinen käytäntö, joka kytkeytyy naiseuteen ja ihmisyyteen ja yhteiskunnan sukupuoli- ja valtajärjestelmään. Perinne ei ole sidottu mihinkään tiettyyn uskontoon: sitä esiintyy esimerkiksi sekä islamin- että kristinuskoisten parissa. Se on riitti, jonka avulla luodaan yksilöitä, yhteisöjä ja yhteisön identiteettiä. Riitin välityksellä ryhmä toistuvasti uudistaa käsityksen itsestään ja yhteenkuuluvuudestaan. Perinnettä vastustetaan sen ympäri maailmaa sen raakuuden vuoksi.

Kun toimittaja Satu Kivelä tapaa antropologi Inkeri Aulan, keskustelu toivosta kohoaa globaalille tasolle. Aula huomauttaa, että niin toivo kuin epätoivokin rakentuvat vuorovaikutussuhteissa, ja että elämme maailmassa jossa vaikutamme kaiken aikaa toinen toisiimme. Teoillamme on vaikutuksia muihin myös silloin, kun emme itse näe sitä - asia joka tuo toivoa yhdelle saattaa samalla luoda epätoivoa toiselle.