Tyttöjen sukuelimien silpominen on syvään juurtunut kulttuurinen käytäntö, joka kytkeytyy naiseuteen ja ihmisyyteen ja yhteiskunnan sukupuoli- ja valtajärjestelmään. Perinne ei ole sidottu mihinkään tiettyyn uskontoon: sitä esiintyy esimerkiksi sekä islamin- että kristinuskoisten parissa. Se on riitti, jonka avulla luodaan yksilöitä, yhteisöjä ja yhteisön identiteettiä. Riitin välityksellä ryhmä toistuvasti uudistaa käsityksen itsestään ja yhteenkuuluvuudestaan. Perinnettä vastustetaan sen ympäri maailmaa sen raakuuden vuoksi.

Lapsilla on usein mielikuvitusystäviä, mutta näkymätön kaveri aikuisella herättää lähipiirissä huolta. Jotkut kuitenkin pyrkivät siihen tietoisesti. Tulpavelhot ovat ihmisiä, jotka kertovat onnistuneensa luomaan mielensä sisään itsenäisen, persoonallisen olennon nimeltä tulpa.

Ihmisten ja villieläinten väliset vastavuoroiset suhteet ovat yleinen satujen ja tarinoiden aihe. Joissakin yhteisöissä ne ovat myös olennainen osa jokapäiväistä elämää. Esimerkiksi brasilialaisessa Lagunan kylässä on kalastettu delfiinien kanssa 1800-luvun puolivälistä lähtien.