Etnografiaa kaupan — metodista yritysideaksi

Helsingin Hietalahden arvo­kiin­teis­tö­ry­kel­mäs­sä sijaitsee kivi­jal­ka­huo­neis­to, jonne etno­gra­fi­nen tut­ki­mus­toi­mis­to Kenno on tehnyt kotinsa. Tästä pel­kis­te­tys­tä toi­mis­to­ti­las­ta käsin työs­ken­te­lee kolme 2010-luvulla Helsingin yli­opis­ton sosiaali- ja kult­tuu­riant­ro­po­lo­gian oppiai­nees­ta val­mis­tu­nut­ta nuorta naista: Anna Martela, Viola Strandberg ja Elina Reponen. Yrittäjäkolmikon voi löytää näpyt­te­le­mäs­tä yhteisen työpöydän äärestä, mutta useat päivät koostuvat eri­näi­sis­tä tapaa­mi­sis­ta siellä täällä. Liikkeellä siis pysytään.

Kenno myy etno­gra­fi­aan perus­tu­vaa asia­kas­ym­mär­rys­tä yri­tyk­sil­le ja orga­ni­saa­tioil­le. Kaupan on siis menetelmä, jonka jokainen ant­ro­po­lo­gi opettelee opin­to­jen­sa aikana. Kenno pyrkii tut­ki­mus­tu­los­ten perus­teel­la avit­ta­maan niin tuot­tei­den, pal­ve­lui­den kuin alueiden kehitystä. Lopullisena pää­mää­rä­nä on tarjota ihmisille parempia arkikokemuksia.

Kaikki lähti ideasta

Kennon toi­mi­tus­joh­ta­ja Anna teki sovel­ta­val­la otteella gradunsa Nokialle Singaporessa ja Jakartassa. Lopputyön väker­ryk­sen yhtey­des­sä Anna tajusi, ettei Suomesta löytynyt toimijaa, joka tarjoaisi sovel­ta­van ant­ro­po­lo­gian metodia myyn­ti­mie­les­sä. Myöhemmin laa­jem­mas­sa ant­ro­po­lo­geis­ta koos­tu­vas­sa kave­ri­po­ru­kas­sa ideaa yri­tyk­ses­tä pal­lo­tel­tiin puo­li­va­ka­vis­saan. Lopulta ajatus jalostui totiseksi suun­ni­tel­mak­si, johon lopulta Anna, Viola ja Elina olivat valmiita sitou­tu­maan. Näinpä herran vuonna 2014 star­tat­tiin Kenno.

”Koimme silloin, että nyt on oikea hetki tuoda jotain uutta pöytään. Myöhemmin aika on näyttänyt, että näin tosiaan oli. Hyvä ettei jääty istumaan tämän idean päälle pidem­mäk­si aikaa!”, kertoo Elina.

Muutoksen ken­no­lai­set ovat huo­man­neet muun muassa siinä, että aikai­sem­min he joutuivat usein myyn­ti­ta­paa­mi­sis­sa sel­vit­tä­mään poten­ti­aa­li­sil­le asiak­kail­le, mistä etno­gra­fi­ses­sa tut­ki­muk­ses­sa on kyse. Vaikka termiä edelleen joutuu toisinaan avaamaan, ihmiset ovat yhä enemmässä määrin tietoisia metodista.

”Kun meille syntyi tunne tehdä tämän tyyppistä työtä, niin parhaiten tavoit­tee­seen päästiin perus­ta­mal­la oma yritys”, jatkaa Viola.

Jo aiemmissa työ­pai­kois­sa ken­no­lai­set olivat hyö­dyn­tä­neet etno­gra­fi­sia mene­tel­miä, mutta mah­dol­li­suu­det eivät olleet samat kuin nyt. Kennon myötä etno­gra­fi­aa on päästy sovel­ta­maan parhaalla mah­dol­li­sel­la tavalla.

Kuva: Nikk (CC BY 2.0)

Yrittäjäksi opettelua

Koska sel­vi­tet­tä­vää oli niin hurjasti, tuoreiden yrit­tä­jien työajasta iso osa meni aluksi asioiden googlai­luun. Kolmikko kävi myös Aalto-yli­opis­ton pie­ny­ri­tys­kes­kuk­ses­sa yri­tys­neu­vo­jan jut­tusil­la ja sai var­tee­no­tet­ta­via vinkkejä pures­kel­ta­vak­si. Myös Helsingin kaupunki tarjosi tukea.

Jos vas­ta­val­mis­tu­nee­na olisi mennyt johonkin yri­tyk­seen töihin, niin ei olisi var­mas­ti­kaan päässyt tekemään joh­to­ta­son tehtäviä saman tien. Oikotie joh­to­teh­tä­viin on toisaalta merkinnyt sitä, että on joutunut opet­te­le­maan monia asioita ihan alusta. Kukaan ei ole ollut kädestä pitäen antamassa yksi­tyis­koh­tai­sia ohjeita. Tietoa on etsitty ja asioita opeteltu”, selostaa Viola.

Yrittäjänalut eivät aluksi halunneet kiinteitä kuu­kausit­tai­sia menoja ja tekivät siksi lähes kaiken itse. Näin he saat­toi­vat myös nopeammin sisäistää, mitä kaikkea yrit­tä­mi­seen liittyi.

”Myöhemmin ymmär­sim­me, kuinka paljon jotkut tehtävät söivät aikaa itse tut­ki­mus­työn teke­mi­sel­tä. Kun olimme päässeet jyvälle siitä, kuinka asiat toimivat, päätimme ulkoistaa joitakin työ­teh­tä­viä. Esimerkiksi kir­jan­pi­toa emme hoida itse”, kertoo Elina.

Kaikesta ulkois­tuk­ses­ta huo­li­mat­ta on työssä jat­ku­vas­ti pääl­lek­käi­siä tehtäviä. Etnografin ja yrittäjän roolien välillä vaih­del­laan sol­ju­vas­ti tilan­tees­ta toiseen, useaan otteeseen päivän aikana. Byrokraattinen ja hal­lin­nol­li­nen työ vievät edelleen paljon aikaa.

”Tilinpäätökset ovat aina hiukkasen haastavia”, huokaisee Anna.

Yllättävistä asioista, kuten Elinan ja Annan opiskelun ohessa kar­tut­ta­mas­ta työ­ko­ke­muk­ses­ta vakuu­tusa­lal­la, on ollut hyötyä. Kolmikon mielestä monesti apuna toimii jo opis­ke­luai­ka­na saa­vu­tet­tu valmius etsiä tietoa ja soveltaa sitä. Tuossa pro­ses­sis­sa on myös oppinut pysymään rau­hal­li­se­na niin, ettei mene aivan lukkoon, vaikkei heti tiedä vas­tauk­sia kaikkiin asioihin.

”Ollaan kuitenkin näin kolmen vuoden jälkeen jo siinä vaiheessa ettei itse yrit­tä­mi­seen liittyviä kysy­myk­siä synny samalla lailla kuin alussa. Toki joka päivä sisältää pientä säätöä”, Anna toteaa.

Kuva: Timon Klauser (CC0)

Koulutusohjelman eväät työelämään

Etnografinen metodi ei ole ainut ant­ro­po­lo­gin kou­lu­tuk­seen liittyvä asia, jota ken­no­lai­set hyö­dyn­tä­vät ja sovel­ta­vat työssään.

”Itse myy­mi­nen­hän toi­min­ta­na on sekä ihmisten koh­taa­mis­ta että heidän tar­pei­den­sa ymmär­tä­mis­tä. Yliopistossa opet­te­lim­me tekemään haas­tat­te­lui­ta, jotta voisimme kysy­mys­ten avulla ymmärtää jotain yti­mel­lis­tä toisesta. Myynnissä on kuitenkin usein kyse ennem­min­kin kes­kus­te­lus­ta kuin haas­tat­te­lus­ta. Yhtä kaikki kuun­te­le­mal­la voi päästä jyvälle siitä, mitä voisi tarjota kenel­le­kin”, täsmentää Elina.

Anna taas kertoo, kuinka ant­ro­po­lo­gien kent­tä­työn yksi suu­rim­mis­ta anneista on kokemus heit­täy­ty­mi­ses­tä johonkin täysin uuteen — useim­mi­ten yksin. Erilaisiin tilan­tei­siin sopeu­tu­mi­nen ja ihmisten koh­taa­mi­nen opettaa ant­ro­po­lo­geil­le yhtä­ai­kais­ta valp­paut­ta ja rentoutta.

Viola puo­les­taan kuuluttaa ant­ro­po­lo­gi­sen ajat­te­lu­ta­van perään:

”Aina ei tule edes aja­tel­leek­si kuinka iso osa meitä ja työtämme on taustalla vai­kut­ta­va ant­ro­po­lo­gi­nen tapa ajatella ja havain­noi­da maailmaa. Etuna on, että kykenee tut­ki­mus­pro­jek­teis­sa tar­kas­te­le­maan tilan­teis­sa olevia sosi­aa­li­sia raken­tei­ta ja näkemään asiat ikään kuin ulkopuolelta.”

Kolmikko kokee myös holis­ti­sen ajat­te­lu­ta­van yhtä lailla valt­ti­kor­tik­si. Usein Kennon asia­kas­yri­tyk­set tai -orga­ni­saa­tiot tar­kas­te­le­vat tietyn alan toi­mi­joi­na asioita rajatusta näkö­kul­mas­ta. Kuitenkin niin laajempi ilmiöiden tut­ki­mi­nen kuin syvempien mer­ki­tys­ten ja eri­lais­ten mer­ki­tys­suh­tei­den havait­se­mi­nen voivat johtaa uusiin innovaatioihin.

Lujittunut luottamus etnografiaan

Kenno saattaa ottaa työ­teh­tä­väk­seen temaat­ti­ses­ti, fyy­si­ses­ti tai alu­eel­li­ses­ti millä keinoin tahansa rajatun projektin. Kolmikko ei halua mää­ri­tel­lä sitä, mil­lais­ten hank­kei­den parissa he työs­ken­te­le­vät. Näin työssä säilyy yllä­tyk­sel­li­syys, ja etno­gra­fis­ta metodia pääsee sovel­ta­maan hyvin eri­lais­ten teemojen parissa.

”Välillä kiireen keskellä havahtuu siihen, kuinka hyvästä mene­tel­mäs­tä etno­gra­fias­sa on kyse. Toki jokaisen projektin kohdalla usein kokee hetken epäuskon siitä, antaako aineisto mitään uutta. Kerta toisensa jälkeen jotakin yllät­tä­vää aineis­tos­ta nousee. Tätä uutta tietoa pystytään sitten jat­ko­ja­los­ta­maan ja hyö­dyn­tä­mään kehi­tys­työs­sä”, kertoo Anna.

Muitakin metodeja, kuten kyse­ly­tut­ki­muk­sia, ken­no­lai­set käyttävät jos tarvetta on. Erilaisilla tie­don­ke­ruun tavoilla voi olla eri tut­ki­muk­sen vaiheissa ja pro­jek­tis­ta riippuen oma paikkansa. Toisinaan kolmikon mielestä on vir­kis­tä­vää kokeilla muitakin käytäntöjä.

Kuva: Chris Becker (CC0)

Viime aikoina ken­no­lai­set ovat kantaneet kortensa kekoon muun muassa julkisen puolen alu­eel­li­ses­sa kehi­tys­pro­jek­tis­sa Meri-Rastilassa, jossa ostaria ja uusia asui­na­luei­ta pyritään kehit­tä­mään asukkaita paremmin pal­ve­le­vik­si. Etnografian kautta alueen väestö osal­lis­tuu muutosten suun­nit­te­luun. Osallistettavat mää­ri­tel­lään projektin tavoit­tei­den mukaan, aivan kuten tut­ki­muk­ses­sa­kin tut­ki­mus­tee­man ja -kysy­mys­ten mukaan.

”Totta kai tut­ki­muk­seen osal­lis­tu­vien määrä on rajattava jollain tapaa, mutta etno­gra­fian kal­tai­ses­sa laa­dul­li­ses­sa tut­ki­muk­ses­sa on pyritty ottamaan huomioon Meri-Rastilan alueen erilaiset käyttäjät”, täsmentää Elina.

Kennon menestystarina

Kennolla pyyhkii hyvin. Tätä nykyä kylmää myyn­ti­työ­tä tarvitsee harvoin tehdä, koska yhtey­den­ot­to­ja satelee heille suoraan. Toisaalta viime aikoina val­lin­nees­ta kiireestä on seurannut se, ettei myyn­ti­työl­le yksin­ker­tai­ses­ti ole jäänyt juuri aikaa. Tämä on toki posi­tii­vi­nen asia, mutta kolmikko on sitä mieltä, että uusia kon­tak­te­ja tulisi myynnin avulla jat­ku­vas­ti pyrkiä luomaan.

Yleensä vähintään kaksi henkilöä puurtaa saman projektin parissa, jotta kent­tä­ko­ke­mus­ten pal­lot­te­lu mah­dol­lis­tuu jonkun toisen kanssa. Nykyään ken­no­lai­sil­la on kuitenkin useampia pro­jek­te­ja käynnissä, joten työ­teh­tä­viä on joutunut jakamaan enemmän.

”Työmäärästä johtuen meillä aloitti juuri työn­te­ki­jä­nä sosi­aa­lip­sy­ko­lo­gi nimeltä Rita. Tarjoamme myös kor­kea­kou­lu­har­joit­te­lun mah­dol­li­suuk­sia sään­nöl­li­sin välein”, Viola kertoo.

Kennolaisten mielestä töihin on aina kiva tulla. Pääsee kehit­tä­mään ja paran­ta­maan asioita. On mie­len­kiin­toi­sia ja vaih­te­le­via pro­jek­te­ja sekä itse valitut työ­ka­ve­rit. Kukaan ei ole yrit­tä­jil­le sane­le­mas­sa mitä tehdä, mutta vapauden mukana tulee myös vastuu. Kolmikko pyrkii jat­ku­vas­ti kehit­tä­mään omaa työskentelyään.

Kennolaiset ovat vakuut­tu­nei­ta siitä, että ant­ro­po­lo­gian tie­tee­na­lal­la on laaja hyö­dyn­net­tä­vyys. Töihin voi hakea lähes minne vain, koska sovel­ta­mi­sen mah­dol­li­suuk­sia löytyy kaik­kial­ta. Tulee vain rohkeasti lähteä liik­keel­le ja tarttua hommiin. Seuraava kaikuu koke­muk­sen syvällä rintaäänellä:

”Joka paikassa tarvitaan ant­ro­po­lo­ge­ja, joten ei muuta kuin pau­kut­te­le­maan henk­se­lei­tä”, naurahtaa Anna.

Kennon toi­mis­tol­la: Viola Strandberg (vas), Elina Reponen ja Anna Martela. Kuva: Jenna Honkanen.

  • Podcast-lukija: Bruno Gronow
  • Verkkotaitto: Taina Cooke
  • Artikkelikuva: Jenna Honkanen. Kuvassa Elina Reponen (vas.), Anna Martela ja Viola Strandberg.

Kirjoittaja

Jenna Honkanen on teologian kandidaatti, joka suorittaa parhaillaan maisterin tutkintoaan sosiaali- ja kulttuuriantropologian oppiaineeseen Helsingin yliopistossa. Hän toimii vuonna 2017 kyseisen yliopiston antropologian opiskelijoiden lehden, Väen, toisena päätoimittajana.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Mindfulness-meditaatio on kasvattanut suosiotaan jo pitkään. Mikä tässä itäiset juuret omaavassa, mielen ja kehon yhteyttä vahvistavassa harjoituksessa vetoaa länsimaiseen kuulijakuntaan? Mielenrauhan lisäksi syitä mindfulnessin suosiolle voidaan hakea uusliberaalien työmarkkinoiden logiikasta.

Arktinen alue puhuttaa: ilmastonmuutoksen vaikutus ihmiseen ja ekosysteemeihin, luonnonvarojen hyödyntäminen, Koillisväylän meritien lisääntyvä käyttö ja alkuperäiskansojen oikeudet. Toukokuussa 2017 Suomi on aloittanut Arktisen neuvoston ja Arktisen talousneuvoston puheenjohtajana, ja näkemyksiä alueen kehittämisestä riittää. Rovaniemen yliopiston tutkimusinstituutti Arktinen keskus tuottaa tutkimustietoa aiheesta. Monen muun arktisen tutkimusalan ohella sieltä löytyy myös arktisen antropologian tutkimusosasto.

Kuvatut kulttuurit: Johdatus visuaaliseen antropologiaan -tiedekirja avaa konkreettisia esimerkkejä siitä, mitä visuaalinen antropologia on. Tämä on ensimmäinen suomalainen aihetta käsittelevä kokoelmateos. Teoksen kirjoittamiseen on osallistunut 17 suomalaista ja ulkomaista visuaalisen antropologian eturivin tutkijaa ja tekijää. He eivät ole pelkästään antropologeja, vaan joukossa on myös dokumentaristeja, mediatutkijoita, taiteilijoita ja valokuva-arkiston hoitajia.

Visuaalinen antropologia on antropologian alalaji. Se keskittyy tutkimaan kaikkea silmin havaittavaa, aina etnografisista valokuvista ja videoista tanssiin ja tatuointeihin saakka. Tutkimuskohteita on lähes rajaton määrä. Niitä voivat olla esimerkiksi graffitit, korut, hieroglyfit tai maalaukset. Visuaalisiin kulttuurintuotteisiin suhtaudutaan etnografisena materiaalina ja tietona. Niiden ajatellaan täydentävän antropologian perinteisempiä tutkimusmetodeja, kuten haastatteluja ja osallistuvaa havainnointia.