Jälleen “kehitysmaan” tyttöjä pelastamassa

Isomahainen, tum­mai­hoi­nen tyttö selaimeni mai­nos­pals­tal­la tuijottaa kau­kai­suu­teen. ”12-vuotiaan äitiys­vaat­teet by Paola Suhonen”, sanoo mainoksen teksti. Kyseessä on Planin kehi­ty­syh­teis­työ­kam­pan­ja lap­siäi­tiy­den vähen­tä­mi­sek­si. Kampanjavideo kertoo, että seitsemän miljoonaa lasta kehi­tys­mais­sa tulee vuo­sit­tain äidiksi. Tilastotietojen miljoonat lap­siäi­dit kon­kre­ti­soi­daan kuvaa­mal­la nuoria ruskeita tyttöjä vauvojen kanssa. Kehitysmaakonteksti tuodaan esiin rodul­lis­ta­mi­sel­la. Tyttöjen ihonväri pyrkii kertomaan, että kyseessä on kehi­tys­maa, jossa lapset tulevat raskaaksi. Kuten useissa kehi­ty­syh­teis­työ­mai­nok­sis­sa, ihonväri on riittävä viesti. Katsojalle ei videon aluksi mainita, että filmi on kuvattu Sambiassa. 

Suuri luku antaa kam­pan­jal­le oikeu­tuk­sen ja mer­ki­tyk­sen, mutta asioiden selit­tä­mi­ses­sä tilas­toil­la on var­jo­puo­len­sa. Yleismaailmalliset tilastot homo­ge­ni­soi­vat todel­li­suut­ta ja irrot­ta­vat ongel­mayh­tey­det toi­sis­taan. Lapsiäitiyteen johtavat moni­nai­set syyt jäävät vaille kon­teks­tia. Paikallisen poliit­ti­sen mobi­li­soin­nin sijaan lap­siäi­tiy­des­tä tuotetaan teknistä tietoa lahjoittajalle. 

Video mukailee Ilan Kapoorin tutkimaa julkkis-huma­ni­ta­ris­min kaavaa. Suuret kan­sain­vä­li­set hyvän­te­ke­väi­syys­kam­pan­jat, keu­la­ku­vi­naan viih­de­maa­il­man tähtiä, toimivat abstrak­til­la ja yleis­maa­il­mal­li­sel­la tasolla. Kun kampanjaa kon­kre­ti­soi­daan pai­kal­li­seen kon­teks­tiin, asioiden moni­mut­kai­suus selviää. Lapsiäitiys ei ole raken­teel­li­sis­ta ongel­mis­ta irral­li­nen kult­tuu­ri­nen paha. Jotta voidaan mark­ki­noi­da helppoja rat­kai­su­ja ja hankkia lah­joi­tuk­sia, lap­siäi­tiys pyritään kuitenkin eris­tä­mään muista asiayh­teyk­sis­tä ja glo­baa­leis­ta valtasuhteista. 

Kuvaajan ja kuvatun suhde perustuu hie­rar­ki­aan. Vuosikymmeniä ruskeita kehi­tys­mai­den naisia on kuvattu pas­sii­vi­si­na, äänet­tö­mi­nä ja toi­min­taan kyke­ne­mät­tö­mi­nä. Mainosvideolla tämä näkyy surul­li­sen tyy­pil­li­ses­ti: kamera kääntyy kohti ruskeita tyttöjä samalla, kun suo­ma­lai­sen juontajan ääni selostaa taustalla. Kuluneisiin vaat­tei­siin pukeu­tu­neet tytöt esitetään vas­ta­koh­ta­na suo­ra­sel­käi­sel­le suo­ma­lai­sel­le, joka kertoo heidän asiois­taan heidän puo­les­taan. Tällainen tapa esittää alis­tet­tu­ja, tässä tapauk­ses­sa ruskeita tyttöjä, tukee olemassa olevia val­ta­suh­tei­ta sekä mah­dol­li­ses­ti vahvistaa auttajan tunnetta ylem­myy­des­tä ja paremmuudesta. 

Mainosvideo päättyy muo­ti­ku­vauk­seen, jossa pelataan jälleen vas­ta­koh­tai­suuk­sil­la: Muodikkaasti pukeu­tu­neet suo­ma­lais­nai­set tapaavat kampanjan ”päätytön”, vilttiin käärityn Fridahin. Fridahin posee­ra­tes­sa niityllä suo­ma­lai­nen suun­nit­te­li­ja kertoo, että äitiys­mal­lis­toon haettiin lasten muo­ti­maa­il­man värejä pai­kal­li­sen väri­maa­il­man sijaan. Raikkaudella ja merel­li­sel­lä fii­lik­sel­lä haluttiin luoda kontrasti olo­suh­tei­siin, joissa tytöt elävät. 

Paikallisten vaat­tei­den vaih­tues­sa muo­ti­maa­il­man tuot­tei­siin myös pas­sii­vi­set tytöt korvataan leik­ki­vil­lä lapsilla. Kansainvälinen muo­ti­maa­il­ma ja suo­ma­lais­ten julk­kis­ten toiminta abstrak­tis­sa paikassa nimeltä ”kehi­tys­maa” kuvataan ilon ja onnen tuojana. Samalla pai­kal­li­set mer­ki­tyk­set hävi­te­tään. Tämä on vain yksi esimerkki siitä, miten kehi­ty­syh­teis­työ­kam­pan­jat ja julkkis-hyvän­te­ke­väi­syyys tar­koi­tus­pe­rien­sä vas­tai­ses­ti saattavat uusintaa epätasa-arvoa ja eroa ”meidän” ja ”heidän” välillä.

Lisälukemista:

  • Ilan Kapoor. 2012. Celebrity Humanism: The Ideology of Global Charity
  • Lila Abu-Lughod. 2013. Do Muslim Women need saving?
  • Sally Merry, 2016. The Seductions of Quantification. Measuring human rights, gender violence, and sex trafficking.

Kirjoittaja

Liina Mustonen väitteli hiljattain Eurooppalaisen yliopiston yhteiskuntatieteiden laitokselta, ja on AntroBlogin uutistoimituksen jäsen.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Mindfulness-meditaatio on kasvattanut suosiotaan jo pitkään. Mikä tässä itäiset juuret omaavassa, mielen ja kehon yhteyttä vahvistavassa harjoituksessa vetoaa länsimaiseen kuulijakuntaan? Mielenrauhan lisäksi syitä mindfulnessin suosiolle voidaan hakea uusliberaalien työmarkkinoiden logiikasta.

Nopeasti ajatellen voisi luulla, että “äiti” on itsestäänselvä ja biologiaan pohjaava rooli: äiti on se, joka synnyttää lapsen. Mutta hetkinen - adoptioäiti on niin ikään äiti. Niin on myös naisparista se, joka ei kanna ja synnytä yhteistä lasta. Erilaisia äidin määritelmiä löytyykin maailmalta suuri kirjo.

Tyttöjen sukuelimien silpominen on syvään juurtunut kulttuurinen käytäntö, joka kytkeytyy naiseuteen ja ihmisyyteen ja yhteiskunnan sukupuoli- ja valtajärjestelmään. Perinne ei ole sidottu mihinkään tiettyyn uskontoon: sitä esiintyy esimerkiksi sekä islamin- että kristinuskoisten parissa. Se on riitti, jonka avulla luodaan yksilöitä, yhteisöjä ja yhteisön identiteettiä. Riitin välityksellä ryhmä toistuvasti uudistaa käsityksen itsestään ja yhteenkuuluvuudestaan. Perinnettä vastustetaan sen ympäri maailmaa sen raakuuden vuoksi.