Siirry suoraan sisältöön

Voihan terroristipatjat!

Kenttätyöt suomalaisena naisena arabimiesten parissa haastavat tutkijan toisinaan pohtimaan omaa paikkaansa kulttuurissa sekä tutkijana että tutkittavien ystävänä. Olen tutkimuksissani tarkastellut muslimitaustaisten miesten asettumista Suomeen sekä osana suomalaista perhettä että “vapailla markkinoilla”, yksin tulleina ja täällä elävinä.

Ennakkoluulot Lähi-idästä tulevia (nuoria) miehiä kohtaan voivat olla joskus suuria. Tässä pohdin osaa niistä kulttuurisista kohtaamisen kysymyksistä, joita kentällä olen kohdannut. Haasteensa kentällä luo se, miten toimia naisena arabien parissa tehdyssä kenttätyössä ja millaisia käsityksiä sukupuolten suhteista maahanmuuttajien ja suomalaisten parissa elää.

Päätin tarttua aiheeseen luettuani hiljattain Rajat kiinni -ryhmää Facebookissa. Törmäsin siellä riemukseni ja kauhukseni itselleni uuteen termiin: terroristipatja! Ilmaus, jolla typistetään lyhyesti maahanmuuton, monikulttuuristen suhteiden ja kansainvälisen politiikan huolet yhteen sanaan.

Vuonna 2009 aloittelin väitöskirjani aineiston keruuta maahanmuuttajamiehistä ja heidän suomalaisista vaimoistaan tai tyttöystävistään. Olin naiivin hämmentynyt kommenteista, joita internetkirjoittelusta saattoi löytyä. “Hiekkaneekeri” ja “mamupatja” kohtasivat kirjoittajien mukaan toisensa jouhevasti, koska molemmat kuuluivat keskustelijoiden perusteluissa fiksuja suomalaisia alempaan ihmisryhmään.

Sittemmin lähes 10 vuotta myöhemmin kirjoittelu internetissä ja sen laitamilla on voimistunut niin, etteivät tällaiset enää tunnu tutkijaa tai ehkä tavan lukijaakaan kauhistuttavan. Rankatkin ilmaisut ovat arkipäiväistyneet. ”Suvakkihuorista” on tullut yleinen termi niille (naisille), jotka puolustavat ja tukevat maahanmuuttajia ja heidän oikeuksiaan – tai yksinkertaisesti ovat maahan tulleiden arkisia ystäviä. Yhtä kaikki voidaan ajatella, että ajatus vilpittömästä ystävyydestä tai ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta on erityisen värittynyttä ja kyseenalaistettua juuri erilaisten kulttuuritaustojen ja sukupuolten välisissä tilanteissa.

Kuva: Abdulwahab Al Mousioe

Keskusteluun ja ilmapiiriin on tullut myös uusia sävyjä. Aiemmin lähinnä seksuaalisuuteen ja miehisyyden uhkaan liittyvä termistö on alkanut muokkautua uhkaavammaksi. “Ulkomailta”, etelästä tulevat miehet eivät vie enää ”töitä ja naisia”, vaan maahanmuuttoon liittyy uudenlaista islamisaation ja terrorismin pelkoa. Terroristipatja-termi kytkeytyy tähän ajatukseen.

Naiset liittyvät nyt uhkakuviin ja riskeihin päästämällä miehet koteihinsa, avaamalla raajansa ja samalla maan symboliset rajat. Tästä kirjoitti kolumnisti Roosa Vastamäki aiemmin osuvan kolumnin. Kyse on kuitenkin yksittäisiä sanoja laajemmin siitä, millä tavoin julkisessa keskustelussa kyetään yhteiseen, rauhanomaiseen vuoropuheluun ongelmia piilottamatta, kuten julkisessa debatissa on viime aikoina usein nostettu esiin.

Toisaalta sukupuoliin ja kulttuuriin liittyviä stereotypioita pohditaan ja tunnistetaan myös maahanmuuttajien parissa. Muutama vuosi sitten haastattelemani syyrialainen Ahmed pilaili enonsa sanoneen, että “muuta Eurooppaan ja etsi joku nainen, ihan sama millainen, kunhan löydät vaimon”. Ahmed esitti asian huumorilla, nauraen. Keskustelussamme hän toi esille, että kyseessä on huumori ja pilailu niillä stereotypioilla, joita arabimiehistä Euroopassa ja Suomessa on.

Syyriassa asuvalle vanhalle enolle asia saattoi olla vakavampi ja huoli pojan naimattomuudesta todellinen. Nuori, Suomeen muuttanut mies tunnisti paremmin ne ongelmat ja mielikuvat, joita asiaan liittyi, mutta leikilliseen ja humoristiseen puheeseen saattoi liittyä vakavampiakin sävyjä; hän oli pitkään etsinyt suomalaista vaimoa ennen nykyistä liittoaan.

Irakista 2015 Suomeen tullut Ali toteaa, että hän huomaa ihmisten aina katsovan, kun hän liikkuu suomalaisten naispuolisten ystäviensä kanssa kadulla. Ali ei seurustele, mutta hänellä on paljon suomalaisia kavereita. Tuijotukset ja yksittäiset kommentit häiritsevät, mutta hän koettaa unohtaa ne ja sanoo olevansa oma itsensä: ”ajatelkoot mitä ajattelevat”.

Ystävyyden haasteet

Riippumatta miehen ja naisen väleistä, ajatus hyötymisestä ja epätasapainoisesta suhteesta leimaa yhdessä liikkuvia pareja. Kuten jutun alun nettitermistöissä käy ilmi, myös naiset saavat osansa. Tämä tuo vaikeutensa arjen kanssakäymiselle sekä kodeissa että arkisessa ystävyydessä.

Toisaalta suhteiden ja ystävyyden rajan vetäminen ei ole aina yksinkertaista. Ali kertoi, että ”heidän kulttuurissaan” miehen ja naisen ystävyys on jopa mahdottomuus – eri sukupuolten suhteessa on aina mukana ajatus muustakin kuin ystävyydestä. Jopa haastattelun tekeminen suljetussa, erillisessä huoneessa kaksin herättää helposti vääriä käsityksiä.

Sittemmin haastatteluissa ja kenttätöissä olen usein kysynyt ja sivunnut sitä, millainen suhde esimerkiksi allekirjoittaneeseen on. Voidaanko olla vain kavereita, ystäviä tai tutkimuksen suhteen tuttuja? Onko kyse aina siitä, että naisen kanssa ei voisi olla ystävä? Muutaman kerran olen itse saanut kuulla varoitteluja siitä, että ihmiset puhuvat kun olen kahden miesten kanssa samassa tilassa. Ja huomautuksia “varo miehiä, odottavat sinulta liikaa”.

Useimmiten varoittelut ovat tulleet arabitaustaisilta miehiltä itseltään, koskien ”niitä muita”. “Että minä tunnen sinut ja voimme olla ystäviä, mutta muut eivät sitä ymmärrä”. “Että vain kyllin suomalaistuneet voivat ymmärtää suomalaista sukupuolten tasa-arvoa”, mutta kyseinen joukko on rajattu kertojan lähipiiriin. Käsitykseni mukaan suomalainen tasa-arvokulttuuri on usein tavoiteltu ja sitä myös arvostetaan, mutta ennakkoluulot sekä oman kulttuurin edustajia että suomalaisten asennetta kohtaan voivat olla suuria. Suomalaisten katseet tai väärät sanat voidaan tulkita rasismiksi tai toisaalta naisten provokaatioksi, sillä arkisia, tavallisia kohtauspaikkoja erilaisuudelle on kovin vähän.

Kuva: Abdulwahab Ahmed

Kahden kulttuurin perheitä koskevassa tutkimuksessani sopeutuminen toiseen on pitkä prosessi – kuten suomalaisissa liitoissakin. Erotuksena ns. kantasuomalaisiin liittoihin erityisesti käsitykset sukupuolten rooleista tai odotukset perheen asemasta voivat olla erilaisia.

Vastaavat tekijät vaikuttavat myös kodin tai liiton ulkopuolisessa arkisessa kommunikaatiossa. Ajatus miehen ja naisen välisestä ”puhtaasta” ystävyydestä ei aina ole selvää, mikäli kulttuuriset käsitykset sukupuolten rooleista ovat kovin erilaiset.

Kulttuurien ylityksiä

Palaan nyt kommentointiin keskustelupalstoilla. Olen työssäni ja kentälläni pyrkinyt aktiivisesti pohtimaan ja haastamaan asetelmaa, jossa sukupuolia stereotypisoidaan, mutta matka ei ole yksinkertainen. Aineistoissani olen haastatellut muslimitaustaisia miehiä lähinnä Lähi-idän alueelta. Joukkohaastattelussa suomalaisen mielenmaiseman ja etnisten pelkojen äärelle on usein vaikea päästä. Miehet kysyvät, miksi suomalaisten naisten kanssa ei saisi seurustella? Miksi ylpeyttä omasta menestyksestä ei saisi näyttää? Miksei mieskin saisi olla laittautunut ja pyrkiä asettumaan Suomeen – suomalaisen vaimon kanssa? Miehiä kohtaan ammuttu kritiikki menee usein ohi, sillä puhutaan eri asioista ja eri kanavilla.

Useimmat haastattelemani miehet eivät keskustelupalstoja koskaan lue, mutta toisaalta rasismia koetaan olevan myös monissa tilanteissa, joissa itse en suomalaisena sitä näe. Puhuttaessa suomalaisesta miehestä on esille noussut se, ”ettei suomalainen mies oikein puhu”. Kontaktia heihin on vaikea saada “paitsi kännissä, ja silloinkin saa kuulla pään aukomista uusista tennareista”, kuten Ali totesi. Suomalaisiin naisiin tutustuu helpommin, ja joskus ystävyyden rajan pitäminen on vaikeaa.

Kuten Ali myös irakilainen Muhammed totesi, että heidän kulttuurissaan on itsestäänselvää, että ulos lähtiessä laittaudutaan. Se on arvostusta kaikkia kohtaan, sekä miehiä että naisia. Samainen mies pahoitteli toisella kertaa, ettei ollut ehtinyt vaihtaa puhtaita vaatteita tullessaan minua tapaamaan. Vakuutin, ettei asia haittaa ja tuttavuutemme kestää sen. Itse huomioin samalla kertaa valkoisena hohtavat tennarit ja lakalla tärkätyn tukan, jotka oman (stereotyyppisen suomalaistulkintani mukaan!) tuntuivat tilanteeseen yliampuvilta.

Sittemmin haastatteluja tehdessä ja välien muuttuessa tutummiksi turha vieraskoreus on kenttätyön tilanteista karissut. Kaveripiirissä ja kyllin tuttuja voi tavata vaikka kalsareissa. Tällöin ero suomalaisen ja arabialaisen kulttuurin välillä ei tosiaan ole järin suuri.

Islamilaista kulttuuria ja ylipäänsä miehiä tutkivalle naiselle on haasteena tasapainoilu oman ja vieraan välissä, kuten antropologiassa yleensäkin. Kuinka päästä lähelle kohdetta, mutta pitää riittävä etäisyys. Kulttuurisen normiston ylitykset vaativat toisinaan itsensä likoon pistämistä puolin ja toisin. Nainen, mies, Suomi, Irak, mitä väliä, kun istutaan yhdessä kalsareissa ja puhutaan maailmasta. Kyse on lopulta arkisista havainnoista yhdessä tutkittavien kanssa, antropologisen kenttätyön ytimestä.

Kuva: Abdulwahab Al Mousioe

Esimerkkitapausten henkilöiden nimet ja muut tunnistetiedot on muutettu.

Toimitus

  • Podcast-lukija: Bea Bergholm
  • Verkkotaitto: Marjatta Kuisma
  • Artikkelikuva: K.E.Hellman
Jaa tämä artikkeli:
nv-author-image

Kaisa Nissi

Kaisa Nissi, FT, Historian ja etnologian laitos, Jyväskylän yliopisto. Kulttuuriantropologi Kaisa Nissi on väitöskirjassaan tarkastellut kahden kulttuurin perheitä ja niiden kertomuksia, ja tehnyt sittemmin kenttätöitä Suomeen muuttaneiden, Lähi-idän alueelta olevien miesten parissa. Lisäksi Nissi on koulutukseltaan psykiatrinen sairaanhoitaja ja erikoistunut kulttuurin ja psykiatrian kysymyksiin.Katso kirjoittajan artikkelit

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *