Massakulttuurin aikana hipsteri on yksilöllinen edelläkävijä, joka tietää ennen muita mikä on cool. Kukaan ei kuitenkaan halua tulla kutsutuksi hipsteriksi. Jos kukaan ei tunnusta kuuluvansa ryhmään, onko heitä olemassakaan?
Hipsteriyden määrittely on haastavaa, sillä se vaikuttaa olevan ennemminkin toimintatapa kuin identiteetti. Tarkkailijan näkökulmasta hipsterin tunnistaa tyylistä: parrat ja viikset ovat huoliteltuja, hiukset ja vaatteet usein retrotyylisiä, kulkuväline vaihteeton retropyörä. Muodikkaiden liiketilojen hipsteri-sisustuksen tunnistaa niiden historiaan viittaavasta tyylistä, johon kuuluvat karkeat puupöydät, suuret ikkunat ja teolliset valaisimet. Suurkaupunkien vanhat tehdas- ja työläisalueet ovat nykyään hipsterikeskittymiä, joilta löytyy kahviloita, pienpanimoita sekä tatuointi- ja käsityöliikkeitä, ja joiden sisustus näyttää samalta Berliinistä Bangkokiin.
Ulospäin hipsteriys näyttäytyy tyyliasiana. Cooliudesta kilpailtaessa hipstereiden kesken termistä kuitenkin tulee haukkumasana. Haukuttu omaksuu haukkujan mielestä asioita vääristä syistä. Henkilön yrittäessä nostaa omaa sosiaalista statustaan tyylivalinnoillaan, paljastuu hän teeskentelijäksi joka vain seuraa muotia, samalla kun kritisoiva kokee oman makunsa aidoksi ja yksilölliseksi.
Hipsteriys on kulttuuri-ilmiö, jonka juuret ovat USA:n vastakulttuureissa 1940-luvun lopulla. Nykyaikaisella hipsterillä on monta ilmiasua aina kalapuikkoviiksisestä “valkoisesta” hipsteristä uudisraivaajahipsteriin, jonka tyyli on saanut vaikutteita 1800-luvun lopulta.
Hipsteriys ammentaa “kapinallisesta kuluttajuudesta”, joka ottaa omakseen vastakulttuurin retoriikan, mutta ei sen politiikkaa. Hipsteri vakuuttaa itselleen, että oikeanlaisten massatuotteiden ostaminen tekee hänestä yksilöllisen ja rajoja rikkovan. Siinä missä esimerkiksi punk- ja hippikulttuureihin kuuluu auktoriteettien vastustaminen, niiden kuvastoa käyttävä hipsterikulttuuri perustuu statukseen, joka syntyy etukäteen tietämisestä.
Lukemista
- New York Magazine, 2010: What was the hipster?
- The New York Times, 2010: The Hipster in the Mirror
- The Guardian, 2016: Hipsters and artists are the gentrifying foot soldiers of capitalism
- The Guardian, 2016: Same old, same old. How the hipster aesthetic is taking over the world
Uniikki hipsteriys on noussut mainstreamiksi, ainakin alakulttuuri-ilmiöiden kentällä. Sen “yksilölliset” merkit, asusteet, polkupyörät ja tyylin tiukkuus ovat niin universaaleja, että hipsterit havaitsevat toisensa ja alueensa erinomaisen helposti. Nuo merkit ovat yhtä selkeitä kuin esimerkiksi 70-luvun fiftareilla. Mobiilin tiedonvälityksen kautta tyylin ylläpito on myös mutkatonta, mutta samalla tosiaan näyttää siltä, että tyyli on vain jotain visuaalista kuvastoa, ilman vastakulttuurin politiikkaa, kuten toteat. Pohdin kuitenkin, että liittyykö ilmiöön mitään arvoja… vai onko se pelkkää päälleliimattua tyyliä?
Kyllä liittyy, hipsteriyden kautta olemme saaneet monenlaisia craft-ilmiöitä, kahvista olueen ja miesten partureihin. Vaikka nekin vaikuttavat toistensa kopioilta, on massakulttuuria kritisoiva asenne tuonut osaamisen ja tekemisen uudelleen muotiin. Se voi olla vaikka vastapainoa digitaalisen maailman virtuaalisuudelle. Moni hipsteri on jättänyt turvallisen työn ja ryhtynyt pienyrittäjäksi, toteuttamaan omaa osaamistaan. Tämä sivuaa osaltaan kustomkulttuuri-ilmiötä jossa retrohenkisesti tehdään käsityötuotteita, tiettyyn maailmankuvaan liittyen. Mielestäni molemmat ovat tarpeellisia!