Post by Eemi Nordström

Ihmisten ja villieläinten väliset vastavuoroiset suhteet ovat yleinen satujen ja tarinoiden aihe. Joissakin yhteisöissä ne ovat myös olennainen osa jokapäiväistä elämää. Esimerkiksi brasilialaisessa Lagunan kylässä on kalastettu delfiinien kanssa 1800-luvun puolivälistä lähtien.

Rajat ihmisen ja ei-ihmisen välillä ovat lähtökohtaisesti varsin hatarat. Viime aikoina tähän on kiinnitetty huomiota myös humanistisemmin suuntautuneissa tieteissä, ja antropologian eri suuntaukset biologisen antropologian lisäksi ovat kohdistaneet uudenlaista katsetta klassisen luonnon ja kulttuurin kahtiajaon välissä vipeltäviin olentoihin ja niiden välisten monimutkaisten suhteiden verkostoihin.

Koska antropologien tutkimuskohteet ovat perinteisesti sijainneet ”kaukana kotoa”, työskentelee alan edustajia myös kehitysyhteistyön parissa. Antropologialla onkin yhteytensä kehitysmaatutkimuksen tieteenalaan. Kehitysyhteistyössä antropologit joutuvat jatkuvasti painimaan sellaisten kysymysten kanssa kuten kuinka varmistaa, ettei tutkimustietoa käytetä tutkittavaa yhteisöä vastaan, ja kuinka paljon kehitysorganisaattoreiden menetelmiin voi ottaa kantaa. Kehitysyhteistyön alkuaikoina antropologeja värvättiin yleensä mukaan vasta, kun kehitysprojekti ei toiminutkaan niin kuin piti.

Globalisaation myötä palkkatyöhön liittyvät ilmiöt toistavat itseään maailmanlaajuisesti. Teemme työtä entistä pitempään, entistä kiristyneemmillä työsopimuksilla. Vastoin kaikkia odotuksia aikamme on poikinut uusia, merkityksettömiltä tuntuvia työpaikkoja. Arvon ja velan konseptien käsittelystä tunnettu antropologi ja aktivisti David Graeber on ollut näkyvillä työmaailman nykytilanteeseen liittyvässä keskustelussa. Hän teki tunnetuksi käsitteen niin sanotuista hevonpaskaduuneista.

Tekstin tuottaminen ja tarinankerronta tulevat jokaiselle aloittelevalle antropologille tutuiksi opintojen mittaan. Ei ole siis ihme, että niitä päädytään hyödyntämään myös työelämässä. AntroBlogin työelämätoimitus aloittaa syksyn 2016 kirjailijateemalla. Haastattelimme kulttuuriantropologi Tapio Tammista tietokirjojen syntymisen prosessista sekä tietokirjallisuuden tämänhetkisistä suuntauksista. Tammisen tuorein teos, Ruotsin äärioikeiston ja rotuopin historiaa käsittelevä Kansankodin pimeämpi puoli, palkittiin Tieto-Finlandia -palkinnolla 2015.

Maailmalla on havaittavissa kiinnostava trendi: yhä useammat yritykset konsultoivat ja palkkaavat riveihinsä antropologeja. Sellaiset maailmanlaajuiset toimijat kuten Google, Samsung, Lego, IBM, Intel, Adidas, Carlsberg, General Motors ja Pfizer ovat kaikki turvautuneet antropologien apuun niin kuluttajatutkimuksessa kuin tuotekehittelyssä. Trendi on huomioitu tieteenalan sisällä ja se on herättänyt positiivisen huomion lisäksi myös tieteen etiikkaan liittyvää keskustelua.

AntroBlogin työelämätoimitus nappasi haastatteluun sosiaali- ja kulttuuriantropologian professori Sarah Greenin Helsingin yliopistolta. Cambridgen yliopistosta valmistunut professori Green on laaja-alaisesti erikoistunut antropologi, joka on käsitellyt omassa tutkimuksessaan muun muassa raja-alueita, tilaan ja paikkaan nivoutuvia suhteita sekä sukupuolta ja seksuaalisuutta. Jututimme häntä antropologien tämän päivän työllisyysnäkymistä ja alan soveltamisesta akatemian ulkopuoliseen maailmaan. Miten työelämän rakennemuutos tulee näkymään antropologien työelämässä?

Surullista, mutta niin se maailma muuttuu: merimieskulttuuri ei ole enää Suomessa entisensä. EU-säädökset, kiireisemmät työajat sekä parantuneet työolot ja yhteydenpitovälineet ovat johtaneet maihinpääsyn merkityksen vähenemiseen ja siten merenkulkijoiden entisten kokoontumispaikkojen katoamiseen. Merimieskapakat ja merimieskirkoissa vietetyt yöt lienevät taakse jäänyttä elämää, mutta verrattain nopeasti tapahtuneeseen muutokseen tyytymättömät ovat löytäneet tiensä toisenlaiseen urbaaniin nomadismiin. Varmin paikka ulapan kulkijoiden kohtaamiseksi vaikuttaa olevan Vuosaaren sataman merimieskirkko ja merimieskeskus.