Post by Ninnu Koskenalho

Jos biologiset vanhemmat eivät jostain syystä kykene huolehtimaan lapsestaan tai  menehtyvät, lapsen saattaa kasvattaa adoptiovanhempi. Adoptiota tapahtuu myös muista syistä. Polynesialaisissa yhteiskunnissa, kuten Havaijilla, tunnetaan lahjaan pohjaava adoptio.

Suomalainen yhteiskunta rakentuu voimakkaasti ydinperheen ympärille. Tähän ydinperheeseen lasketaan perinteisesti kuuluvaksi lapset ja vanhemmat - siis äiti ja isä. Avioerojen, yksinhuoltajuuden ja uusperheiden yleistyminen sekä erityisesti samansukupuolisten liittojen laillinen hyväksyminen on muuttanut ydinperheen raameja. Nykypäivänä meidän onkin helpompaa omaksua antropologille tuttu näkökulma: äitiys ja isyys ovat sosiaalisesti rakentuneita kategorioita. Kuka siis on isä, ja mikä on hänen merkityksensä?

Nopeasti ajatellen voisi luulla, että “äiti” on itsestäänselvä ja biologiaan pohjaava rooli: äiti on se, joka synnyttää lapsen. Mutta hetkinen - adoptioäiti on niin ikään äiti. Niin on myös naisparista se, joka ei kanna ja synnytä yhteistä lasta. Erilaisia äidin määritelmiä löytyykin maailmalta suuri kirjo.

Lapsilla on usein mielikuvitusystäviä, mutta näkymätön kaveri aikuisella herättää lähipiirissä huolta. Jotkut kuitenkin pyrkivät siihen tietoisesti. Tulpavelhot ovat ihmisiä, jotka kertovat onnistuneensa luomaan mielensä sisään itsenäisen, persoonallisen olennon nimeltä tulpa.

Kun toimittaja Satu Kivelä tapaa antropologi Inkeri Aulan, keskustelu toivosta kohoaa globaalille tasolle. Aula huomauttaa, että niin toivo kuin epätoivokin rakentuvat vuorovaikutussuhteissa, ja että elämme maailmassa jossa vaikutamme kaiken aikaa toinen toisiimme. Teoillamme on vaikutuksia muihin myös silloin, kun emme itse näe sitä - asia joka tuo toivoa yhdelle saattaa samalla luoda epätoivoa toiselle.

Ovatko yhteisöllisemmissä kulttuureissa elävät ihmiset vapaampia masennuksesta? Onko masennus samanlaista kaikkialla maailmassa? Yle Radio 1:n ohjelmassa Taru Hallikainen ja Satu Kivelä pohtivat armoa, antropologi taas masennuksen kulttuurisidonnaisuutta.

Kuunnelmasarja Löytöretki suomalaiseen toivoon vie tällä viikolla toimittaja Satu Kivelän metsään ekopsykologi Kirsi Salosen. Keskustelu kaartelee hyvinvoinnin, luontosuhteen ja luonnon symboliikan teemoissa. Kommentoimme sarjaa viikottain, ja antropologiseen haaviin tarttui tällä kertaa ajatus “villin” ja “kesytetyn” luonnon eroista.

Yle Radio 1:n Löytöretki suomalaiseen toivoon -sarjan ensimmäisessä osassa toimittaja Satu Kivelä jututtaa muusikko Jarkko Martikaista toivosta, taiteesta ja hyvästä elämästä. Polveilevasta keskustelusta erottuu eräs kiinnostava juonne, joka koskee toivon ja onnen suhdetta sekä “jokainen on oman onnensa seppä” -ajatusta. Martikainen kritisoi mentaliteettia, jossa toivonsa menettäneen tilanne kuitataan sillä, että jokaisella on valta muuttaa elämänsä sellaiseksi kuin haluaa.

Kauan kaivattu kesä on vihdoin täällä. AntroBlogin toinen tuotantokausi päättyy juhannukseen, jolloin jäämme kesäksi julkaisutauolle. Tehdään vielä ennen lomaa pieni ennakkokatsaus kesän tapahtumiin - emme nimittäin malta olla toimettomina silloinkaan, ja luvassa on kutkuttavan hauskoja asioita!