Kolumnit

Kun toimittaja Satu Kivelä tapaa antropologi Inkeri Aulan, keskustelu toivosta kohoaa globaalille tasolle. Aula huomauttaa, että niin toivo kuin epätoivokin rakentuvat vuorovaikutussuhteissa, ja että elämme maailmassa jossa vaikutamme kaiken aikaa toinen toisiimme. Teoillamme on vaikutuksia muihin myös silloin, kun emme itse näe sitä - asia joka tuo toivoa yhdelle saattaa samalla luoda epätoivoa toiselle.

Ovatko yhteisöllisemmissä kulttuureissa elävät ihmiset vapaampia masennuksesta? Onko masennus samanlaista kaikkialla maailmassa? Yle Radio 1:n ohjelmassa Taru Hallikainen ja Satu Kivelä pohtivat armoa, antropologi taas masennuksen kulttuurisidonnaisuutta.

Kuunnelmasarja Löytöretki suomalaiseen toivoon vie tällä viikolla toimittaja Satu Kivelän metsään ekopsykologi Kirsi Salosen. Keskustelu kaartelee hyvinvoinnin, luontosuhteen ja luonnon symboliikan teemoissa. Kommentoimme sarjaa viikottain, ja antropologiseen haaviin tarttui tällä kertaa ajatus “villin” ja “kesytetyn” luonnon eroista.

Yle Radio 1:n Löytöretki suomalaiseen toivoon -sarjan ensimmäisessä osassa toimittaja Satu Kivelä jututtaa muusikko Jarkko Martikaista toivosta, taiteesta ja hyvästä elämästä. Polveilevasta keskustelusta erottuu eräs kiinnostava juonne, joka koskee toivon ja onnen suhdetta sekä “jokainen on oman onnensa seppä” -ajatusta. Martikainen kritisoi mentaliteettia, jossa toivonsa menettäneen tilanne kuitataan sillä, että jokaisella on valta muuttaa elämänsä sellaiseksi kuin haluaa.

Kauan kaivattu kesä on vihdoin täällä. AntroBlogin toinen tuotantokausi päättyy juhannukseen, jolloin jäämme kesäksi julkaisutauolle. Tehdään vielä ennen lomaa pieni ennakkokatsaus kesän tapahtumiin - emme nimittäin malta olla toimettomina silloinkaan, ja luvassa on kutkuttavan hauskoja asioita!

Usein sanotaan, että historia on voittajien kirjoittamaa. Suomessa sisällissodasta kirjoitettiin pitkään lähinnä valkoisten näkökulmasta. Monen kaupungin keskipisteestä löytyy voittajaosapuolta ylistävä veistos - niin myös työläiskaupunki Joensuusta. Harvoin voittaja pystyy kuitenkaan muokkaamaan historiaa kokonaan ja pysyvästi mieleisekseen.

Hiihtolomaviikko osoittautui antropologiseksi ilotteluksi: tieteenala on nousemassa uudella tavalla suuren yleisön tietoisuuteen. Keskustelua siivitti Suomen Kuvalehden artikkeli, jossa käsiteltiin antropologian 'hyödyllisyyttä' sekä työllistymismahdollisuuksia. On eriskummallista, että keskustelu koulutusalojen 'hyödyllisyydestä' käy jälleen niin vilkkaana, kun koulutuksen soveltuvuus työtehtäviin on usein pitkälti mielikuvakysymys.

Ensimmäinen todella laajalle levinnyt julkaisumme koski suomalaisille hyvin tuttua arkista tapaa. Miksi se levisi niin hyvin? Kiinnostaako ihmisiä kaikkein eniten lukea itselleen tutuista asioista? Me antropologit tiedämme, että tieteenalamme kiehtovuus piilee sen kyvyssä tarjota näköaloja yhtä aikaa tuttuun ja tuntemattomaan, omaan ja vieraaseen.

Yhteiskuntatasolla teknologisessa kehityksessä ei ole kyse vain teknisistä sovelluksista, vaan ennen kaikkea prosesseista, jotka noita hyödykkeitä tuottavat. Prosessit saavat muotonsa ja sisältönsä pääosin modernin, länsimaisen intellektuaalisen perinteen luomaa taustaa vasten, mikä jättää alkuperäiskansoja teknologiaprosessien ulkopuolelle. Teknologinen kehitys luo lisäksi yhteiskunnallista levottomuutta erilaisten yhteiskuntamallien, perinteiden ja identiteettien sekoittuessa globalisaation edetessä.

Pystytkö kuvittelemaan maan, jossa julkinen valta ei enää tarjoa kansalaisille kelvollista koulutusta, päivähoitoa, eläkettä, jalkapallokenttiä, terveydenhuoltoa, toimivaa joukkoliikennettä eikä virkistysalueita? Hoivan sijaan valtio tarjoaa historiallista totuutta ja järjestystä.