Siirry suoraan sisältöön

Talousantropologia

Talousantropologia tarkastelee ihmisten taloudellista toimintaa sosiaalisessa ja kulttuurisessa viitekehyksessä. Siinä taloutta lähestytään laajemmin kuin taloustieteessä. Huomiota kiinnitetään esimerkiksi erilaisiin vaihdon käytänteisiin ja niihin liittyviin merkityksiin ja arvoihin.

Taloudella viitataan antropologiassa siihen, miten ihminen tuottaa elämänsä jatkamisen aineelliset edellytykset ja miten näiden hyödykkeiden jakelu, vaihto tai kulutus on järjestetty. Antropologinen lähestymistapa talouden tutkimiseen on hyvin erilainen kuin esimerkiksi taloustieteessä. Taloustieteellinen teorianmuodostus pohjautuu etupäässä matemaattisiin malleihin, kun taas talousantropologinen teorianmuodostus lähtee liikkeelle eri kulttuurien ja kansojen vertailevasta etnografisesta tutkimuksesta.

Modernissa yhteiskunnassa markkinavaihdon merkitys on keskeinen, mutta antropologien tutkimissa “perinteisissä” yhteiskunnissa markkinavaihdon rooli on usein ollut marginaalinen. Rahatalous on ollut vierasta suurimmalle osalle niistä kulttuureista, joita antropologit ovat tutkineet. Lisäksi meille luonnollinen ajatus hyödykkeiden vapaasta keskinäisestä vaihdettavuudesta on todellisuudessa ominainen vain tietyille kulttuureille. Esimerkiksi nigerialaisen tiv-kansan parissa vaihdettavissa olevat resurssit jaetaan kolmeen luokkaan, joiden välillä vaihtokauppaa ei ole soveliasta harjoittaa. Meille tuttu ajatus hyödykkeiden rahassa mitattavasta yhteismitallisuudesta ei siis ole universaali, minkä vuoksi talousantropologia on tutkimusalana tärkeä.

Lahjan merkitys ja lahjatalouden monet muodot

Talousantropologian uranuurtajiin kuuluva Marcel Mauss esittää teoksessaan Lahja, että esimodernit yhteiskunnat rakentuivat markkinavaihdon sijasta lahjanvaihdon periaatteille. Lahja ymmärretään antropologiassa totaalisena suoritteena, joka sitoo saajaansa vastavuoroisuuden velvoitteisiin. Lahjaa seuraa aina velvoite vastalahjasta.

Eräs mielenkiintoinen esimerkki lahjanvaihdosta on eräiden Pohjois-Amerikan luoteisrannikon intiaanikansojen kulttuuriin kuulunut potlach-juhla. Näissä juhlissa juhlien isäntä pyrkii antamaan pois mahdollisimman paljon omaisuuttaan ja jopa tuhoamaan sitä. Vieraiden on puolestaan vastattava myöhemmin vähintään samalla mitalla. Potlach on klassinen antropologinen esimerkki toiminnasta, jossa kulttuurisen arvon maksimoiminen on taloudellista hyödyn maksimointia tärkeämpää. Brittiläinen siirtomaahallinto pyrki tukahduttamaan potlach-perinteen länsimaisten arvojen vastaisena jo 1800-luvulla, mutta perinne on sittemmin laillistettu ja kokenut renessanssin.

Malinowski trobriand-saarelaisten kanssa vuonna 1918. Kuva: (luultavasti) Billy Hancock, Trobriandeilla asunut helmikauppias, joka kuoli ennen vuotta 1929. (London School of Economics Library Collections) [Public domain], Wikimedia Commons.

Toinen antropologinen esimerkki toiminnasta, jonka taloudellinen merkitys on kyseenalainen mutta sosiaalinen merkitys sitäkin suurempi, on antropologi Bronislaw Malinowskin dokumentoima Trobriand-saarten kula-vaihto. Kula-vaihtoon osallistuvat miehet tekevät pitkiä ja vaarallisia merimatkoja vaihtaakseen simpukasta tehtyjä kaulakoruja ja rannekoruja päinsä toisilta saarilta vaihtoon osallistuvien kanssa. Tämänkaltainen vaihto ei ole länsimaisessa taloudellisessa mielessä mielekästä. Trobriandilaisille kula-vaihto sen sijaan on tärkeää, sillä sen avulla luodaan ja ylläpidetään sosiaalisia suhteita sekä sosiaalista hierarkiaa saarten välillä.

Trobriand-saaret ovat antropologian oppihistorian kannalta tärkeä etnografinen paikka. Samalla Trobriand-saaria koskevissa klassisissa kuvauksissa tulee hyvin esille antropologian miespuolisten uranuurtajien, kuten Malinowskin, taipumus keskittyä kuvaamaan lähes yksinomaan miesten instituutioita ja miesten toimintaa. Naisten merkitys trobriandilaisten yhteiskunnalle on kuitenkin perinteisesti ollut aivan yhtä suuri, kuten Annette Weiner 1970-luvulla osoitti.

Yksilön vai kulttuurin ensisijaisuus?

Oppikirjoissa talousantropologia jaetaan usein kolmeen perinteeseen tai lähestymistapaan. Nämä ovat formalismisubstantivismi ja marxilainen talousantropologia. Formalistisessa lähestymistavassa talouteen liittyvät ilmiöt pyritään ymmärtämään toimijalähtöisesti. Taustalla vaikuttaa länsimaiselle kulttuurille ja taloustieteelle ominainen ajatus omaa hyötyään maksimoivasta yksilöstä (Homo economicus). Ajatuksena on, että yksilöt pyrkivät maksimoimaan omaa hyötyään annetussa kulttuurisessa kontekstissa. Puhtaan taloudellisen hyödyn sijasta kyse saattaa tosin olla myös esimerkiksi arvovallan kasvattamisesta.Substantivismi puolestaan korostaa kulttuurin merkitystä. Talous on aina kulttuurisen merkityksenannon määrittämää toimintaa. Samalla talous on ikään kuin uponnut muihin sosiaalisiin suhteisiin. Kun formalistit pitävät taloutta seurauksena yksilöiden valinnoista, korostavat substantivistit sitä, miten yhteiskunta luo puitteet taloudelliselle toiminnalle. Esimerkiksi markkinatalous edellyttää tiettyjen instituutioiden olemassaoloa. Historiallisesti markkinoiden luominen on usein tapahtunut valtion ja keskushallinnon myötävaikutuksella.

Eräät tutkijat ovat kyseenalaistaneet myös taloustieteen perusoletuksiin kuuluvan ajatuksen resurssien universaalista niukkuudesta. Esimerkiksi Marshall Sahlinsin mukaan metsästäjä-keräilijöiden tuotantotavassa niukkuus ei näytellyt merkittävää roolia, vaan resurssit hankittiin melko vähällä vaivalla.

Simpukankuoria on useissa konteksteissa pidetty arvossa ja käytetty vaihdon välineinä. Kuva: Manfred Heyde (CC BY-SA 3.0), Wikimedia Commons

Formalismin ja substantivismin välinen kiista edustaa yhteiskuntatieteille ominaista metodologista perusristiriitaa yksilö- ja järjestelmäkeskeisten lähestymistapojen välillä. Yhteistä näille molemmille lähestymistavoille on, että ne ovat kiinnostuneita hyödykkeiden vaihdannan, kierron ja kulutuksen ongelmista. Sen sijaan marxilaisen talousantropologian piirissä on perinteisesti oltu kiinnostuneempia tuotannosta, tuotantoon liittyvistä valtasuhteista sekä ideologiasta.

Lukuisat historialliset ja etnografiset esimerkit osoittavat, että neoliittisen vallankumouksen eli maanviljelyn aloittamisen jälkeen ihmiskunta on elänyt suurimman osan ajasta kerrostuneissa yhteiskunnissa, joissa hallitseva eliitti on tavalla tai toisella anastanut osan muun väestön työn tuotteista. Orjuuden tai feodalismin oloissa tämä rakenteellinen riisto on mahdollisesti ollut näkyvämpää, mutta yksilönvapauksien ja oikeudellisen tasa-arvon pohjalle rakentuvassa modernissa yhteiskunnassa riisto ei ole kovin näkyvää. Ajatus modernista markkinataloudesta riistoyhteiskuntana voi olla monelle jopa hyvin vieras.

Ideologian käsite ja marxilainen näkökulma talouteen

Klassisessa ekonomiakritiikissään Karl Marx osoitti, että kapitalistisessa tuotantotavassa lisätyön haltuunotto tapahtuu nimenomaan yksilönvapauksien ja tasa-arvon tarjoaman ideologisen savuverhon takana. Talouden pintatasolla näyttää siltä, että työntekijä ja työnantaja kohtaavat toisensa tasa-arvoisina sopimuskumppaneina, jotka tekevät vapailla työmarkkinoilla molempia hyödyttävän sopimuksen. Kuitenkin itse tuotantoprosessissa työntekijä tuottaa enemmän arvoa kuin saa vastineeksi myymästään työvoimasta. Tuotetun arvon ja työvoiman arvon välinen erotus, lisäarvo, jää kapitalistille. Samalla ihmisten väliset suhteet näyttävät esineiden välisiltä suhteilta. Tavarafetisismin hallitsemassa arkiajattelussa pääoman sanotaan esimerkiksi tuottavan jotain, vaikka todellisuudessa arvon lähteenä on yksinomaan inhimillinen työ.

Kapitalistisessa yhteiskunnassa tapahtuvan rakenteellisen riiston mahdollistajana toimii länsimaiselle kulttuurille ominainen olettamus siitä, että inhimillisellä kyvyllä tehdä työtä olisi rahassa mitattava arvo. Samalla kun työ samaistetaan palkkatyöhön, marginalisoituu sellainen työ, joka ei saa tavaramuotoa. Sitä ei pidetä yhtä arvokkaana. Toisaalta myös tällainen työ on välttämätöntä markkinatalouden toiminnalle.

Myöhemmässä feministisessä tutkimusperinteessä on korostettu sitä, kuinka kapitalistisen lisäarvon anastamisen tekee mahdolliseksi sellainen työ, joka ei alkujaankaan saa tavaramuotoa ja jota ei siksi arvosteta yhtä korkealle kuin ns. oikeaa, tavaramuodon saavaa työtä. Länsimaissa naisten kotitalouksissa tekemä hoivatyö on esimerkki työstä, jonka arvo ei aina tule esille. Näin ollen markkinatalouden olemassaolo riippuu siitä, että on olemassa markkinoiden ulkopuolinen sfääri.

Hieman samaan tapaan antropologien perinteisesti tutkimissa esimoderneissa yhteisöissä miesten välisen lahjanvaihdon kulttuurinen ensisijaisuus mystifioi tuon vaihdon edellytyksenä olevaa naisten tekemää työtä, kuten Lisette Josephides on argumentoinut.

Perinteinen markkinapaikka eli souk Marrakechissa Marokossa. KuvaMichael Day (Flickr.com, CC BY 2.0)

Marx oli tutkimuksissaan kiinnostunut ensisijaisesti kapitalistisesta tuotantotavasta ja sen sisäisistä jännitteistä. Muiden talousmuotojen kuin kapitalistisen tuotantotavan käsittely jäi Marxin omassa työssä hyvin hajanaiseksi. Tämän vuoksi marxilainen talousantropologia ei ole yhtenäinen oppirakennelma. Marxilta vaikutteita saaneet antropologit ovat soveltaneet hänen ajatuksiaan hyvin erilaisilla tavoilla. Olennaista on keskittyminen eri yhteiskuntien valta- ja tuotantosuhteisiin sekä näihin liittyviin riistoa oikeuttaviin ja peitteleviin ideologioihin.

Ideologian käsite auttaa ymmärtämään, kuinka riisto muuttuu hyväksyttäväksi yhteiskuntaan kuuluvien ihmisten silmissä. Muinaisten inkojen yhteiskunnassa oli hyväksyttyä ja luonnollista, että Sapa Incan johtama yläluokka pakkolunasti leijonanosan maanviljelijöiden työn tuotteista korvauksena koko yhteiskunnalle tekemistään symbolisista palveluksista. Suomalaisessa yhteiskunnassa on suurin piirtein yhtä hyväksyttyä ja luonnollista, että omistava luokka saa osinkojen muodossa joka kevät reilun korvauksen omista palveluksistaan.

Teorioiden rajallisuus ja talouden kulttuurisidonnaisuus

Formalismia voidaan kritisoida siitä, että se heijastaa länsimaiset kategoriat ja länsimaisen käsityksen ihmisluonnosta kulttuurisiin konteksteihin, joihin ne eivät ongelmitta sovellu. Taloustiede toimii ideologiana länsimaissa, ja siitä innoituksensa hakeva formalistinen talousantropologia toimii etnosentrisminä muualla.

Eräät formalistisesti orientoituneet tutkijat ovat kritisoineet substantivismia siitä, että se väheksyy ei-länsimaisia kulttuureja edustavien ihmisten rationaalisuutta. Substantivisteilta puuttuu myös oma teoria yhteiskunnasta. Substantivistinen talousantropologia keskittyy pitkälti vain kuvailemaan niitä tapoja, joilla ihmiset eri kulttuureissa järjestävät materiaalisen tuotannon, vaihdon ja kulutuksen.

Toisaalta myöskään marxilainen lähestymistapa ei ole ongelmaton – talouden asema ei kaikissa yhteiskunnissa ole yhtä määräävä kuin marxilaisessa perinteessä oletetaan. Substantivismin taustalla vaikuttavan taloushistorioitsija Karl Polanyin mukaan työ, maa ja raha eivät ole luonnostaan tavaroita. Niitä ei ole valmistettu markkinoita varten, vaan ne ovat jotakin markkinoita edeltävää. Modernin yhteiskunnan erityisyys on siinä, että työ, maa ja raha saavat tavaramuodon. Nimenomaan markkinayhteiskunnassa talous vaikuttaa omalakiselta. Samalla markkinatalous pakottaa jäsenensä tavoittelemaan aineellista etuaan: yksilöiden on pakko hankkia toimeentulonsa markkinoiden kautta.Ajatus talouden määräävästä asemasta on moderniin yhteiskuntaan liittyvä ilmiö. Juuri kapitalistisessa tuotantotavassa talous on jotakin muusta yhteiskunnasta irrallista ja omalakista. Puhutaan esimerkiksi talouden lainalaisuuksista. Tällainen puhetapa ei kuitenkaan ole ylihistoriallinen antropologinen vakio, sillä monista kielistä on perinteisesti puuttunut talouden käsite kokonaan.

Toisaalta Marshall Sahlins on korostanut sitä, kuinka symboliset merkitykset ovat läsnä myös kapitalistisessa yhteiskunnassa. Esimerkiksi se, mitä ruokaa ihmiset syövät, ei riipu yksin ruoan edullisuudesta tai sen ravintoarvosta. Mukana on aina myös kulttuurinen merkityksenanto. Hevosenliha on naudanlihaan verrattuna terveellistä, mutta hevosenlihan syöminen on yhdysvaltalaisessa kulttuurissa silti tabu.

KuvaHans Splinter (Flickr.com, CC BY-ND 2.0)

Talousantropologian näkökulmasta markkinatalous ei ole ainoa mahdollinen talousjärjestelmä. Samalla taloustieteen asema universaalina tieteenä voidaan antropologisesta näkökulmasta kyseenalaistaa. Kyse on pikemminkin länsimaisesta taloustieteestä, jonka todistusvoima riippuu lukuisista länsimaiselle markkinatalousyhteiskunnalle ominaisista ideologisista olettamuksista.

Tekijät

  • Teksti: Juuso Koponen, VTM, tohtorikoulutettava

Luettavaa

  • Mauss, Marcel. 2006. Lahja. Tutkijaliitto.
  • Polanyi, Karl. 2009 [1944]. Suuri murros. Vastapaino.
  • Sahlins, Marshall. 1972. Stone Age Economics. Aldine Atherton Inc.
  • Valtonen, Pekka (toim.). 1987. Kulttuuri ja talous – kirjoituksia taloudellisesta antropologiasta. Suomen Antropologinen Seura.

Aiheesta lisää AntroBlogissa

Jaa tämä artikkeli:
nv-author-image

Juuso Koponen

Juuso Koponen on valtiotieteiden maisteri ja antropologi, joka valmistelee väitöskirjaa huono-osaisuudesta ja kolmannen sektorin tarjoamasta ruoka-avusta. Juusoa kiinnostavia tutkimuksellisia teemoja ovat huono-osaisuus ja eriarvoisuus, yhteiskuntaluokat, hyväntekeväisyys, talouden antropologinen tutkimus, diskurssianalyysi ja ideologiakritiikki.Katso kirjoittajan artikkelit

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *