Taloudella viitataan ant­ro­po­lo­gias­sa siihen, miten ihminen tuottaa elämänsä jat­ka­mi­sen aineel­li­set edel­ly­tyk­set ja miten näiden hyö­dyk­kei­den jakelu, vaihto tai kulutus on jär­jes­tet­ty. Antropologinen lähes­ty­mis­ta­pa talouden tut­ki­mi­seen on hyvin erilainen kuin esi­mer­kik­si talous­tie­tees­sä. Taloustieteellinen teo­rian­muo­dos­tus pohjautuu etupäässä mate­maat­ti­siin malleihin, kun taas talous­ant­ro­po­lo­gi­nen teo­rian­muo­dos­tus lähtee liik­keel­le eri kult­tuu­rien ja kansojen ver­tai­le­vas­ta etno­gra­fi­ses­ta tutkimuksesta.

Modernissa yhteis­kun­nas­sa mark­ki­na­vaih­don merkitys on keskeinen, mutta ant­ro­po­lo­gien perin­tei­ses­ti tut­ki­mis­sa perin­tei­sis­sä yhteis­kun­nis­sa mark­ki­na­vaih­don rooli on usein ollut mar­gi­naa­li­nen. Rahatalous on perin­tei­ses­ti ollut vierasta suu­rim­mal­le osalle niistä kult­tuu­reis­ta, joita ant­ro­po­lo­git ovat tutkineet. Lisäksi meille luon­nol­li­nen ajatus hyö­dyk­kei­den vapaasta kes­ki­näi­ses­tä vaih­det­ta­vuu­des­ta on todel­li­suu­des­sa ominainen vain tietyille kult­tuu­reil­le. Esimerkiksi nige­ria­lai­sen tiv-kansan parissa vaih­det­ta­vis­sa olevat resurssit jaetaan kolmeen luokkaan, joiden välillä vaih­to­kaup­paa ei ole sove­lias­ta har­joit­taa. Meille tuttu ajatus hyö­dyk­kei­den rahassa mitat­ta­vas­ta yhteis­mi­tal­li­suu­des­ta ei siis ole universaali.

Lahjan merkitys ja lahjatalouden monet muodot

Talousantropologian ura­nuur­ta­jiin kuuluva Marcel Mauss esittää teok­ses­saan Lahja, että esi­mo­der­nit yhteis­kun­nat raken­tui­vat mark­ki­na­vaih­don sijasta lah­jan­vaih­don peri­aat­teil­le. Lahja ymmär­re­tään ant­ro­po­lo­gias­sa totaa­li­se­na suo­rit­tee­na, joka sitoo saajaansa vas­ta­vuo­roi­suu­den vel­voit­tei­siin. Lahjaa seuraa aina velvoite vastalahjasta.

Eräs mie­len­kiin­toi­nen esimerkki lah­jan­vaih­dos­ta on eräiden Pohjois-Amerikan luo­teis­ran­ni­kon inti­aa­ni­kan­so­jen kult­tuu­riin kuulunut potlach-juhla. Näissä juhlissa juhlien isäntä pyrkii antamaan pois mah­dol­li­sim­man paljon omai­suut­taan ja jopa tuhoamaan sitä. Vieraiden on puo­les­taan vas­tat­ta­va myöhemmin vähintään samalla mitalla. Potlach on klassinen ant­ro­po­lo­gi­nen esimerkki toi­min­nas­ta, jossa kult­tuu­ri­sen arvon mak­si­moi­mi­nen on talou­del­lis­ta hyödyn mak­si­moin­tia tär­keäm­pää. Brittiläinen siir­to­maa­hal­lin­to pyrki tukah­dut­ta­maan potlach-perinteen län­si­mais­ten arvojen vas­tai­se­na jo 1800-luvulla, mutta perinne on sittemmin lail­lis­tet­tu ja kokenut renessanssin.

Malinowski trobriand-saa­re­lais­ten kanssa vuonna 1918. Kuva: (luul­ta­vas­ti) Billy Hancock, Trobriandeilla asunut hel­mi­kaup­pias, joka kuoli ennen vuotta 1929. (London School of Economics Library Collections) [Public domain], Wikimedia Commons.

Toinen ant­ro­po­lo­gi­nen esimerkki toi­min­nas­ta, jonka talou­del­li­nen merkitys on kysee­na­lai­nen mutta sosi­aa­li­nen merkitys sitäkin suurempi, on Bronislaw Malinowskindoku­men­toi­ma Trobriand-saarten kula-vaihto. Kula-vaihtoon osal­lis­tu­vat miehet tekevät pitkiä ja vaa­ral­li­sia meri­mat­ko­ja vaih­taak­seen sim­pu­kas­ta tehtyjä kau­la­ko­ru­ja ja ran­ne­ko­ru­ja päinsä toisilta saarilta vaihtoon osal­lis­tu­vien kanssa. Tämänkaltainen vaihto ei ole län­si­mai­ses­sa talou­del­li­ses­sa mielessä mie­le­käs­tä. Trobriandilaisille kula-vaihto sen sijaan on tärkeää, sillä sen avulla luodaan ja yllä­pi­de­tään sosi­aa­li­sia suhteita sekä sosi­aa­lis­ta hie­rar­ki­aa saarten välillä.

Trobriand-saaret ovat ant­ro­po­lo­gian oppi­his­to­rian kannalta tärkeä etno­gra­fi­nen paikka. Samalla Trobriand-saaria kos­ke­vis­sa klas­si­sis­sa kuvauk­sis­sa tulee hyvin esille ant­ro­po­lo­gian mies­puo­lis­ten ura­nuur­ta­jien, kuten Malinowskin, taipumus keskittyä kuvaamaan lähes yksi­no­maan miesten ins­ti­tuu­tioi­ta ja miesten toimintaa. Naisten merkitys tro­brian­di­lais­ten yhteis­kun­nal­le on kuitenkin perin­tei­ses­ti ollut aivan yhtä suuri, kuten Annette Weiner 1970-luvulla osoitti.

Yksilön vai kulttuurin ensisijaisuus?

Oppikirjoissa talous­ant­ro­po­lo­gia jaetaan usein kolmeen perin­tee­seen tai lähes­ty­mis­ta­paan. Nämä ovat for­ma­lis­misubs­tan­ti­vis­mi ja marxi­lai­nen talous­ant­ro­po­lo­gia. Formalistisessa lähes­ty­mis­ta­vas­sa talouteen liittyvät ilmiöt pyritään ymmär­tä­mään toi­mi­ja­läh­töi­ses­ti. Taustalla vaikuttaa län­si­mai­sel­le kult­tuu­ril­le ja talous­tie­teel­le ominainen ajatus omaa hyötyään mak­si­moi­vas­ta yksilöstä (Homo eco­no­micus). Ajatuksena on, että yksilöt pyrkivät mak­si­moi­maan omaa hyötyään annetussa kult­tuu­ri­ses­sa kon­teks­tis­sa. Puhtaan talou­del­li­sen hyödyn sijasta kyse saattaa tosin olla myös esi­mer­kik­si arvo­val­lan kasvattamisesta.

Substantivismi puo­les­taan korostaa kult­tuu­rin mer­ki­tys­tä. Talous on aina kult­tuu­ri­sen mer­ki­tyk­sen­an­non mää­rit­tä­mää toimintaa. Samalla talous on ikään kuin uponnut muihin sosi­aa­li­siin suh­tei­siin. Kun for­ma­lis­tit pitävät taloutta seu­rauk­se­na yksi­löi­den valin­nois­ta, koros­ta­vat subs­tan­ti­vis­tit sitä, miten yhteis­kun­ta luo puitteet talou­del­li­sel­le toi­min­nal­le. Esimerkiksi mark­ki­na­ta­lous edel­lyt­tää tiettyjen ins­ti­tuu­tioi­den ole­mas­sao­loa. Historiallisesti mark­ki­noi­den luominen on usein tapah­tu­nut valtion ja kes­kus­hal­lin­non myötävaikutuksella.

Eräät tutkijat ovat kysee­na­lais­ta­neet myös talous­tie­teen perus­o­le­tuk­siin kuuluvan ajatuksen resurs­sien uni­ver­saa­lis­ta niuk­kuu­des­ta. Esimerkiksi Marshall Sahlinsin mukaan met­säs­tä­jä-keräi­li­jöi­den tuo­tan­to­ta­vas­sa niukkuus ei näytellyt mer­kit­tä­vää roolia, vaan resurssit han­kit­tiin melko vähällä vaivalla.

Simpukankuoria on useissa kon­teks­teis­sa pidetty arvossa ja käytetty vaihdon välineinä. Kuva: Manfred Heyde (CC BY-SA 3.0), Wikimedia Commons

Formalismin ja subs­tan­ti­vis­min välinen kiista edustaa yhteis­kun­ta­tie­teil­le ominaista meto­do­lo­gis­ta perus­ris­ti­rii­taa yksilö- ja jär­jes­tel­mä­kes­keis­ten lähes­ty­mis­ta­po­jen välillä. Yhteistä näille molem­mil­le lähes­ty­mis­ta­voil­le on, että ne ovat kiin­nos­tu­nei­ta hyö­dyk­kei­den vaih­dan­nan, kierron ja kulu­tuk­sen ongel­mis­ta. Sen sijaan marxi­lai­sen talous­ant­ro­po­lo­gian piirissä on perin­tei­ses­ti oltu kiin­nos­tu­neem­pia tuo­tan­nos­ta, tuo­tan­toon liit­ty­vis­tä val­ta­suh­teis­ta sekä ideologiasta.

Lukuisat his­to­rial­li­set ja etno­gra­fi­set esimerkit osoit­ta­vat, että neo­liit­ti­sen val­lan­ku­mouk­sen eli maan­vil­je­lyn aloit­ta­mi­sen jälkeen ihmis­kun­ta on elänyt suurimman osan ajasta ker­ros­tu­neis­sa yhteis­kun­nis­sa, joissa hal­lit­se­va eliitti on tavalla tai toisella anastanut osan muun väestön työn tuot­teis­ta. Orjuuden tai feo­da­lis­min oloissa tämä raken­teel­li­nen riisto on mah­dol­li­ses­ti ollut näky­väm­pää, mutta yksi­lön­va­pauk­sien ja oikeu­del­li­sen tasa-arvon pohjalle raken­tu­vas­sa moder­nis­sa yhteis­kun­nas­sa riisto ei ole kovin näkyvää. Ajatus moder­nis­ta mark­ki­na­ta­lou­des­ta riis­to­yh­teis­kun­ta­na voi olla monelle jopa hyvin vieras.

Ideologian käsite ja marxilainen näkökulma talouteen

Klassisessa eko­no­mia­kri­tii­kis­sään Karl Marx osoitti, että kapi­ta­lis­ti­ses­sa tuo­tan­to­ta­vas­sa lisätyön hal­tuun­ot­to tapahtuu nime­no­maan yksi­lön­va­pauk­sien ja tasa-arvon tarjoaman ideo­lo­gi­sen savu­ver­hon takana. Talouden pin­ta­ta­sol­la näyttää siltä, että työn­te­ki­jä ja työ­nan­ta­ja kohtaavat toisensa tasa-arvoisina sopi­mus­kump­pa­nei­na, jotka tekevät vapailla työ­mark­ki­noil­la molempia hyö­dyt­tä­vän sopi­muk­sen. Kuitenkin itse tuo­tan­to­pro­ses­sis­sa työn­te­ki­jä tuottaa enemmän arvoa kuin saa vas­ti­neek­si myy­mäs­tään työ­voi­mas­ta. Tuotetun arvon ja työvoiman arvon välinen erotus, lisäarvo, jää kapi­ta­lis­til­le. Samalla ihmisten väliset suhteet näyttävät esineiden välisiltä suhteilta. Tavarafetisismin hal­lit­se­mas­sa arkia­jat­te­lus­sa pääoman sanotaan esi­mer­kik­si tuottavan jotain, vaikka todel­li­suu­des­sa arvon lähteenä on yksi­no­maan inhi­mil­li­nen työ.

Kapitalistisessa yhteis­kun­nas­sa tapah­tu­van raken­teel­li­sen riiston mah­dol­lis­ta­ja­na toimii län­si­mai­sel­le kult­tuu­ril­le ominainen olettamus siitä, että inhi­mil­li­sel­lä kyvyllä tehdä työtä olisi rahassa mitattava arvo. Samalla kun työ samais­te­taan palk­ka­työ­hön, mar­gi­na­li­soi­tuu sellainen työ, joka ei saa tava­ra­muo­toa. Sitä ei pidetä yhtä arvok­kaa­na. Toisaalta myös tällainen työ on vält­tä­mä­tön­tä mark­ki­na­ta­lou­den toiminnalle.

Myöhemmässä femi­nis­ti­ses­sä tut­ki­mus­pe­rin­tees­sä on koros­tet­tu sitä, kuinka kapi­ta­lis­ti­sen lisäarvon anas­ta­mi­sen tekee mah­dol­li­sek­si sellainen työ, joka ei alku­jaan­kaan saa tava­ra­muo­toa ja jota ei siksi arvosteta yhtä korkealle kuin ns. oikeaa, tava­ra­muo­don saavaa työtä. Länsimaissa naisten koti­ta­louk­sis­sa tekemä hoivatyö on esimerkki työstä, jonka arvo ei aina tule esille. Näin ollen mark­ki­na­ta­lou­den ole­mas­sao­lo riippuu siitä, että on olemassa mark­ki­noi­den ulko­puo­li­nen sfääri.

Hieman samaan tapaan ant­ro­po­lo­gien perin­tei­ses­ti tut­ki­mis­sa esi­mo­der­neis­sa yhtei­söis­sä miesten välisen lah­jan­vaih­don kult­tuu­ri­nen ensi­si­jai­suus mystifioi tuon vaihdon edel­ly­tyk­se­nä olevaa naisten tekemää työtä, kuten Lisette Josephides on argumentoinut.

Perinteinen mark­ki­na­paik­ka eli souk Marrakechissa Marokossa. KuvaMichael Day (Flickr​.com, CC BY 2.0)

Marx oli tut­ki­muk­sis­saan kiin­nos­tu­nut ensi­si­jai­ses­ti kapi­ta­lis­ti­ses­ta tuo­tan­to­ta­vas­ta ja sen sisäi­sis­tä jän­nit­teis­tä. Muiden talous­muo­to­jen kuin kapi­ta­lis­ti­sen tuo­tan­to­ta­van käsittely jäi Marxin omassa työssä hyvin haja­nai­sek­si. Tämän vuoksi marxi­lai­nen talous­ant­ro­po­lo­gia ei ole yhte­näi­nen oppi­ra­ken­nel­ma. Marxilta vai­kut­tei­ta saaneet ant­ro­po­lo­git ovat sovel­ta­neet hänen aja­tuk­si­aan hyvin eri­lai­sil­la tavoilla. Olennaista on kes­kit­ty­mi­nen eri yhteis­kun­tien valta- ja tuo­tan­to­suh­tei­siin sekä näihin liit­ty­viin riistoa oikeut­ta­viin ja peit­te­le­viin ideologioihin.

Ideologian käsite auttaa ymmär­tä­mään, kuinka riisto muuttuu hyväk­syt­tä­väk­si yhteis­kun­taan kuuluvien ihmisten silmissä. Muinaisten inkojen yhteis­kun­nas­sa oli hyväk­syt­tyä ja luon­nol­lis­ta, että Sapa Incan johtama yläluokka pak­ko­lu­nas­ti lei­jo­nan­osan maan­vil­je­li­jöi­den työn tuot­teis­ta kor­vauk­se­na koko yhteis­kun­nal­le teke­mis­tään sym­bo­li­sis­ta pal­ve­luk­sis­ta. Suomalaisessa yhteis­kun­nas­sa on suurin piirtein yhtä hyväk­syt­tyä ja luon­nol­lis­ta, että omistava luokka saa osinkojen muodossa joka kevät reilun kor­vauk­sen omista palveluksistaan.

Teorioiden rajallisuus ja talouden kulttuurisidonnaisuus

Formalismia voidaan kri­ti­soi­da siitä, että se heijastaa län­si­mai­set kate­go­riat ja län­si­mai­sen käsi­tyk­sen ihmis­luon­nos­ta kult­tuu­ri­siin kon­teks­tei­hin, joihin ne eivät ongel­mit­ta sovellu. Taloustiede toimii ideo­lo­gia­na län­si­mais­sa, ja siitä innoi­tuk­sen­sa hakeva for­ma­lis­ti­nen talous­ant­ro­po­lo­gia toimii etno­sent­ris­mi­nä muualla.

Eräät for­ma­lis­ti­ses­ti orien­toi­tu­neet tutkijat ovat kri­ti­soi­neet subs­tan­ti­vis­mia siitä, että se väheksyy ei-län­si­mai­sia kult­tuu­re­ja edus­ta­vien ihmisten ratio­naa­li­suut­ta. Substantivisteilta puuttuu myös oma teoria yhteis­kun­nas­ta. Substantivistinen talous­ant­ro­po­lo­gia keskittyy pitkälti vain kuvai­le­maan niitä tapoja, joilla ihmiset eri kult­tuu­reis­sa jär­jes­tä­vät mate­ri­aa­li­sen tuotannon, vaihdon ja kulutuksen.

Toisaalta myöskään marxi­lai­nen lähes­ty­mis­ta­pa ei ole ongel­ma­ton – talouden asema ei kaikissa yhteis­kun­nis­sa ole yhtä määräävä kuin marxi­lai­ses­sa perin­tees­sä oletetaan. Substantivismin taustalla vai­kut­ta­van talous­his­to­rioit­si­ja Karl Polanyin mukaan työ, maa ja raha eivät ole luon­nos­taan tavaroita. Niitä ei ole val­mis­tet­tu mark­ki­noi­ta varten, vaan ne ovat jotakin mark­ki­noi­ta edeltävää. Modernin yhteis­kun­nan eri­tyi­syys on siinä, että työ, maa ja raha saavat tava­ra­muo­don. Nimenomaan mark­ki­nayh­teis­kun­nas­sa talous vaikuttaa oma­la­ki­sel­ta. Samalla mark­ki­na­ta­lous pakottaa jäsenensä tavoit­te­le­maan aineel­lis­ta etuaan: yksi­löi­den on pakko hankkia toi­meen­tu­lon­sa mark­ki­noi­den kautta.

Ajatus talouden mää­rää­väs­tä asemasta on moderniin yhteis­kun­taan liittyvä ilmiö. Juuri kapi­ta­lis­ti­ses­sa tuo­tan­to­ta­vas­sa talous on jotakin muusta yhteis­kun­nas­ta irral­lis­ta ja oma­la­kis­ta. Puhutaan esi­mer­kik­si talouden lai­na­lai­suuk­sis­ta. Tällainen puhetapa ei kui­ten­kaan ole yli­his­to­rial­li­nen ant­ro­po­lo­gi­nen vakio, sillä monista kielistä on perin­tei­ses­ti puuttunut talouden käsite kokonaan.

Toisaalta Marshall Sahlins on koros­ta­nut sitä, kuinka sym­bo­li­set mer­ki­tyk­set ovat läsnä myös kapi­ta­lis­ti­ses­sa yhteis­kun­nas­sa. Esimerkiksi se, mitä ruokaa ihmiset syövät, ei riipu yksin ruoan edul­li­suu­des­ta tai sen ravin­toar­vos­ta. Mukana on aina myös kult­tuu­ri­nen mer­ki­tyk­sen­an­to. Hevosenliha on nau­dan­li­haan ver­rat­tu­na ter­veel­lis­tä, mutta hevo­sen­li­han syöminen on yhdys­val­ta­lai­ses­sa kult­tuu­ris­sa silti tabu.

KuvaHans Splinter (Flickr​.com, CC BY-ND 2.0)

Talousantropologian näkö­kul­mas­ta mark­ki­na­ta­lous ei ole ainoa mah­dol­li­nen talous­jär­jes­tel­mä. Samalla talous­tie­teen asema uni­ver­saa­li­na tieteenä voidaan ant­ro­po­lo­gi­ses­ta näkö­kul­mas­ta kysee­na­lais­taa. Kyse on pikem­min­kin län­si­mai­ses­ta talous­tie­tees­tä, jonka todis­tus­voi­ma riippuu lukui­sis­ta län­si­mai­sel­le mark­ki­na­ta­lous­yh­teis­kun­nal­le omi­nai­sis­ta ideo­lo­gi­sis­ta olettamuksista.

  • Teksti: Juuso Koponen, VTM, tohtorikoulutettava
  • Verkkotaitto: Saara Toukolehto
  • Mauss, Marcel. 2006. Lahja. Tutkijaliitto.
  • Polanyi, Karl. 2009 [1944]. Suuri murros. Vastapaino.
  • Sahlins, Marshall. 1972. Stone Age Economics. Aldine Atherton Inc.
  • Valtonen, Pekka (toim.). 1987. Kulttuuri ja talous – kir­joi­tuk­sia talou­del­li­ses­ta ant­ro­po­lo­gias­ta. Suomen Antropologinen Seura.

Aiheesta lisää AntroBlogissa