Visuaalinen ant­ro­po­lo­gia eri­kois­tu­mi­sa­lu­ee­na sisältää paitsi etno­gra­fi­sen elo­ku­van­teon, myös ihmis­kun­nan lukuisat muut visu­aa­li­set keinot ilmaista itseään eri puolilla maailmaa. Laajimmillaan sen voi katsoa sisäl­tä­vän ilmai­su­ta­po­ja aina maa­laus­tai­tees­ta ja valo­ku­vauk­ses­ta ark­ki­teh­tuu­riin ja jopa per­for­mans­si­tai­tei­siin. Usein visu­aa­li­nen ant­ro­po­lo­gia kohtaakin taiteen ant­ro­po­lo­gian, joka tutkii saman­kal­tai­sia ilmiöitä hieman eri näkökulmasta.

Nykypäivänä visu­aa­li­nen eri­kois­tu­mi­sa­lue esiintyy usein myös media-ant­ro­po­lo­gian yhtey­des­sä, sillä suuri osa uutisista ja meille ker­ro­tus­ta tiedosta tapahtuu kuva­pai­not­teis­ten medioiden väli­tyk­sel­lä. Suomessa esi­mer­kik­si dosentti Johanna Sumiala on tutkinut mediaa ritu­aa­lien näkö­kul­mas­ta.

Kuvat paitsi hei­jas­te­le­vat tapojamme tar­kas­tel­la maailmaa, myös muok­kaa­vat käsi­tyk­siäm­me paikoista ja ihmisistä, joita emme oma­koh­tai­ses­ti tunne. Televisiolähetysten, mainosten ja jopa eri­lais­ten avus­tus­jär­jes­tö­jen tavat kuvata eri kult­tuu­re­ja ja ihmis­ryh­miä vai­kut­ta­vat siihen, millainen kuvit­te­lem­me pai­kal­li­sen todel­li­suu­den olevan. Tämän vuoksi visu­aa­lis­ten ilmiöiden ja repre­sen­taa­tioi­den ver­tai­le­va tutkimus on hyvin ajan­koh­tai­nen aihe.

Antropologien tehtävä on vertailla, tulkita ja kysee­na­lais­taa eri­lai­sis­ta lähteistä tulevien kuvien syn­nyt­tä­miä kult­tuu­ri­si­don­nai­sia miel­leyh­ty­miä. Visuaalinen ant­ro­po­lo­gia pyrkii paitsi tul­kit­se­maan omia käsi­tyk­siäm­me ‘meistä’ ja ‘muista’, myös tuomaan esiin kuvat­tu­jen tai kuvien luojien oman äänen ja kult­tuu­ri­sen kontekstin.

Liikkuva kuva osana antropologiaa

Antropologit ovat jo pitkään käyt­tä­neet visu­aa­li­sia apu­vä­li­nei­tä kent­tä­työs­sään sekä myöhemmin ana­ly­soi­ta­vaa aineistoa tut­kies­saan. Mitä enemmän tek­no­lo­gia kehittyi ja mitä kevyem­mik­si ja help­po­käyt­töi­sem­mik­si laitteet tulivat, sitä ylei­sem­mäk­si esi­mer­kik­si video­ma­te­ri­aa­lin käyttö muuttui. Valokuvia ja video­ma­te­ri­aa­lia voidaan käyttää tukena myös tut­ki­muk­sis­sa, joiden lähes­ty­mis­ta­pa ei ole ensi­si­jai­ses­ti visuaalinen.

Näitä mate­ri­aa­le­ja hyö­dyn­tä­vis­sä tut­ki­muk­sis­sa haas­teek­si voi kuitenkin muodostua se, että tutkijan tulee osata myös käyttää sujuvasti kuvien tai videon tal­len­ta­mi­seen käy­tet­tä­viä laitteita. Tämä voi olla hankalaa esi­mer­kik­si silloin, jos tutkija haluaa keskittyä osal­lis­tu­vaan havain­noin­tiin ilman teknisten ongelmien aiheut­ta­mia kes­key­tyk­siä. Joskus ant­ro­po­lo­git toteut­ta­vat­kin tut­ki­mus­ta yhteis­työs­sä kuvaajien kanssa, kuten esi­mer­kik­si Helsingin yli­opis­ton ant­ro­po­lo­gian pro­fes­so­ri­na toimiva Sarah Green tekee Crosslocations-tut­ki­mus­pro­jek­tis­saan. Kameroita on myös annettu suoraan infor­mant­tien käsiin. Tämä lähes­ty­mis­ta­pa ei kui­ten­kaan ole eet­ti­ses­ti täysin ongel­ma­ton, etenkään jos siitä saatua mate­ri­aa­lia käytetään sel­lais­ten paikkojen tut­ki­mi­seen, joihin ant­ro­po­lo­geil­la ei muuten olisi pääsyä.

Visuaalinen ant­ro­po­lo­gia on myös matalan kynnyksen keino tutustua ant­ro­po­lo­gi­aan laa­jem­pa­na tut­ki­musa­la­na. Etnografisen filmin kautta esi­mer­kik­si kent­tä­työn havain­nol­lis­ta­mi­nen on tehokas tapa muun muassa kou­lu­ym­pä­ris­tös­sä. Erityisesti vanhempia elokuvia kat­sot­taes­sa on kuitenkin hyvä pitää kiinni kriit­ti­ses­tä ajat­te­lus­ta. Ei ole ennen­kuu­lu­ma­ton­ta, että tilan­tei­ta lavas­te­taan tai kuvia rajataan näyt­tä­mään vain tietty osa koko­nai­suu­des­ta. Tämä onkin osa sitä, mikä tekee visu­aa­li­ses­ta ant­ro­po­lo­gias­ta mie­len­kiin­toi­sen tut­ki­musai­heen. Miksi juuri tätä aihetta on päätetty korostaa? Mitä se kertoo itse kuvan ottajasta tai filmin tekijästä?

Esimerkiksi Jean Rouch, joka nähdään laajalti yhtenä visu­aa­li­sen ant­ro­po­lo­gian oppi-isistä, sai osakseen kri­tiik­kiä todel­li­suu­den vää­ris­te­lys­tä muun muassa Nigerin tasa­val­las­sa kuvaa­mis­taan elo­ku­vis­ta. Tämä ei kui­ten­kaan ollut mää­rit­tä­vä tekijä hänen urallaan eikä vähen­tä­nyt hänen arvos­tus­taan elo­ku­van­te­ki­jä­nä ja ant­ro­po­lo­gi­na. Rouch teki myös tietoista etno­fik­tio­ta käyttäen yhdessä tie­teel­li­sen ja etno­gra­fi­sen lähes­ty­mis­ta­van kanssa tai­teel­li­sem­paa nar­ra­tii­via. Myös uraa­uur­ta­va Nanook of the North (1922), tekijänsä Robert Flahertyn mukaan perin­teis­tä inuiit­tie­lä­mää kuvannut doku­men­taa­ri, jätti tar­koi­tuk­sel­la pois niin kut­sut­tu­ja moderneja ele­ment­te­jä pai­kal­lis­ten elämästä ja eteni paikoin käsi­kir­joi­te­tus­ti.

Onko etno­gra­fi­sen elokuvan ja visu­aa­li­sen ant­ro­po­lo­gian välillä siis eroja? Tästä on olemassa eriäviä mie­li­pi­tei­tä. Usein elokuva tai doku­ment­ti luo­ki­tel­laan etno­gra­fi­sek­si, jos se kuvaa ei-län­si­mai­sia yhteis­kun­tia tai yhteisöjä tut­ki­val­la ja opet­ta­vai­sel­la otteella. Tämä ei kui­ten­kaan vält­tä­mät­tä tarkoita, että elokuvan tekijä olisi kou­lu­tuk­sel­taan ant­ro­po­lo­gi, jolloin kaikki alueeseen eri­kois­tu­neet eivät laske teosta oman alansa edustajaksi.

Dokumentintekijä, joka kuvaa itselleen vierasta ja kaukaista yhteisöä filmin keinoin, saattaa tehdä sen oman sub­jek­tii­vi­sen linssinsä läpi. Antropologia pyrkii tul­kit­se­maan ja kuvaamaan asioita läsnäolon, osal­lis­tu­van tut­ki­muk­sen ja pai­kal­lis­nä­kö­kul­man kautta. Pelkkä paikalle saa­pu­mi­nen ja kameran pys­tyt­tä­mi­nen ei riitä siihen, että syntyvää teosta voi­tai­siin kutsua visu­aa­li­sek­si ant­ro­po­lo­giak­si. Tarkoituksellisesti shok­kiar­voon ja vierauden koros­ta­mi­seen pyrkivät elokuvat ovat hyvä esimerkki siitä, mitä tie­tee­na­la pyrkii välttämään.

Muita esi­merk­ke­jä klas­si­sis­ta etno­gra­fi­sis­ta elo­ku­vis­ta ovat John Marshallin N!ai, the Story of a !Kung woman (1980) ja Gary Kildean ja Jerry Leachin Trobriand Cricket (1975). Uudempiin alan edus­ta­jiin kuuluvat muun muassa David MacDouggallin Gandhi’s Children (2008) ja Robert Lemelsonin Shadows and Illuminations (2010).

Ihminen kameran takana

Harkitusti esi­te­tyil­lä kuvilla pyritään raken­ta­maan tie­tyn­lais­ta todel­li­suut­ta. Visuaalinen ant­ro­po­lo­gia pyrkii tul­kit­se­maan näitä todel­li­suu­den kuvauksia esi­mer­kik­si tois­tu­vien kaavojen ja sym­bo­lii­kan kautta. Vaikka klassiset esimerkit kes­kit­ty­vät elokuviin, valo­ku­viin ja esit­tä­vään tai­tee­seen, on sosi­aa­li­nen media muokannut myös tämän eri­koi­sa­lan mahdollisuuksia.

Mitä selfiet kertovat meistä? Miten pyrimme esit­tä­mään itsemme maa­il­mal­le välit­tö­mäs­ti laajalle leviävien visu­aa­lis­ten medioiden kautta, miten nämä kuvat tulkitaan eri puolilla maailmaa?

Kun kuvan kohde on yhtä kuin kuvaaja, eikä kameran takana ole toista osapuolta, on todel­li­suu­den rajaus lähtöisin kuvaa­jas­ta itsestään. Snapchat, Instagram ja muut kuva­pai­not­tei­set mediat tuntuvat usein vah­vis­ta­van vanhaa sanan­las­kua: “Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa”. Jos emme tunne lähet­tä­jän kult­tuu­ris­ta kon­teks­tia, voivat nämä sanat kuitenkin muuttua val­ta­vak­si peliksi rik­ki­näis­tä puhelinta.

Kattavaa yleis­kat­saus­ta ja johdantoa visu­aa­li­seen ant­ro­po­lo­gi­aan etsivän kannattaa tutustua Jari Kupiaisen ja Liisa Häkkisen vasta ilmes­ty­nee­seen teokseen Kuvatut kult­tuu­rit: Johdatus visu­aa­li­seen ant­ro­po­lo­gi­aan (2017).

  • Teksti: Sanna Rauhala, VTK
  • Verkkotaitto: Saara Toukolehto
  • Kuvitus: Pixabay​.com, CC by Public Domain
  • Grimshaw, Anna & Ravetz, Amanda (2005). Visualizing Anthropology. Bristol, UK.
  • Hockings, Paul (toim.) (2009). Principles of Visual Anthropology. Kolmas painos. De Gruyter Mouton.
  • Kupiainen, Jari & Häkkinen, Liisa (2017): Kuvatut kult­tuu­rit: Johdatus visu­aa­li­seen ant­ro­po­lo­gi­aan. Suomalaisen kir­jal­li­suu­den seura.
  • MacDouggall, David (2005): The Corporeal Image: Film, Ethnography, and the Senses. Princeton University Press.
  • Stoller, Paul (1992). The Cinematic Griot: The Ethnography of Jean Rouch. University of Chicago Press.
  • Sumiala, Johanna (2010): Median rituaalit: Johdatus media-ant­ro­po­lo­gi­aan. Vastapaino.

Aiheesta lisää AntroBlogissa