Vuoden 1918 sotaa on tulkittu aika­lais­ten toimesta eri tavoin niin sodan aikana kuin sen jäl­keen­kin. Myös sodan­jäl­kei­nen his­to­rian­tut­ki­mus on tuottanut erilaisia tul­kin­to­ja. Tätä moni­nai­suut­ta selittää se, että Suomessa sodittiin saman­ai­kai­ses­ti monesta eri syystä: työ­väen­luo­kan vapaut­ta­mi­sek­si kapi­ta­lis­min kahleista, val­tiol­li­sen itse­näi­syy­den tur­vaa­mi­sek­si ja koti­mai­sia kapi­nal­li­sia vastaan. Lisäksi vuoden 1918 sota oli osa ensim­mäis­tä maa­il­man­so­taa. Miten sodan kokeneet ihmiset ovat ilmais­seet ja tul­kin­neet koke­muk­si­aan? Missä määrin koke­mus­ten sisällöt muo­tou­tu­vat ja muuntuvat niissä pro­ses­seis­sa, joissa hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti koettu tapahtuma väli­te­tään muille kerronnan avulla? Toisin sanoen, miten koke­muk­sia käsi­tel­lään – ilmais­taan ja tulkitaan – kun hen­ki­lö­koh­tai­nen ja yksi­löl­li­nen tieto, tunne ja tulkinta asetetaan kult­tuu­ri­seen ja sosi­aa­li­seen kon­teks­tiin ja väli­te­tään tietylle koh­de­ryh­mäl­le sanojen voimalla?