Siirry suoraan sisältöön

Lue niin paljon kuin haluat! Akateemisuuden puolustuspuhe

Teksti: Miia Halme-Tuomisaari, VTT/LLM, podcast-lukija: Veikko Lindholm

AntroBlogi on päässyt lyhyessä ajassa hyvään vauhtiin – kiitos huolellisen taustatyön, innostuneen toimituskunnan ja tietenkin mahtavien kirjoittajiemme. Sivulle on kertynyt kattaus artikkeleita, jotka summaavat AntroBlogia ohjaavan vision: haluamme tarjota kansantajuisia, ajankohtaisia ja teemoiltaan kiinnostavia kirjoituksia, jotka herättävät antropologian keskeiset lähestymistavat eloon esitellen samalla alan kiinnostavinta viimeaikaista tutkimusta.

Sivustolla on kaksi päätoimittajaa, joista Timo Kallinen esittäytyi tekstimuodossa viime viikolla skandinaavisen vapaan seksin melanesialaisia juuria käsittelevällä kirjoituksellaan. Tänään tekstin kautta esittäytyy AntroBlogin toinen päätoimittaja Miia Halme-Tuomisaari. Hän on muiden ansioidensa ohella yliopistoaktivisti, joka on kuluneena vuotena pyörittänyt Vallataan 375-nimistä kampanjaa. Miian oheinen kolumni on kirjoitettu vuosi sitten, aikana ennen Valtausta. Se sai kimmokkeen Jorma Ollilan kuuluisaksi muodostuneesta lausahduksesta vuoden 2014 Slush-tapahtumassa.

Kenties Ollilan kommentti oli alun perinkin tarkoitettu provokaatioksi – ainakin se pian sellaiseksi muuttui. Uudenlaisen näkökulman kommenttiin tarjoavat kuluneen vuoden toistuvat poliittiset hyökkäykset yliopistojen rahoitusta ja autonomiaa vastaan. Olisiko tästä kommentista pitänyt päätellä, mitä kaikkea pian olisikaan edessä? Kirjoitus sopii tähän hetkeen hyvin myös siksi, että Slush valtaa pian jälleen Kaapelitehtaan ja varmasti myös suuren osan mediaa. Tuottaako tämän vuoden tapahtuma vastaavia ikimuistoisia sammakoita? Vai näemmekö niitä kuuluisia ‘innovaatioita’, joista mediassa kohistaan?


 LUE NIIN PALJON KUIN HALUAT!

Viime viikon kuumin some-aihe oli tutkijapiireissä MTV3:sen uutinen Jorma Ollilan 18.11.2014 pitämästä puheesta Slush-festivaaleilla – anteeksi tapahtumassa.

Suora lainaus:

 – Lue hieman, mutta älä kuitenkaan liikaa, tai muuten sinusta tulee akateeminen.

Aika rajua kieltä. Edes piinkovalta yritysjohtajalta, insinööriltä, kauppatieteilijältä – tai kaikkea näitä yhdessä.

Kenties kommentti oli tarkoitettu provokaatioksi – vaikka tuskinpa akateemiset surkimukset hänen mielessään puhetta kirjoitettaessa pyörivät. Kohdehan oli vallan toinen: tuleva, ehkä nykyinenkin bisneselämän kreemi – innovaatiohuumasta humaltunut massa, joka janosi messiaaltaan reseptiä menestyksen ihanaan nektariin.

Kenties kommentti oli vain huonosti ajateltu heitto. Kuitenkin sen painoarvoa lisää eksponentiaalisesti se, että sen lausui juuri Jorma Ollila – visionäärinen menestyjä, joka Kansan Syvien Rivien silmissä lähes yksinomaan pelasti Suomen varmalta tuholta. Mies, jonka älykkyys ylittää oikeastaan kaikkien valtionhallinnon keskinkertaisten virkamiesten ja poliitikkojen kapasiteetin. Nero, joka on todistanut ylivertaisuutensa ei ainoastaan Nokian satumaisen menestystarinan kautta, vaan myös monikansallisten jättien Shell Oilin ja Microsoftin hallitusten jäseninä.

Tutkijalle Ollilan kommentti kirpaisee erityisesti siksi, että hän kuuluu Helsingin yliopiston johtoryhmään. Siten tämä kommentti muuttuu liki symboliseksi kuoliniskuksi kaikelle sille, mitä yliopiston tulisi edustaa. Kaikki se, mikä kuluneiden vuosikymmenen kestäneiden hallintouudistusten ja ideologisen näköalattomuuden seurauksena on muutenkin jo melkein tuhottu.

Eihän nyt yliopiston eikä etenkään ‘akateemisuuden’ voida odottaa tuottavan innovaatioita, visioita, merkityksellisyyttä – parempi vaan välttää liikaa lukemista yliopistossakin! Hei, nyt on uuden aikakauden aika: putkitutkintoja, käytännön läheisyyttä, ratkaisukeskeisyyttä.

Ja siihen kaikkeen vähän leikkimielisyyttä ja kilpailuhenkeä päälle! On surkuhupaisaa, että Slush-festivaalien suurin huipentuma on identtinen käynnissä olevaan Helsingin yliopiston Think-Challengiin: tiimit ‘pitchaavat’ ideoitaan yleisölle, ja paras saa tietenkin palkinnon.

Niin, ehkä tässä ihanassa kilpailuhuumassa kukaan ei huomaa, jos viemme yliopistoväeltä ne viimeisetkin vakituiset positiot ja pakotamme heidät yrittäjiksi. Eivät he muuten kuitenkaan ymmärrä lähteä. Kiistatta tutkijat ovat yritysjohtajiksi kelvatakseen lukeneet aivan liikaa, mutta ehkei akateemisuus ole tehnyt heistä täysin kelvottomia vaatimattomampiin yhteiskunnallisiin tehtäviin.

Akateemikon uran huipentumana toimivat hassut hatut ja kaavut. (Kuva: sustainable-econ.blogspot.fi / CC)

Akateemikon uran huipentumana toimivat hassut hatut ja kaavut. (Kuva: sustainable-econ.blogspot.fi) (CC0)

Kaiken edellä esitetyn vuoksi on aika puolustautua ja tarttua Ollilan heittoa kuin härkää sarvista – sen ilmiselvästä idioottimaisuudesta huolimatta. Ensinnä, ‘akateemisuus’ ei ole mikään ‘ominaisuus’ tai sairaus kuten herpes-viirus, johon saadaan kerran tartunta ja joka sen jälkeen nousee mitä kiusallisimmissa tilanteissa vaivaamaan.

’Akateemisuus’ ei ole kuin alentunut kuulo tai rajoittunut näkökyky, joka estää ihmistä kuulemasta ja näkemästä – päinvastoin. Akateemisuus – sikäli kuin minä, kaksinkertainen maisteri, tohtori, kenties kohta dosentti, asiaa ymmärrän – on tämän kaiken vastakohta: kyky nähdä pidemmälle, kuulla paremmin – ymmärtää syvällisemmin.

Juuri akateemisuus auttaa kyseenalaistamaan poliitikkojen paljon suosimaa ‘pakko’-retoriikka; ‘pakko on supistaa, muuten talous kaatuu!’. Tai oikeastaan, tämän osasi jo edesmennyt mummoni: pakko ei ole kuin kuolla, ja sitäkin vain kerran.

Akateemisuus on kuitenkin se historian ääni, joka auttaa muistamaan totuuksien toisen puolen, näkemään itsestäänselvyyksien taakse, kuulemaan parhaimmillaan myös kansankerrosten viisauden.

Tämä kyky asettaa asiat perspektiiviinsä ja kyseenalaistaa sen, mitä poliitikot ja yritysjohtajat yrittävät tarjota meille faktoina, on lopulta vain ja ainoastaan sama asia kuin inhimillisen vapauden ylläpitäminen.

Keino haastaa vallanpitäjät ja ratkaisumallit, jotka pyrkivät ohjelmoimaan meitä toimimaan heille suotuisin tavoin – olkoon lopputavoite sitten vaalivoitto tai yrityksen tuloksen massiivinen kasvu (ja ne jättibonukset). Mahdollisuus ylläpitää valinnanvapauden tilaa, jota ilman päädymme toimimaan vain ennalta määritettyjen toimintamallien ja vallitsevien totuuksien mukaan – lopputuloksena ahdas selli, jossa emme voi tehdä mitään totutusta poiketen.

Miten tämä kaikki liittyy Ollilaan? Hänen sanomanaan ‘akateemisuuden’ halventaminen saa ikävän kaiun myös toisesta syystä. Ollila kuuluu globaalisti siihen marginaalisen pieneen joukkoon, joka hyötyy kapitalistisesta talousjärjestelmästä eniten – millä tahansa objektiivisella mittarilla määrittäen.

Sillä sanotaan kapitalistisesta talousjärjestelmästä mitä hyvänsä – keväällähän näimme kiivaana käydyn keskustelun Thomas Pikettin ympärillä – kiistatonta lienee, että yksi sen ydinlaeista on vaurauden keskittyminen taloudellisille valtapositioille – yritysjohtajille, suuromistajille. Näin antropologin yhteen vetämänä.

Kuva: Slush.org

Kuva: Slush.org

Hypätään muutama talousteorian analyyttinen kihara ja palataan Slush-festivaalin laservalojen loisteeseen. Lavalla oleminen Ollilan asemassa täytyy olla mukavaa. Yleisön suotuisa vastaanotto on taattu – ja samalla hän pääsee jälleen opastamaan uusia menestyjiä tulevaisuuden kartoittamisessa. Jo pelkästään tästä näkökulmasta hänellä on – kuvitteellisesti – kaikki eväät kannustaa välttämään liikaa ‘akateemisuutta’.

Mitä akateemisuus voisi Slushin kohdalla tarkoittaa? Sen pohdiskelemista, mitä ihmettä näillä festivaaleilla oikein tapahtuu. Miksi nämä ihmiset kuin lampaat käyttävät kaikki näitä valtavia nimilappuja ja vaeltavat täällä Slush-paidat päällään? Miksi he maksavat astronomisia summia sisäänpääsylipuista ja käyttävät osallistumiseen kokonaisia työpäiviään, viikkojaan, jopa kuukausia? Miksi yhtäkkiä suuntaamme katseemme juuri tähän ryhmään uusina visionääreinä, jotka tarjoavat meille tarvitsemamme työvälineet tulevaisuuteen?

Sen kyseenalaistamista, minkälaista maailmaa ja tulevaisuuttaa Ollila ja koko Slush-festivaali oikeastaan edustavatkaan. Miten talous voisi jatkaa loputonta kasvuaan, kun planeettamme ei yksinkertaisesti kestä sen aiheuttamaa kuormitusta?

Kiistatta nämä kysymykset saattavat haiskahtaa epäilyttävän ’akateemisilta’ – ja varmasti niissä vellominen vähintäänkin latistaisi huolella rakennettua hurmiotunnelmaa. Ja kukapa lopulta haluaisi olla ilonpilaaja.

Joten ehkä minäkin vain lopetan jurputukseni ja palaan takaisin lukemaan kirjaa.

MTV3: Lue hieman, älä liikaa tai sinusta tulee ‘akateeminen’


Artikkelikuva: stevepb @ pixabay.com (CC 1.0)

Avainsanat:
Jaa tämä artikkeli:
nv-author-image

Miia Halme-Tuomisaari

Miia Halme-Tuomisaari on sosiaali- ja kulttuuriantropologian dosentti Helsingin ja Jyväskylän yliopistoissa ja kansainvälisen oikeuden dosentti Turun yliopistossa. Hän on parhaillaan yliopistotutkijana Helsingin yliopiston tutkijakollegiumissa, jossa hän kirjoittaa kirjaa YK:n ihmisoikeusvalvonnasta. Lisäksi hän on toinen antropologiaan keskittyneen kansainvälisen Allegra Lab -verkkojulkaisun perustajista sekä Euroopan antropologisen seuran EASAn hallituksen jäsen.Katso kirjoittajan artikkelit

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *