”No kuka haluaisi kertoa kuolemasta naamakirjassa? Hyi olkoon, huomion hakemista tuommoinen. Reppanoila ei varmaan ole ketään kelle puhua, niin pitää netissä tuolla lailla suruaan toitottaa.”
Yllä oleva kommentti on fiktiivinen, mutta sisältyy useimpiin keskusteluihin joita kävin väitöskirjatutkimukseni aikana vuosina 2007-2014. Kuoleman ja internetin yhdistelmä herättää usein hirtehisiä naurahduksia: kuinka ihmeessä ne voivat liittyä toisiinsa?
Jos Facebook-ystäväsi kuolee, mitä tapahtuu hänen Facebook-profiililleen? Viimeisen kahdeksan vuoden aikana niin Facebook kuin monet muutkin sosiaalisen median sivustot ovat vakiintuneet osaksi suomalaisten tapaa vuorovaikuttaa, kommunikoida sekä kuluttaa erilaisia mediasisältöjä. Jaamme päivityksiä urheilusuorituksista, kuvia auringonnousuista, iloisia uutisia häistä ja lasten syntymistä. Myös surun ja kuoleman käsitteleminen sosiaalisessa mediassa on kasvavassa määrin esillä.
Väitöstutkimuksessani tarkastelin sitä miten, miksi ja missä ihmiset surevat ja muistelevat edesmenneitä läheisiään. Löysin runsaasti erilaisia esimerkkejä ympäri maailmaa ja ympäri internetiä aina 1990-luvulta tähän päivään saakka. Kutsun ilmiötä verkkosuremiseksi. Verkkosuremista koskevat asenteet vaihtelevat kuitenkin runsaasti, etenkin Suomessa. Internet ja sosiaalinen media ovat teknologiana vielä niin tuoreita uutuuksia, että erityisesti suremisen ja kuoleman käsittelemisen suhteen ennakkoluulot istuvat tiukassa.
Myös kuoleman kulttuurit ovat länsimaissa erilaisia, vaikkakin suurimmaksi osaksi pohjautuvat samaan kristilliseen perinteeseen. Useimmiten kuoleman kulttuurilla ymmärretään vain hautajaisiin keskittyvät tavat, rituaalit ja uskomukset. Se pitää kuitenkin sisällään paljon laajemman kokonaisuuden: kuolemaa edeltävän ajan, itse kuolemisen, ruumiin käsittelemisen kuoleman jälkeen sekä menetyksen ja murheen, jotka saattavat jatkua vuosia kuolemantapauksen jälkeen. Työssäni keskityin kuoleman jälkeiseen aikaan, jolloin edesmenneen läheiset ryhtyvät käsittelemään menetystä eri verkkoympäristöissä.
Miten verkossa surraan ja muistellaan?
Suomalainen kuoleman kulttuuri sisältää monia oletuksia ja käyttäytymissääntöjä ajalta ennen internetiä. Suomalaisten asenteet kuolemasta ja surusta verkkoympäristössä puhumiseen ovat jyrkemmät kuin esimerkiksi yhdysvaltalaisten, joiden avoimempi ja sosiaalisempi kulttuuri synnytti ensimmäiset muistomerkkisivustot 1990-luvun puolivälissä.
Muistomerkkisivustot ovat palveluja, joihin kuka tahansa voi perustaa muistosivun edesmenneelle ja käyttää sivua muistopaikkana ja leikekirjana edesmenneen elämästä. Muistosivu sisältää tyypillisesti muistokirjoituksen, valokuva-albumin, vieraskirjan sekä taustamusiikin. Sivulle voi valita erilaisia teemoja palvelujen valikoimista, joista löytyy erilaisia harrastuksia, luonto- ja eläinaiheita sekä pienille lapsille sopivia sävyjä kuten pastellinen sininen ja vaaleanpunainen.
Internetissä voi muistella läheistään myös reaaliaikaisilla muistotilaisuuksilla. Verkkopeleissä ja muissa virtuaalimaailmoissa pelaajayhteisöt ovat voineet järjestää muistotilaisuuden, eräänlaiset hautajaiset, tavalla joka on uskollinen pelimaailman kulttuurille. Ulkopuoliset monesti vähättelevät tällaisia surun ja muistamisen osoituksia, mutta ne eivät poikkea muista harrastajayhteisöistä. Esimerkiksi jalkapallojoukkue voi järjestää muisto-ottelun edesmenneen pelaajan muistoksi.
Pelimuistotilaisuudet usein videoidaan ja videota jaetaan esimerkiksi YouTube-videopalvelussa. Muistovideon voi luoda myös digitaalisia valokuvia, videota ja musiikkia yhdistelemällä. Teknologia voi näin tuoda uusia mahdollisuuksia surun ja menetyksen käsittelemiseen, sillä meillä on yhä enemmän digitaalista aineistoa saatavilla läheisistämme.
Digitaalinen jäämistömme
Kuolema ja suru verkossa on tuonut uusia kysymyksiä liittyen siihen mitä omistamme ja tuotamme itsestämme verkkoon. Esimerkiksi Facebook on suunniteltu luomaan ja ylläpitämään sosiaalisia suhteita ihmisten välillä. Perustamisensa jälkeen Facebook on kasvattanut käyttäjämääränsä 1.5 miljardiin. Palvelu ei kuitenkaan ennakoinut käyttäjiensä kuolemia ja käyttäjäprofiilien merkitystä sureville. Ennen vuotta 2009 Facebook kehotti säännöllisesti ottamaan yhteyttä “naamakirjakavereihin”, mutta surevalle tällainen kehotus oli tuskallinen muistutus menetyksestä.
Vuonna 2009 Facebook toi tähän muutoksen ja mahdollisti edesmenneiden käyttäjien raportoinnin palveluun. Raportoinnilla oli (ja on nykyäänkin) kaksi vaihtoehtoa: profiilin poistaminen tai profiilin memorialisointi, eli muistomerkiksi tekeminen. Memorialisointi tekee profiilista passiivisen, eikä Facebook enää ehdota merkitsemään henkilöä valokuviin tai lähettämään hänelle kaveripyyntöä. Nyttemmin Facebookissa voi merkitä omiin käyttäjäasetuksiin henkilön, jolla on oikeus lähettää palveluun memorialisointi- tai poistopyyntö. Tämä helpottaa esimerkiksi pilailun tai haitallisen häirinnän ehkäisemisessä.
Facebook ei kuitenkaan ole ainoa palvelu, joka on joutunut miettimään digitaalisen jäämistön kysymyksiä. Moni palveluntarjoaja on lisännyt käyttäjäehtoihinsa lausekkeen, joka estää salasanojen ja muun tiedon välittämisen toiselle osapuolelle jopa kuolemantapauksen yhteydessä. Tällöin esimerkiksi perikunta ei saisi käsiinsä vaikkapa yrittäjänä toimineen edesmenneen verkkosivuja, sähköpostia sekä muita digitaalisia palveluja, joiden lakkauttaminen tai tallentaminen voi olla tarpeen.
Lainsäädäntö digitaalisen jäämistön suhteen on vielä hyvin sekava. Se on sekoitus eri maiden omia lainsäädäntöjä sekä palvelujen käyttöehtoja, jotka saattavat joskus sotia toisiaan vastaan. Surevalle sääntöviidakko saattaa olla ylitsepääsemätön.
Rituaalit internetissä
Tutkimuksessani olin erityisesti kiinnostunut rituaaleista, joita ihmiset harjoittavat verkossa. Mitä tahansa ihmisen symbolista toimintaa on mahdollista tarkastella rituaalina. Esimerkiksi fraasi “otan osaa” on rituaalinen ja symbolinen tapa ilmaista olevansa pahoillaan toisen henkilön menetyksen vuoksi.
Internet on vaikuttanut osaltaan myös kuoleman rituaaleihin. Verkon välityksellä saamme yhä useammin tietää läheisten ja myös ei niin läheisten ystäviemme menetyksistä. Meille jää läheisistämme yhä enemmän digitaalista materiaalia, joka voi muuttua tärkeäksi muistamisen ja muistelemisen paikaksi kuvin, sanoin ja videoin.
Digitaaliset rituaalit eivät näytä olevan korvaamassa esimerkiksi hautausmaalla käymistä. Tutkimustani varten haastatellut ihmiset kertoivat käyvänsä hautausmaalla itse asiassa enemmän, kun he surevat ja muistelevat läheisiään myös verkossa. Surusta on tullut verkon kautta paljon sosiaalisempaa kuin ennen. Hautausmaavierailusta voi ottaa kuvan ja lähettää sen Facebookiin, jolloin muutkin voivat osallistua kokemukseen.
Aika näyttää miltä verkossa suremisen ja muistelemisen rituaalit näyttävät vuonna 2025, sillä jo pelkästään viimeisen kymmenen vuoden aikana teknologia on muuttunut jättiläismäisin harppauksin.
Toimitus
- Podcast-lukija: Veikko Lindholm
- Verkkotaitto: Ninnu Koskenalho
- Artikkelikuva: Helmi Räisänen
