Punaisia kortteja katsomoon? Väkivalta ja jalkapallofanius Britanniassa

Teksti ja kuvat: Taina Cooke, VTM, podcast-lukija: Veikko Lindholm

Jalkapallohuliganismi on perin­tei­ses­ti yhdis­tet­ty brit­ti­jal­ka­pal­loon. Viime vuosina näkyvät yhtee­no­tot stadionin laidoilla ovat kuitenkin huhujen mukaan vähen­ty­neet. AntroBlogin toi­mit­ta­ja kävi tar­kas­ta­mas­sa paikan päällä, vieläkö vas­ta­puo­li kuumentaa tunteita.

Muutama vuo­si­kym­men sitten jal­ka­pal­loon liittyvä väkivalta yltyi Britanniassa huip­puun­sa. Voittajia ja häviäjiä ei tyydytty etsimään vain nur­mi­ken­täl­tä, vaan välien­sel­vit­te­lyt yleis­tyi­vät myös ottelujen ulko­puo­lel­la. Jokaisella jal­ka­pal­lo­jouk­ku­eel­la oli oma uskol­li­nen ja kiivas ydin­kan­nat­ta­ja­ryh­män­sä, joka pro­vo­soi­tui helposti selk­kauk­siin ottelun jälkeen, sitä ennen ja usein myös sen aikana.

Tasan kol­me­kym­men­tä vuotta sitten pelattua Euroopan Cupin ottelua voidaan pitää jal­ka­pal­lo­hu­li­ga­nis­min kään­ne­koh­ta­na. Ottelussa pelasivat vas­tak­kain tori­no­lai­nen Juventus ja Liverpool. Peliä edel­tä­nei­tä hetkiä on kuvattu Euroopan jal­ka­pal­lo­liit­to UEFA:n historian syn­kim­mäk­si tunniksi. 39 ihmisen surmaan johtanut tragedia sai alkunsa Liverpool-fanien tun­gek­sit­tua jal­ka­pal­loa­ree­nan alueelle, jossa oli pää­asias­sa Juventuksen kan­nat­ta­jia. Ryntäyksen alta pakoon yrit­tä­neet Juventus-fanit pai­nau­tui­vat sortuvaa seinämää vasten, mikä johti lukuisiin kuolemiin ja vakaviin louk­kaan­tu­mi­siin.

Tapahtumien seur12auksena kaikkien englan­ti­lais­seu­ro­jen osal­lis­tu­mi­nen kan­sain­vä­li­siin otte­lui­hin kiel­let­tiin viideksi vuodeksi. Liverpoolin kieltoa piden­net­tiin vielä yli­mää­räi­sel­lä vuodella. Iso-Britannian hallitus omaksui jal­ka­pal­lo­hu­li­ga­nis­min kit­ke­mi­sek­si ehdot­to­man linjan, johon kuuluivat muun muassa tun­tu­vas­ti koven­ne­tut van­ki­la­tuo­miot. Hiljalleen jal­ka­pal­loon liittyvä väkivalta väis­tyi­kin huo­let­to­mam­man faniuden tieltä. Tai kuten kyynikot huo­maut­ta­vat, huli­ga­nis­mi jär­jes­täy­tyi enti­ses­tään ja painui maan alle.

Väkivaltatilastojen ja yleisen mie­li­pi­teen mukaan jal­ka­pal­loon liittyvä väkivalta on vähen­ty­nyt tun­tu­vas­ti viime vuosina. Samalla jul­ki­suu­des­sa on uutisoitu värikkäin otsikoin huo­les­tut­ta­vis­ta yksit­täis­ta­pauk­sis­ta. Helmikuussa englan­ti­lais­seu­ra Chelsean kan­nat­ta­jat olivat matkalla Pariisissa pelattuun vie­ra­sot­te­luun pai­kal­lis­ta metroa käyttäen. Rasistin maineessa olevat Chelsea-fanit estivät tum­mai­hoi­sen mat­kus­ta­jan pääsyn junan vaunuun samalla huudellen: ”We’re racist, we’re racist and that’s the way we like it”.

Monitulkintainen fanius

2Jalkapallokiihkossa on paljon tart­tu­ma­pin­taa ant­ro­po­lo­gial­le. Jalkapallohuliganismin on väitetty olevan kanava työväen luokalle kapinoida sortavaa yhteis­kun­ta­jär­jes­tys­tä vastaan. Suurimmat seurat Englannissa löy­ty­vät­kin juuri perin­tei­sis­tä teol­li­suus­kau­pun­geis­ta kuten Liverpoolista ja Manchesterista. Faniuden kautta voi myös hakea jän­ni­tys­tä ja äärim­mäi­siä voit­ta­mi­sen tunteita, jotka muuten puuttuvat fanin joka­päi­väi­ses­tä elämästä. Puolijumalaiset urhei­lusan­ka­rit voivat myös edustaa jotain kon­teks­ti­aan suurempaa, jopa kuoleman päi­hit­tä­mis­tä niitä pal­vo­vil­le. 

Jalkapallohuliganismia tutkineen ant­ro­po­lo­gi Gary Armstrongin mukaan väki­val­lan merkitys huli­gaa­neil­le on itse asiassa äärim­mäi­sen pieni. Tärkeintä on fanius osana iden­ti­teet­tiä. Siinä yhdis­ty­vät jal­ka­pal­lon kat­so­mi­sen rituaalit, kunnia ja häpeä, joita koetaan oman joukkueen menes­tyk­sen mukana. Jalkapalloon liittyy myös idea­li­soi­tu miehisyys, ajatus niistä normeista ja ihan­teis­ta, joihin miesten tulisi pyrkiä. Samaistuminen jal­ka­pal­lo­hu­li­gaa­nik­si merkitsee yksilölle siis paljon enemmän kuin vain lupaa riehua ryhmässä.

Havaintoja kentän laidalta

Jalkapallofaniudesta kieh­tou­tu­nee­na päätin lähteä katsomaan Englannin Valioliigan ottelua Tottenham Hotspur vs Everton. Ottelu pelattiin Pohjois-Lontoossa, Tottenhamin kotia­ree­nal­la White Hart Lanella 36 000 katsojan läsnä ollessa.

Lähestyin jal­ka­pal­loa­ree­naa väki­jou­kon mukana, joka koostui pää­asias­sa nuorista ja keski-ikäisistä val­koi­sis­ta miehistä. Sää oli harmaan sateinen, mutta stadionin lähei­syy­des­sä tunnelma oli odottava ja hilpeä. Viimeisistä kulauk­sis­ta nopeasti tyh­jen­ty­neet olut­töl­kit kasaan­tui­vat sisään­käyn­nin edustalle ihmisten jonot­taes­sa lipun­tar­kas­tuk­seen. Stadionin sisällä leveiden por­tai­koi­den yläpäässä avau­tui­vat näkymät vihreälle, koossaan odo­tuk­se­ni jok­seen­kin alit­ta­neel­le jal­ka­pal­lo­ken­täl­le.

Pelaajat saapuivat kentälle aplodien saat­te­le­mi­na ja ensim­mäi­nen puoliaika käyn­nis­tyi. Muiden kes­kit­tyes­sä tiiviisti ottelun seu­raa­mi­seen saatoin vapaasti silmäillä pai­kal­lao­li­joi­ta. Edessäni istui nuori paris­kun­ta, jonka kiivas kes­kus­te­lu joukkueen pelaajien kes­ki­näi­ses­tä parem­muu­des­ta vaihtui hil­jai­suu­teen välit­tö­mäs­ti ottelun alettua. Etuviistossa istui kaksi keski-ikäistä miestä siis­tei­hin kau­lus­pai­toi­hin son­nus­tau­tu­nei­na. Toinen miehistä kiivastui ottelun aikana useaan otteeseen ja viuhtoi käsillään äänek­kääs­ti kiroillen. Käärittyjen kau­lus­pai­dan hihojen alta paljastui haa­lis­tu­nei­ta tatuoin­te­ja.

78

Vieressäni istui kaksi miestä kahden noin 5-vuotiaan pojan kanssa. Pojat oli puettu Tottenhamin paitoihin, ja he seu­ra­si­vat peliä vaih­te­le­val­la mie­len­kiin­nol­la. Kannatuslaulujen yltyessä toinen pojista katsoi vieressä istuvaa isäänsä ja lauloi ”And it’s Tottenham Hotspur, Tottenham Hotspur FC, by far the greatest team the world has ever seen”. Mies hymyili, nyökkäsi ja taputti poikaa päälaelle.

Tunnelma kat­so­mos­sa oli todella mukaan­sa­tem­paa­va, ja eri­tyi­ses­ti yksi koti­jouk­ku­een hylätty maali kuumensi tunteita. Ottelu kuitenkin päättyi lopulta 0 – 0. Evertonin fanit olivat stadionin vas­tak­kai­ses­sa kulmassa, eikä ottelun aikana silmiini osunut tap­pe­lui­ta. Pohdin, tar­koit­tai­si­ko tämä, että jäl­ki­pe­leis­sä kiusaus parem­muu­den todis­ta­mi­seen kasvaisi.

Suuntasin sta­dio­nil­ta ulos ihmis­mas­san keskellä ja huomioni kiin­nit­tyi useisiin paikalla olleisiin rat­su­po­lii­sei­hin. Joukko Evertonin kan­nat­ta­jia käveli ohi kan­na­tus­lau­lu­jaan veisaten, mutta sai kaikessa rauhassa siirtyä linja-autoonsa. Väkijoukon har­ven­nut­tua päätin suunnata stadionin vieressä olleeseen, hyvin kii­rei­sel­tä vai­kut­ta­nee­seen pubiin.

Uskolliset Spurs-fanit

Juttelin pubissa kolmen Spurs-fanin kanssa ja kyselin heidän miet­tei­tään ottelusta ja jal­ka­pal­los­ta yli­pää­tään. Miehet olivat kaikki olleet faneja noin 30 vuoden ajan ja omien sanojensa mukaan nähneet kaikki Tottenhamin pelit. Yksi miehistä kertoi käyneensä otte­luis­sa 11-vuo­ti­aas­ta asti. Myöhemmin hän oli muuttanut alueelta ja asui nyt lähempänä toisen lon­too­lais­seu­ran, Arsenalin stadionia. Silti hän piti entisen asui­na­lu­een­sa seuraa ehdot­to­mas­ti omanaan.

5

Keskustelun lämmettyä kysyin Spurs-fanien yhtey­des­tä jal­ka­pal­lo­hu­li­ga­nis­miin. Yksi miehistä kehotti minua katsomaan ympä­ril­le­ni ja painotti, että Tottenhamin kan­nat­ta­jat ovat rau­hal­lis­ta ja ystä­väl­lis­tä joukkoa – toisin kuin Arsenalin fanit. Kun kysyin, olivatko miehet koskaan nähneet jal­ka­pal­loon liittyvää väki­val­taa, he kat­se­li­vat toisiaan nau­res­kel­len. Sitten yksi heistä sanoi: ”ehkä kerran tai kaksi”. Tiedustelin vielä, oliko huli­ga­nis­mi rau­hoit­tu­nut vuosien saatossa ja sain vas­tauk­sek­si: ”ehdot­to­mas­ti”.

Arsenal – tarpeellinen vihollinen

Pubista pois­tues­sa­ni kysyin vielä ovimiehen näkö­kul­maa jal­ka­pal­lo­fa­nien väki­val­tai­seen käyt­täy­ty­mi­seen. Pubin ovella vuosia työs­ken­nel­lyt portieeri vahvisti Spurs-fanien käyt­täy­ty­vän pää­asias­sa rau­hal­li­ses­ti. Pian hän kuitenkin lisäsi: ”Mutta Arsenal-fanit ovat aivan toista maata, ne aiheuttaa aina ongelmia”.

Erojen vah­vis­ta­mi­nen meidän ja heidän välillä on tehokas keino lisätä ryhmän sisäistä yhteen­kuu­lu­vuut­ta. Antropologiassa puhutaan Toisesta, joka on etäinen, vieras ja ihme­tel­tä­vis­sä oleva. Toisen kiel­tei­siä puolia koros­ta­mal­la tunne oman ryhmän tur­val­li­suu­des­ta ja hal­lit­ta­vuu­des­ta vahvistuu. Toiseuttaminen on arvot­ta­vaa ja lii­oi­tel­tu­na voi johtaa väki­val­lan kynnyksen huo­mat­ta­vaan alen­tu­mi­seen. Spurs-faneja yhdis­tä­väk­si vihol­li­sek­si oli vali­koi­tu­nut jal­ka­pal­lo­seu­ra Arsenal. Näkyvän huli­ga­nis­min hii­pu­mi­ses­ta huo­li­mat­ta vihol­li­nen ei ollut kadonnut minnekään:

Minä: “Sanoit, että Spurs-fanit on aina todella ystä­väl­li­siä, joten jos sanoisin nyt että oon Arsenal-fani, se ei olis ongelma?”

Spurs-fani: “Ei, me ollaan ystä­väl­lis­tä joukkoa — - -“

Tauko. Miehen kasvot vaka­voi­tu­vat.

- — - mut sähän et oo yks niistä?”

Mies hohottaa ja hänen suu­pie­len­sä venyvät leveään hymyyn. Viesti rivien välissä on kuitenkin kir­joi­tet­tu suurella fontilla.


Kirjallisuus

Armstong, Gary (1198) Football Hooligans: Knowing the Score. Berg, Oxford.

Clarke, John (1978) Football and Working Class Fans. Teoksessa: R. Ingham ym (toim.) Football Hooliganism. Inter-Action, London.

Miller, Michael (1997). American Football: The Rationalization of the Irrational. International Journal of Politics, Culture, and Society, 11 (1), 101 – 127

Novak, Michael (1993) The Joy of Sports. Teoksessa: C.S. Prebish (toim.) Religion and Sport: The Meeting of the Sacred and the Profane. Greenwood Press, Westport.

Kirjoittaja

Taina Cooke on filosofian maisteri ja tohtorikoulutettava Oulun yliopiston Eudaimonia-instituutissa, kulttuuriantropologian oppiaineessa. Taina on perehtynyt antropologian lisäksi kriminologiaan, ja väitöskirjatutkimuksessaan hän tarkastelee sitä, miten vähemmistökulttuurin edustajan kulttuuri tulee esille rikosoikeudenkäynneissä.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Jalkapallon MM-kisojen aikaan valtava joukko ihmisiä kaikkialla maailmassa siirtyy väliaikaisesti edustamaan jotakin muuta kansalaisuutta kuin sitä, johon hänet normaalissa arjessa liitetään. Maailman suosituin ja seuratuin urheilulaji kietoutuu kiinnostavilla tavoilla nationalismiin ja lainattuihin identiteetteihin.

Iltapäivisin monissa japanilaisissa yrityksissä avataan radio ja aloitetaan työntekijöiden yhteinen voimisteluhetki. Hetkeen kuuluu venyttelyä ja mahdollisesti voimisteluliikkeitä, joillain työpaikoilla käytössä saattaa olla myös kiipeilyteline.