Antropologia opettaa miten ajatella, ei mitä ajatella

Antropologia on ala, joka opettaa kyseenalaistamaan ja tarkastelemaan totuttuja tapoja ulkopuolelta. Työkentällä-haastattelussa Helsingin yliopiston sosiaali- ja kulttuuriantropologian professori Sarah Green kertoo, miten päätyi alalle sekä esittelee antropologian vahvuuksia.

AntroBlogin työ­elä­mä­toi­mi­tus nappasi haas­tat­te­luun sosiaali- ja kult­tuu­riant­ro­po­lo­gian pro­fes­so­ri Sarah Greenin Helsingin yli­opis­tol­ta. Cambridgen yli­opis­tos­ta val­mis­tu­nut pro­fes­so­ri Green on laaja-alaisesti eri­kois­tu­nut ant­ro­po­lo­gi, joka on käsi­tel­lyt omassa tut­ki­muk­ses­saan muun muassa raja-alueita, tilaan ja paikkaan nivou­tu­via suhteita sekä suku­puol­ta ja sek­su­aa­li­suut­ta. Jututimme häntä ant­ro­po­lo­gien tämän päivän työl­li­syys­nä­ky­mis­tä ja alan sovel­ta­mi­ses­ta akatemian ulko­puo­li­seen maailmaan.

Miten päädyit antropologian pariin? Voitko kuvailla työskentelyä antropologina eri sektoreilla?

Olin alunperin oikeas­taan kiin­nos­tu­nut arkeo­lo­gias­ta, sillä äitini oli arkeologi ja isäni antii­kin­tut­ki­ja. Aloitin yliopisto-opis­ke­lu­ni tähdäten ant­ro­po­lo­gian sekä arkeo­lo­gian kak­sois­tut­kin­toon, joka sisälsi myös bio­lo­gis­ta ant­ro­po­lo­gi­aa, sosio­lo­gi­aa ja sosi­aa­lip­sy­ko­lo­gi­aa.


Pian muutin kuitenkin mieleni ja päätin keskittyä tut­kin­nos­sa­ni pelkkään ant­ro­po­lo­gi­aan. Ensimmäisen tut­kin­to­ni jälkeen aloitin työs­ken­te­lyn jour­na­lis­ti­na, jossa koin laaja-alaisen opis­ke­lu­his­to­ria­ni äärim­mäi­nen hyö­dyl­li­sek­si. Journalismi ei kui­ten­kaan tuntunut pidemmän päälle sopivalta, sillä vaikka taustani antoi minulle silmää ilmiöiden moni­puo­li­seen tar­kas­te­luun, halusin jat­ku­vas­ti päästä pereh­ty­mään asioihin syväl­li­sem­min. Sen paperille lait­ta­mi­seen ei pals­ta­ti­la useim­mi­ten riittänyt.

Professori Sarah Green. Kuva: Ari Aalto ©

Asioiden syväl­li­ses­tä tun­te­mi­ses­ta on tietenkin suurta hyötyä myös jour­na­lis­mis­sa: vaikka toi­mit­ta­ja kir­joit­tai­si­kin osaa­mi­sa­lu­eel­taan kuinka lyhyesti, ei tuloksena voi olla mitään, mitä voisi pitää tyhmänä tai ennak­ko­luu­lo­ja ruok­ki­va­na. Ja koska ant­ro­po­lo­gias­sa tutkitaan ihmisten välisiä sosi­aa­li­sia suhteita, voi asian­tun­ti­juut­ta ja tutuiksi tulleita metodeja soveltaa yllät­tä­vis­sä­kin yhteyk­sis­sä. Yksi hyvä esimerkki on Gillian Tett, joka pal­kit­tiin jour­na­lis­ti­ses­ta työstään tämän ennus­tet­tua vuoden 2008 talous­krii­sin. Tähän lop­pu­tu­lok­seen pää­ty­mi­ses­tä Tett kiitti ant­ro­po­lo­gin kou­lu­tus­taan, joka antoi hänelle eväitä sosi­aa­lis­ten suhteiden tut­ki­mi­seen. Mielenkiintoista kyllä, väi­tös­kir­jas­saan Tett tutki hää­ri­tu­aa­le­ja Tadžikistanin syr­jä­seu­duil­la.

Miten työelämän rakennemuutos tulee näkymään antropologien työelämässä?

Tällä hetkellä työ­mark­ki­nat näyttävät olevan ete­ne­mäs­sä ant­ro­po­lo­geil­le suo­tui­seen suuntaan. Parhaillaan kasvavat alat, kuten ohjel­moin­ti- tai hoitoala tar­vit­se­vat työn­te­ki­jöi­tä, joilta löytyy sosi­aa­lis­ta ymmär­rys­tä ihmisten välisiin suh­tei­siin. On tosin vali­tet­ta­vaa, että tällä hetkellä kou­lu­tus­ky­sy­myk­sis­sä pai­no­te­taan suo­ra­vii­vai­seen val­mis­tu­mi­seen tietylle alalle, vaikka nyky-yhteis­kun­nas­sa valtteja ovat ennen kaikkea jous­ta­vuus, luovuus sekä mie­li­ku­vi­tuk­sen käyttö tiedon sovel­ta­mi­ses­sa.


Parhail­laan on havait­ta­vis­sa trendi, jonka mukaan yritykset palk­kaa­vat juuri näitä kykyjä hal­lit­se­via hen­ki­löi­tä, eikä vain yhden alan asian­tun­ti­joi­ta. Antropologialla on, esi­mer­kik­si Tettin tapausta ajatellen, tässä selvä valt­ti­kort­ti, sillä se opettaa miten ajatella, ei mitä ajatella.


Antro­po­lo­gial­le on nimittäin kysyntää myös melko yllät­tä­vil­lä tahoilla. Esimerkiksi mik­ro­pro­ses­so­reis­ta tun­ne­tul­la tek­no­lo­gia­jät­ti Intelillä on oma ant­ro­po­lo­giyk­sik­kön­sä. Yksi sen pro­jek­teis­ta koski käsi­lauk­ku­jen käytön tut­ki­mis­ta maa­il­man­laa­jui­ses­ti, jotta käsi­lauk­kuun sopiville lait­teil­le löytyisi mark­ki­na­ra­ko. Akateemikoita palkataan edelleen eri­lai­siin pro­jek­tei­hin (kuten esi­mer­kik­si Biolan tekee), mutta yritykset palk­kaa­vat ene­ne­vis­sä määrin rivei­hin­sä myös omia ant­ro­po­lo­ge­jaan.


Antro­po­lo­gian vah­vuu­te­na voidaan pitääkin sen sovel­tu­vuut­ta monille muillekin tieteen- ja tuotannon aloille. Antropologia auttaa ymmär­tä­mään sosi­aa­lis­ta kon­teks­tia muiden tie­tee­na­lo­jen tutkiessa ilmiöiden taus­ta­vai­kut­ta­jia. Syvempi ymmärrys tapah­tu­mien sosi­aa­li­sis­ta syistä ja seu­rauk­sis­ta auttaa muiden taus­tail­miöi­den yhteen­ni­vo­mi­ses­sa.

Kuva: Israel Palacio/​Unsplash (CC0)

Kiitos, Sarah!

Työelämätoimitukselle jäi haas­tat­te­lus­ta käteen jälleen uusi joukko ideoita siitä, mistä ant­ro­po­lo­gi voi itsensä työ­elä­mäs­sä löytää. Olkoon into­hi­mo­na nopea­tem­poi­nen toi­mi­tus­työ, tek­no­lo­gian läpi­mur­rot tai vaikkapa jal­ka­pal­lo, kou­lu­tuk­sem­me auttaa näkemään ilmiöiden ytimeen, tietoa kon­teks­tiin soveltaen. Antropologia tarjoaa edel­ly­tyk­set monen­lai­seen asian­tun­ti­juu­teen, vähät­te­le­mät­tä aka­tee­mi­sen eri­kois­tu­mi­sen tärkeyttä.


Jäämme innolla seu­raa­maan mie­li­ku­vi­tuk­sen, ajattelun, luovuuden ja sosi­aa­li­sen ymmär­ryk­sen trendejä työ­mark­ki­noil­la sekä ant­ro­po­lo­gian val­jas­ta­mis­ta uuden­lai­siin, jopa yllät­tä­viin pro­jek­tei­hin.

[rns_​reactions]

Kirjoittajat

Eemi Nordström, VTK, on pro gradu -tutkielmaansa työstävä sosiaali- ja kulttuuriantropologian opiskelija Helsingin yliopistosta. Häntä kiehtoo erityisesti ihmisen ja muiden elävien olentojen välinen vuorovaikutus.


Sonja-Riitta Laine on valmistunut valtiotieteiden kandidaatiksi sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta. Tällä hetkellä hän opiskelee tanssitaiteilijaksi Tukholman taideyliopiston BA in Dance Performance –tutkinto-ohjelmassa. Sonja-Riittaa kiehtoo ruumiillisuuden ja fenomenologian teorioihin pohjaava tutkimus sekä antropologisen tiedon ja tanssin kohtaamispisteet taiteen tekemisessä.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Autoetnografinen tutkimus haastaa tarkastelemaan kriittisesti kentän ja tietämisen kysymyksiä kulttuurintutkimuksessa. Koronapandemian seurauksena etnografista kenttätyötä tehdään entistä enemmän verkkoympäristössä, jolloin tutkimuskentän rajat piirtyvät eri tavalla kuin fyysisissä kohtaamisissa. Samalla posthumanistiset teoriat ovat siirtämässä ihmistä pois tutkimuksen keskiöstä.

Ilman työsuhdetta työskentelevän toimittajan työ on paikoin epävarmaa, mutta usein palkitsevaa. Työkentällä-haastattelussa freelancetoimittaja ja järjestöviestijä Lea Pakkanen kertoo uusimmasta inkerinsuomalaisuutta käsittelevästä näyttely- ja tietokirjahankkeestaan, joka vei hänet matkalle sukunsa historiaan.

Alkoholismi on kansansairaus, jonka julkinen keskustelu pyörii rajoitusten ympärillä sen sijaan, että puhuttaisiin tunteista tai ihmisistä sairauden takana. Toimittaja Johanna Pohjolan tietokirja ‘Isä pullossa – Matka alkoholistin mieleen ja maailmaan’ pureutuu alkoholismin inhimilliseen puoleen. Haastattelussa hän kertoo sukelluksestaan alkoholiriippuvuuden maailmaan.

Strategiakonsultti Mikko Leskelältä julkaistiin lokakuun alussa teos ‘Bisnesantropologia ja muut ihmistieteet strategiatyössä’. Nimensä mukaisesti kirja valottaa, miten yritysten strategiatyö on muuttunut, miten ihmistieteellisellä osaamisella voidaan selvittää strategiatyön vaikeimpia kysymyksiä ja miten ihmistieteellistä konsultointia käytännössä tehdään. Design-antropologi Anna Haverinen tarttuu teokseen kirja-arvostelussa.