Vapaaehtoisen silmin

Teksti ja artik­ke­li­ku­va: Saara Toukolehto, VTM, podcast-lukija: Veikko Lindholm

Maailmassa jär­jes­te­tään vuo­sit­tain satoja tie­teel­li­siä kon­fe­rens­se­ja, joihin osal­lis­tuu lukematon määrä asian­tun­ti­joi­ta eri aloilta. Konferenssit näyt­täy­ty­vät tie­deyh­tei­sön ulko­puo­li­sen silmissä usein vieraina ja epä­kiin­nos­ta­vi­na tapah­tu­mi­na. Kuinka paik­kan­sa­pi­tä­viä ovat mie­li­ku­vat puu­dut­ta­van tylsistä, tie­teel­lis­tä jargonia pur­sua­vis­ta mon­o­to­ni­sel­la äänellä pide­tyis­tä panee­lie­si­tyk­sis­tä tai sil­mä­la­si­päi­sis­tä nörteistä väit­te­le­mäs­sä kiih­keäs­ti täysin käsit­tä­mät­tö­mis­tä asioista? Voisiko tie­des­ke­nel­lä olla annet­ta­vaa myös laa­jem­mal­le yleisölle? Missä mättää, kun tie­deyh­tei­sön saa­vu­tuk­set vain harvoin kan­tau­tu­vat alan ulko­puo­lis­ten korviin?

Olen ilmoit­tau­tu­nut vapaa­eh­toi­sek­si työn­te­ki­jäk­si Helsingissä jär­jes­tet­tä­vil­le Antropologipäiville, ja tunnustan olevani ensim­mäis­tä kertaa töissä tie­teel­li­ses­sä kon­fe­rens­sis­sa. Tehtävänäni on olla teknisenä tukena pane­lis­teil­le. Yksi tapah­tu­man jär­jes­tä­jis­tä jakaa työ­teh­tä­viä Tieteiden talon saliin kerään­ty­neel­le joukolle:

”Kuka haluaa olla rekis­te­röin­ti- ja info­tis­kil­lä? Huomisaamu on sit ole­tet­ta­vas­ti se kaikkein kiireisin hetki, kun kaikki osal­lis­tu­jat saapuu. Voi olla ryysistä, tarvitaan useampi tyyppi … Okei, te ootte siellä sit! Ja te muut voitte hoitaa sen Tsingin pääpuheen, älkää päästäkö mat­ti­myö­hä­siä enää sisälle saliin sitten kun puhe on alkanut. Me tsekataan tekniikka ennen, ni teidän ei tartte huolehtii siitä. Mut sit ku on se Q ja A jonku pitää aina ojentaa mikki sille kysyjälle.”

Universityofexeter

Kuva: University of Exeter (CC BY 2.0)

Tarkkailen salista ulos pur­kau­tu­vaa ihmis­mas­saa. He ovat juuri kuulleet kak­si­päi­väi­sen tapah­tu­man aloit­ta­van ant­ro­po­lo­gi Anna Tsingin pääpuheen. Joukossa on opis­ke­li­joi­ta, jatko-opis­ke­li­joi­ta, tut­ki­joi­ta ja pro­fes­so­rei­ta kaikissa ikä­luo­kis­sa eri puolilta maailmaa. Joukko on kirjava, eikä ainakaan ulkonäön perus­teel­la ole puhet­ta­kaan homo­gee­ni­syy­des­tä. Vaikuttaa lupaavalta!

Höristän korviani ja huomaan, että lähes jokainen lähelläni käyty kes­kus­te­lu keskittyy yhteen asiaan: mihin panee­li­kes­kus­te­luun kukin on menossa. Aha! Pitääkin kiireellä valita ensim­mäis­ten panee­li­kes­kus­te­lu­jen sarjasta se, joka minua eniten kiin­nos­taa. Totta, vapaa­eh­toi­set saavat työ­teh­tä­vien lomassa osal­lis­tua panee­lei­hin, aika mahtavaa! Valinta ei ole helppo. Haluaisinko kuulla urbaa­nis­ta kau­pun­ki­mai­se­mas­ta, maiseman mer­ki­tyk­ses­tä muis­ta­mi­ses­sa vai mai­se­mis­ta pyhinä, uskon­nol­li­si­na toi­mi­joi­na? Päädyn kuun­te­le­maan panee­li­kes­kus­te­lua kau­pun­kiym­pä­ris­tös­sä tut­ki­mus­ta tekeviltä antropologeilta.

Paneelikeskustelussa tutkija toisensa perään esittää raport­tin­sa usein PowerPoint-esi­tel­mäl­lä höys­tet­ty­nä. Lopuksi tut­ki­muk­sis­ta kes­kus­tel­laan joukolla paneelin puheen­joh­ta­jan johdolla. Sävyltään innos­tu­neis­sa ja kun­nioit­ta­vis­sa kes­kus­te­luis­sa osal­lis­tu­jia puhut­ta­vat etenkin tut­ki­mus­ten väliset erot ja yhtä­läi­syy­det sekä usein myös teo­reet­ti­set ja eettiset näke­my­se­rot. Konferenssien yksi mer­kit­tä­vä tehtävä onkin tie­tee­na­lan sisäisen kes­kus­te­lun yllä­pi­tä­mi­nen ja alan uusimpien trendien mää­rit­te­ly. Tämän lisäksi kon­fe­rens­sien roolin tulisi ene­ne­väs­sä määrin olla myös tieteen tulok­sis­ta tiedottaminen.

Kuva: Saara Toukolehto

Kuva: Saara Toukolehto

Tiede on yhteisöllistä

Paneelikeskustelujen välissä osal­lis­tu­jil­le tar­joil­laan kahvia ja napos­tel­ta­vaa, ja juttu ja nauru raikavat mar­mo­ri­sil­la käy­tä­vil­lä. Vanhat kave­ruk­set iloit­se­vat jäl­leen­nä­ke­mi­ses­tä ja uusia tut­ta­vuuk­sia yhdistää intohimo samaan tut­ki­musai­hee­seen. Kielentutkija ja yli­opis­toak­ti­vis­ti Janne Saarikivi kir­joit­taa­kin Helsingin Sanomien kolum­nis­saan, että tiede on todel­li­suu­des­sa ryh­mä­työ­tä. “Tieteilijä menestyy, jos on toisia tut­ki­joi­ta, joille puhua ja kir­joit­taa. Tutkijan tärkein jul­kai­su­foo­ru­mi on eloisa kah­vi­huo­ne.” Saarikivi painottaa yhtei­söl­li­syyt­tä yhtenä tieteen tekemisen kul­ma­ki­vis­tä. Antropologipäivät on yksi yhtei­söl­li­syyt­tä yllä­pi­tä­vis­tä ja raken­ta­vis­ta koh­taa­mi­sis­ta alan ihmisten välillä.

Tärkeä ver­kos­toi­tu­mi­nen jatkuu illalla Helsingin yli­opis­ton ant­ro­po­lo­gien opis­ke­li­ja­jär­jes­tön Mana ry:n jär­jes­tä­mäs­sä sau­nail­las­sa, jonka seu­rauk­se­na toinen kon­fe­rens­si­päi­vä alkaa joidenkin osal­lis­tu­jien osalta hieman uupu­neis­sa merkeissä. Varsinaisten tapah­tu­mien ulko­puo­lel­la jär­jes­tet­tä­vät ilta­rien­not ovatkin nime­no­maan yhtei­söl­li­syy­den kannalta tärkeä osa kon­fe­rens­si­kult­tuu­ria. Konferenssit ovat itsessään tie­tyn­lai­sen kult­tuu­rin tuote, ja ne osaltaan luovat ja yllä­pi­tä­vät yhteisön tapoja, kom­mu­ni­koin­ti­kult­tuu­ria ja ritu­aa­le­ja. Tapahtumat nou­dat­ta­vat tutuksi muo­dos­tu­nut­ta kaavaa, johon kuuluvat puheiden ja panee­lie­si­tys­ten lisäksi myös kah­vit­te­lut ja iltahuvit.

Tutkimustulokset kiinnostavat muitakin!

Tieteellisistä tapah­tu­mis­ta tie­do­te­taan usein lähes pel­käs­tään tie­tee­na­lan omissa jul­kai­suis­sa ja sul­je­tuil­la säh­kö­pos­ti­lis­toil­la – osittain siksi, että vain alan ihmisten aja­tel­laan olevan kiin­nos­tu­nei­ta tapah­tu­mis­ta, mutta myös rajal­lis­ten resurs­sien vuoksi. Tapahtumat saavat vain vähän näky­vyyt­tä mediassa, ja niiden usein hyvin ajan­koh­tai­set ja tärkeät aiheet jäävät suu­rem­mal­ta yleisöltä helposti pimentoon. Sosiaalinen media on kuitenkin mul­lis­ta­nut myös tie­de­vies­tin­tää, joka elää murroskauttaan.

Kuva: Saara Toukolehto

Kuva: Saara Toukolehto

Tiedeviestinnän kehitys kulkee käsi kädessä yli­opis­tot valtiosta irrot­ta­neen yli­opis­to­uu­dis­tuk­sen sekä jour­na­lis­min kriisin kanssa. Vaikka tutkijat pystyvät kätevästi vies­ti­mään pro­jek­teis­taan ja tut­ki­mus­ten­sa tulok­sis­ta esi­mer­kik­si Facebookissa ja Twitterissä, some-jul­ki­suu­des­sa on omat kom­pas­tus­ki­ven­sä. Oikean yleisön tavoit­ta­mi­nen ja laa­duk­kaan sisällön tuot­ta­mi­nen on ongel­mal­lis­ta, etenkin kun ajasta ja muista resurs­seis­ta on leik­kaus­po­li­tii­kan seu­rauk­se­na huutava pula. Pirstaloituneella media­ken­täl­lä navi­goin­ti on aikaa vievää, eikä kon­kreet­ti­sis­ta tulok­sis­ta ole takeita.

Opetus- ja kult­tuu­ri­mi­nis­te­riö on käyn­nis­tä­nyt hankkeen avoimen tieteen ja tut­ki­muk­sen edis­tä­mi­sek­si. Hankkeen perustana on minis­te­riöi­den, tut­ki­mus­lai­tos­ten ja tut­ki­muk­sia rahoit­ta­vien tahojen yhteistyö. Sillä pyritään nostamaan Suomi yhdeksi maailman joh­ta­vis­ta maista tieteen avoi­muu­den saralla ja saada tieteen tulokset laajalti hyö­dyn­ne­tyik­si yhteiskunnassa.

Vaikka tavoit­teet ovat jalot, Saarikivi ja moni muu muis­tut­ta­vat suh­tau­tu­maan kriit­ti­ses­ti ase­tel­maan, jossa yli­opis­ton tär­keim­mäk­si teh­tä­väk­si jää mah­dol­li­sim­man hyvän kan­sain­vä­li­sen sijoi­tuk­sen saaminen. Yliopiston pää­teh­tä­vä tulisi olla tieteen tekeminen ja siitä tie­dot­ta­mi­sen paran­ta­mi­sen, ei ranking-listoilla pär­jää­mi­nen. Euronkuvat silmissä päätöksiä tekevä yli­opis­ton­joh­to tarvitsee kuitenkin porkkanan, eikä utopia parem­mas­ta yhteis­kun­nas­ta ole sille sitä. Kun yli­opis­toa johdetaan kuin yritystä, inves­toin­neis­ta on seu­rat­ta­va selkeitä talou­del­li­sia voittoja.

Miten tieteen avoi­muu­teen voi­tai­siin nyky­ti­lan­tees­sa päästä? Tulisiko tut­ki­mus­lai­tos­ten värvätä tut­ki­muk­sis­ta tie­dot­ta­mi­seen eri­kois­tu­nei­ta kus­tan­nus­toi­mit­ta­jia tai vies­tin­tä­vas­taa­via? Olisiko wiki­pe­dia­tyyp­pi­ses­sä, ilmai­ses­sa ja yhtei­söl­li­ses­sä tiedon jaka­mi­ses­sa tie­de­vies­tin­nän tule­vai­suus, niin kuin Saarikivi on pai­not­ta­nut? Tai voi­si­vat­ko yli­opis­tot, Miia Halme-Tuomisaaren ehdo­tuk­sen lailla, rahoittaa kalliiden PR-kam­pan­joi­den sijasta kausi­jul­kai­su­ja, jolloin julkaisut pysyi­si­vät ilmaisina ja yli­opis­tot puo­les­taan saisivat logonsa näkyville?

Kuva: Tommy Ellis (CC BY 2.0)

Kuva: Tommy Ellis (CC BY 2.0)

Tieteellisiä tapah­tu­mia voisi olla hyö­dyl­lis­tä mark­ki­noi­da leh­dis­töl­le myös esi­mer­kik­si perin­teis­ten leh­dis­tö­tie­dot­tei­den muodossa, alle­vii­va­ten mie­len­kiin­toi­sia yhteis­kun­nal­li­sia teemoja ja avaamalla tut­ki­mus­tu­lok­sia arki­ta­jui­ses­ti. Konferenssit ovat loistava tilaisuus tuoda tie­teen­te­ki­jöi­den tie­to­tai­toa ja tut­ki­mus­tu­lok­sia median kautta suuremman yleisön tie­toi­suu­teen. Tämä kuitenkin vaatii resurs­se­ja ja inves­toin­te­ja koke­nee­seen, tie­de­vies­tin­tään eri­kois­tu­nee­seen hen­ki­lö­kun­taan niin media­ta­lois­sa kuin tut­ki­mus­lai­tok­sis­sa­kin. Tätä säästö- ja leik­kaus­po­li­tiik­ka ei salli.


Suomen Antropologisen Seuran kan­sain­vä­li­nen ant­ro­po­lo­gian kon­fe­rens­si jär­jes­te­tään kahden vuoden välein. Tänä vuonna kon­fe­rens­sin aiheena olivat maisema, sosi­aa­li­suus ja mate­ri­aa­li­suus. Lisää kon­fe­rens­sin teemoista ja tapah­tu­man ohjel­mas­ta voit lukea ilman jargonia täältä.

Yliopistokriisistä ja Vallataan 375 -liik­kees­tä voit lukea lisää muun muassa täältä.

Lähteet:

Saarikivi, Janne 9.11.2015. Tiedettä pitäisi tehdä kuin Wikipediaa. Helsingin Sanomat.

Opetus- ja kult­tuu­ri­mi­nis­te­riö: Avoin tiede ja tutkimus -hanke.

Lappalainen, Tuomo 29.11.2013. Kuinka yli­opis­to­uu­dis­tuk­ses­ta tuli kaikkien aikojen fiasko? Suomen Kuvalehti. 

Kirjoittaja

Saara Toukolehto on valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta ja AntroBlogin toimituspäällikkö. Saaran antropologisia kiinnostuksen kohteita ovat mm. maahanmuuton, arvojen, moraalin ja ”hyvän elämän” -käsitteen tutkimus integraatiopolitiikan viitekehyksessä.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Tieteelliset konferenssit näyttäytyvät opiskelijoille usein etäisenä ammattilaisten areenana. Keskusteluun ei uskalla osallistua, koska kokemus puuttuu. Mistä antropologin uraa aloittelevat opiskelijat voisivat saada itseluottamusta argumentaatioon ja mahdollisuuden näyttää omaa osaamistaan? Toukokuussa Antropologipäivillä järjestettiin konferenssin historian ensimmäinen opiskelijapaneeli.

Kahden vuoden välein järjestettävä kaksipäiväinen antropologian konferenssi ‘Antropologipäivät’ pidetään tänä vuonna Jyväskylässä 22.-23. toukokuuta. Tapahtuman organisoimisesta vastaavat Suomen Antropologisen Seuran kanssa Jyväskylän yliopiston Historian ja etnologian laitoksen antropologit. Konferenssissa tutkimustaan esittelevien panelistien joukossa on antropologeja ja tutkijoita lähialoilta. Myös AntroBlogi on läsnä tapahtumassa!

Soveltavan antropologian konferenssissa keskusteltiin siitä, kuinka yhteisöt ja kulttuurit antavat erilaisia merkityksiä innovaatioille. Esimerkiksi sosiaalista mediaa hyödynnetään monin eri tavoin eri puolilla maailmaa. Maailma digitalisoituu ja automatisoituu, ihmiset ja koneet elävät yhä tiiviimmässä vuorovaikutuksessa. Antropologinen tieto, ymmärrys ihmisen käyttäytymisestä alati muuttuvassa ympäristössä, voi tuoda huimasti lisäarvoa sosiaalisten innovaatioiden ja teknologisten ratkaisujen kehittämiseen.

Helsingissä järjestettiin syyskuun lopulla konferenssi nimeltä ‘Wild or Domesticated – Uncanny in Historical and Contemporary Perspectives’. Konferenssin teemana ollut kumma puhutti tapahtumaan osallistuneita tutkijoita ja taiteilijoita. Kummaa käsiteltiin kokemuksena, joka rikkoo totunnaisen rajoja, ja ilmiönä jolle on vaikeaa löytää selitystä. Siitä puhuttiin mahdollisuutena toisiin todellisuuksiin sekä jaettuna tai yksityisenä yliluonnollisena uskomuksena. Tutkimusten mukaan kummia kokemuksia luonnehtii niiden erityislaatuisuus ja poikkeavuus arkikokemuksiin verrattuna.