Tulipalot, rajaseutu ja väkivalta

Teksti: Anu Lounela & Tuomas Tammisto, podcast-lukija: Veikko Lindholm

Vuoden 2015 met­sä­pa­lot Indonesiassa ovat olleet tuhoi­sim­mat sitten vuoden 1997. Heinäkuussa alka­nei­den palojen jälkeen noin kaksi miljoonaa hehtaaria metsää on palanut. Sen johdosta Indonesian hii­li­diok­si­di­pääs­töt ovat kasvaneet niin, että eräiden lähteiden mukaan ne kattavat nyt kolme pro­sent­tia glo­baa­leis­ta pääs­töis­tä. 60 pro­sent­tia Indonesian hii­li­diok­si­di­pääs­töis­tä johtuu huip­puun­sa kiih­ty­nees­tä met­sä­ka­dos­ta, jota eri­tyi­ses­ti suomailla lisäävät turpeen hajoa­mi­ses­ta tulevat päästöt. 

Savusumut ovat levinneet niin Indonesiassa kuin lähi­naa­pu­ri­mais­sa­kin laajalti. Ainakin 19 ihmisen sanotaan kuolleen savusumun takia ja 500 000 ihmistä on sai­ras­tu­nut. Kaiken kaikkiaan tulipalot ovat vai­kut­ta­neet ainakin 40 miljoonan ihmisen elämään Indonesiassa. Ympäristövaikutukset tulevat näkymään vielä pitkään. Avohakattuja ja kui­va­tet­tu­ja suo­a­luei­ta on vaikea metsittää uudelleen ja yli puolet kaikista paloista sijait­se­vat juuri niillä alueilla. 

Metsäpalot ovat kes­kit­ty­neet eri­tyi­ses­ti kolmelle saarelle, jotka mää­rit­te­lem­me tässä Indonesian raja­seu­duk­si: Sumatralle, Kalimantanin alueelle Borneolla ja Länsi-Papuan alueelle Uudella-Guinealla. Tarkoitamme raja­seu­dul­la niitä alueita, joissa vallan käyttäjät valtion ins­ti­tuu­tiois­ta yri­tyk­siin ja eri­lai­siin toi­mi­joi­hin ver­kos­toi­tu­vat kerä­täk­seen ja jakaak­seen keskenään resurs­se­ja. Yleensä kes­kus­val­ta käsittää ja pyrkii esit­tä­mään nämä alueet luon­non­va­roil­taan rikkaina, mutta hyö­dyn­tä­mät­tö­mi­nä ja sosi­aa­li­ses­ti epä­va­kai­na seutuina, jotka tarjoavat talou­del­li­sen kasvun mah­dol­li­suuk­sia ja jotka tulisi ottaa poliit­ti­ses­ti haltuun.

Näillä alueilla vallitsee usein suuri ris­ti­rii­ta lain ja käytännön välillä. Erittelemme seu­raa­vas­sa syitä, jotka liittyvät Indonesian valtion muo­dos­tuk­seen ja raja-alueilla tapah­tu­nei­siin ympä­ris­tö­muu­tok­siin ja tuli­pa­loi­hin. Indonesia on oival­li­nen esimerkki siitä, miten historia ja poliit­ti­nen jär­jes­tel­mä sekä globaalit rakenteet ovat vai­kut­ta­neet ympä­ris­tön tilaan. Näitä tekijöitä ymmär­tä­mäl­lä voidaan nähdä, miksi tulipalot ovat niin hal­lit­se­mat­to­mia ja tuhoisia juuri Indonesian tietyillä saarilla.

Indonesian metsäpalot ja turvesuot

Monissa uuti­sar­tik­ke­leis­sa on kerrottu nopeasti ete­ne­vis­tä paloista Keski-Kalimantanilla ja Sumatralla, jossa paloa­lu­eet sijoit­tu­vat nime­no­maan suo­a­lueil­le. Myös Länsi-Papualla on ollut aiempaa enemmän paloja. Indonesiassa sijait­se­vat Kaakkois-Aasian suurimmat tur­ve­suo­a­lu­eet, jotka kattavat noin 22 miljoonaa hehtaaria ja ja met­sä­pa­lot löytyvät noilta suo­a­lueil­ta. Suot eivät kui­ten­kaan sinällään ole olleet Indonesiassa ongelma ennen 1980-lukua.

Indonesia on maailman suurin saa­ris­to­val­tio jossa sijaitsee noin 17 000 saarta Malakan niemimaan ja Australian väli­maas­tos­sa Kaakkois-Aasiassa, päi­vän­ta­saa­jan molemmin puolin. Indonesiassa on maailman kol­man­nek­si suurimmat sade­met­sät Brasilian ja Kongon jälkeen. Indonesia kärsii kuitenkin todella nopeasta met­sä­ka­dos­ta, joka johtuu paljolti teol­lis­ten int­res­sien, eri­tyi­ses­ti öljy­pal­mu­teol­li­suu­den, aiheut­ta­mis­ta lait­to­mis­ta ja lail­li­sis­ta hakkuista, maa-alueiden rai­vaa­mi­ses­ta muuhun käyttöön esi­mer­kik­si ruo­ka­kas­vien viljelyä, puuplan­taa­se­ja tai bio­ener­gi­aa varten.

Suurten met­sä­pa­lo­jen taustalta löytyy eri­tyi­ses­ti suo­sa­de­met­sien kaa­ta­mi­nen ja soiden kui­vat­ta­mi­nen kanaa­lei­ta tekemällä. Laajamittainen maan­käy­tön muutos on yksi suu­rim­mis­ta syistä Indonesian raja­seu­tu­jen met­sä­ka­dol­le, joka aiheuttaa soiden palamista, joka taas aiheuttaa lisää met­sä­pa­lo­ja. Maankäytön muutos taas liittyy Indonesian valtion muo­dos­tuk­seen ja maan politiikkaan.

Indonesian valtion muodostus ja ympäristömuutos

Indonesia itse­näis­tyi neljän vuoden itse­näi­syys­tais­te­lun jälkeen viral­li­ses­ti hol­lan­ti­lais­ten vallan alta vuonna 1949. Tämän jälkeen maata johti sen ensim­mäi­nen pre­si­dent­ti Sukarno aina vuoteen 1965. Tuolloin armeijan ken­raa­li­na toiminut Suharto otti vallan haltuunsa. Seuraavien kahden vuoden aikana noin puoli miljoonaa indo­ne­sia­lais­ta tapettiin kom­mu­nis­teik­si syy­tet­tyi­nä. Loput väi­te­tyis­tä kom­mu­nis­teis­ta siir­ret­tiin leireille ja heidän perheensä joutuivat kokemaan erias­teis­ta syrjintää aina vuoteen 1998 asti. Samaan aikaan poliit­ti­nen valta kes­ki­tet­tiin armeijan ja maan ”viral­li­sen puolueen” (GOLKAR) käsiin. Presidentti Suharto halusi edistää ns. kehitystä, josta tulikin valtion poli­tii­kan todel­li­nen arvo ja päämäärä. Kehitystä vas­tus­ta­vat saa­tet­tiin vangita.

Indonesian valtion hal­lin­to­ra­ken­tees­ta tuli tärkeä tekijä maan raja-alueiden haltuun otta­mi­ses­sa, kont­rol­lin sinne levit­tä­mi­ses­sä ja luon­non­va­ro­jen hyö­dyn­tä­mi­ses­sä. Keskushallinto on hal­lin­nol­li­sen hie­rar­kian ylin taso. Sen ala­puo­lel­la toimivat maakunta, pii­ri­kun­ta- ja ala­pii­ri­kun­ta­ta­sot. Alimpana on kylätaso, joka jakautuu eri­lai­siin naapurustoihin.

Presidentti Suhartolle tällainen jär­jes­tel­mä sopi hyvin. Keskushallinnon minis­te­riöt jakoivat pai­kal­li­sil­le ja ulko­mai­sil­le yri­tyk­sil­le maan­käyt­tö­lu­pia Indonesian Jaavan ulko­puo­li­sil­la saarilla. 1980-luvulla Jaavan ulko­puo­li­set maakunnat mää­rät­tiin tekemään metsämaa-alue­suun­ni­tel­mat, joissa Indonesian pinta-alasta 75 pro­sent­tia luo­ki­tel­tiin valtion met­sä­maak­si. Käytännössä tämä tarkoitti, että kes­kus­hal­lin­non metsistä vastaava minis­te­riö hallinnoi 75 pro­sent­tia Indonesian maapinta-alasta. Indonesian maapinta-alan jakaminen hal­lin­nol­li­ses­ti valtion met­sä­maa­han ja yksi­tyi­so­mis­tuk­ses­sa oleviin maa-alueisiin juontaa juurensa hol­lan­ti­lai­sen kolo­nia­lis­min aikaan. Vuosien varrella valtion metsämaan pinta-ala on vähen­ty­nyt johtuen siitä, että maata on pik­ku­hil­jaa otettu yksi­tyi­so­mis­tuk­seen, kun metsiä on asutettu tai ne on hävitetty.

1998 opiskelijamielenosoitus (Kuva: Wikimedia Commons)

Opiskelijamielenosoitus. (Kuva: Wikimedia Commons)

Kiihtynyt raja-alueiden hyö­dyn­tä­mi­nen sai uuden muotonsa, kun pre­si­dent­ti Suharto siirtyi syrjään vuonna 1998 opis­ke­li­ja­mie­le­no­soi­tus­ten saat­te­le­ma­na. Uusi pre­si­dent­ti Habibie aloitti nopeiden uudis­tus­ten sarjan ja suuri määrä uusia lakeja laa­dit­tiin ja saatettin voimaan nopeaan tahtiin. Viime aikaisten tapah­tu­mien kannalta ehkä tärkein oli vallan hajaut­ta­mis­ta koskeva laki vuodelta 1999. Siinä hal­lin­to­val­taa siir­ret­tiin maa­kun­nil­le ja pii­ri­kun­nil­le, jotka saat­toi­vat nyt jakaa yri­tyk­sil­le maan­käyt­tö­lu­pia suurille metsämaa-alueille. Rajaseutualueilla vallinnut val­ta­suh­tei­den verkosto johti nopeasti mittaviin met­sä­hak­kui­siin ja luon­non­va­ro­jen kes­tä­mät­tö­mään hyödyntämiseen.

Vaikka uusi alu­eel­li­sen auto­no­mian laki ase­tet­tiin vuonna 2004 ja se keskitti uudelleen valtaa kes­kus­hal­lin­nol­le, tilanne ei metsien kannalta ole muuttunut parem­mak­si. Indonesiasta häviää metsää noin yhdestä kahteen miljoonaa hehtaaria vuo­sit­tain, nyt myös met­sä­pa­lo­jen takia. Ongelmaksi ovat koituneet myös valtavat ruoka- ja bioenergiahankkeet.

Megariisiprojekti, suosademetsät ja tulipalot

Indonesian pre­si­dent­ti lan­see­ra­si vuonna 1995 ns. mega­rii­si­pro­jek­tin, jonka tar­koi­tuk­se­na oli muuttaa 1,4 miljoonaa hehtaaria suo­sa­de­met­sää rii­sin­vil­je­ly­alu­eek­si. Projekti alkoi metsien avo­hak­kaa­mi­sel­la — yhtään puuta ei pitänyt jättää pystyyn – minkä jälkeen noin 4000 kilo­met­rin verran eri­ko­koi­sia kanaaleja kai­vet­tiin halkomaan ja kui­vat­ta­maan tur­ve­maa­ta. Suurimmat niistä olivat noin 30 metriä leveitä ja jopa kahdeksan metriä syviä; kuin suuria jokia. Kaivamisen tar­koi­tuk­se­na oli toisaalta kuivattaa soita sade­kausien aikaan ja toisaalta johtaa joista vettä ja vähentää soiden hap­pa­muut­ta niin että rii­sin­vil­je­ly olisi yli­pää­tään mah­dol­lis­ta. Kanaaleja kai­va­mal­la yhdis­tet­tiin alku­pe­räi­siä suuria jokia toisiinsa. Projekti oli kolos­saa­li­nen ja sen seu­rauk­set valtaisat.

Sadekausien aikana kana­voi­dut suot tulvivat, mikä on ollut nor­maa­li­kin ilmiö, kun taas kuivan kauden aikana ne kuivuivat ja olivat herkkiä tuli­pa­loil­le. Hyväkuntoinen suo­sa­de­met­sä ei pala kovinkaan herkästi. Palot tapah­tu­vat avo­ha­ka­tuil­la ja heik­ko­kun­toi­sil­la osittain haka­tuil­la soilla. Indonesian pahimmat paloa­lu­eet ovatkin olleet juuri tällä alueella.

Paikallisille ihmisille ongelma on monin­ker­tai­nen. Metsät ovat hävinneet ja tilalla on enää herkkää tur­ve­maa­ta, joka syttyy helposti palamaan eikä sammu kovinkaan helposti. Monet entiset met­säs­tä­jä-keräi­li­jät tai puu­tar­ha­vil­je­li­jät ja kalas­ta­jat joutuvat nyt miet­ti­mään toi­meen­tu­lon­sa kokonaan uudestaan.

Rajaseudut ja plantaasit

Sumatralla saman­kal­tais­ta tuhoa suomailla aiheutti puuplan­taa­si­teol­li­suus, jossa suo­ma­lai­sil­la­kin oli roolinsa 1990-luvulla. Sumatran keski-osiin Riaun maa­kun­taan raken­net­tiin sel­lu­teh­das (RAPP) ja laajoja maa-alueita otettiin sel­lu­teol­li­suut­ta ja puuplan­taa­se­ja varten käyttöön. Nämäkin olivat monin osin suomaita.

Kun pre­si­dent­ti Suharto astui syrjään vuonna 1998 ja Indonesian demo­kra­tia­ke­hi­tys otti aimo harp­pauk­sia eteenpäin, myös metsäkato kiihtyi. Vuonna 2005 Indonesian uusi pre­si­dent­ti Susilo Bambang Yudhoyono päätti edistää öljy­pal­mu­teol­li­suut­ta. Öljypalmua vil­jel­lään nyt noin kahdeksan miljoonan hehtaarin alueella, mutta viljelmiä pyritään kas­vat­ta­maan noin 20 mil­joo­naan hehtaariin.

Öljypalmun satoa (Kuva: Graig Moray) (CC BY-SA 2.0)

Öljypalmun satoa. (Kuva: Graig Moray) (CC BY-SA 2.0)

Yritysten öljy­pal­mu­vil­jel­mät sijait­se­vat yleensä ns. valtion met­sä­mail­la, mistä ne ovat saaneet vuo­kraus­lu­van kym­me­nik­si vuosiksi. Valtion metsämaa-alueiksi nimetyt alueet ovat myös alueita, joilla pai­kal­li­set ryhmät ovat har­joit­ta­neet perin­tei­siä elin­kei­no­jaan. Monet syyttävät pai­kal­li­sia kas­ki­vil­je­lyn aiheut­ta­mis­ta tuli­pa­lois­ta, mutta toiset pitävät tätä toimintaa niin pienenä, ettei se voi aiheuttaa vii­me­ai­kai­sen mit­ta­kaa­van paloja. Siirtolaiset ja pai­kal­li­set voivat toki merkitä maata polt­ta­mal­la sen, mutta kyse on pienistä alueista. Paikalliset taas ovat hal­lin­neet kas­ki­vil­je­lyn ainakin silloin kun suo­sa­de­met­sien ekologia vielä mah­dol­lis­ti tur­val­li­sen ja kestävän kas­ki­vil­je­lyn soiden reu­na­mil­la.

Vuosien 1990 ja 2010 välillä öljy­pal­muplan­taa­sien määrä kasvoi valtavaa vauhtia. Yli 90 pro­sent­tia laa­jen­tu­mi­ses­ta tapahtui Borneon (Indonesian Kalimantan) ja Sumatran alanko-alueilla, jotka menet­ti­vät suun­nil­leen samaan aikaan 40 pro­sent­tia met­sis­tään (1990−2005). Laajentuminen vaikutti eri­tyi­ses­ti alueiden suo­sa­de­met­sien eko­sys­tee­mei­hin, jotka ovat ilmas­ton­muu­tok­sen estämisen kannalta maailman tär­keim­piä alueita varas­toi­des­saan puiden ilma­ke­häs­tä sitomaa hii­li­diok­si­dia metsän alle mittaviin tur­ve­va­ran­toi­hin. Kun erilaiset ilmas­ton­muu­tos­pro­jek­tit pyrkivät vähen­tä­mään hii­li­diok­si­di­pääs­tö­jä esi­mer­kik­si met­sit­tä­mäl­lä suo­sa­de­met­sä­aluei­ta ja tuk­ki­mal­la kanaaleja, keskus- tai pai­kal­lis­hal­lin­to myöntää lupia öljy­pal­mu­yri­tyk­sil­le ja muille teol­li­sil­le tahoille uusien alueiden muut­ta­mi­sek­si plan­taa­seik­si tai maan­vil­je­lyyn. Anu Lounelan koke­muk­sen mukaan hallinto myös laajentaa ja puhdistaa vanhoja kanaaleja mah­dol­lis­taak­seen raha­kas­vien viljelyn.

Länsi-Papua

Metsäpaloja on ollut aiempaa enemmän myös Uuden-Guinean saaren länsiosan kat­ta­val­la, luon­non­va­roil­taan rikkaalla Länsi-Papuan alueella. Länsi-Papuan alku­pe­räi­sa­suk­kaat ovat mela­ne­sia­lai­sia, jotka puhuvat pääosin papua­lai­sia ja austro­ne­sia­lai­sia kieliä. Uuden-Guinean saaren itäosa muodostaa pääosan itse­näi­ses­tä Papua-Uuden-Guinean valtiosta, kun taas Indonesia otti 1960-luvulla länsiosat hal­lin­taan­sa. Siitä lähtien Länsi-Papualla on ollut käynnissä konflikti itse­näi­syys­mie­lis­ten län­si­pa­pua­lais­ten ja Indonesian valtion välillä. Erityisesti 1970- ja 1980-luvuilla armeijan joukot tappoivat tuhansia län­si­pa­pua­lai­sia eri­lai­sis­sa soti­la­so­pe­raa­tiois­sa. Armeija ja poliisi syyl­lis­ty­vät edel­leen­kin län­si­pa­pua­lai­siin koh­dis­tu­vaan väki­val­taan ja mie­le­nil­mauk­set tukah­du­te­taan usein väki­val­tai­ses­ti. Suoran väki­val­lan lisäksi län­si­pa­pua­lai­set kärsivät raken­teel­li­ses­ta väki­val­las­ta — eri­tyi­ses­ti huonosta kou­lu­tuk­ses­ta ja ter­vey­den­huol­los­ta, joka näkyy esi­mer­kik­si suh­teet­to­man suurena lapsikuolleisuutena.

New_guinea_named

Länsi-Papuan jatkuva konflikti ja huono ihmi­soi­keus­ti­lan­ne liittyvät myös suoraan teollisen maa­ta­lou­den lisää­mi­seen, maiden hal­tuun­ot­toi­hin ja siten myös met­sä­pa­loi­hin. Tämän vuoden met­sä­pa­lois­ta noin 10 % oli Papuan alueella, jolla ei ole aiemmin ollut laa­ja­mit­tai­sia met­sä­pa­lo­ja. Palot ovat kes­kit­ty­neet ete­lä­ran­ni­kon Merauken alueelle, jonne on kaavailtu jät­ti­mäi­siä “yhdis­tet­ty­jä” ruoka- ja ener­gia­vil­jel­miä. Indonesian hallinnon vuonna 2009 käyn­nis­tä­mä Merauke Integrated Food & Energy Estate (MIFEE) -hanke tähtää sekä bio­polt­toai­nei­den ja ruoan tuo­tan­toon. Hankkeen taustalla on vuoden 2008 kan­sain­vä­li­nen ruo­ka­krii­si, jonka jälkeen Indonesian hallinto asetti tavoit­teek­si oma­va­rai­suu­den kes­kei­sis­sä ruo­ka­kas­veis­sa. MIFEE on mit­ta­kaa­val­taan valtava. Hanke käsittää koko­nai­suu­des­saan 1.2−1.6 miljoonaa hehtaaria, joille on tarkoitus istuttaa riisiä, maissia, soijaa, soke­ri­ruo­koa ja öljypalmua.

Perusajatukseltaan MIFEE muis­tut­taa yllä kuvattua mega­rii­si­pro­jek­tia. Länsi-Papuan huono ihmi­soi­keus­ti­lan­ne mah­dol­lis­taa plan­taa­sien laa­jen­ta­mi­sen, joka ylläpitää huonoa ihmi­soi­keus­ti­lan­net­ta. Uuden ihmi­soi­keus­ra­por­tin mukaan pai­kal­li­sia on sekä uhkailtu että huijattu luo­vut­ta­maan maitaan yri­tyk­sil­le. Vaikka plan­taa­siy­ri­tys­ten on haettava erilaisia lupia toi­min­nal­leen, ei luvan­saan­ti­pro­ses­si ole läpi­nä­ky­vä etenkään län­si­pa­pua­lai­sil­le, jotka on usein suljettu ulos. Koska poliit­ti­nen toiminta ja uuti­soin­ti ei ole Länsi-Papualla vapaata, ovat pai­kal­lis­ten mah­dol­li­suu­det puuttua vää­rin­käy­tök­siin rajal­li­set. Tätä pahentaa se, että monet yritykset ovat pal­kan­neet poliisin ja armeijan hen­ki­lös­töä var­ti­joik­seen, jolloin valtion tur­val­li­suus­jouk­ko­jen nimel­li­nen­kin puo­lu­eet­to­muus katoaa. 

Rajaseutujen haltuunotto

Laajamittaisissa plantaasi- ja luon­non­va­ra­hank­keis­sa ei ole kyse vain talou­del­li­ses­ta kehi­tyk­ses­tä, vaan myös Indonesian valtion vakiin­nut­ta­mi­ses­ta raja-alueilla. Harvaan asuttuja raja-alueita on pyritty ”täyt­tä­mään” aktii­vi­sel­la maan sisäi­sel­lä siir­to­lais­po­li­tii­kal­la. Sen tar­koi­tuk­se­na on ollut siirtää tiheään asutuilta Jaavan ja Balin saarilta köyhiä ihmisiä ulko­saar­ten maa­kun­tiin — eri­tyi­ses­ti Länsi-Papualle ja Kalimantanille. Hankkeen osana hallitus on jakanut kahden hehtaarin maa-alueita siir­to­lais­per­heil­le. Kenttätyönsä aikana Anu Lounela törmäsi usein suuriin siir­to­lais­ten asut­ta­miin kyläyh­tei­söi­hin, joista osa oli yhdis­tet­ty pai­kal­lis­väes­tön dajakkien kyliin. Tämän lisäksi siir­to­lai­sia tulee työs­ken­te­le­mään plan­taa­seil­le halpana työ­voi­ma­na. Indonesian väes­tö­mi­nis­te­riö on perus­ta­nut ns. integroi­tu­ja trans­mi­graa­tio­kau­pun­ke­ja niin Kalimantanille kuin Papuallekin laa­ja­mit­tais­ten öljy­pal­mu­hank­kei­den yhteyteen.

Tarkoituksena on “indo­ne­sia­lais­taa” raja­seu­dut, kasvattaa niiden väestöä ja tuoda työvoimaa plan­taa­seil­le, sillä pai­kal­lis­väes­töä pidetään usein epä­luo­tet­ta­va­na. Sisäisten muut­to­hank­kei­den vuoksi niin Kalimantanilla kuin Länsi-Papuallakin pai­kal­lis­väes­tö, dajakit ja län­si­pa­pua­lai­set, ovat jo joillain alueilla vähem­mis­tös­sä ja jääneet maat­to­mik­si. Kuten yllä on todettu, pai­kal­lis­väes­töä on kan­nus­tet­tu antamaan maata öljy­pal­mu­hank­keil­le, ja tästä on käy­tän­nös­sä ollut vaikea kiel­täy­tyä. Sekä öljy­pal­mu­yri­tyk­set että sisäiset siir­to­lai­set ovat rai­van­neet metsiä polt­ta­mal­la. Vastatulleille siir­to­lai­sil­le metsän polt­ta­mi­nen on myös tapa pyrkiä ottamaan maita haltuun ja osoit­ta­maan, että he käyttävät maata. Sisäisten siir­to­lais­ten asema on myös hyvin hankala. He ovat usein Indonesian pää­saa­ril­ta tulevia köyhiä pien­vil­je­li­jöi­tä tai kau­pun­ki­lai­sia. Hyvin pienen maaplän­tin omistava pien­vil­je­li­jä ei vält­tä­mät­tä pysty takaamaan riittävää toi­meen­tu­loa per­heel­leen. Tällöin ainoa vaih­toeh­to on siirtotyö joko kau­pun­gis­sa, ulko­saa­ril­la tai ulko­mail­la — usein Persianlahden maissa. Pienviljelijät joutuvat siten helposti hyväk­si­käy­tet­tä­väk­si hal­pa­työ­voi­mak­si, johon esi­mer­kik­si plan­taa­si­ta­lous nojaa.

Antropologi Michael Eilenbergin mukaan Indonesian raja-alueilla luon­non­va­ro­jen hyö­dyn­tä­mi­nen, teollisen maa­ta­lou­den laa­jen­ta­mi­nen, sisäiset väes­tön­siir­rot ja kysy­myk­set kan­sal­li­ses­ta tur­val­li­suu­des­ta nivou­tu­vat toisiinsa. Indonesian hallinto näkee raja-alueensa “käyt­tä­mät­tö­mi­nä” alueina, joiden runsaat luon­non­va­rat ja isot maa-alueet vain odottavat hyö­dyn­tä­mis­tään. Lisäksi sekä Kalimantan että Länsi-Papua ovat alueita, joilla hallinnon kontrolli ei ole itsestään selvää. Indonesian valtio on mukana laajoissa öljy­pal­mu­hank­keis­sa näillä seuduilla. Öljypalmuplantaasien laa­jen­ta­mi­sen katsotaan tuovan kehitystä, jonka toivotaan vakaut­ta­van alueita, ja lisäävän Indonesian valtion läsnäoloa mah­dol­li­ses­ti epä­va­kail­la syr­jä­seu­duil­la. Lisäksi pal­mu­öl­jys­tä toivotaan yhä isompaa vien­tuo­tet­ta. Länsi-Papualla on myös kyse alueen itse­näis­ty­mi­sen ehkäi­se­mi­ses­tä lujit­ta­mal­la yritysten, siir­to­lais­ten ja valtion läsnäoloa.

Teollisen maa­ta­lou­den lisää­mi­nen näillä alueilla nivoutuu yksi­tyi­sen plan­taa­si­pää­oman int­res­sei­hin ja Indonesian valtion hank­kei­siin, joiden tar­koi­tuk­se­na on sekä vahvistaa valtion läsnäoloa raja­seu­duil­laan että saavuttaa ruo­kao­ma­va­rai­suus. Kriitikot ovat huo­maut­ta­neet, että näissä hank­keis­sa on ikäviä kaikuja men­nei­syy­den suu­ruu­den­hul­luis­ta pro­jek­teis­ta kuten mega­rii­si­hank­kees­ta ja trans­mi­graa­tio-ohjel­mas­ta. Kuuluisassa teok­ses­saan Seeing Like a State: How Certain Schemes to Improve the Human Condition Have Failed (1998) James Scott on tutkinut valtavia kes­kus­joh­toi­sia hankkeita, joiden tar­koi­tuk­se­na on ollut kerralla muuttaa yhteis­kun­nal­li­sia suhteita ja ympä­ris­töä. Tällaiset hankkeet — olipa sitten kyse kau­pun­ki­suun­nit­te­lus­ta tai maa­ta­lou­des­ta — ovat harvoin onnis­tu­neet. Ne ovat perus­tu­neet lii­al­li­siin yksin­ker­tais­tuk­siin, eivätkä ole ottaneet huomioon sosi­aa­li­sen elämän ja ympä­ris­tön moni­mut­kai­suut­ta. Näillä hank­keil­la on usein ollut enna­koi­mat­to­mia tuhoisia ja kau­as­kan­toi­sia vai­ku­tuk­sia — kuten tämän­het­ki­set metsäpalot.

Suomen rajaseutu

Samaan aikaan kun met­sä­pa­lot vielä riehuivat Borneolla, Sumatralla ja Länsi-Papualla, olivat tasa­val­lan pre­si­dent­ti Sauli Niinistö ja ulko­mi­nis­te­ri Timo Soini val­tio­vie­rai­lul­la Indonesiassa 2. – 4. mar­ras­kuu­ta. Vierailun aikana Suomi ja Indonesia alle­kir­joit­ti­vat energia-alan yhteis­työ­so­pi­muk­sen, jossa pai­no­te­taan eri­tyi­ses­ti kestävän ja uusiu­tu­van energian ja ener­gia­te­hok­kuu­den saralla tapah­tu­vaa yhteis­työ­tä. Energia-alan lisäksi Suomi tavoit­te­lee lisää kaup­pa­suh­tei­ta myös infra­struk­tuu­ri- ja ICT-aloilla. Ylimmän val­tio­joh­don lisäksi vie­rai­luun ottikin osaa Elinkeinoelämän Keskusliiton (EK) kokoama yri­tys­val­tuus­kun­ta, johon kuuluivat mm. Fortum, Neste, Oilon, Outotec, Valmet ja Wärtsilä.

Kuva: Wikimedia Commons

Turvesuota. (Kuva: Wikimedia Commons)

Ulkoministereiden Retno Marsudin ja Timo Soinin välisessä tapaa­mi­ses­sa Soini ilmaisi surunsa ja pahoit­te­lun­sa met­sä­pa­lo­jen vuoksi. Hänen kol­le­gan­sa Marsudi puo­les­taan täsmensi, että uusiu­tu­val­la ener­gial­la Indonesia tar­koit­taa nime­no­maan tur­vea­luei­den hyö­dyn­tä­mis­tä. Yhteistyö Suomen kanssa kiin­nos­taa eri­tyi­ses­ti siksi, että Suomella on pitkät perinteet turpeen käytössä ener­giak­si ja siihen tar­vit­ta­va tek­no­lo­gia. Indonesialla, kuten Marsudi huomautti, on puo­les­taan suo­a­luei­ta lukui­sis­sa pro­vins­seis­sa. Tämä on huo­mio­nar­vois­ta: turpeen las­ke­mi­nen uusiu­tu­vak­si ener­gia­läh­teek­si on vähin­tään­kin kysee­na­lais­ta. Hitaan uusiu­tu­mi­sen­sa vuoksi turvetta pidetään pikem­min­kin fos­sii­li­se­na polt­toai­nee­na. Päästövaikutuksiltaan turve on kivi­hiil­tä ja maakaasua hai­tal­li­sem­pi ilmas­tol­le. Tämän lisäksi soiden kui­vat­ta­mi­nen ja tuhoa­mi­nen Indonesiassa on kir­jai­mel­li­ses­ti luonut pohjan käynnissä oleville val­ta­vil­le met­sä­pa­loil­le, ja samalla mas­sii­vi­sil­le hii­li­diok­si­di­pääs­töil­le joilla on vai­ku­tus­ta maa­il­man­laa­jui­ses­ti. On ironista, että samaan aikaan kun ulko­mi­nis­te­ri Soini pahoit­te­lee met­sä­pa­lo­jen vai­ku­tuk­sia Indonesiassa, on Suomen val­tuus­kun­ta edis­tä­mäs­sä turpeen käyttöä energialähteenä.

Siinä missä Länsi-Papua ja Kalimantan ovat Indonesialle raja­seu­tu­ja, joiden luon­non­va­ro­ja ja halpaa työvoimaa pyritään hyö­dyn­tä­mään, on Indonesia puo­les­taan vas­taa­van­lai­nen rajaseutu suo­ma­lai­sil­le yri­tyk­sil­le. Rajaseutumielialaa kuvastaa hyvin EK:n kauppa- ja kehi­tys­po­li­tii­kan asian­tun­ti­jan näkemys, että Indonesia tarjoaa tällä hetkellä kas­vu­mah­dol­li­suuk­sia, joita muualta on vaikea löytää. Asiantuntijan mukaan: “Siellä onkin niin sanotusti ’huna­ja­purk­ki auki.’” Jos suo­ma­lai­set yritykset alkavat kas­va­vis­sa määrin pyöriä Indonesian “huna­ja­pur­kil­la”, tulisi varmistaa, että ei tueta kes­tä­mät­tö­miä ener­gia­rat­kai­su­ja eikä ihmisille ja ympä­ris­töl­le hai­tal­li­sia pro­jek­te­ja, kuten laajoja öljypalmuplantaasihankkeita.

Indonesian met­sä­pa­lois­sa ei ole kyse itsekseen syn­ty­nees­tä luon­no­nil­miös­tä. Ne ovat ihmisen toiminnan seurausta. Palot ovat levinneet hal­lit­se­mat­to­mas­ti, koska aiemmat laajan mit­ta­kaa­van tur­ve­soi­den kui­vat­ta­mi­set ovat luoneet suotuisat olo­suh­teet met­sä­pa­loil­le. Ei riitä, että Suomen ulko­mi­nis­te­ri ja pre­si­dent­ti osoit­ta­vat myö­tä­tun­to­aan. Kestämättömiiin luon­non­va­ra­hank­kei­siin ei tule mennä mukaan.

Päivitys 5.5.2016: asiasta syntyneen keskustelun myötä Ulkoministeriön diplomaattiavustaja täsmensi Vihreälle Langalle, että Suomi ei hae turveyhteistyötä Indonesian kanssa.


Anu Lounela toimii Suomen akatemian tut­ki­ja­toh­to­ri­na sosiaali- ja kult­tu­riant­ro­po­lo­gian oppiai­nees­sa Helsingin Yliopistossa. Hänen tämän hetkinen tut­ki­mus­pro­jek­tin­sa käsit­te­lee ilmas­ton­muu­tos­kiis­to­ja ja arvoja Kalimantanilla, Indonesiassa.

Tuomas Tammisto on jatko-opis­ke­li­ja­na sosiaali- ja kult­tuu­riant­ro­po­lo­gian oppiai­nees­sa Helsingin yli­opis­tol­la. Hän vii­meis­te­lee väi­tös­kir­jaan­sa laa­ja­mit­tais­ten öljypalmu- ja hak­kuu­pro­jek­tien poliit­ti­sis­ta vai­ku­tuk­sis­ta ja pai­kal­li­sen maan­käy­tön muu­tok­ses­ta Papua-Uuden-Guinean maaseudulla.

Lähteet

Eilenberg, Micahel 2014. Frontier cons­tel­la­tions: agrarian expansion and sove­reign­ty on the Indonesian-Malaysian border. The Journal of Peasant Studies 41:2, 157 – 182.

Human Rights Watch (HRW) 2015. Something to Hide? Indonesia’s Restrictions on Media Freedom and Rights Monitoring in Papua.

International Coalition of Papua (ICP) 2015. Human Rights in West Papua 2015. Wuppertal: International Coalition for Papua. 

Scott, James 1998. Seeing Like a State: How certain schemes to improve the human condition have failed. New Haven: Yale University Press.

Artikkelikuva: Free Stock Photos (CC0 1.0)

Kirjoittajat

Tuomas Tammisto on jatko-opiskelijana sosiaali- ja kulttuuriantropologian oppiaineessa Helsingin yliopistolla. Hän viimeistelee väitöskirjaansa laajamittaisten öljypalmu- ja hakkuuprojektien poliittisista vaikutuksista ja paikallisen maankäytön muutoksesta Papua-Uuden-Guinean maaseudulla.


Anu Lounela toimii Suomen akatemian tutkijatohtorina sosiaali- ja kultturiantropologian oppiaineessa Helsingin Yliopistossa. Hänen tämän hetkinen tutkimusprojektinsa käsittelee ilmastonmuutoskiistoja ja arvoja Kalimantanilla, Indonesiassa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Kommentit

  • Kuinka pysäy­täm­me ilmas­ton­muu­tok­sen? — Ja aikamme muita polttavia kysy­myk­siä — AntroBlogi 24.2.2016 klo 09:00

    […] auttoivat lää­kin­tä­hen­ki­lö­kun­taa toimivan hoi­to­stra­te­gian kehit­tä­mi­ses­sä. Ja kun Indonesian mittavat met­sä­pa­lot nostivat maan hii­li­diok­si­di­pääs­töt kaikkien aikojen kor­keim­piin lukemiin, antropologit […]

    Vastaa

Lue myös nämä:

Erilaiset päihteet ovat kuuluneet ihmiskunnan elämään vuosituhansia. Nykyaikana länsimaissa yleisimmin käytetty päihde on alkoholi, mutta alkoholin lisäksi päihtymistarkoituksessa on käytetty historian saatossa myös lukuisia muita aineita. Pohjoisten pyyntikulttuurien piirissä käytettiin kärpässieniä osana shamanistisia rituaaleja. Myös kannabista, oopiumia ja monia muita luonnosta löytyviä päihdyttäviä aineita on käytetty vuosituhansia eri puolilla maailmaa. Alkoholia on valmistettu vähintään niin pitkään kuin ihmiset ovat viljelleet maata, ja moderni aika on tuonut mukanaan synteettisesti valmistetut huumausaineet.

Saksan sunnuntaisten parlamenttivaalien tuloksista on raportoitu mediassa ahkerasti. Vaalien häviäjäksi osoittautuivat suuret hallituspuolueet sosiaalidemokraattinen SPD ja kristillisdemokraattinen CDU/CSU. Vasemmiston (Die Linke) ja vihreiden (Bündnis 90/Die Grünen) kannatus pysyi ennallaan yhdeksän prosentin kieppeillä. Vaalien voittajiksi nousivat liberalistinen FDP ja äärioikeistolainen AfD. Saksan väestöstä iso osa on kuitenkin äänioikeuden ulkopuolella. Miltä parlamenttivaalien tulos näyttäisi, jos koko Saksan täysi-ikäisellä väestöllä olisi äänioikeus?

Erilaisilla perustulomalleilla on kasvavaa kannatusta sekä oikeiston että vasemmiston piirissä. Tällä hetkellä Suomessa on meneillään perustulokokeilu, joka on saanut jatkuvaa mediahuomiota niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Mielikuvien tasolla perustulo nähdään usein vasemmistolaisena projektina – onhan tarkoituksena jakaa vastikkeetonta rahaa. Nykymuodossaan ja erityisesti talousliberaalin oikeiston ajamana perustulo pohjaa pikemminkin ideologiselle käsitykselle omaa etuaan maksimoivasta rationaalisesta yksilöstä.