Siirry suoraan sisältöön

Kuinka saksalaisia sotilaita muistetaan? Kurkistus Lapin sodan synkkään kulttuuriperintöön

Talvisodan päätyttyä Suomi aloitti vuonna 1941 sotilaallisen yhteistyön Saksan kanssa. Tuolloin maahamme saapui noin 200 000 saksalaissotilasta, joista suurin osa sijoitettiin Pohjois-Suomeen. Toisen maailmansodan lopulla suomalaiset kääntyivät saksalaisia vastaan, mikä johti Lapin sotaan ja laajamittaisiin tuhoihin saksalaisten poltettua Lapin lähtiessään.

Suomen ja Saksan sodanaikaiset suhteet ovat olleet pitkään kiistelty ja herkkä aihe, jota on vasta hiljattain kyetty kriittisesti uudelleenarvioimaan. Samanaikaisesti vaikeiden ja traumaattisten Lapin sotavuosien perintö on jäänyt arvotta, huomiotta– ja tarkoituksella unohdettu. Julkisessa keskustelussa ei ole ollut sijaa varsinkaan vastapuolen sotilaiden kohtaloille. Suomen maaperällä kuitenkin kaatui noin 15 000 saksalaissotilasta.

Haastattelin marraskuussa kansatieteilijä Eerika Koskinen-Koivistoa, joka on tutkimuksessaan perehtynyt ainoaan Lapissa kaatuneille saksalaissotilaille pystytettyyn viralliseen monumenttiin: Norvajärven saksalaiseen hautausmaahan ja siellä vierailevien ihmisten kokemuksiin.

Kolkko leposija metsän siimeksessä

Norvajärven saksalainen hautausmaa sijaitsee 18 kilometrin päässä Rovaniemen keskustasta. Saksankieliset opaskyltit johdattavat läheiseltä parkkipaikalta metsäpolkua pitkin kauniiseen järvenrantaan, jossa mäntyjen keskellä seisoo suuri rautainen risti. Saksalaissotilaat on haudattu niemenkärkeen, karun mutta kauniin mausoleumin alle.Suvi: Miltä mausoleumin sisällä näyttää?

Eerika: Monien kävijöiden mielestä  mausoleumi on aavemainen. Sen sisällä olevassa aulassa on pronssipatsas, jonka eteen kävijät usein jättävät kukkia tai muistoesineitä. Pääsali muistuttaa kirkkoa. Ikkunoissa on lasimaalaukset ja lattialla massiivisia kivilaattoja, joihin on kaiverrettu sotilaiden nimet, sotilasarvot sekä synnyin- ja kuolinajat.

Norvajärven hautausmaan alue on saksalaisessa omistuksessa. Rovaniemen kaupunki on lahjoittanut maan saksalaiselle sotilashautausmaita hallinoivalle yhdistykselle. Paikalle on haudattu ainoastaan saksalaisia sotilaita.

Suvi: Miksi kaatuneet ovat edelleen niin kaukana kotoa?

Eerika: Toisin kuin esimerkiksi Suomi, Saksa ei kuljettanut sotilaiden ruumiita kotimaan sankarihautausmaille, vaan hautasi ulkomaan rintamilla kuolleet paikan päälle.

Kaikkialla ja kaikkina aikakausina ei siis ajatella, että ainoa oikea hautapaikka on isänmaa. Muistelutyö sen sijaan vaikuttaa tavalla tai toisella suoritettavalta välttämättömyydeltä. Monelle on tärkeää, että muistelua varten on olemassa jokin fyysinen julkisesti tunnustettu paikka, kuten hautausmaa tai monumentti, muistin paikka. Lapissa kaatuneiden saksalaisten muistoa kunnioittava hautausmaa perustettiin vuonna 1963, yli 20 vuotta sodan päättymisen ja saksalaisten poistumisen jälkeen.

Suvi: Miksi niin myöhään?

Eerika: Lapin sotaan liittyy paljon vaikeita muistoja. Kylien ja talojen tuhoutumisesta ei varmaankaan tarvittu erikseen muistutusta, vaan tuhon jäljet muistuttivat tapahtumista liiaksikin. Sodan jälkeen haluttiin katsoa eteenpäin. Paikan syntyminen oli mahdollista vasta Saksan ja Lapin päästyä jaloilleen jälleenrakennusvaiheessa.

Muistin paikkojen perustaminen on usein kiistanalainen prosessi. Myös Norvajärven hautausmaan avajaisiin liittyi vahvoja tunteita ja paikallisissa sanomalehdissä käytiin jonkin verran keskustelua aiheesta. Hanketta vastustanut vasemmisto järjesti avajaisten aikana pienen mielenosoituksen. Moni paikallinen kuitenkin koki, että vainajien muistoa tulee kunnioittaa, edustivat he mitä maata tai järjestelmää hyvänsä.

Suvi: Missä kaatuneet saksalaiset lepäsivät ennen Norvajärveä?

Eerika: Ennen tämän hautausmaan perustamista haudatut saksalaissotilaiden ruumiit oli haudattu muille hautausmaille usein ilman erillistä muistomerkkiä. Suurin osa niistä siis siirrettiin paikalle tuolloin vuonna 1963. Jälkeenpäin maastosta löytyviä ruumiita on siirretty yksitellen hautausmaalle. Aina järjestetään virallinen seremonia.

Paikka ajatuksille

Koskinen-Koiviston mukaan Norvajärven hautausmaa on kohde, jonka paikalliset tuntevat, mutta josta esimerkiksi satunnainen turisti ei yleensä ole tietoinen. Hautausmaalla on kuitenkin näkyvyyttä verkossa, ja siitä kerrotaan esimerkiksi Rovaniemen kaupungin virallisella Visit Rovaniemi –sivustolla.

Suvi: Kuinka paljon väkeä paikalla vierailee?

Eerika: Siellä käy vuosittain n. 10 000 ihmistä ja n. 4000 heistä kirjoittaa nimensä vieraskirjaan. Kävijöistä valtaosa tulee kotimaasta, mukana on kävijöitä kaikkialta Suomesta. Myös saksalaisten sotilaiden lapsia käy paikalla säännöllisesti. Heillä on oma yhdistys, joka järjestää toisinaan myös yleisötilaisuuksia.

Norvajärven hautausmaata tutkivaa Koskinen-Koivistoa kiinnostaa, miten suomalaiset suhtautuvat Lapin sodan synkkään kulttuuriperintöön. Hän soveltaa tutkimuksessaan etnografisia tutkimusmenetelmiä, analysoi mm. blogikirjoituksia, virtuaalisia matkapäiväkirjoja, hautausmaan vieraskirjaa sekä hautausmaata hoitavien ja siellä käyvien oppaiden haastatteluja.Suvi: Mikä saa ihmiset vierailemaan paikalla?

Eerika: Ihmiset vierailevat paikalla hyvin erilaisista syistä. Osa kävijöistä on turisteja, jotka vierailevat hautausmaalla vain kerran. Osa omaisista käy säännöllisesti. Paikalle tehdään myös opastettuja käyntejä. Suurin osa näistä on suomalaisten eläkeläisryhmien vierailuja ja hautausmaa on vain yksi heidän käyntikohteistaan.

Suvi: Millainen kokemus vierailu Norvajärvellä on?

Eerika: Suurimmalle osalle ihmisistä hautausmaalla käynti on ajatuksia herättävä vierailu. Moni miettii siellä esimerkiksi sodan mielettömyyttä ja toisen maailmansodan tapahtumien vaikutuksia eri ihmisten elämässä.

Hautausmaata voisikin kuvailla sijainniksi, jossa aika ja paikka hieman vääristyvät. Astuessaan mausoleumiin vierailija siirtyy hetkeksi toiseen ulottuvuuteen, joka on ikään kuin  arkitodellisuuden ulkopuolella, paikkaan, jossa aika pysähtyy. Tällaiseen tihentyneeseen tai tiheään paikkaan liittyy erilaisia aistikokemuksia ja monitasoisia merkityksiä, jotka jättävät kokijoilleen pysyviä muistoja.

Sodan jäljet ja merkitykset eri sukupolville

Pohjoisessa elinympäristössä ja metsämaastossa kohtaa edelleen paljon sodan jälkiä. Saksalaiset jättivät jälkeensä mm. tuhottuja teitä ja siltoja, parakki- ja telttakyliä, joista on jäljellä usein enää painanteita maastossa, moninaisia sotatarvikkeita kanistereista ammuksiin ja arkisia hygieniatarvikkeita ja ruoanlaittovälineitä, joista muistuttavat kasat poltettua lasia ja murskattua posliinia. Saksalaisten joukkojen kulttuuriperintö on siten ollut sodan päättymisestä asti läsnä paikallisten elämässä, kuin luonnollisena osana maisemaa.

Suvi: Miten paikalliset suhtautuvat näihin esineisiin, jotka viittaavat vaikeisiin ja pitkään vaiettuihin asioihin?

Eerika: Yleisesti ottaen sodanaikaiseen kulttuuriperintöön suhtaudutaan nykypäivänä avoimesti. Harva haluaisi pyyhkiä kaikkia jälkiä maastosta, vaan pikemminkin antaa niiden olla siellä muistuttamassa alueen historiasta ja toiseen maailmansotaan liittyvistä vaikeistakin asioista.

Koskinen-Koivisto kuitenkin uskoo suhtautumisen olevan sukupolvisidonnaista. Erityisen avoimia ovat nuoremmat sukupolvet, joilla ei ole omakohtaisia kokemuksia sodasta. Saksalaissotilaiden materiaalisen kulttuuriperinnön arvo ja merkitys on hiljattain noussut myös julkiseen keskusteluun Pohjois-Suomessa.

Suvi: Mikä on muuttunut?

Eerika: Nyt kun sodan päättymisestä on 70 vuotta, asioita halutaan ja voidaan käsitellä. Lapin maakuntamuseon Wir waren Freundeme olimme ystäviä -näyttely kuitenkin osoitti, että nykyään voidaan jo muistella saksalaisajan myönteisiäkin piirteitä. Monet paikalliset historian harrastajat toivovat, että myös saksalaisten materiaalista kulttuuriperintöä voitaisiin säilyttää ja suojella.

Koskinen-Koiviston tutkimus on osa Lapin synkkä kulttuuriperintö-hanketta, joka tarkastelee tämän aineellisen kulttuuriperinnön arvoja ja merkityksiä. Tutkimusryhmä pyrkii selvittämään, miten ja millaisia arvoja ja merkityksiä tämä vaikea kulttuuriperintö sai Lapin sodan jälkeen. Heitä kiinnostavat myös modernin sodankäynnin, materiaalisen kulttuurin ja muistin keskinäiset suhteet. Hankkeessa synkän kulttuuriperinnön merkitystä tarkastellaan suhteessa Lapin historiaan, kulttuuriin ja ympäristöön liittyviin laajempiin kysymyksiin. Monitieteellinen tutkimusryhmä hyödyntää arkeologian, antropologian, historian ja sosiologian näkökulmia. Kenttätutkimukset ja aineiston keruu keskittyvät Rovaniemen ja Inarin alueille.

Vaikka Norvajärven mausoleumin tapaiset monumentit saattavat ensisilmäyksellä vaikuttaa vain kivipaaseilta, on niihin usein varastoitunut merkittäviä sosiaalisia voimia. Hautausmaan ympäristöön ja arkkitehtuuriin sisältyy erityistä symboliikkaa, joka liittyy niin uskontoon ja ajatuksiin tuonpuoleisesta kuin sotaan, sen osapuoliin ja uhreihin. Mausoleumin selkeän karu ulkomuoto henkii protestanttista yksinkertaisuutta. Kivilaattoihin toinen toisensa jälkeen samanmuotoisina kaiverretut nimet, synnyin- ja kuolinpaikat ja sotilasarvot puolestaan korostavat sotilaiden joukkohenkeä ja kuria. On hyvä muistaa, että nämä paikkaan sitoutuvat symbolit näyttäytyvät eri vierailijoille eri tavoin, mutta monet ovat myös yhteisiä eri kulttuureille ja edustavat universaaleja elementtejä kuten esimerkiksi Norvajärven mausoleumin patsas, johon on kuvattu äiti, elämän antaja, ja lapsi, tässä tapauksessa kuollut (jäätynyt) sotilas.

Koskinen-Koivisto näkee Norvajärven hautausmaan paikkana, joka mahdollistaa erilaisten merkityksien, yksilöllisten ja kollektiivisten kokemusten jäsentelyn. Samanaikaisesti paikka ja siellä käynti muokkaavat suomalaisten ymmärrystä menneestä.Suvi: Muuttuuko paikan tehtävä ajan myötä?

Eerika: Paikan tehtävänä on varmaankin muistuttaa historian tapahtumista ja toimia paikkana, jossa niitä voi muistella tai pohtia. Merkitys muuttuu ehkä universaalimpaan suuntaan sen jälkeen, kun omaiset eivät enää käy haudalla.

Omaisille paikka on siis henkilökohtainen, omaan ja perheen historiaan kietoutuva kokemus. Turistille se on sen sijaan muistutus menneestä ja jaetusta historiasta. Lähes jokainen kävijä kuitenkin korostaa, että kyseessä on maisema ja paikka, johon sisältyy myös moraalisia elementtejä.

Australialaisen muistitietotutkijan Paula Hamiltonin mukaan nimenomaan sotiin liittyvät muistot ja kokemukset yhdistävät usein yksilöiden kohtaloja ja kollektiivisia merkityksiä. Kävijöiden blogikirjoitukset paljastavat, että vierailu Norvajärven hautausmaalla pistää miettimään etenkin sodan mielettömyyttä ja pienen ihmisen osaa sodassa. Sen tapaiset monumentit voivat olla työkaluja, jotka mahdollistavat vaikeidenkin asioiden muistelun ja menneisyyden synkistä kokemuksista puhumisen. Usein juuri monumentti on ensimmäinen julkinen tunnustus vaikeille muistoille ja kokemuksille. Tästä johtuen jotkut muistomerkit voivat saada valtavan näkyvyyden mediassa ja herättää suuria tunteita – myös mikäli niitä suunnitellaan poistettavan tai siirrettävän.

Norvajärven hautausmaa ja siellä lepäävät kaatuneet sotilaat ovat osa Lapin alueen monikerroksista historiaa, joka kiinnostaa alueen omien asukkaiden lisäksi myös turisteja. Synkkyydestään huolimatta paikalla on annettavaa, ja siihen liittyy monitasoisia merkityksiä yksilöllisestä universaaliin.

Toimitus

  • Artikkelikuva: Suomalaisjoukot nostavat lipun kolmen valtakunnan rajapyykille Lapin sodan päätyttyä 27.4.1945 Kuva: Pohjolan Sanomat (Wikimedia Commons)
  • Podcast-lukija: Veikko Lindholm
  • Verkkotaitto: Saara Toukolehto

Lukemista

Eerika Koskinen-Koivisto, 22.10.2015, työryhmä “Landscape and memory” Antropologipäivillä. Esitelmä: ”Reminder of Lapland’s Dark Heritage – Norvajärvi German Cemetery as a site of commemoration”.

Haastattelu: Eerika Koskinen-Koivisto, marraskuu 2015

Lapin synkkä kulttuuriperintö –hankkeen tutkimusblogi: blogs.helsinki.fi/lapland-dark-heritage

Ashton, Paul & Paula Hamilton 2012: Places of the Heart: Memorials, Public History and the State in Australia Since 1960. Public History Review 15, 1–29.

Fingerroos, Outi 2003: Haudatut muistot. Rituaalisen kuoleman merkitykset Kannaksen muistitiedossa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 985. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Hamilton, Paula & Paul Ashton 2003: Australians and the Past. St. Lucia: University of Queensland Press.

Inglis, Kenneth Stanley, (2005 c.1998): Sacred Places: War Memorials in the Australian Landscape. Carlton: Melbourne University Press.

Kattago, Siobhan 2008: Commemorating Liberation and Occupation: War Memorials Along the Road to Narva. Journal of Baltic Studies 39:4, 2008, 431-449. DOI: 10.1080/01629770802461225.

Nora, Pierre 1989: Between History and Memory. Les Lieux de Mémoire. Representations 26,7–24.

Kuusisto-Arponen Anna-Kaisa 2008: Identiteettipoliittista rajankäyntiä: muistot evakko- ja sotalasten paikkatunteen rakentajina. Terra 120(3):169–182.

Uusihakala, Katja 2008: Memory Meanders. Place, Home and Commemoration in an Ex-Rhodesian Diaspora Community.  Helsinki: University of Helsinki.

@DarkLapland – twitterissä

Hautausmaasta Rovaniemen kaupungin sivuilla: www.visitrovaniemi.fi/fi/koe-rovaniemi/kayntikohteet/saksalaisten-sotilaiden-hautausmaa

Alariesto, T., Harju, S., Hautala, P., Kotivuori, H., Kyläniemi, H., & Mölläri, J. (2015). Wir waren Freunde. Olimme ystäviä. We were friends. Rovaniemi: The Regional Museum of Lapland.

Forrest, Maura (2015). 70 years after the war, Finland looks back. Barents Observer. Retrieved from: http://barentsobserver.com/en/content/70-years-after-war-finland-looks-back.

Junila, Marianne (1998). Deutscher Soldatenfriedhof – Pohjois-Suomen sanomalehdet saksalaisen sotilashautausmaan puolesta ja vastaan. In Rohkea, reima ja horjumaton. Eds. Antero Tervonen. Scripta historica XXVII, 403–414. Oulu: Oulun Historiaseura.

Koskinen-Koivisto, Eerika & Thomas, Suzie (forthcoming) 2016: Lapland’s Dark Heritage: Responses to the Legacy of World War II. In Heritage in Action. Making the Past in the Present. Eds. Helaine Silverman, Emma Waterton & Steve Watson. New York: Springer.

Jaa tämä artikkeli:
Eerika Koskinen-Koivisto

Eerika Koskinen-Koivisto

Eerika Koskinen-Koivisto on kansatieteilijä, joka työskentelee tutkijatohtorina Helsingin yliopistossa. Aiemmissa tutkimuksissaan hän on tarkastellut 1950-luvun arkea ja ihanteita sekä työläisnaisen elämää ja kerrontaa. Haastattelu ja artikkeli perustuvat Koskinen-Koiviston Antropologipäivillä (22.10.2015) pitämään esitelmään.Katso kirjoittajan artikkelit

nv-author-image

Suvi Jaakkola

Suvi Jaakkola on valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta, kulttuurinen konsultti, vapaa tiedetoimittaja ja yksi AntroBlogin perustajista.Katso kirjoittajan artikkelit

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *