Yliopisto on kriisissä – erään ’valtauksen’ anatomia

Teksti: Miia Halme-Tuomisaari Podcast-lukija: Veikko Lindholm

Yliopisto on kriisissä’, huomaan kiljuvani Kiasman kulmalla yhtenä tal­vi­päi­vä­nä tänä his­to­rial­li­sen yli­opis­toak­ti­vis­min vuotena 2015. Kädessäni on erään hal­pa­hal­lin ämpäri, päässäni omituinen val­koi­sis­ta pape­ri­tol­lois­ta koostettu päähine. Lisäksi raahaan ympä­riin­sä aal­to­pah­vis­ta kylttiä, joka ilmoittaa minun olevan asioihin ‘hieman tyy­ty­mä­tön’. Miten ihmeessä aivan taval­li­nen tutkija ja per­hee­näi­ti on päätynyt moiseen tilan­tee­seen?

Tätä kaikkea ymmär­tääk­seen on tehtävä pikainen katsaus suo­ma­lai­sen yli­opis­to­krii­sin taus­toi­hin. Konkreettisesti oma tarinani ank­ku­roi­tuu vuosiin 2006 – 2007, jolloin näimme tätä vuotta edel­tä­neen kii­vaim­man akti­vis­min aika­kau­den. Samalla tämän his­to­rial­li­sen akti­vis­mi­vuo­den lähes­tyes­sä loppuaan on hyvä muistella hetkisen, mitä kaikkea vuosi on tuonut muassaan. Lisäksi on hyvä pohtia, miten matka jatkuu tästä eteenpäin – sekä miten AntroBlogi tähän kaikkeen liittyy.

Yliopistokriisin taustat ovat nykyään laajasti tuttuja, mutta kerrataan muutamaa perus­koh­taa. Kaiken taustalla ovat vuo­si­tu­han­nen alussa alkaneet ‘uudis­tuk­set’, jotka kon­kre­ti­soi­tui­vat yli­opis­to­lain muu­tok­ses­sa sekä sen seu­rauk­siin yli­opis­to­jen rahan­jaos­sa ja joh­ta­mi­ses­sa. Nyt jo rutii­nik­si muo­dos­tu­nut UPJ-palk­ka­jär­jes­tel­mä muutti jat­ko­tut­kin­to­jen ohjaus­suh­teet esimies-alais­suh­teik­si ja viral­lis­ti metrin mitan käytön tut­ki­mus­me­ri­toi­tu­mi­sen arvioi­mi­ses­sa – kehitys, jonka viime vuo­si­kym­me­nen lop­pu­puo­lel­la lan­see­ra­tut audi­toin­nit sine­töi­vät. Yliopistolain uudistus korosti auto­ri­tää­ri­sen joh­ta­mi­sen piirteitä, ja dekaa­neis­ta alettiin leipoa ‘oikeita’ pomoja. Samaan aikaan tut­ki­joi­den ‘tulok­sel­li­suu­den’ ja ‘erin­omai­suu­den’ mit­taa­mi­nen sidottiin entistä tii­viim­min mää­räl­li­siin indi­kaat­to­rei­hin.

Nämä piirteet ovat täysin linjassa sen kanssa, mitä eri­tyi­ses­ti yhdys­val­ta­lai­sis­sa ja brit­ti­läi­sis­sä yli­opis­tois­sa oli kohdattu jo vuosia, vuo­si­kym­me­niä­kin aiemmin. Suomeen ne monen muun uudis­tuk­sen tavoin ran­tau­tui­vat jäl­ki­ju­nas­sa – sen jälkeen, kun samat ‘uudis­tuk­set’ olivat saaneet osakseen äärim­mäi­sen vakuut­ta­vaa ja laa­ja­mit­tais­ta kri­tiik­kiä. Antropologian saralla etu­jouk­koi­hin kuuluvat audi­toin­ti­kult­tuu­rin ‘Audit Culture’ käsitteen lan­see­ran­nut Marilyn Strathern sekä Occupy-liikkeen aktiivi David Graeber. Viimeisin Suomeen tuotu taka­pa­jui­nen ‘uudistus’ on Eduskunnan 14.12. äänestämä päätös alkaa periä luku­kausi­mak­su­ja EUn ja ETAn ulko­puo­lel­ta tulevilta opis­ke­li­joil­ta. Esimerkiksi Saksa päin­vas­toin poisti aiemmin tänä vuonna vii­mei­sim­mät­kin luku­kausi­mak­sut niiden osoit­tau­dut­tua täysin epä­on­nis­tu­neik­si.

Tutkijakunta on vas­tus­ta­nut yli­opis­to­muu­tok­sia äänek­kääs­ti koko niiden ole­mas­sao­lon ajan. Oman aktii­vi­suu­te­ni vilkkain vaihe ennen tätä vuotta asettuu vuosille 2006 ja 2007, jolloin kritiikin kärki kohdistui Opetusministeriön runnomiin tavoit­tei­siin nostaa väi­tel­lei­den määrä Suomen koon huo­mioi­den jär­jet­tö­män korkealle – tavoite ase­tet­tiin yli 1600 tohtoriin vuo­sit­tain, ja tämä määrä on sittemmin pitkälti toteu­tu­nut. Jo tuolloin oli selvää, että tämä tavoite oli täysin vir­heel­li­nen ja sillä luo­tai­siin sekä kei­no­te­koi­nen toh­to­rin­tut­kin­non inflaatio että lisät­täi­siin mer­kit­tä­väs­ti tut­ki­joi­den jo valmiiksi epävarmaa amma­til­lis­ta tilan­net­ta.

Kuva: Miia Halme-Tuomisaari

Kuva: Miia Halme-Tuomisaari

Joulukuussa 2006 koostimme pienen tut­ki­ja­ver­kos­ton sekä mm. aktii­vi­ses­ti tut­ki­joi­den sosi­aa­li­tur­van paran­ta­mi­sek­si työs­ken­nel­leen TATUSOTU-työryhmän kanssa kan­nan­o­ton Opetusministeriön Tutkijanuran toi­men­pi­deoh­jel­maan vuosille 2007 – 2011 tut­ki­jan­kou­lu­tuk­sen ja tut­ki­ja­nu­ran kehit­tä­mi­sek­si. Lausunto korosti sekä toh­to­ri­tuo­tan­non yli­mi­toi­tuk­sel­li­suut­ta että ‘kovien’ tie­tee­na­lo­jen koros­ta­mis­ta huma­nis­tis­ten ja yhteis­kun­ta­tie­teel­lis­ten alojen kus­tan­nuk­sel­la. Lausunnon kirjoitti kahdessa viikossa 258 tutkijaa kaikista Suomen yli­opis­tois­ta. Surullisesti – mutta ei yllät­tä­väs­ti – lausun­nol­la ei ollut mitään vai­kut­ta­vuut­ta.

Keväällä 2007 olin tämän yhteis­työn pohjalta aloit­teen­te­ki­jä ja pää­jär­jes­tä­jä yhteis­työs­sä Tieteentekijöiden Liiton ja Helsingin yli­opis­ton Globaalin Hallinnan tut­ki­muk­sen huip­pu­yk­si­kön jär­jes­tä­mäs­sä semi­naa­ris­sa ‘Tutkijanura Kriisissä’. Seminaarin puhu­ja­jouk­ko oli kor­kea­ta­soi­nen: Tieteentekijöiden liiton toi­min­nan­joh­ta­ja Eeva Rantala, kan­san­edus­ta­ja Outi Alanko-Kahiluoto, sosi­aa­liant­ro­po­lo­gian pro­fes­so­ri Jukka Siikala, ope­tus­neu­vos Erja Heikkinen, Helsingin yli­opis­ton hen­ki­lös­tö­pääl­lik­kö Kira Ukkonen, Suomen akatemian johtava tie­de­asian­tun­ti­ja Risto Andberg, Björn ”Nalle” Wahlroos, Helsingin yli­opis­ton kansleri Kari Raivio, tutkija Pilvi Torsti. Tapahtumasta rapor­toi­tiin laajasti eri medioihin – olin itse esi­mer­kik­si puhumassa teemasta Opetusministeriön nykyisen kans­lia­pääl­li­kön Anita Lehikoisen kanssa seuraavan päivän YLE 1:sen Aamu TV:ssä. Teema nousi siis otsi­koi­hin, mutta tie­ten­kään mikään ei muuttunut posi­tii­vi­seen suuntaan.

Sittemmin omaa tai­val­ta­ni täyttivät väi­tös­kir­jan vii­meis­te­ly, väittely sekä perheen perus­ta­mi­nen. Oma akti­vis­mi­ni heräsi uudelleen vuonna 2013 työs­ken­nel­les­sä­ni Sosiaaliantropologian Max Planck -ins­ti­tuu­tin oikeus­ant­ro­po­lo­gian osaston senio­ri­tut­ki­ja­na. ins­ti­tuut­tien toiminnan joh­toa­ja­tuk­se­na on ns. Harnack-periaate, minkä mukaan osastojen joh­ta­jil­la on tut­ki­joi­den­sa suhteen liki rajaton valta niin hal­lin­nol­li­ses­ti kuin tut­ki­muk­sel­li­ses­ti. 

Periaatteen seu­rauk­set ovat rajuja eri­tyi­ses­ti huonon joh­ta­juu­den val­li­tes­sa: tut­ki­muk­sel­li­sen inno­va­tii­vi­suu­den tukah­dut­ta­mi­sen lisäksi ins­ti­tuu­tin tutkijat kärsivät räjäh­dys­mäi­sen laajasti muun muassa eri­lai­sis­ta vakavista ter­vey­son­gel­mis­ta; ins­ti­tuu­teis­sa on myös runsas hen­ki­lös­tö­vaih­tu­vuus. Irtisanouduin itse lopulta ins­ti­tuu­tis­ta siksi, että sisäl­löl­li­ses­ti kor­kea­ta­soi­sen tut­ki­muk­sen tekeminen oli tässä pääl­lik­kö­joh­toi­suu­des­sa yksin­ker­tai­ses­ti mah­do­ton­ta.

allegraOsin vas­ta­lausee­na tälle kaikelle perustin MPI-kollegani Julie Billaudin kanssa syksyllä 2013 sivuston alle​gra​la​bo​ra​to​ry​.net. Sivusto on mää­rit­tä­nyt itsensä luovaksi kokei­luk­si täyttää sitä kuollutta tilaa, joka tyy­pil­li­ses­ti vallitsee käynnissä olevien yhteis­kun­nal­lis­ten ja aka­tee­mis­ten kes­kus­te­lu­jen sekä perin­teis­ten aka­tee­mis­ten jul­kai­su­väy­lien välillä. Sivusto kasvoi nopeasti kenties maailman joh­ta­vak­si ant­ro­po­lo­gian alan blogiksi. Tällä hetkellä sivusto on jul­kais­sut liki 600 juttua yli 200 ammat­ti­tut­ki­jal­ta, ja sen luki­ja­mää­rä on ylittänyt 300 000.

Yliopistokriisi on alusta lähtien ollut yksi sivuston keskeisiä teemoja, jota olemme käsi­tel­leet niin eri­tyis­ten tee­ma­viik­ko­jen kuin yksit­täis­ten pos­taus­ten kautta. Viime hel­mi­kuus­sa lan­see­ra­sim­me sivuston uudelleen ja käsit­te­lim­me tuolloin yli­opis­to­krii­siä, uusien jul­kai­sua­lus­to­jen mah­dol­li­suuk­sia sekä jour­na­lis­min kriisin välistä suhdetta.

Samalla tämä kokemus motivoi halun tehdä kaikkeni, ettei koh­taa­ma­ni kaltaista hie­rark­kis­ta joh­ta­mis­mal­lia levitetä suo­ma­lai­siin yli­opis­toi­hin – vielä ei ole liian myöhäistä olla tekemättä varmoja virheitä. Viimeisen naulan arkkuun toi Helsingin yli­opis­ton 375-juh­la­vuo­den ympärille suun­ni­tel­tu näyttävä ima­gon­ko­ho­tus­kam­pan­ja, jossa kes­kei­ses­sä roolissa ovat olleet räväkkä visu­aa­li­nen ilme sekä tut­ki­joi­den välinen kilpailu. Näiden avulla yliopisto on pyrkinyt vies­ti­mään – kenties – haluaan uudistua ja olla aiempaa tii­viim­mäs­sä vuo­ro­pu­he­lus­sa laajemman yhteis­kun­nan kanssa. Kriittisesti ilmais­tu­na haluaan tuottaa entistä sel­keäm­min elin­kei­noe­lä­män int­res­se­jä hei­jas­te­le­vaa tut­ki­mus­ta.

Tutkijakunta on kuulunut yhä niukemmin tähän kaikkeen: juh­la­vuo­den kampanjat ovat puhuneet pr-ammat­ti­lais­ten kieltä, sen kiil­lo­tet­tu visu­aa­li­nen ilme on kumissut sisäl­löl­lis­tä tyhjyyttä ja Helsinki Challenge -kilpailu on koros­ta­nut tut­ki­muk­sen sidoksia elin­kei­noe­lä­män tar­pei­siin. Yhdistettynä aiemmin esi­tet­tyi­hin yli­opis­to­maa­il­man ongelmiin, eri­tyi­ses­ti tut­ki­joi­den aseman jatkuvaan hei­ken­ty­mi­seen, juh­la­vuo­den kampanja tuntui lähinnä kiusan­teol­ta – liki hen­ki­lö­koh­tai­sel­ta louk­kauk­sel­ta.

Juuri tämä sysäsi minut bar­ri­kaa­deil­le – ämpäri kädessä ja pampulat päässä. Mukana oli myös roimasti tur­hau­tu­maa: miten löytää tut­ki­joi­den kri­tii­kil­le aitoa yhteis­kun­nal­lis­ta vai­kut­ta­vuut­ta? Viimeisen vuo­si­kym­me­nen aikana kri­tiik­kiä on kir­joi­tet­tu hylly(kilo)metreittäin, mie­le­no­soi­tuk­sia ja kes­kus­te­lu­ti­lai­suuk­sia on jär­jes­tet­ty runsaasti, liitot jatkavat asial­lis­ta ja tiukkaa kom­men­toin­ti­aan, mutta uudis­tuk­set ovat edenneet ilman vai­ku­tus­ta. Tuntui kiis­tat­to­mal­ta, että tar­vit­sim­me jotain enemmän, ja itselleni tämä muodostui kri­tii­kik­si per­for­ma­tii­vi­suu­den sekä aktii­vi­sen, visu­aa­li­ses­ti runsaan sosi­aa­li­sen median kan­nan­ot­to­jen kautta.

Lopputulos on erään­lais­ta akti­vis­min historiaa, kai. Kaikki alkoi maa­lis­kuus­sa, kun perus­tim­me työryhmän kanssa Vallataan375-blo­gia­lus­tan ja Facebook-ryhmän. Vuoden aikana eri­tyi­ses­ti Facebook-ryhmä on saa­vut­ta­nut ehkä odot­ta­mat­to­man­kin seurannan. Yliopistomaailman vah­ti­koi­ril­le on selkeä tilaus ja tarve.

Kuva: Vallataan 375!

Kuva: Vallataan 375!

Vuoteen on myös mahtunut lukuisa määrä erilaisia tapah­tu­mia. Näistä ensim­mäi­nen oli viral­li­seen 375-juh­la­vuo­den ava­jais­päi­vään 26.3 ajoitettu Vapaa Yliopisto liikaa luke­neil­le – työelämän tar­pei­siin vas­taa­ma­ton tapahtuma HYn 375-vuo­tis­juh­lan kunniaksi, jossa pää­or­ga­ni­saat­to­rei­na toimivat myös Janne Saarikivi ja Taina Riikonen. Tapahtuma sai sekä laajaa näky­vyyt­tä – että kuu­le­mam­me mukaan herätti yli­opis­ton joh­to­por­taas­sa ja yhteis­kun­ta­suh­teis­sa toivottua närää.

Jälkikäteen arvioi­tu­na tuntuu usko­mat­to­mal­ta, miten laajaksi tut­ki­joi­den protesti on tähän mennessä kasvanut. Pelkkä aktii­vis­ten Facebook-ryhmien määrä puhuu omaa kieltään: Yliopistotyöläinen Helsinki Vapaa yliopistoAngry Students ja Yliopistovaltaus, sittemmin Koulutuslakko-nimen saanut ryhmä. Tätä taustaa vasten aja­tel­tu­na on jopa vaikea uskoa, että nämä vuoden alussa kuvaa­mam­me pro­tes­ti­pa­ro­diat todel­la­kin hei­jas­te­li­vat vuoden alun pro­tes­tien laimeutta. Protesti on myös saanut yhä ene­ne­väs­ti humo­ris­ti­sia piirteitä, mistä yhtenä osoi­tuk­se­na on tämä todel­li­sek­si viraa­lik­si muuttunut Yliopistojen ja tut­ki­musa­lan hen­ki­lös­tö­lii­ton tuottama video Pelkoa ja inhoa yli­opis­tos­sa.

Samalla protestit ovat kär­jis­ty­neet, mistä kiis­tat­to­mim­pi­na osoi­tuk­si­na ovat olleet Porthanian ja Päärakennuksen valtaus Helsingin yli­opis­tol­la sekä yli­opis­to­val­tauk­set Turussa ja Tampereella. Kukapa voisi myöskään unohtaa Helsingin yli­opis­ton maha­las­kuk­si muut­tu­nut­ta viral­lis­ta juh­la­vuo­den lopetusta, kun sadat kiuk­kui­set yli­opis­to­lai­set buuasivat Alexander Stubbin äänet­tö­mäk­si. Jo pel­käs­tään näiden tapah­tu­mien vuoksi 2015 jää aika­kir­joi­hin his­to­rial­li­se­na yli­opis­toak­ti­vis­min vuotena.

Samalla on todettava – syvän huo­kauk­sen kera – etteivät asiat ole paran­tu­neet, päin­vas­toin. Tuntuu usko­mat­to­mal­ta ajatella, että koko tämä vuosi on oikeas­taan käyty taistoa, jota alku­vuo­des­ta emme vielä osanneet ennakoida. Vaikka yli­opis­to­jen tila oli jat­ku­vas­ti kur­jis­tu­nut, vasta kevään edus­kun­ta­vaa­lien tulos kärjisti tilanteen äärim­mil­leen hal­li­tuk­sen ottaessa kou­lu­tuk­sen ja yli­opis­tot maa­li­tau­luk­seen. Tuskin koskaan tätä ennen – tai tämän jälkeen – on nähty poliit­ti­sil­ta päät­tä­jil­tä yhtä tau­koa­ma­ton­ta louk­kauk­sien litaniaa kuin mitä nyky­hal­li­tus on jakanut. Surullista myös on, että huo­li­mat­ta kaikesta yhtei­ses­tä vas­ta­rin­nas­ta – sekä val­ta­kun­nal­li­sen median täysin poik­keuk­sel­li­ses­ta aktii­vi­suu­des­ta – yli­opis­to­leik­kauk­sis­ta ei ole tingitty vähääkään. Näin siitäkin huo­li­mat­ta, että leik­kauk­sil­le kiistatta olisi lukuisia vaih­toeh­to­ja. Täten leik­kauk­set viestivät yksi­se­lit­tei­ses­ti paljon laa­jem­mas­ta tut­ki­mus­vas­tai­suu­des­ta kuten luke­mat­to­mat kom­men­taat­to­rit ovatkin jo osoit­ta­neet.

Tästä kaikesta johtuen tämä vuosi päättyy sittenkin osin ala­vi­rei­sis­sä tun­nel­mis­sa. Olemme taistossa pahasti ala­kyn­nes­sä, ja meillä on pitkä matka edes takaisin leik­kauk­sia edel­tä­nee­seen nol­la­ti­laan – saati yli­opis­to­lain uudis­tus­ta edel­tä­nee­seen tilaan. On selvää, että kaikki tämä yhdessä vaikuttaa vain ja ainoas­taan nega­tii­vi­ses­ti yli­opis­to­jen jo ennestään kuor­mit­tu­nee­seen tilaan. Voin sanoa itse suoraan: en ole kiin­nos­tu­nut toimimaan tässä tilan­tees­sa itse yli­opis­ton sisällä, ainakaan Suomessa. Yhä kasvavan tut­ki­ja­jou­kon tavoin.

Ensimmäinen Vapaa yliopisto liikaa lukeville. Kuva: Vallataan 375!

Ensimmäinen Vapaa yliopisto liikaa lukeville. Kuva: Vallataan 375!

Sen sijaan olen entistä moti­voi­tu­neem­pi toimimaan yli­opis­to­maa­il­man rak­ki­koi­ra­na – ja tässä kohtaa insi­ti­tuu­tion ulko­puo­lel­la pysyt­te­le­mi­nen on myös hel­pot­ta­va vaih­toeh­to. Kaikesta tästä opimme, että vai­kut­ta­mi­nen on vaikeaa, mutta samalla syytä opti­mis­miin­kin on. Jo mainittu val­ta­me­dian akti­voi­tu­mi­nen on tästä kiistaton osoitus. Samoin kuin laajasti akti­voi­tu­nut tut­ki­joi­den kes­ki­näi­nen soli­daa­ri­suus. Koskaan aikai­sem­min ainakaan omana aikanani eivät ’oikea­mie­li­set’ ole olleet rin­nak­kain näin laajasti, ottaen samalla kantaa äänek­kääs­ti.

Uskon, että pienellä viiveellä tämän akti­vis­min seu­rauk­sia nähdään myös poliit­ti­sel­la kentällä sekä yli­opis­ton reh­to­raa­tis­sa. On vaikea ajatella, että seu­raa­vien yli­opis­to­vaa­lien sal­lit­tai­siin sujahtaa puo­li­va­hin­gos­sa ja hil­jai­suu­des­sa ohi.

Samaa posi­tii­vis­ta viestiä tuo myös AntroBlogi, joka on tämän syksyn aikana saanut suo­ras­taan räjäh­dys­mäi­sen alun. AntroBlogi osoittaa, kuinka vireänä kipinä riip­pu­mat­to­man tut­ki­muk­sen tekoon jatkuu huo­li­mat­ta synkistä ajoista. Toimituspäälliköt Suvi Jaakkola ja Ninnu Koskenalho osoit­ta­vat omalla toi­min­nal­laan, miten voimme saada kes­kus­te­lua tut­ki­muk­ses­ta kaiken kansan pariin – myös niukoilla (tai ole­mat­to­mil­la) resurs­seil­la. Tietenkin myös meille seuraava iso askel tulee olemaan resurs­sien löy­tä­mi­nen, jotta toi­mi­tus­työ voi muuttua ammat­ti­mai­sek­si. Tämä ei tule nyky­ti­las­sa olemaan helppoa. Kuitenkin laaja yhteinen tut­ki­joi­den rintama luo uskoa siihen, että tämä on mah­dol­lis­ta. Tutkimuksellista paloa ei voi sammuttaa kuris­tuk­sen­omai­sel­la hal­lin­nol­la tai rahoi­tus­leik­kauk­sil­la – eikä halua jakaa tietoa laa­jem­mal­le yhteis­kun­nal­le.

Kaiken tämän valossa onkin mitä suurin ilo päättää tämä akti­vis­min vuosi juh­la­kut­suun: toivotan läm­pi­mäs­ti kaikki ter­ve­tul­leek­si Vielä yhteen Helsingin yli­opis­ton 375-vuo­tis­tai­pa­leen juh­la­se­mi­naa­riin yli­opis­ton Pieneen juh­la­sa­liin tänään, 18.12. Ohjelma on hieno – ja sen ytimessä on se tärkein: tiede, tutkimus ja sivistys. Kauan eläköön!


Kirjoittaja

Miia Halme-Tuomisaari on sosiaali- ja kulttuuriantropologian dosentti Jyväskylän yliopistossa ja kansainvälisen oikeuden dosentti Turun yliopistossa. Hän on parhaillaan yliopistotutkijana Helsingin yliopiston tutkijakollegiumissa, jossa hän kirjoittaa kirjaa YK:n ihmisoikeusvalvonnasta. Lisäksi hän on toinen antropologiaan keskittyneen kansainvälisen Allegra Lab -verkkojulkaisun perustajista sekä Euroopan antropologisen seuran EASAn hallituksen jäsen.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Kommentit

  • RIP – Helsingin (sivistys)yliopisto! | Miia Halme-Tuomisaari 28.1.2016 klo 18:02

    […] sitten vedin pampulat päähän ja lähdin bar­ri­kaa­deil­le pro­tes­toi­maan, koska asiat olivat sikäli kamalalla tolalla. En olisi koskaan osannut arvata, miten paljon […]

    Vastaa

Lue myös nämä:

Maailmassa lennetään lukematon määrä työn takia. Erilaisten virtuaalisten kokoussovellusten ja videopuhelujen yleistyminen ei ole vähentänyt matkustamisen tarvetta. Kansainvälistyminen ja työelämän nopeatempoisuus ovat kasvattaneet työperusteista lentomatkustamista. Tutkijat muodostavat yhden kokouksesta toiseen matkustavista ammattikunnista.

Tekstit ja kirjoittaminen ovat olennainen osa niin antropologien kuin monien muidenkin työtä. Vaikka tekstit usein saattavat näyttäytyä yksittäisen ihmisen tuottamina erillisinä kokonaisuuksina, niitä kannattaisi lähestyä yhteistyön kohteina ja prosesseina. Siinä missä antropologit yleensä korostavat toiminnan sosiaalisia ja kulttuurisia taustoja ja tekstien moniäänisyyttä, olemme kenties kuitenkin itsekin tottuneet ajattelemaan kirjoittamista yksilösuorituksena.