Black metal on musiikkityyli, jolla on ollut 1990-luvulta alkaen kansallissosialistinen siipensä. Se on yhdistetty myös ajankohtaiseen äärioikeistolaiseen liikehdintään. Kulttuuri-ilmiönä se on kuitenkin tätä vanhempi ja monitulkintaisempi.
Black metal on metallimusiikin alagenre, joka sai alkunsa 1980-luvulla osana metallimusiikin yleistä kehitystä kohti entistä äärimmäisempiä ja provosoivampia ilmaisumuotoja. Aluksi black metalissa käsiteltiin satanismin ja okkultismin kaltaisia teemoja.
Erityisesti 1990-luvun alun Norjassa henkilökohtaisesta satanistisesta vakaumuksesta tuli suorastaan musiikkikulttuurissa toimimisen ehto. Todistaakseen vakaumuksensa aitouden jotkut muusikot syyllistyivät jopa henkirikoksiin ja kirkkojen tuhopolttoihin. Väkivalta huipentui Mayhem-yhtyeen kitaristin Øystein ”Euronymous” Aarsethin murhaan, jonka tekijäksi paljastui kilpailevan yhtyeen Burzumin Varg Vikernes. Seurauksena oli valtava mediapaniikki, joka samalla vahvisti musiikkityylin asemaa kaikkien aikojen äärimmäisimpänä nuorison alakulttuurina.1990-luvun puolivälissä satanismin rinnalle nousivat skandinaavisen muinaisuskon teemat. Niiden lisäksi osa bändeistä kiinnostui natsiaatteista. Olihan satanismin sokkiarvo alkanut jo hiipua. Syntyi kansallissosialistinen black metal, NSBM. Genren merkittäviä yhtyeitä olivat muun muassa edellä mainittu norjalainen Burzum, saksalainen Absurd, puolalainen Graveland ja kreikkalainen Der Stürmer.
Tämän kirjoituksen aihe, kansallissosialistinen black metal, on vain pieni osa kansanperinnettä ja kansallisuusaatteita hyödyntävästä metallimusiikista. Se on kuitenkin olemassa oleva alakulttuuri, joka on viimeisen vuoden aikana noussut valtamediankin kiinnostuksen kohteeksi Suomessa.
Viime itsenäisyyspäivänä äärioikeistolaisten ryhmien järjestämässä 612-tapahtumassa soitti Stormheit, joka ei varsinaisesti ole NSBM-bändi mutta yhdistetään usein genreen. Laajempi mediakohu nousi kuitenkin noiseyhtye Deathkeyn heinäkuun keikasta, jonka lämmittelijöinä esiintyivät suomalainen black metal -bändi Goatmoon ja white power -bändi Vapaudenristi. NSBM:nä mainostettuun keikkaan kiinnitti ensiksi huomionsa antifasistinen Varisverkosto, jonka sivuilta uutinen levisi Huvfudstadsbladetiin ja Helsingin Sanomien Nyt-liitteeseen. Julkisen paheksunnan vuoksi keikka peruttiin mutta järjestettiin myöhemmin toisessa paikassa – koomista kyllä maahanmuuttajayrittäjän omistamassa pizzeriassa. Samassa hässäkässä peruttiin tietojeni mukaan ainakin yhden sellaisenkin black metal -yhtyeen keikka, jolla ei varsinaisesti ole mitään tekemistä NS-genren kanssa.
Mediassa esitettiin huoli, että kansallissosialististen bändien keikkoja käytettäisiin kuulijoiden värväämiseen äärioikeistolaisten järjestöjen toimintaan.
Suomessa lähin vertailukohta natsimetallille on ollut äärioikeistolainen skinhead-kulttuuri, jonka käyttämän symboliikan esimerkiksi sosiologi Vesa Puuronen tulkitsee kuvastavan suoraan alakulttuurin jäsenten maailmankuvaa, ”toisten ihmisten elämän halveksimista, keskitysleirien kaasukammioita ja krematorioiden piipuista nousevaa savua” sekä henkilökohtaista valmiutta turvautua mihin hyvänsä keinoihin näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.
Voidaanko black metal -kulttuurin kansallissosialistista siipeä tulkita samoin? Joissakin tapauksissa voi. Minunkin haastatteluaineistooni mahtuu pari henkilöä, jotka kokevat kansallissosialismin omaksi aatteekseen.
Ruotsalainen black metal-yhtye Watain. Kuva: Wikimedia Commons, CC BY-SA 3.0
Kokonaisuutena asia on kuitenkin paljon monimutkaisempi. Vaikka alakulttuurissa on myös vakaumuksellisia natseja, useimmat NSBM-musiikin ystävät kuuntelevat levyjä tai käyvät keikoilla aivan muista syistä. Heitä hämmentävät sekä median reaktiot että natsiskinien selkääntaputtelut keikoilla. Vakaumuksellisten natsien hermoille käy puolestaan keikkayleisön päihtynyt sekoilu ja natsitervehdysten teko milloin milläkin kädellä. Haastattelemani black metal -muusikko huvittuikin ajatuksesta, että tätä humalaista laumaa yritettäisiin värvätä poliitiseen toimintaan.
Toisaalta haastatteluaineistoon mahtuu sellainenkin nuori mies, joka kertoi kiinnostuneensa maahanmuuttopolitiikasta nimenomaan black metalin vuoksi. Kolmas taas korosti, että mielipiteet ovat olleet ”aina” mitä ovat – musiikkimausta riippumatta.
Natsiskinien musiikkia parempi vertailukohta kansallissosialistiselle black metalille lienee neofolk, joka yhdistelee kansanmusiikkivaikutteita elektroniseen musiikkiin ja black metalin tavoin flirttailee kansallissosialistisen symboliikan kanssa. Myös neofolkin tutkijat ovat käyneet keskustelua siitä, kuvastaako symboliikka musiikkikulttuurissa toimivien ihmisten arvoja vai onko kyse etupäässä esteettisistä valinnoista, joilla haetaan vaihtelua arkielämän tylsyyteen. Neofolkissakin jotkut muusikot kuitenkin osallistuvat aktiivisesti myös keskusteluun kansallisesta identiteetistä.
Kuva: Wikimedia Commons, CC BY-SA 3.0 (muokattu)
Monet NSBM-keikoilla käyvät musiikinystävät pitävät niitä eräänlaisina karnevalistisina juhlina. Keskiajan karnevaaleja tutkineen Mihail Bahtinin mukaan karnevaalissa yhteiskunnan vallitsevat arvot kumotaan hetkellisesti päälaelleen, mutta karnevaalin jälkeen ne palaavat voimaan entistäkin vahvempina. Sille osalle keikkayleisöä, joka ei voisi kuvitellakaan kannattavansa kansallissosialistisia aatteita arjessaan, NSBM-keikka on tilaisuus ilakoida tabujen kustannuksella. Keikan jälkeen voidaan sujuvasti palata esimerkiksi vihreiden tai vasemmiston äänestäjäksi, kuten eräät haastattelemani henkilöt.
Karnevalistinen tulkinta toimii ainoastaan sellaisessa kontekstissa, missä natsiaatteiden tiedetään poikkeavan täydellisesti yhteiskunnan valtavirran arvoista. Kuten mediatutkija Eva Kingsepp on väitöskirjassaan todennut, populaarikulttuurissa natseista on tehty pahimman kuviteltavissa olevan pahan symboli. Natsit sekä inhottavat että kiehtovat.
Black metal, kuten rockmusiikki yleisimminkin, on aina pyrkinyt rikkomaan rajoja. Mikäpä sopisi paremmin ihmisten järkyttämiseen ja pahennuksen herättämiseen kuin natsiaatteen julistaminen?
NSBM ei kuitenkaan ole pelkkää kapinaa. Mainiossa kirjassaan Fasismin lumous emeritusprofessori Tarmo Kunnas pohti, mikä sai 1930-luvun eurooppalaisen älymystön innostumaan fasismin eri muodoista. Yhteiskunnallisten olosuhteiden lisäksi hän päätyi muun muassa huoleen maailmasta, jonka koettiin menettävän taianomaisuutensa modernisaation pyörteissä. Sama selitys pätee mielestäni nykyiseen black metaliin. Se on eräänlainen vastarintaliike nykyaikaa vastaan. Se suosii mystisiä kokemuksia, pyrkii irtautumaan tasapaksusta arjesta ja palauttamaan elämään korkeammat merkitykset.
Kansallissosialistinen black metal ei ole täysin irrallaan muusta äärioikeistolaisesta liikehdinnästä yhteiskunnassa. Ilmiönä se on kuitenkin syntynyt kauan ennen esimerkiksi tämän syksyn maahanmuuttajavastaista liikehdintää, johon osallistuneista suurin osa ei luultavasti ole edes kuullut tästä musiikkityylistä. Sen juuret ovat kauempana historiassa, jopa romantiikan ajassa, joka myös kaipasi ihmiselämän korkeampia merkityksiä nopeasti muuttuvassa maailmassa.
On kuitenkin tärkeä huomata, että black metal on sisäisestikin erittäin ristiriitainen kulttuuri-ilmiö. Vakaumukselliset natsit ovat vähemmistö. Huomattavasti suurempi osa alakulttuurin jäsenistä vähintäänkin hiljaisesti hyväksyy heidän ajatuksensa, vaikkei itse olekaan sama mieltä. Monet pyrkivät kokonaan kieltämään kansallissosialistisen black metalin olemassaolon. Jotkut alakulttuurin jäsenet kuitenkin myös aktiivisesti vastustavat natsiaatteita. Ulkopuolisen tarkkailijan pitäisikin olla hyvin varovainen tulkinnoissaan, jos hän haluaa tavoittaa edes jotain kulttuurissa toimivien ihmisten omista ajatuksista ja kokemuksista.
Kuva: Aila Mustamo
Toimitus
- Artikkelikuva: Timo Hanhirova
- Podcast-lukija: Veikko Lindholm
Lukemista
Bahtin M (1995) François Rabelais – keskiajan ja renessanssin nauru. Alkuteos Tvoršestvo Fransua Rable i narodjana kultura srednevekovja i renessansa. Suom. Laine T & Nieminen P. Helsinki, Taifuuni.
Dornbusch C & Killguss H (2005) Unheilige Allianzen. Black Metal zwischen Satanismus, Heidentum und Neonazismus. Hamburg und Münster, Unrast-Verlag.
Kingsepp E (2008) Nazityskland i populärkulturen. Minne, myt, medier. Stockholm, Stockholms universitet.
Kunnas T (2013) Fasismin lumous. Eurooppalainen älymystö Mussolinin ja Hitlerin politiikan tukijana. Jyväskylä, Atena.
Olson B H (2013) Voice of our blood. National Socialist discourses in black metal. Teoksessa Hjelm T, Kahn-Harris K & LeVine M (toim.) Heavy Metal. Controversies and countercultures. Sheffield/Bristol, Equinox: 136–151.
Puuronen V (2001) (toim.) Valkoisen vallan lähettiläät. Rasismin arki ja arjen rasismi. Tampere, Vastapaino.
Tamminen T (2004) Pahan viehätys. Natsismin ja terrorin lähteillä. Helsinki, Otava.
Turner-Graham E (2010) ”Keep Feeling Fasci/nation”: Neofolk and the Search for Europe. Teoksessa Buttsworth S & Abbenhuis M (toim.) Monsters in the Mirror. Representations of Nazism in Post-war Popular Culture. Santa Barbara / Denver / Oxford, Praeger: 201–226.
22.7.2015, Nazistisk konsert arrangeras i Helsingfors, HBL
22.7.2015, Äärioikeistolaisten bändien keikasta nousi somekohu – hevibaarin omistaja kommentoi, NYT.fi
23.7.2015, Yritettiinkö Helsingissä värvätä natseja? Peruttu keikka hämmentää, Uusi Suomi
