Metallimusiikki ja natsit – politiikkaa, karnevaalia ja elämän merkityksen etsintää

Teksti: Aila Mustamo, FM, tutkija, artik­ke­li­ku­va: Timo Hanhirova, podcast-lukija: Veikko Lindholm

Black metal on musiik­ki­tyy­li, jolla on ollut 1990-luvulta alkaen kan­sal­lis­so­sia­lis­ti­nen siipensä. Se on yhdis­tet­ty myös ajan­koh­tai­seen äärioi­keis­to­lai­seen lii­keh­din­tään. Kulttuuri-ilmiönä se on kuitenkin tätä vanhempi ja moni­tul­kin­tai­sem­pi.

Black metal on metal­li­musii­kin alagenre, joka sai alkunsa 1980-luvulla osana metal­li­musii­kin yleistä kehitystä kohti entistä äärim­mäi­sem­piä ja pro­vo­soi­vam­pia ilmai­su­muo­to­ja. Aluksi black metalissa käsi­tel­tiin sata­nis­min ja okkul­tis­min kaltaisia teemoja.

Erityisesti 1990-luvun alun Norjassa hen­ki­lö­koh­tai­ses­ta sata­nis­ti­ses­ta vakau­muk­ses­ta tuli suo­ras­taan musiik­ki­kult­tuu­ris­sa toi­mi­mi­sen ehto. Todistaakseen vakau­muk­sen­sa aitouden jotkut muusikot syyl­lis­tyi­vät jopa hen­ki­ri­kok­siin ja kirkkojen tuho­polt­toi­hin. Väkivalta huipentui Mayhem-yhtyeen kita­ris­tin Øystein ”Euronymous” Aarsethin murhaan, jonka tekijäksi paljastui kil­pai­le­van yhtyeen Burzumin Varg Vikernes. Seurauksena oli valtava media­pa­niik­ki, joka samalla vahvisti musiik­ki­tyy­lin asemaa kaikkien aikojen äärim­mäi­sim­pä­nä nuorison ala­kult­tuu­ri­na.

Watain

Ruotsalainen black metal-yhtye Watain. Kuva: Wikimedia CommonsCC BY-SA 3.0

1990-luvun puo­li­vä­lis­sä sata­nis­min rinnalle nousivat skan­di­naa­vi­sen mui­nai­sus­kon teemat. Niiden lisäksi osa bändeistä kiin­nos­tui nat­si­aat­teis­ta. Olihan sata­nis­min sokkiarvo alkanut jo hiipua. Syntyi kan­sal­lis­so­sia­lis­ti­nen black metal, NSBM. Genren mer­kit­tä­viä yhtyeitä olivat muun muassa edellä mainittu nor­ja­lai­nen Burzum, sak­sa­lai­nen Absurd, puo­la­lai­nen Graveland ja kreik­ka­lai­nen Der Stürmer.

Tämän kir­joi­tuk­sen aihe, kan­sal­lis­so­sia­lis­ti­nen black metal, on vain pieni osa kan­san­pe­rin­net­tä ja kan­sal­li­suusaat­tei­ta hyö­dyn­tä­väs­tä metal­li­musii­kis­ta. Se on kuitenkin olemassa oleva ala­kult­tuu­ri, joka on viimeisen vuoden aikana noussut val­ta­me­dian­kin kiin­nos­tuk­sen kohteeksi Suomessa.

Viime itse­näi­syys­päi­vä­nä äärioi­keis­to­lais­ten ryhmien jär­jes­tä­mäs­sä 612-tapah­tu­mas­sa soitti Stormheit, joka ei var­si­nai­ses­ti ole NSBM-bändi mutta yhdis­te­tään usein genreen. Laajempi mediakohu nousi kuitenkin noi­seyh­tye Deathkeyn heinäkuun keikasta, jonka läm­mit­te­li­jöi­nä esiin­tyi­vät suo­ma­lai­nen black metal ‑bändi Goatmoon ja white power ‑bändi Vapaudenristi. NSBM:nä mai­nos­tet­tuun keikkaan kiinnitti ensiksi huomionsa anti­fa­sis­ti­nen Varisverkosto, jonka sivuilta uutinen levisi Huvfudstadsbladetiin ja Helsingin Sanomien Nyt-liit­tee­seen. Julkisen pahek­sun­nan vuoksi keikka peruttiin mutta jär­jes­tet­tiin myöhemmin toisessa paikassa – koomista kyllä maa­han­muut­ta­jay­rit­tä­jän omis­ta­mas­sa pizze­rias­sa. Samassa häs­sä­käs­sä peruttiin tietojeni mukaan ainakin yhden sel­lai­sen­kin black metal ‑yhtyeen keikka, jolla ei var­si­nai­ses­ti ole mitään tekemistä NS-genren kanssa.

Mediassa esi­tet­tiin huoli, että kan­sal­lis­so­sia­lis­tis­ten bändien keikkoja käy­tet­täi­siin kuu­li­joi­den vär­vää­mi­seen äärioi­keis­to­lais­ten jär­jes­tö­jen toi­min­taan.

Suomessa lähin ver­tai­lu­koh­ta nat­si­me­tal­lil­le on ollut äärioi­keis­to­lai­nen skinhead-kulttuuri, jonka käyttämän sym­bo­lii­kan esi­mer­kik­si sosiologi Vesa Puuronen tulkitsee kuvas­ta­van suoraan ala­kult­tuu­rin jäsenten maa­il­man­ku­vaa, ”toisten ihmisten elämän hal­vek­si­mis­ta, kes­ki­tys­lei­rien kaa­su­kam­mioi­ta ja kre­ma­to­rioi­den piipuista nousevaa savua” sekä hen­ki­lö­koh­tais­ta valmiutta turvautua mihin hyvänsä keinoihin näiden tavoit­tei­den saa­vut­ta­mi­sek­si.

Voidaanko black metal ‑kult­tuu­rin kan­sal­lis­so­sia­lis­tis­ta siipeä tulkita samoin? Joissakin tapauk­sis­sa voi. Minunkin haas­tat­te­luai­neis­too­ni mahtuu pari henkilöä, jotka kokevat kan­sal­lis­so­sia­lis­min omaksi aat­teek­seen.

Kokonaisuutena asia on kuitenkin paljon moni­mut­kai­sem­pi. Vaikka ala­kult­tuu­ris­sa on myös vakau­muk­sel­li­sia natseja, useimmat NSBM-musiikin ystävät kuun­te­le­vat levyjä tai käyvät keikoilla aivan muista syistä. Heitä häm­men­tä­vät sekä median reaktiot että nat­sis­ki­nien sel­kään­ta­put­te­lut keikoilla. Vakaumuksellisten natsien hermoille käy puo­les­taan keik­kay­lei­sön päihtynyt sekoilu ja nat­si­ter­veh­dys­ten teko milloin milläkin kädellä. Haastattelemani black metal ‑muusikko huvit­tui­kin aja­tuk­ses­ta, että tätä huma­lais­ta laumaa yri­tet­täi­siin värvätä polii­ti­seen toi­min­taan.

Toisaalta haas­tat­te­luai­neis­toon mahtuu sel­lai­nen­kin nuori mies, joka kertoi kiin­nos­tu­neen­sa maa­han­muut­to­po­li­tii­kas­ta nime­no­maan black metalin vuoksi. Kolmas taas korosti, että mie­li­pi­teet ovat olleet ”aina” mitä ovat – musiik­ki­maus­ta riip­pu­mat­ta.

Natsiskinien musiikkia parempi ver­tai­lu­koh­ta kan­sal­lis­so­sia­lis­ti­sel­le black metalille lienee neofolk, joka yhdis­te­lee kan­san­musiik­ki­vai­kut­tei­ta elekt­ro­ni­seen musiik­kiin ja black metalin tavoin flirt­tai­lee kan­sal­lis­so­sia­lis­ti­sen sym­bo­lii­kan kanssa. Myös neofolkin tutkijat ovat käyneet kes­kus­te­lua siitä, kuvas­taa­ko sym­bo­liik­ka musiik­ki­kult­tuu­ris­sa toimivien ihmisten arvoja vai onko kyse etupäässä esteet­ti­sis­tä valin­nois­ta, joilla haetaan vaihtelua arkie­lä­män tyl­syy­teen. Neofolkissakin jotkut muusikot kuitenkin osal­lis­tu­vat aktii­vi­ses­ti myös kes­kus­te­luun kan­sal­li­ses­ta iden­ti­tee­tis­tä.

Monet NSBM-keikoilla käyvät musii­ki­nys­tä­vät pitävät niitä erään­lai­si­na kar­ne­va­lis­ti­si­na juhlina. Keskiajan kar­ne­vaa­le­ja tutkineen Mihail Bahtinin mukaan kar­ne­vaa­lis­sa yhteis­kun­nan val­lit­se­vat arvot kumotaan het­kel­li­ses­ti pää­lael­leen, mutta kar­ne­vaa­lin jälkeen ne palaavat voimaan entis­tä­kin vah­vem­pi­na. Sille osalle keik­kay­lei­söä, joka ei voisi kuvi­tel­la­kaan kan­nat­ta­van­sa kan­sal­lis­so­sia­lis­ti­sia aatteita arjessaan, NSBM-keikka on tilaisuus ilakoida tabujen kus­tan­nuk­sel­la. Keikan jälkeen voidaan sujuvasti palata esi­mer­kik­si vihreiden tai vasem­mis­ton äänes­tä­jäk­si, kuten eräät haas­tat­te­le­ma­ni henkilöt.

Karnevalistinen tulkinta toimii ainoas­taan sel­lai­ses­sa kon­teks­tis­sa, missä nat­si­aat­tei­den tiedetään poik­kea­van täy­del­li­ses­ti yhteis­kun­nan val­ta­vir­ran arvoista. Kuten media­tut­ki­ja Eva Kingsepp on väi­tös­kir­jas­saan todennut, popu­laa­ri­kult­tuu­ris­sa natseista on tehty pahimman kuvi­tel­ta­vis­sa olevan pahan symboli. Natsit sekä inhot­ta­vat että kiehtovat.

Black metal, kuten rock­musiik­ki ylei­sim­min­kin, on aina pyrkinyt rikkomaan rajoja. Mikäpä sopisi paremmin ihmisten jär­kyt­tä­mi­seen ja pahen­nuk­sen herät­tä­mi­seen kuin nat­si­aat­teen julis­ta­mi­nen?

NSBM ei kui­ten­kaan ole pelkkää kapinaa. Mainiossa kir­jas­saan Fasismin lumous eme­ri­tus­pro­fes­so­ri Tarmo Kunnas pohti, mikä sai 1930-luvun euroop­pa­lai­sen älymystön innos­tu­maan fasismin eri muodoista. Yhteiskunnallisten olo­suh­tei­den lisäksi hän päätyi muun muassa huoleen maa­il­mas­ta, jonka koettiin menet­tä­vän tai­an­omai­suu­ten­sa moder­ni­saa­tion pyör­teis­sä. Sama selitys pätee mie­les­tä­ni nykyiseen black metaliin. Se on erään­lai­nen vas­ta­rin­ta­lii­ke nykyaikaa vastaan. Se suosii mystisiä koke­muk­sia, pyrkii irtau­tu­maan tasa­pak­sus­ta arjesta ja palaut­ta­maan elämään kor­keam­mat mer­ki­tyk­set.

Bar2

Kuva: Aila Mustamo

Kansallissosialistinen black metal ei ole täysin irrallaan muusta äärioi­keis­to­lai­ses­ta lii­keh­din­näs­tä yhteis­kun­nas­sa. Ilmiönä se on kuitenkin syntynyt kauan ennen esi­mer­kik­si tämän syksyn maa­han­muut­ta­ja­vas­tais­ta lii­keh­din­tää, johon osal­lis­tu­neis­ta suurin osa ei luul­ta­vas­ti ole edes kuullut tästä musiik­ki­tyy­lis­tä. Sen juuret ovat kauempana his­to­rias­sa, jopa roman­tii­kan ajassa, joka myös kaipasi ihmi­se­lä­män kor­keam­pia mer­ki­tyk­siä nopeasti muut­tu­vas­sa maa­il­mas­sa.

On kuitenkin tärkeä huomata, että black metal on sisäi­ses­ti­kin erittäin ris­ti­rii­tai­nen kulttuuri-ilmiö. Vakaumukselliset natsit ovat vähem­mis­tö. Huomattavasti suurempi osa ala­kult­tuu­rin jäsenistä vähin­tään­kin hil­jai­ses­ti hyväksyy heidän aja­tuk­sen­sa, vaikkei itse olekaan sama mieltä. Monet pyrkivät kokonaan kiel­tä­mään kan­sal­lis­so­sia­lis­ti­sen black metalin ole­mas­sao­lon. Jotkut ala­kult­tuu­rin jäsenet kuitenkin myös aktii­vi­ses­ti vas­tus­ta­vat nat­si­aat­tei­ta. Ulkopuolisen tark­kai­li­jan pitäi­si­kin olla hyvin varo­vai­nen tul­kin­nois­saan, jos hän haluaa tavoittaa edes jotain kult­tuu­ris­sa toimivien ihmisten omista aja­tuk­sis­ta ja koke­muk­sis­ta.


Lukemista:

Bahtin M (1995) François Rabelais – keskiajan ja renes­sans­sin nauru. Alkuteos Tvoršestvo Fransua Rable i narodjana kultura sred­ne­ve­kov­ja i renes­san­sa. Suom. Laine T & Nieminen P. Helsinki, Taifuuni.

Dornbusch C & Killguss H (2005) Unheilige Allianzen. Black Metal zwischen Satanismus, Heidentum und Neonazismus. Hamburg und Münster, Unrast-Verlag.

Kingsepp E (2008) Nazityskland i popu­lär­kul­tu­ren. Minne, myt, medier. Stockholm, Stockholms uni­ver­si­tet.

Kunnas T (2013) Fasismin lumous. Eurooppalainen älymystö Mussolinin ja Hitlerin poli­tii­kan tukijana. Jyväskylä, Atena.

Olson B H (2013) Voice of our blood. National Socialist discour­ses in black metal. Teoksessa Hjelm T, Kahn-Harris K & LeVine M (toim.) Heavy Metal. Controversies and coun­tercul­tu­res. Sheffield/​Bristol, Equinox: 136 – 151.

Puuronen V (2001) (toim.) Valkoisen vallan lähet­ti­läät. Rasismin arki ja arjen rasismi. Tampere, Vastapaino.

Tamminen T (2004) Pahan viehätys. Natsismin ja terrorin lähteillä. Helsinki, Otava.

Turner-Graham E (2010) ”Keep Feeling Fasci/​nation”: Neofolk and the Search for Europe. Teoksessa Buttsworth S & Abbenhuis M (toim.) Monsters in the Mirror. Representations of Nazism in Post-war Popular Culture. Santa Barbara /​Denver /​Oxford, Praeger: 201 – 226.

22.7.2015, Nazistisk konsert arran­ge­ras i Helsingfors, HBL

22.7.2015, Äärioikeistolaisten bändien keikasta nousi somekohu – hevi­baa­rin omistaja kommentoi, NYT​.fi

23.7.2015, Yritettiinkö Helsingissä värvätä natseja? Peruttu keikka hämmentää, Uusi Suomi

Kirjoittaja

Aila Mustamo on kulttuuriantropologian tutkijatohtori Oulun yliopistossa. Hän tutkii isänmaallisten laulujen merkityksiä nykykulttuurissa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Unkarin äärioikeistolainen Fidesz-hallinto koki sunnuntaiyönä vakavimman kolauksen vuosikymmeneen. Opposition yhteinen ehdokas Gergely Karácsony voitti Budapestin pormestariuden. Yhteistyötä hallintoa vastaan tehneet oppositiopuolueet voittivat myös useissa suurissa ja keskisuurissa kaupungeissa. Vaalitulos sähköistää Unkarin politiikkaa monin tavoin ja korostaa vastakkainasetteluja.

Valtioiden rajat ylittävä matkustus on usein riippuvaista siitä, minkä valtion passi kulkijalla on kourassa. Ilman passia ei yleensä saa matkustaa, mutta jotkut meistä eivät eivät tarvitse passia ollenkaan. Jumalallisella mandaatilla varustetut hallitsijat eivät välttämättä joudu noudattamaan maallisia sääntöjä. 

Yhdysvaltojen ja Suomen presidentit pitivät Valkoisessa talossa lehdistötilaisuuden. Tapahtumassa juhlistettiin sitä, että on kulunut 100 vuotta siitä kun USA tunnusti Suomen itsenäisyyden eli suvereniteetin: yksinoikeuden hallita omaa aluettaan. Tilaisuus kääntyi kuitenkin isäntämaan sisäpolitiikan kiistoihin tavalla, joka kiinnitti huomiota itse USA:n suvereniteetin ongelmiin.