Hetkutusta

Teksti: Janne Rantala, toh­to­rio­pis­ke­li­ja, podcast-lukija: Veikko Lindholm

Monikansallisessa popu­lää­ri­kult­tuu­ris­sa vuosi 2014 muis­te­taan twerk­kauk­ses­ta ja vuosi 2015 helposti opit­ta­vas­ta qua­dra­din­ho-tans­si­liik­kees­tä. Mosambikin perin­tei­siin tans­si­tyy­lei­hin ja niistä ammen­ta­vaan urbaaniin mar­ra­ben­taan taka­muk­sen pyö­ri­tys­liik­keet, eli suomeksi van­has­taan hetkutus, ovat kuitenkin kuuluneet aina.

Kuva: Pixabay.com, CC0 Public Domain

Kuva: Pixabay​.com, CC0 Public Domain

Niille, joilla on taito olla seu­raa­mat­ta näin kevyt­mie­li­siä asioita kerron, että lähes koko englan­nin­kie­li­ses­sä maa­il­mas­sa kes­kus­tel­laan tällä hetkellä siitä onko heiluva takamus jo syr­jäyt­tä­nyt esi­mer­kik­si poh­joi­sa­me­rik­ka­lai­sil­le vielä aikui­siäl­lä­kin kovin tärkeät rinnat! Ja jos et tunne aiheeseen liittyviä musiik­ki­vi­deoi­ta niin kysy omilta lap­sil­ta­si. Omien arktisten esi­van­hem­piem­me mur­to­maa­hiih­dos­ta juontunut tapa tanssia vartalo suorassa lähinnä jal­ka­te­riä siir­rel­leen on sekin jäänyt kan­sa­tie­teel­li­siin elokuviin ja Yleisradion arkis­tos­ta löytyviin Lauantaitansseihin. Olen pet­ty­myk­sek­se­ni huomannut, että luke­mat­to­mat lienevät silti har­joi­tus­tun­nit ennen kuin me län­si­maa­lai­set pääsemme het­ku­tuk­sen taidon mes­ta­ruu­teen.

Vastikään muistui mieleeni, että juuri Mosambikiin saa­vut­tua­ni jouduin eräänä vii­kon­lop­pu­aa­mu­na teekuppi kädessä todis­ta­maan, kun lähes ikäiseni nuorehko mies ja hänen äitinsä alkoivat yhtäkkiä tanssia keit­tiös­sä mar­ra­ben­taa etumus ja takamus toisiaan vasten liikkuen. Se tuntui tot­tu­mat­to­mas­ta lähes kiusal­li­sel­ta, mutta voin vakuuttaa, että kysy­myk­ses­sä oli täysin kun­nial­li­nen perhe.

Marrabenta on Etelä-Mosambikin rytmeihin ja län­si­mai­siin har­mo­nioi­hin perus­tu­vaa tans­si­musiik­kia, joka syntyi kolo­nia­lis­min aikana silloisen Lourenço Marquesin, nykyisen Maputon, ghet­to­mai­sis­sa lähiöissä ja siirtyi sieltä 1960-luvulla myös keskustan kuumiin yöker­hoi­hin. Marrabentan troop­pi­nen svengi löytyy edelleen pai­kal­li­sen popu­lää­ri­musii­kin pohjalta. Se on koko perheen juttu, jota tans­si­taan pik­ku­po­jas­ta ja tytöstä vaariin ja vaikka vauva selässä.

Kuva: Kurios / Pixabay.com, CC0 Public Domain.

Kuva: Kurios /​Pixabay​.com, CC0 Public Domain.

Monen naisen takamus heiluu täällä kiehtovaa kah­dek­si­kon liikettä jo pel­käs­tään kävel­les­sä, ja täysin tahat­to­mas­ti. Sellainen naulitsee hyveel­li­sem­män­kin miehen katseen, vaikka vieraiden naisten katselua pyrkisi tie­toi­ses­ti vält­te­le­mään. Eikä hetkutus ole suinkaan yksin naisten juttu. Marrabentan liik­keis­sä mies ja nainen ovat tasa-arvoisia niin het­ku­tuk­ses­sa kuin suuressa osassa muitakin tans­si­liik­kei­tä. Naispuolinen ystäväni kertoi, että hänen puo­li­son­sa taitaa Inhambanen maa­kun­nas­sa har­joi­te­tun zorra-tanssin, jossa heiluu ainoas­taan takamus muun ruumiin pysyessä pai­kal­laan.

Itse hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti kannatan het­ku­tus­ta ja muita elämän iloisia puolia, mutta mal­til­li­se­na arvo­kon­ser­va­tii­vi­na en ole niin sanotun ekspli­siit­ti­syy­den suurimpia faneja. Siksipä Jennifer Lopezin het­ku­tus­vi­deo verk­ko­suk­ki­neen, imu­ke­sa­vuk­kei­neen ja kor­ko­ken­ki­neen ei saa minulta juuri lainkaan tyy­li­pis­tei­tä. Sen sijaan olisin halunnut nähdä mosam­bi­ki­lai­sen musiikin kunin­gat­ta­rek­si kutsutun edes­men­neen Zaida Shongon esiin­ty­mi­sen. Mitenkään kylläkään mora­li­soi­mat­ta, Mosambikissa tarvitaan het­ku­tuk­sen tehos­ta­mi­sek­si fetissejä tuskin koskaan. Silkka liike riittää. Täkäläinen nais­puo­li­nen kollegani ei muuten pitänyt län­si­mais­sa mes­ta­ri­het­kut­ta­ja­na esiin­ty­vän Lopezin esitystä kovinkaan kum­moi­se­na.

Monista afrik­ka­lai­sis­ta kielistä puuttuvat erilliset sanat musii­kil­le ja tanssille ja esi­mer­kik­si swahilin ngoma tar­koit­taa molempia. Ei ole musiikkia ilman tanssia eikä, ainakaan Mosambikissa, tanssia ilman het­ku­tus­ta. Marrabentan urbaani lei­kil­li­nen sen­su­aa­li­suus on jotain hyvin erilaista kuin maa­ta­lous­töis­tä ammen­ta­van afro-tanssin, jonka opettajat ovat yleensä Länsi-Afrikassa pii­pah­ta­nei­ta euroop­pa­lai­sia.


Aiempi versio kolum­nis­ta julkaistu sano­ma­leh­ti Karjalaisen “Kirjeitä Mosambikista” ‑sarjassa alku­vuo­des­ta 2015.

Artikkelikuva: geralt /​Pixabay​.com, CC0 Public Domain

Kirjoittaja

Janne Rantala on Itä-Suomen yliopiston kulttuuritieteiden tohtoriopiskelija, tiedetoimittaja ja kolumnisti. Hän tutkii rap-muusikoiden osallistumista yhteiskunnalliseen debattiin Mosambikin pääkaupungissa Maputossa. Jannen blogi löytyy täältä.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Lavatanssit ovat tulleet parin kolmen vuosikymmenen aikana unohdukseen vaipuvasta kansanperinteestä osaksi kansallista kulttuuriperintöämme. Vanhojen ihmisten nuoruudenmuistelut kertovat eloisasta lavatanssikulttuurista. Muisteluissa nuorten tanssijoiden kokemuksista kerrotaan läheltä liikettä, aisteja ja tunteita.