Hetkutusta

Teksti: Janne Rantala, toh­to­rio­pis­ke­li­ja, podcast-lukija: Veikko Lindholm

Monikansallisessa popu­lää­ri­kult­tuu­ris­sa vuosi 2014 muis­te­taan twerk­kauk­ses­ta ja vuosi 2015 helposti opit­ta­vas­ta qua­dra­din­ho-tans­si­liik­kees­tä. Mosambikin perin­tei­siin tans­si­tyy­lei­hin ja niistä ammen­ta­vaan urbaaniin mar­ra­ben­taan taka­muk­sen pyö­ri­tys­liik­keet, eli suomeksi van­has­taan hetkutus, ovat kuitenkin kuuluneet aina.

Kuva: Pixabay.com, CC0 Public Domain

Kuva: Pixabay​.com, CC0 Public Domain

Niille, joilla on taito olla seu­raa­mat­ta näin kevyt­mie­li­siä asioita kerron, että lähes koko englan­nin­kie­li­ses­sä maa­il­mas­sa kes­kus­tel­laan tällä hetkellä siitä onko heiluva takamus jo syr­jäyt­tä­nyt esi­mer­kik­si poh­joi­sa­me­rik­ka­lai­sil­le vielä aikui­siäl­lä­kin kovin tärkeät rinnat! Ja jos et tunne aiheeseen liittyviä musiik­ki­vi­deoi­ta niin kysy omilta lap­sil­ta­si. Omien arktisten esi­van­hem­piem­me mur­to­maa­hiih­dos­ta juontunut tapa tanssia vartalo suorassa lähinnä jal­ka­te­riä siir­rel­leen on sekin jäänyt kan­sa­tie­teel­li­siin elokuviin ja Yleisradion arkis­tos­ta löytyviin Lauantaitansseihin. Olen pet­ty­myk­sek­se­ni huomannut, että luke­mat­to­mat lienevät silti har­joi­tus­tun­nit ennen kuin me län­si­maa­lai­set pääsemme het­ku­tuk­sen taidon mes­ta­ruu­teen.

Vastikään muistui mieleeni, että juuri Mosambikiin saa­vut­tua­ni jouduin eräänä vii­kon­lop­pu­aa­mu­na teekuppi kädessä todis­ta­maan, kun lähes ikäiseni nuorehko mies ja hänen äitinsä alkoivat yhtäkkiä tanssia keit­tiös­sä mar­ra­ben­taa etumus ja takamus toisiaan vasten liikkuen. Se tuntui tot­tu­mat­to­mas­ta lähes kiusal­li­sel­ta, mutta voin vakuuttaa, että kysy­myk­ses­sä oli täysin kun­nial­li­nen perhe.

Marrabenta on Etelä-Mosambikin rytmeihin ja län­si­mai­siin har­mo­nioi­hin perus­tu­vaa tans­si­musiik­kia, joka syntyi kolo­nia­lis­min aikana silloisen Lourenço Marquesin, nykyisen Maputon, ghet­to­mai­sis­sa lähiöissä ja siirtyi sieltä 1960-luvulla myös keskustan kuumiin yöker­hoi­hin. Marrabentan troop­pi­nen svengi löytyy edelleen pai­kal­li­sen popu­lää­ri­musii­kin pohjalta. Se on koko perheen juttu, jota tans­si­taan pik­ku­po­jas­ta ja tytöstä vaariin ja vaikka vauva selässä.

Kuva: Kurios / Pixabay.com, CC0 Public Domain.

Kuva: Kurios /​Pixabay​.com, CC0 Public Domain.

Monen naisen takamus heiluu täällä kiehtovaa kah­dek­si­kon liikettä jo pel­käs­tään kävel­les­sä, ja täysin tahat­to­mas­ti. Sellainen naulitsee hyveel­li­sem­män­kin miehen katseen, vaikka vieraiden naisten katselua pyrkisi tie­toi­ses­ti vält­te­le­mään. Eikä hetkutus ole suinkaan yksin naisten juttu. Marrabentan liik­keis­sä mies ja nainen ovat tasa-arvoisia niin het­ku­tuk­ses­sa kuin suuressa osassa muitakin tans­si­liik­kei­tä. Naispuolinen ystäväni kertoi, että hänen puo­li­son­sa taitaa Inhambanen maa­kun­nas­sa har­joi­te­tun zorra-tanssin, jossa heiluu ainoas­taan takamus muun ruumiin pysyessä pai­kal­laan.

Itse hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti kannatan het­ku­tus­ta ja muita elämän iloisia puolia, mutta mal­til­li­se­na arvo­kon­ser­va­tii­vi­na en ole niin sanotun ekspli­siit­ti­syy­den suurimpia faneja. Siksipä Jennifer Lopezin het­ku­tus­vi­deo verk­ko­suk­ki­neen, imu­ke­sa­vuk­kei­neen ja kor­ko­ken­ki­neen ei saa minulta juuri lainkaan tyy­li­pis­tei­tä. Sen sijaan olisin halunnut nähdä mosam­bi­ki­lai­sen musiikin kunin­gat­ta­rek­si kutsutun edes­men­neen Zaida Shongon esiin­ty­mi­sen. Mitenkään kylläkään mora­li­soi­mat­ta, Mosambikissa tarvitaan het­ku­tuk­sen tehos­ta­mi­sek­si fetissejä tuskin koskaan. Silkka liike riittää. Täkäläinen nais­puo­li­nen kollegani ei muuten pitänyt län­si­mais­sa mes­ta­ri­het­kut­ta­ja­na esiin­ty­vän Lopezin esitystä kovinkaan kum­moi­se­na.

Monista afrik­ka­lai­sis­ta kielistä puuttuvat erilliset sanat musii­kil­le ja tanssille ja esi­mer­kik­si swahilin ngoma tar­koit­taa molempia. Ei ole musiikkia ilman tanssia eikä, ainakaan Mosambikissa, tanssia ilman het­ku­tus­ta. Marrabentan urbaani lei­kil­li­nen sen­su­aa­li­suus on jotain hyvin erilaista kuin maa­ta­lous­töis­tä ammen­ta­van afro-tanssin, jonka opettajat ovat yleensä Länsi-Afrikassa pii­pah­ta­nei­ta euroop­pa­lai­sia.


Aiempi versio kolum­nis­ta julkaistu sano­ma­leh­ti Karjalaisen “Kirjeitä Mosambikista” ‑sarjassa alku­vuo­des­ta 2015.

Artikkelikuva: geralt /​Pixabay​.com, CC0 Public Domain

Kirjoittaja

Janne Rantala on Itä-Suomen yliopiston kulttuuritieteiden tohtoriopiskelija, tiedetoimittaja ja kolumnisti. Hän tutkii rap-muusikoiden osallistumista yhteiskunnalliseen debattiin Mosambikin pääkaupungissa Maputossa. Jannen blogi löytyy täältä.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Uskonto on varsin tavallinen aihe kirjallisuudessa, elokuvissa ja tv-sarjoissa, mutta suurelle yleisölle tehdyissä elektronisissa peleissä se on harvinaisempi. Miten uskontoa käsitellään peleissä sen ollessa mukana, ja miksi peliala poikkeaa tässä muista viihteen ja kulttuurin aloista?

Suomi on jälleen jääkiekon maailmanmestari! Urheiluun liittyy erilaisia sosiaalisia ilmiöitä, kuten pelaajille annettavat lempinimet. Tänä keväänä on fanitettu Leijonien kapteenia, Marko Anttilaa. Joukkueessa isokokoista pelaajaa kutsuttiin “Möröksi”, Suomen kansalle se tarkoitti automaattisesti Muumien Mörköä.