Why so hateful?” Väkivalta verkossa

Kirjoittaja: Anna Haverinen, FT Podcast-lukija: Bea Bergholm Artikkelikuva: Helmi Räisänen

Vihapuhe ja muu väki­val­tai­nen käyt­täy­ty­mi­nen oli vuonna 2015 eri­tyi­ses­ti median huomion kohteena, sillä se on ollut esillä aiempaa näky­väm­min ja voi­mak­kaam­min muun muassa pako­lais­krii­sin ja talous­krii­sin vuoksi. Somessa on kes­kus­tel­tu paljon erilaisia syitä ja seu­rauk­sia viha­pu­heen vai­ku­tuk­ses­ta. Myös erilaisia kam­pan­joi­ta ja ohjeita on ryhdytty niin suun­nit­te­le­maan kuin jakamaan viha­pu­heen — jos ei nyt suo­ra­nai­sek­si estä­mi­sek­si — niin ainakin vähen­tä­mi­sek­si. Osa media­ta­lois­ta sulki väliai­kai­ses­ti kom­men­toin­ti­mah­dol­li­suu­den artik­ke­leis­taan, kun kes­kus­te­lu kärjistyi eri­tyi­ses­ti pako­lai­sai­het­ta kos­ke­vis­sa jul­kai­suis­sa.

Vihapuhetta on ollut vaikea kitkeä, sillä verkossa leviää myös paljon val­heel­lis­ta ja vää­ris­tel­tyä tietoa, jolloin lukijan voi olla vaikea hahmottaa mikä on oikeasti totta. Monimutkaisemmaksi tilanteen on tehnyt poliit­tis­ten toi­mi­joi­den har­joit­ta­ma rasis­ti­nen vihapuhe, joka on voinut näyt­täy­tyä kan­sa­lai­sil­le esi­mer­kil­li­se­nä tapana kes­kus­tel­la muun muassa maa­han­muu­tos­ta.

Vihapuhetta vai vihaista puhetta?

Vihapuheen mää­ri­tel­mä ei ole kan­sain­vä­li­ses­ti yhte­näi­nen. Oikeustieteen tutkija Riku Neuvosen mukaan Suomessa viha­pu­het­ta ei ole käy­tän­nös­sä mää­ri­tel­ty ja sen vuoksi käsite on liian avonainen eri­lai­sil­le tul­kin­noil­le. Neuvosen mukaan yleisesti viha­pu­hee­na voidaan kuitenkin pitää niitä kie­lel­li­siä ja sym­bo­li­sia (myös visu­aa­li­sia) ilmauksia, joiden tavoit­tee­na on halveksia ja aiheuttaa vihaa yksilöitä tai tiettyjä väes­tö­ryh­miä kohtaan. Aggressiivinen verk­ko­kes­kus­te­lu ei kui­ten­kaan aina ole viha­pu­het­ta ja moni kes­kus­te­li­ja puolustaa oikeut­taan kes­kus­tel­la vihai­ses­ti. Mihin siis vedetään raja?

Omassa tut­ki­muk­ses­sa­ni olen käyttänyt käsitettä verk­ko­vä­ki­val­ta, joka niin ikään viittaa eri­lai­siin teks­tu­aa­li­siin ja visu­aa­li­siin keinoihin, joilla tekijä haluaa aiheuttaa koh­teel­leen väki­val­lan tunteen. Rauhan ja konflik­tin tutkija Johan Galtungin mukaan myös väki­val­lan uhka on väki­val­taa. Tässä tapauk­ses­sa siis esi­mer­kik­si “suvak­ki­huo­rat pitäis raiskata” on väki­val­tai­nen uhkaus ja se tulee myös käsitellä sel­lai­se­na. Kirosanojen käyttö verk­ko­kes­kus­te­lus­sa ei kui­ten­kaan ole itsessään väki­val­taa, elleivät ne sisällä suoraa nimit­te­lyä. Väkivallan kokemus on silti aina sub­jek­tii­vi­nen ja siksi vaikeasti myös ran­gais­ta­vis­sa.

Kesällä 2015 keräämäni kyse­ly­ai­neis­ton analyysi on vielä kesken (ja vali­tet­ta­vas­ti se jäi kesken rahoi­tuk­sen katkettua). Sain 575 laa­dul­li­ses­ti kor­kea­ta­sois­ta vastausta, joissa vastaajat pohtivat moni­sa­nai­ses­ti niin koke­maan­sa, kuin itse aiheut­ta­maan­sa verk­ko­vä­ki­val­taa. Kyselyni tavoit­tee­na oli luoda alustava ymmärrys siitä, mikä ymmär­re­tään väki­val­tai­sek­si vuo­ro­vai­ku­tuk­sek­si verkossa ja millaisia vai­ku­tuk­sia sillä on verkon käyt­tä­jiin. Alustavien tut­ki­mus­tu­los­ten mukaan verk­ko­vä­ki­val­ta voidaan jakaa kolmeen kate­go­ri­aan:

  • nega­tii­vi­nen ja alistava sisältö (myös sen levit­tä­mi­nen “läpällä”)
  • sys­te­maat­ti­nen uhkailu, aggres­sii­vi­nen trollaus, ahdistelu ja muu häi­ri­köin­ti
  • verkon ulko­puo­lel­le ulottuva väkivalta (hen­ki­lö­tie­to­jen pal­jas­ta­mi­nen eli “doxaus”, puhe­lin­häi­ri­köin­ti, omai­suu­den tuhoa­mi­nen)

Alustavasti tut­ki­mus­tu­lok­set näyttävät myös linjaavan jo olemassa olevia tut­ki­muk­sia: verk­ko­vi­ha aiheuttaa fyysistä ja henkistä pahoin­voin­tia myös sivul­li­sil­le, puhu­mat­ta­kaan itse koh­teel­leen. Verkkoviha kohdistuu myös koros­te­tus­ti naisia sekä etnisiä ja seksuaali- ja suku­puo­li­vä­hem­mis­tö­jä kohtaan. Tämä on nyt jo vai­kut­ta­nut suoraan siihen miten, missä ja mistä aiheista verkossa vuo­ro­vai­ku­te­taan. Moni kyselyyn vastannut kertoi vält­tä­vän­sä tiettyjä foorumeja, salaa­van­sa oikean suku­puo­len­sa (eri­tyi­ses­ti naiset) tai sek­su­aa­li­sen suun­tau­tu­mi­sen­sa väki­val­lan pelossa.

Syyttävä sormi

Aikaisemmin käy­tän­tö­nä ollut “don’t feed the trolls” lausahdus ei enää näytä pätevän samalla tavalla, vaan nyt yhä useammin suo­si­tel­laan jul­kai­se­maan saatu vihaposti. Tällä tavalla halutaan tuoda esille törkeä ja viha­mie­li­nen käyt­täy­ty­mi­nen, joka voi saada alkunsa nykyään niinkin viat­to­mas­ta aiheesta kuin lasten leluista tai net­ti­deit­tai­lus­ta. Myös blo­gia­lus­ta Lily loi vuonna 2015 oman kam­pan­jan­sa #verk­ko­rau­haa ja haas­tat­te­li muun muassa tutkija Tuija Saresmaa, jonka mukaan verk­ko­vi­ha johtuu eri­tyi­ses­ti yleisen kes­kus­te­luil­ma­pii­rin muut­tu­mi­ses­ta, jolloin jopa polii­ti­kot voivat puhua ihmi­soi­keuk­sien vas­tai­ses­ti. Naisten oikeuk­sis­ta on puhuttu myös äänek­kääs­ti väki­val­tais­ten sek­su­aa­li­ri­kos­ten vuoksi, mutta puhe on kär­jis­ty­nyt rasis­ti­sek­si viha­pu­heek­si. Samaan aikaan on ihmetelty miksi ulko­maa­lais­ten tekemät rais­kauk­set nos­tat­ta­vat valtavan media­rai­von, kun kan­ta­suo­ma­lais­ten tekemät sek­su­aa­li­ri­kok­set eivät saa aikaan samaa raivon purkausta.

Puhe mediassa ja somessa tuntuu kär­jis­ty­neel­tä. Paljon puhutaan siitä, kuinka tämä on “netin vika” tai “internet vain lietsoo ilkeitä ano­nyy­me­ja”. Osa tut­ki­jois­ta tuntuu myös linjaavan ano­nyy­miy­den kaiken syyksi. Viha toki myös kerää klik­kauk­sia. Kasvottomuutta pidetään (teko)syynä siihen, että voi sanoa ja tehdä mitä vain.

Väkivaltainen vuo­ro­vai­ku­tus verkossa on kuitenkin ilmiönä vanhempi ja moni­syi­sem­pi. Tutkija Satu Lidmanin Väkivaltakulttuurin perintö (2015) teoksessa pureu­du­taan syvem­mäl­le ihmisten ja eri­tyi­ses­ti suku­puol­ten väliseen väki­val­taan, joka on niin syvälle juur­tu­nut­ta etenkin län­si­mai­ses­sa yhteis­kun­nas­ta, että voidaan puhua jo raken­teel­li­ses­ta ja kult­tuu­ri­ses­ta väki­val­las­ta (ks. Galtung 1990). Nämä kaksi väki­val­lan muotoa liittyvät usein kieleen sekä yhteis­kun­nan käy­tän­töi­hin, joita käytetään sää­te­le­mään ihmisten oikeuksia ja vapauksia. Ne ovat usein hyvin huo­maa­mat­to­mia ja ne myös kuitataan hyvin usein “näin on aina tehty” — lausah­duk­sil­la.

Vuoden 2015 digi­taa­li­sen kult­tuu­rin tut­ki­mus­pro­jek­tis­sa­ni olin erityisen kiin­nos­tu­nut siitä, miten juuri kieltä käytetään verk­ko­vä­ki­val­las­sa. Kun puhutaan “mutiai­sis­ta”, “apinoista”, “rät­ti­päis­tä”, “hinu­reis­ta” ja “per­pans­seis­ta”, ei vält­tä­mät­tä aina muisteta, että kieli muokkaa maailmaa ja maa­il­man­ku­vaam­me. Jopa sar­kas­ti­ses­ti ja vit­sik­kääs­ti käytetyt nimi­tyk­set voivat ylläpitää vas­tak­kai­na­set­te­lua ja mah­dol­lis­taa moni­muo­toi­sen syrjinnän. Ne kertovat sekä yksilön että yhteis­kun­nan arvoista ja asen­teis­ta.

Kesän kyse­ly­tut­ki­muk­sen tulok­sis­ta jäivät kuitenkin uupumaan vas­tauk­set ihmisiltä, jotka viha­pu­het­ta ja verk­ko­vi­haa eri­tyi­ses­ti lietsovat. Tämä tulee vaatimaan lisä­tut­ki­muk­sia. Arvioni mukaan ihmis­tyyp­pe­jä on kolme. Osa heistä on trolleja, eli ihmisiä, jotka kokevat verk­ko­vi­han levit­tä­mi­sen ja aiheut­ta­mi­sen huvit­ta­va­na leikkinä ja joiden ensi­si­jai­se­na tavoit­tee­na on saada vas­taa­not­ta­jat tuoh­tu­maan, koska se on hauskaa. Trollit ovat useim­mi­ten taitavia mani­pu­loi­maan tekstejä ja eri aineis­to­ja, jolloin heistä voi saada kuvan suurena joukkona, kun taustalla saattaa olla vain kou­ral­li­nen hen­ki­löi­tä. Kaikki eivät kui­ten­kaan ole trolleja, vaan osalle verk­ko­vi­han aiheut­ta­jis­ta “kuole huora” ‑tyyppinen puhe on vain tapa “päästellä höyryjä” sen kummemmin ajat­te­le­mat­ta. Erityisesti rasis­ti­nen viha on usein pelon suo­dat­ta­mis­ta väki­val­tai­sen puheen kautta. Kolmannelle ihmis­tyy­pil­le verk­ko­vä­ki­val­ta taas voi olla kes­kus­te­lu­tyy­li verkossa, sillä eihän haukku haavaa tee. Nämä ihmiset ovat yleensä hyvin kriit­ti­siä esi­mer­kik­si suku­puol­ten välistä tasa-arvoa kohtaan ja saattavat kom­men­toi­da ettei homot­te­lus­ta “saa louk­kaan­tua”, sillä se voi olla “kave­rei­den välistä huumoria”.

Mitä väkivallalle voi tehdä?

Kaikkien yllä mai­nit­se­mie­ni näkö­kul­mien huo­mioi­mi­nen on mie­les­tä­ni tärkeää. Kaikki verk­ko­vi­ha ei johdu saman­lai­sis­ta syistä, vaan taustalla on moni­mut­kai­sem­pia (verkko)kulttuurisia käy­tän­tö­jä, joita tulisi tar­kas­tel­la tarkemmin ja kon­teks­ti­rik­kaam­min. Tällä hetkellä lain­sää­dän­tö on voimaton verk­ko­vä­ki­val­lan edessä ja sen kit­ke­mi­nen muis­tut­taa usein tivolien reak­tio­no­peus­pe­liä. Ilmiön tut­ki­mi­nen on moni­mut­kais­ta ja joissain tilan­teis­sa myös tut­ki­joi­den työtä, yksi­tyi­se­lä­mää ja iden­ti­teet­tiä kohtaan on hyökätty tut­ki­musai­heen vuoksi.

Vihapuheen tavoit­tee­na on aina hiljentää vas­ta­puo­li, saada tämä pel­kää­mään ja pois­tu­maan paikalta. Erilaiset yllä mainitut aggre­sii­vi­set nimi­tyk­set ovat vakiin­tu­neet myös arki­pu­hee­seen kri­tii­kit­tö­mäs­ti. Näiden nimi­tys­ten tavoit­tee­na on sekä luoda että purkaa tiettyjä arvo­ra­ken­tei­ta yhteis­kun­nas­ta sekä sulkea tiettyjä ihmis­ryh­miä näiden raken­tei­den ulko­puo­lel­le. Kieli ja kielen käyttö muok­kaa­vat aina todel­li­suut­ta sekä tul­kin­to­ja todel­li­suu­des­ta, eikä siihen tulisi suhtautua kevyesti tai olan­ko­hau­tuk­sel­la. Media itsessään on myös ruokkinut viha­pu­het­ta ja väki­val­tais­ta aineistoa, sillä juuri se tuo heille niin arvok­kai­ta lukijoita ja klik­kauk­sia. Tämä taas tuo rahaa. Valitettavasti tämä rahavirta ei näy aina tut­ki­muk­sen puolella, jolla pys­tyt­täi­siin sel­vit­tä­mään keinoja tur­val­li­sel­le, avoimelle ja kehit­tä­väl­le verk­ko­vuo­ro­vai­ku­tuk­sel­le.


Kirjallisuus:

Neuvonen, Riku 2015. Vihapuhe Suomessa. Helsinki, Edita Publishing Oy.

Keats Citron, Danielle 2014. Hate Crimes in Cyberspace. US, Harvard University Press.

Galtung, Johan 1990. Cultural Violence. Journal of Peace Research, 27(3), 291 – 305. Pdf-tiedosto saa­ta­vil­la täällä.

Lidman, Satu (2015) Väkivaltakulttuurin perintö: Sukupuoli, asenteet, historia. Helsinki, Gaudeamus.

Kirjoittaja

Anna Haverinen, FT, on digitaalisen kulttuurin tutkija, luennoitsija ja design-antropologi, joka on tutkinut ilmiöitä stand upista sururituaaleihin ja verkkoväkivaltaan. Tällä hetkellä hän työskentelee digitaalisen palvelumuotoilun parissa Taisteella.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Elokuussa 2019 USA:ssa tapahtuneiden joukkoampumisten jälkeen valkoista ylivaltaa ja äärioikeistoa on pohdittu mediassa myös Suomessa. Valtamediat käsittelevät valkoista ylivaltaa usein yhteiskunnallisten rakenteiden ulkopuolella toimivana äärioikeistolaisena ideologiana, joka uhkaa länsimaisen sivistysvaltion periaatteita. Ongelman ulkoistamisen sijaan sitä tulisi tarkastella historiallisesti rakentuneiden etnosentristen hierarkioiden ja vaaleaihoisten nauttimien etuoikeuksien kautta.

Ruandan kansanmurhasta tuli huhtikuussa kuluneeksi 25 vuotta. Menehtyneitä surraan vuotuisen muistokävelyn ja kynttiläseremonian lisäksi nykyisin myös twiittaamalla. Sureminen ja muistaminen ovat tärkeitä osia valtion uudelleenrakentamisessa.

Helmikuun alussa kuolleen mäkihyppääjä Matti Nykäsen henkilöhahmossa yhdistyvät urheilullinen ylivoima ja vuosien saatossa syventyneet henkilökohtaiset ongelmat. Juuri Nykäsen henkilöhahmon ristiriitaisuus tekee sekä hänestä itsestään että hänen kuolemaansa seuranneesta julkisesta keskustelusta antropologisesti kiinnostavia pohdinnan aiheita.