Kehitysapukameleontin jalanjäljillä — pohdintaa kehitysajattelusta

Kirjoittaja: Erna Alitalo, VTM. Podcast-lukija: Veikko Lindholm.

Syyskuussa 2015 sadat kan­sa­lais­jär­jes­tö­jen tekemää kehi­ty­syh­teis­työ­tä puo­lus­ta­vat ihmiset vetivät Suomen ulko­mi­nis­te­riön edustalla päähänsä pape­ri­pus­sin, jossa luki suurin kirjaimin ”Hävettää!”. Mielenosoituksessa vas­tus­tet­tiin hal­li­tuk­sen kehi­ty­syh­teis­työ­hön suun­nit­te­le­mia leik­kauk­sia.

Vuosi 2015 jää mah­dol­li­ses­ti his­to­ri­aan vuotena, jolloin Suomen kehi­tys­po­li­tiik­ka muutti mer­kit­tä­väs­ti suun­taan­sa. Keväällä valitun hal­li­tuk­sen uusi ulko­maan­kaup­pa- ja kehi­tys­mi­nis­te­ri Lenita Toivakka totesi esi­mer­kik­si blo­gis­saan heti kesä­kuus­sa:

yritysten roolin koros­tu­mi­nen on esillä kes­kus­te­luis­sa miltei kaikkien kol­le­goi­de­ni kanssa ja sen merkitys korostuu perin­tei­sen avun rinnalla.”

Lopulta hallitus leikkasi var­si­nai­sen kehi­ty­syh­teis­työn mää­rä­ra­hois­ta 330 miljoonaa euroa. Kansalaisjärjestöjen kehi­ty­syh­teis­työ­hön tar­koi­te­tus­ta rahoi­tuk­ses­ta lei­kat­tiin 43 % samalla kun yri­tyk­sil­le ris­ki­ra­hoi­tus­ta tarjoavan suo­ma­lai­sen kehi­tys­ra­hoi­tus­yh­tiö Finnfundin toimintaa pää­omi­tet­tiin 130 mil­joo­nal­la eurolla, vaikka se oli anonut vain 40:tä miljoonaa.

Kehitysavun his­to­ri­aan mahtuu monen moni­tuis­ta vaihetta. Se, miten kehi­tys­a­pua on annettu ja miten sen tar­peel­li­suut­ta on perus­tel­tu, on vaih­del­lut vuo­si­kym­me­nes­tä toiseen. Kehitysapu onkin kuin aikojen saatossa väriään vaihtava kame­leont­ti.

Kulloinenkin kan­sal­li­nen ja kan­sain­vä­li­nen ilmapiiri vaikuttaa hyvinkin paljon siihen, mitkä teemat kehi­tys­po­li­tii­kas­sa nousevat esille. Tämä vaikuttaa puo­les­taan siihen, mil­lai­seen toi­min­taan rahaa suun­na­taan ja kenelle sitä kana­voi­daan. Kulloinenkin ilmapiiri vaikuttaa myös siihen, millaisia tuloksia kehi­ty­syh­teis­työl­tä odotetaan ja miten tuloksia arvioi­daan.

miekkari

Kuva: nie­kver­laan /​Pixabay​.com, CC0 Public Domain.

Kameleontin ensiaskeleet

Joidenkin tut­ki­joi­den mielestä koko kehi­ty­sa­jat­te­lu on län­si­mai­ses­sa ajat­te­lu­pe­rin­tees­sä syntynyt tapa hahmottaa maailmaa. Voidaan puhua kehi­tys­dis­kurs­sis­ta, joka liittyy aina tiettyyn his­to­rial­li­seen kon­teks­tiin. Tämä tar­koit­taa, että maailmaa tavallaan katsotaan tie­tyn­lais­ten linssien läpi.

Usein, kun puhutaan kehi­tys­dis­kurs­sin synnystä, viitataan toisen maa­il­man­so­dan jäl­kei­seen aika­kau­teen, jolloin vanhat siir­to­maa­val­ta­suh­teet alkoivat hajota. Tuolloin, 20.1.1949, Yhdysvaltain pre­si­dent­ti Harry S. Truman piti vir­kaa­nas­tu­jais­pu­heen­sa, jossa hän lan­see­ra­si käsitteen fair deal, josta myöhemmin on alettu puhumaan Trumanin oppina.

Keskeisenä osana Trumanin puheessa oli vetoomus sekä Yhdysvalloille että muille maille ratkaista ali­ke­hit­ty­nei­den alueiden ongelmat. Vanhan siir­to­maa­val­lan oli väis­tyt­tä­vä ja tilalle Truman ehdotti jär­jes­tel­mää, jonka tavoit­tee­na on kehitys ja joka perustuu aja­tuk­sel­le demo­kraat­ti­ses­ta reilusta jaka­mi­ses­ta.

Joidenkin mielestä ajatus kehi­tyk­ses­tä on kuitenkin vielä vanhempi. Esimerkiksi ame­rik­ka­lai­sen ant­ro­po­lo­gin James Fergusonin mukaan pohja kehi­tys­dis­kurs­sil­le löytyy jo antiikin Kreikan filo­so­fias­ta, jossa maailman aja­tel­tiin raken­tu­van hie­rark­kis­ten ketjujen kautta. Sittemmin Fergusonin mukaan hierarkia-ajatus on toistunut läpi vuo­si­sa­to­jen euroop­pa­lai­ses­sa ajat­te­lu­pe­rin­tees­sä.

Darwinin evoluutio-oppi ja 1800-luvun ant­ro­po­lo­git toivat ajat­te­luun oman lisänsä. Siirtomaavallan kukois­taes­sa pri­mi­tii­vis­ten yhtei­sö­jen aja­tel­tiin muis­tut­ta­van kehit­ty­neem­pien sivis­ty­nei­den euroop­pa­lais­ten val­tioi­den alku­muo­toa. Tuolloin puheella “villien sivis­tä­mi­ses­tä” osaltaan oikeu­tet­tiin siir­to­maa­jär­jes­tys ja samalla syntyi ajatus uni­ver­saa­lis­ta ihmis­kun­nan his­to­rias­ta, jossa osa kansoista on jäänyt kehi­tyk­ses­sä jälkeen.

kehitysapu

Kuva: DFID (CC BY 2.0)

Fergusonin mukaan toisen maa­il­man­so­dan jälkeinen kes­kus­te­lu kehi­tyk­ses­tä ei syn­ty­nyt­kään siis tyhjästä, vaan ammensi pohjansa jo vuo­si­sa­to­ja vanhasta euroop­pa­lai­ses­ta näke­myk­ses­tä lajien ja yhteis­kun­tien hie­rar­kias­ta.

Kyse ei myöskään ollut vain abstrak­tis­ta teoriasta, vaan ajatus kehi­tyk­ses­tä mah­dol­lis­ti ja oikeutti tietyt toimet samoin kuin siir­to­maa­val­lan aikana. Kehitys nähtiin luon­nol­li­se­na pro­ses­si­na, jossa valtiot nujer­ta­vat köy­hyy­ten­sä ja liittyvät kehit­ty­nei­den val­tioi­den joukkoon.

Pian kehi­tys­dis­kurs­si myös muutti muotoaan ja Trumanin esittämä ajatus demo­kraat­ti­seen reiluun jaka­mi­seen liit­ty­väs­tä kehi­tyk­ses­tä muo­tou­tui­kin vas­taa­maan talous­kas­vua.

Tämän jäl­keen­kin kehi­tys­a­pu­ka­me­leont­ti on vaihtanut väriään monesti. On puhuttu niin köyhyyden vähen­tä­mi­ses­tä, inhi­mil­li­ses­tä kehi­tyk­ses­tä, kes­tä­väs­tä kehi­tyk­ses­tä kuin vihreästä talou­des­ta. Naisten oikeudet ovat vah­vis­tu­neet kehi­tyk­sen agendalla 1970-luvulta lähtien, lasten oikeudet 1980-luvulta ja vam­mais­ten oikeudet 2000-luvulta lähtien.

Osaako kameleontti astella vai ei?

Vuosi 2015 on Suomessa yksi esimerkki siitä, miten avun luonne saattaa hetkessä muuttua. Vaikka Suomen hallitus on perus­tel­lut kehi­ty­sa­vun leik­kauk­sia talou­del­li­sel­la tilan­teel­la, voi taustalla nähdä kuitenkin vai­kut­ta­van yhä näky­väm­mäk­si ja popu­laa­rim­mak­si tulleen kriit­ti­sen kes­kus­te­lun avun tulok­sel­li­suu­des­ta.

kameleontti

Pixabay​.com, CC0 Public Domain.

Kansainvälisellä areenalla tulok­sel­li­suus­kes­kus­te­lu keräsi pontta vuonna 2009 sam­bia­lai­sen nai­se­ko­no­mis­ti Dambisa Moyon jul­kais­tes­sa kirjan Dead Aid. Kirjan ydin­sa­no­ma on, että kehi­tys­a­pu ylläpitää köyhyyttä Afrikassa ja että se tulisi sen vuoksi lopettaa. Suomessa puo­les­taan eläk­keel­le siirtynyt suur­lä­het­ti­läs Matti Kääriäinen julkaisi sopivasti juuri ennen kevään 2015 vaaleja kehi­tys­a­pu­kriit­ti­sen kirjansa, joka aiheutti valtavan kes­kus­te­lun avun tulok­sel­li­suu­des­ta ja toi­mi­vuu­des­ta.

Kriittisesti kehi­tys­a­pua tar­kas­te­le­vat tutkijat kuitenkin muis­tut­ta­vat, että kuten kehi­tys­a­pu tulisi nähdä his­to­rial­li­se­na tiettyyn aikaan ja kon­teks­tiin sidottuna dis­kurs­si­na, niin myös kehi­ty­sa­vun tulok­sel­li­suu­teen ja varsinkin tulosten arvioin­tiin vaikuttaa tuo diskurssi.

Kameleontin kul­loi­nen­kin värisävy vaikuttaa siihen, minkä ajat­te­lem­me olevan tulok­sel­lis­ta toimintaa.

Odotammeko kehi­tyk­sen tar­koit­ta­van reilua jakamista, talous­kas­vua, kestävää kehitystä, naisten aseman paran­tu­mis­ta, demo­kra­ti­aa, aktii­vis­ta kan­sa­lai­syh­teis­kun­taa vai mitä? Mikä todistaa, että toiminta on ollut tulok­sel­lis­ta?

Usein tulok­sel­li­suu­den todis­teek­si odotetaan esi­mer­kik­si mitat­ta­via määreitä — selkeitä lukuja osoit­ta­maan, että tilanne on muuttunut. Tällöin saattaa käydä niin, että esi­mer­kik­si annet­tu­jen roko­tus­ten määrä hah­mo­te­taan tulok­sel­li­sem­mak­si toi­min­nak­si kuin asen­ne­muu­tos­työ per­he­vä­ki­val­taa vastaan, jonka vai­ku­tuk­sia on huo­mat­ta­vas­ti han­ka­lam­pi mitata.

Sama ongelma näkyy myös esi­mer­kik­si siinä, miten kou­lu­tuk­siin kes­kit­ty­vien kehi­tys­hank­kei­den tehok­kuut­ta ja vai­kut­ta­vuut­ta arvioi­daan. Vaikka tut­ki­muk­set todis­tai­si­vat, että pit­kä­jän­tei­nen pien­ryh­mä­työs­ken­te­ly on vai­kut­ta­vam­paa kuin suuret mas­sa­luen­not, on usein suuri kehi­tys­a­pua seuraava yleisö sitä tyy­ty­väi­sem­pi mitä useam­mal­le hen­ki­löl­le kou­lu­tus­ta on tarjottu.

Vaatimus mitat­ta­vuu­des­ta saattaa siis alkaa jossain määrin ohjaamaan sekä toimintaa, että varsinkin tavoit­tei­den aset­ta­mis­ta. Paine kertoa ja saada, sekä suuren yleisön että rahoit­ta­jien, hyväk­syn­tä tulok­sil­le on valtava.

Toisaalta joskus tavoit­teet ja itse toiminta ovat ris­ti­rii­das­sa. Esimerkiksi tutkija Eija Ranta nostaa osuvasti kehi­ty­sa­vun kri­tiik­kiä ja tut­ki­joi­den roolia käsit­te­le­väs­sä tuoreessa blo­gis­saan esille, ettei kannata ihmetellä, miksei köyhyys vähene, jos kehi­ty­syh­teis­työn pää­ta­voi­te onkin ollut vaikkapa suo­ma­lai­sen vien­ti­teol­li­suu­den edis­tä­mi­nen.

Minne kameleontti askeltaa?

Hieman ennen syksyn 2015 mie­le­no­soi­tus­ta Laura Häkli puki blo­gis­saan sanoiksi monen kum­mas­tuk­sen: ”Kuka olisi puoli vuotta sitten uskonut, että tänä kehi­tyk­sen super­vuon­na* kehi­ty­syh­teis­työ­toi­mi­jat joutuvat äärim­mäi­sen köyhyyden pois­ta­mi­sen sijaan käyt­tä­mään voimansa alle­kir­joi­tus­ten kerää­mi­seen Pelastetaan kehi­ty­syh­teis­työ -vetoo­muk­seen?”.

Aika tulee näyt­tä­mään mil­lai­sek­si virs­tan­pyl­vääk­si vuosi 2015 muodostuu Suomen kehi­tys­po­li­tii­kan his­to­rias­sa ja millaisia vai­ku­tuk­sia hal­li­tuk­sen leik­kaus­pää­tök­sil­lä tulee olemaan.

Varmastikaan kukaan ei voi tar­kal­leen tietää, mikä on kehi­tys­a­pu­ka­me­leon­tin seuraava värisävy tai minne kame­leont­ti askeltaa.

Kehitysavun historian ja logiikan ymmär­tä­mi­nen auttaa kuitenkin kriit­ti­ses­ti arvioi­maan niin poliit­tis­ten päätösten takana vai­kut­ta­via perus­te­lu­ja kuin sitä, miten tulok­sel­li­suu­teen liittyvä kritiikki muotoutuu ja mihin se vaikuttaa. Kameleontin ymmär­tä­mi­nen voi myös antaa keinoja ohjata sen kulkua.

Hallitus julkaisi uuden kehi­tys­po­liit­ti­sen selonteon 4.2.2016. Selonteossa mää­ri­tel­lään Suomen kehi­tys­po­li­tii­kan päälinjat vuoteen 2018 asti.

*Vuotta 2015 kut­sut­tiin super­vuo­dek­si, koska vuoden aikana jär­jes­tet­tiin kehi­tys­ra­hoi­tuk­sen huip­pu­ko­kous Addis Abebassa, syksyllä New Yorkissa sovittiin uusista koko maailmaa sitovista kestävän kehi­tyk­sen tavoit­teis­ta ja jou­lu­kuus­sa sol­mit­tiin ilmas­to­so­pi­mus Pariisissa.

Lähteet:

Alitalo, Erna. 2012. Ennalta arvaa­ma­ton­ta: Kehitysdiskurssin suhde suo­ma­lais­ten kan­sa­lais­jär­jes­tö­jen kehi­ty­syh­teis­työ­hank­kei­siin. Pro gradu -työ, Helsingin yliopisto, sosiaali- ja kult­tuu­riant­ro­po­lo­gia.

Escobar, Arturo 1995. Encountering Development: The Making and Unmaking of the Third World. Princeton: Princeton University Press.

Ferguson, James 2001 [1994]. The Anti-Politics Machine: ”Development,” Depoliticization, and Bureaucratic Power in Lesotho. Minneapolis: The University of Minnesota Press.

Ferguson, James 2006. Global Shadows: Africa in the neo­li­be­ral world order. London: Duke University Press.

Kontinen, Tiina ja Koponen, Juhani 2011. Kehitysapukeisarin vaa­te­kaa­pil­la. Helsinki: Into Kustannus.

Artikkelikuva: DFID, (CC BY 2.0)

Kirjoittaja

Erna Alitalo on kehitysyhteistyöhön ja sukupuolten väliseen tasa-arvoon erikoistunut antropologi.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Graffitinmaalaajat miellettiin ennen usein nuorisorikollisiksi. Vaikka kyseessä on laillisuuden rajamailla liikkuva alakulttuuri, graffiti on jo kauan ollut osa taide- ja mainosmaailmaa. Viime vuosina graffiteista on tullut laajemmin hyväksytty ilmiö.

Tasa-arvoinen peruskoulu on ollut kiistämätön osa Suomen menestystarinaa. Siitä on muodostunut kansallinen ylpeyden aihe ja vientituote. Erityisen tuen tarpeessa olevien lasten asema kouluissa on kuitenkin paljastanut järjestelmän valuviat ja tasa-arvon tuottamisessa ilmenevät sosiaaliset railot.