Kehitysapukameleontin jalanjäljillä — pohdintaa kehitysajattelusta

Kirjoittaja: Erna Alitalo, VTM. Podcast-lukija: Veikko Lindholm.

Syyskuussa 2015 sadat kan­sa­lais­jär­jes­tö­jen tekemää kehi­ty­syh­teis­työ­tä puo­lus­ta­vat ihmiset vetivät Suomen ulko­mi­nis­te­riön edustalla päähänsä pape­ri­pus­sin, jossa luki suurin kirjaimin ”Hävettää!”. Mielenosoituksessa vas­tus­tet­tiin hal­li­tuk­sen kehi­ty­syh­teis­työ­hön suun­nit­te­le­mia leik­kauk­sia.

Vuosi 2015 jää mah­dol­li­ses­ti his­to­ri­aan vuotena, jolloin Suomen kehi­tys­po­li­tiik­ka muutti mer­kit­tä­väs­ti suun­taan­sa. Keväällä valitun hal­li­tuk­sen uusi ulko­maan­kaup­pa- ja kehi­tys­mi­nis­te­ri Lenita Toivakka totesi esi­mer­kik­si blo­gis­saan heti kesä­kuus­sa:

yritysten roolin koros­tu­mi­nen on esillä kes­kus­te­luis­sa miltei kaikkien kol­le­goi­de­ni kanssa ja sen merkitys korostuu perin­tei­sen avun rinnalla.”

Lopulta hallitus leikkasi var­si­nai­sen kehi­ty­syh­teis­työn mää­rä­ra­hois­ta 330 miljoonaa euroa. Kansalaisjärjestöjen kehi­ty­syh­teis­työ­hön tar­koi­te­tus­ta rahoi­tuk­ses­ta lei­kat­tiin 43 % samalla kun yri­tyk­sil­le ris­ki­ra­hoi­tus­ta tarjoavan suo­ma­lai­sen kehi­tys­ra­hoi­tus­yh­tiö Finnfundin toimintaa pää­omi­tet­tiin 130 mil­joo­nal­la eurolla, vaikka se oli anonut vain 40:tä miljoonaa.

Kehitysavun his­to­ri­aan mahtuu monen moni­tuis­ta vaihetta. Se, miten kehi­tys­a­pua on annettu ja miten sen tar­peel­li­suut­ta on perus­tel­tu, on vaih­del­lut vuo­si­kym­me­nes­tä toiseen. Kehitysapu onkin kuin aikojen saatossa väriään vaihtava kame­leont­ti.

Kulloinenkin kan­sal­li­nen ja kan­sain­vä­li­nen ilmapiiri vaikuttaa hyvinkin paljon siihen, mitkä teemat kehi­tys­po­li­tii­kas­sa nousevat esille. Tämä vaikuttaa puo­les­taan siihen, mil­lai­seen toi­min­taan rahaa suun­na­taan ja kenelle sitä kana­voi­daan. Kulloinenkin ilmapiiri vaikuttaa myös siihen, millaisia tuloksia kehi­ty­syh­teis­työl­tä odotetaan ja miten tuloksia arvioi­daan.

miekkari

Kuva: nie­kver­laan /​Pixabay​.com, CC0 Public Domain.

Kameleontin ensiaskeleet

Joidenkin tut­ki­joi­den mielestä koko kehi­ty­sa­jat­te­lu on län­si­mai­ses­sa ajat­te­lu­pe­rin­tees­sä syntynyt tapa hahmottaa maailmaa. Voidaan puhua kehi­tys­dis­kurs­sis­ta, joka liittyy aina tiettyyn his­to­rial­li­seen kon­teks­tiin. Tämä tar­koit­taa, että maailmaa tavallaan katsotaan tie­tyn­lais­ten linssien läpi.

Usein, kun puhutaan kehi­tys­dis­kurs­sin synnystä, viitataan toisen maa­il­man­so­dan jäl­kei­seen aika­kau­teen, jolloin vanhat siir­to­maa­val­ta­suh­teet alkoivat hajota. Tuolloin, 20.1.1949, Yhdysvaltain pre­si­dent­ti Harry S. Truman piti vir­kaa­nas­tu­jais­pu­heen­sa, jossa hän lan­see­ra­si käsitteen fair deal, josta myöhemmin on alettu puhumaan Trumanin oppina.

Keskeisenä osana Trumanin puheessa oli vetoomus sekä Yhdysvalloille että muille maille ratkaista ali­ke­hit­ty­nei­den alueiden ongelmat. Vanhan siir­to­maa­val­lan oli väis­tyt­tä­vä ja tilalle Truman ehdotti jär­jes­tel­mää, jonka tavoit­tee­na on kehitys ja joka perustuu aja­tuk­sel­le demo­kraat­ti­ses­ta reilusta jaka­mi­ses­ta.

Joidenkin mielestä ajatus kehi­tyk­ses­tä on kuitenkin vielä vanhempi. Esimerkiksi ame­rik­ka­lai­sen ant­ro­po­lo­gin James Fergusonin mukaan pohja kehi­tys­dis­kurs­sil­le löytyy jo antiikin Kreikan filo­so­fias­ta, jossa maailman aja­tel­tiin raken­tu­van hie­rark­kis­ten ketjujen kautta. Sittemmin Fergusonin mukaan hierarkia-ajatus on toistunut läpi vuo­si­sa­to­jen euroop­pa­lai­ses­sa ajat­te­lu­pe­rin­tees­sä.

Darwinin evoluutio-oppi ja 1800-luvun ant­ro­po­lo­git toivat ajat­te­luun oman lisänsä. Siirtomaavallan kukois­taes­sa pri­mi­tii­vis­ten yhtei­sö­jen aja­tel­tiin muis­tut­ta­van kehit­ty­neem­pien sivis­ty­nei­den euroop­pa­lais­ten val­tioi­den alku­muo­toa. Tuolloin puheella “villien sivis­tä­mi­ses­tä” osaltaan oikeu­tet­tiin siir­to­maa­jär­jes­tys ja samalla syntyi ajatus uni­ver­saa­lis­ta ihmis­kun­nan his­to­rias­ta, jossa osa kansoista on jäänyt kehi­tyk­ses­sä jälkeen.

kehitysapu

Kuva: DFID (CC BY 2.0)

Fergusonin mukaan toisen maa­il­man­so­dan jälkeinen kes­kus­te­lu kehi­tyk­ses­tä ei syn­ty­nyt­kään siis tyhjästä, vaan ammensi pohjansa jo vuo­si­sa­to­ja vanhasta euroop­pa­lai­ses­ta näke­myk­ses­tä lajien ja yhteis­kun­tien hie­rar­kias­ta.

Kyse ei myöskään ollut vain abstrak­tis­ta teoriasta, vaan ajatus kehi­tyk­ses­tä mah­dol­lis­ti ja oikeutti tietyt toimet samoin kuin siir­to­maa­val­lan aikana. Kehitys nähtiin luon­nol­li­se­na pro­ses­si­na, jossa valtiot nujer­ta­vat köy­hyy­ten­sä ja liittyvät kehit­ty­nei­den val­tioi­den joukkoon.

Pian kehi­tys­dis­kurs­si myös muutti muotoaan ja Trumanin esittämä ajatus demo­kraat­ti­seen reiluun jaka­mi­seen liit­ty­väs­tä kehi­tyk­ses­tä muo­tou­tui­kin vas­taa­maan talous­kas­vua.

Tämän jäl­keen­kin kehi­tys­a­pu­ka­me­leont­ti on vaihtanut väriään monesti. On puhuttu niin köyhyyden vähen­tä­mi­ses­tä, inhi­mil­li­ses­tä kehi­tyk­ses­tä, kes­tä­väs­tä kehi­tyk­ses­tä kuin vihreästä talou­des­ta. Naisten oikeudet ovat vah­vis­tu­neet kehi­tyk­sen agendalla 1970-luvulta lähtien, lasten oikeudet 1980-luvulta ja vam­mais­ten oikeudet 2000-luvulta lähtien.

Osaako kameleontti astella vai ei?

Vuosi 2015 on Suomessa yksi esimerkki siitä, miten avun luonne saattaa hetkessä muuttua. Vaikka Suomen hallitus on perus­tel­lut kehi­ty­sa­vun leik­kauk­sia talou­del­li­sel­la tilan­teel­la, voi taustalla nähdä kuitenkin vai­kut­ta­van yhä näky­väm­mäk­si ja popu­laa­rim­mak­si tulleen kriit­ti­sen kes­kus­te­lun avun tulok­sel­li­suu­des­ta.

kameleontti

Pixabay​.com, CC0 Public Domain.

Kansainvälisellä areenalla tulok­sel­li­suus­kes­kus­te­lu keräsi pontta vuonna 2009 sam­bia­lai­sen nai­se­ko­no­mis­ti Dambisa Moyon jul­kais­tes­sa kirjan Dead Aid. Kirjan ydin­sa­no­ma on, että kehi­tys­a­pu ylläpitää köyhyyttä Afrikassa ja että se tulisi sen vuoksi lopettaa. Suomessa puo­les­taan eläk­keel­le siirtynyt suur­lä­het­ti­läs Matti Kääriäinen julkaisi sopivasti juuri ennen kevään 2015 vaaleja kehi­tys­a­pu­kriit­ti­sen kirjansa, joka aiheutti valtavan kes­kus­te­lun avun tulok­sel­li­suu­des­ta ja toi­mi­vuu­des­ta.

Kriittisesti kehi­tys­a­pua tar­kas­te­le­vat tutkijat kuitenkin muis­tut­ta­vat, että kuten kehi­tys­a­pu tulisi nähdä his­to­rial­li­se­na tiettyyn aikaan ja kon­teks­tiin sidottuna dis­kurs­si­na, niin myös kehi­ty­sa­vun tulok­sel­li­suu­teen ja varsinkin tulosten arvioin­tiin vaikuttaa tuo diskurssi.

Kameleontin kul­loi­nen­kin värisävy vaikuttaa siihen, minkä ajat­te­lem­me olevan tulok­sel­lis­ta toimintaa.

Odotammeko kehi­tyk­sen tar­koit­ta­van reilua jakamista, talous­kas­vua, kestävää kehitystä, naisten aseman paran­tu­mis­ta, demo­kra­ti­aa, aktii­vis­ta kan­sa­lai­syh­teis­kun­taa vai mitä? Mikä todistaa, että toiminta on ollut tulok­sel­lis­ta?

Usein tulok­sel­li­suu­den todis­teek­si odotetaan esi­mer­kik­si mitat­ta­via määreitä — selkeitä lukuja osoit­ta­maan, että tilanne on muuttunut. Tällöin saattaa käydä niin, että esi­mer­kik­si annet­tu­jen roko­tus­ten määrä hah­mo­te­taan tulok­sel­li­sem­mak­si toi­min­nak­si kuin asen­ne­muu­tos­työ per­he­vä­ki­val­taa vastaan, jonka vai­ku­tuk­sia on huo­mat­ta­vas­ti han­ka­lam­pi mitata.

Sama ongelma näkyy myös esi­mer­kik­si siinä, miten kou­lu­tuk­siin kes­kit­ty­vien kehi­tys­hank­kei­den tehok­kuut­ta ja vai­kut­ta­vuut­ta arvioi­daan. Vaikka tut­ki­muk­set todis­tai­si­vat, että pit­kä­jän­tei­nen pien­ryh­mä­työs­ken­te­ly on vai­kut­ta­vam­paa kuin suuret mas­sa­luen­not, on usein suuri kehi­tys­a­pua seuraava yleisö sitä tyy­ty­väi­sem­pi mitä useam­mal­le hen­ki­löl­le kou­lu­tus­ta on tarjottu.

Vaatimus mitat­ta­vuu­des­ta saattaa siis alkaa jossain määrin ohjaamaan sekä toimintaa, että varsinkin tavoit­tei­den aset­ta­mis­ta. Paine kertoa ja saada, sekä suuren yleisön että rahoit­ta­jien, hyväk­syn­tä tulok­sil­le on valtava.

Toisaalta joskus tavoit­teet ja itse toiminta ovat ris­ti­rii­das­sa. Esimerkiksi tutkija Eija Ranta nostaa osuvasti kehi­ty­sa­vun kri­tiik­kiä ja tut­ki­joi­den roolia käsit­te­le­väs­sä tuoreessa blo­gis­saan esille, ettei kannata ihmetellä, miksei köyhyys vähene, jos kehi­ty­syh­teis­työn pää­ta­voi­te onkin ollut vaikkapa suo­ma­lai­sen vien­ti­teol­li­suu­den edis­tä­mi­nen.

Minne kameleontti askeltaa?

Hieman ennen syksyn 2015 mie­le­no­soi­tus­ta Laura Häkli puki blo­gis­saan sanoiksi monen kum­mas­tuk­sen: ”Kuka olisi puoli vuotta sitten uskonut, että tänä kehi­tyk­sen super­vuon­na* kehi­ty­syh­teis­työ­toi­mi­jat joutuvat äärim­mäi­sen köyhyyden pois­ta­mi­sen sijaan käyt­tä­mään voimansa alle­kir­joi­tus­ten kerää­mi­seen Pelastetaan kehi­ty­syh­teis­työ ‑vetoo­muk­seen?”.

Aika tulee näyt­tä­mään mil­lai­sek­si virs­tan­pyl­vääk­si vuosi 2015 muodostuu Suomen kehi­tys­po­li­tii­kan his­to­rias­sa ja millaisia vai­ku­tuk­sia hal­li­tuk­sen leik­kaus­pää­tök­sil­lä tulee olemaan.

Varmastikaan kukaan ei voi tar­kal­leen tietää, mikä on kehi­tys­a­pu­ka­me­leon­tin seuraava värisävy tai minne kame­leont­ti askeltaa.

Kehitysavun historian ja logiikan ymmär­tä­mi­nen auttaa kuitenkin kriit­ti­ses­ti arvioi­maan niin poliit­tis­ten päätösten takana vai­kut­ta­via perus­te­lu­ja kuin sitä, miten tulok­sel­li­suu­teen liittyvä kritiikki muotoutuu ja mihin se vaikuttaa. Kameleontin ymmär­tä­mi­nen voi myös antaa keinoja ohjata sen kulkua.

Hallitus julkaisi uuden kehi­tys­po­liit­ti­sen selonteon 4.2.2016. Selonteossa mää­ri­tel­lään Suomen kehi­tys­po­li­tii­kan päälinjat vuoteen 2018 asti.

*Vuotta 2015 kut­sut­tiin super­vuo­dek­si, koska vuoden aikana jär­jes­tet­tiin kehi­tys­ra­hoi­tuk­sen huip­pu­ko­kous Addis Abebassa, syksyllä New Yorkissa sovittiin uusista koko maailmaa sitovista kestävän kehi­tyk­sen tavoit­teis­ta ja jou­lu­kuus­sa sol­mit­tiin ilmas­to­so­pi­mus Pariisissa.

Lähteet:

Alitalo, Erna. 2012. Ennalta arvaa­ma­ton­ta: Kehitysdiskurssin suhde suo­ma­lais­ten kan­sa­lais­jär­jes­tö­jen kehi­ty­syh­teis­työ­hank­kei­siin. Pro gradu ‑työ, Helsingin yliopisto, sosiaali- ja kult­tuu­riant­ro­po­lo­gia.

Escobar, Arturo 1995. Encountering Development: The Making and Unmaking of the Third World. Princeton: Princeton University Press.

Ferguson, James 2001 [1994]. The Anti-Politics Machine: ”Development,” Depoliticization, and Bureaucratic Power in Lesotho. Minneapolis: The University of Minnesota Press.

Ferguson, James 2006. Global Shadows: Africa in the neo­li­be­ral world order. London: Duke University Press.

Kontinen, Tiina ja Koponen, Juhani 2011. Kehitysapukeisarin vaa­te­kaa­pil­la. Helsinki: Into Kustannus.

Artikkelikuva: DFID, (CC BY 2.0)

Kirjoittaja

Erna Alitalo on kehitysyhteistyöhön ja sukupuolten väliseen tasa-arvoon erikoistunut antropologi.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Flintin kaupungissa, Michiganissa vuonna 2014 alkaneen vesikriisin seurauksena kymmenet tuhannet ihmiset sairastuivat lyijymyrkytykseen ja koko kaupungin luottamus viranomaisiin rapautui. Flintin kriisi on nykypäivän esimerkki siitä, mitä voi tapahtua kun valtio nostaa taloudelliset intressit ihmisten hyvinvoinnin edelle ja toimii demokraattisen päätöksenteon vastaisesti. Vaikka paikalliset onnistuivat omalla aktiivisuudellaan saamaan viranomaiset vastuuseen teoistaan, ei kriisi ole vielä ohi.

Survivalismi on erityisesti Yhdysvalloissa vaikuttava alakulttuuri. Sen harjoittajat varautuvat erilaisiin uhkatekijöihin, jotka saattaisivat toteutuessaan hajottaa nykyisen yhteiskuntajärjestyksen ja pahimmassa tapauksessa johtaa tuntemamme maailman tuhoon.

Graffitinmaalaajat miellettiin ennen usein nuorisorikollisiksi. Vaikka kyseessä on laillisuuden rajamailla liikkuva alakulttuuri, graffiti on jo kauan ollut osa taide- ja mainosmaailmaa. Viime vuosina graffiteista on tullut laajemmin hyväksytty ilmiö.