Perinteisesti asunnottomuus on ollut ilmiö, jonka ympärille on kiertynyt kokonainen sosiaalisten ongelmien kirjo. Se on kohdistunut etenkin päihde- ja mielenterveysongelmaisiin, kantasuomalaisiin miehiin. Suomen monikulttuuristumisen myötä asunnottomuus on kuitenkin saanut uusia puolia, ja koskettaa yhä useammin maahanmuuttajataustaisia.
Vuonna 2014 hyväksytyn pro gradu –tutkimukseni päätavoitteina on pohtia tekijöitä, jotka aiheuttavat Suomessa asuvien somalialaisten asunnottomuutta sekä sitä, kuinka he arjestaan asunnottomina selviytyvät. Asunnottomien somalialaisten elämää on tutkimuksessani pyritty lähestymään menemällä heidän luokseen asuntoloihin. Aineisto kerättiin haastattelemalla kymmentä somalialaista, jotka kaikki haastatteluhetkellä asuivat asunnottomille tarkoitetuissa asuntoloissa tai asumisyksiköissä Helsingissä. Tässä tekstissä kerron Ahmedin tarinan.
Siirtomaavallan uhri ja verinen sisällissota
Ahmed, 25, saapuu haastatteluun väsyneenä. Hän on nukkunut yönsä huonosti, sillä humalainen huonekaveri on halunnut pitää valoja päällä koko yön. Ahmed itse ei ole koskaan juonut alkoholia. Hän asuu Helsingissä sijaitsevassa asunnottomille tarkoitetussa asuntolassa, ja jakaa pienen huoneen toisen miehen kanssa. Suomessa on arviolta reilu 7000 yksinäistä asunnotonta, joista noin 1500 on maahanmuuttajataustaisia. Ahmed on yksi heistä.
Ahmed syntyi Somalian pääkaupungissa Mogadishussa juuri samoihin aikoihin kun Somalian verinen sisällissota oli syttynyt, ja maa oli pahimman kaaoksen vallassa. Afrikan sarvessa sijaitseva Somalia on ollut siirtomaa- ja suurvaltapolitiikan pelinappulana jo 1800-luvulta. Somalia on monen muun Afrikan maan tavoin kärsinyt myös huonosta hallinnosta, mikä johti poliittisen tilanteen kärjistymiseen 1980-luvulla.
Ahmed menetti äitinsä nuorena, ja kasvoi yhdessä pikkuveljensä ja isosiskonsa kanssa. Lapset jättivät tuhoutuneen kotinsa ja sekasorrossa olevan kotimaansa lähteäkseen evakkoon naapurimaahan Keniaan, jossa he saivat turvapaikanhakuprosessinsa käyntiin Suomen suurlähetystössä. Ahmedille kerrottiin tarinoita turvallisesta Suomesta, ja hänelle kirkastui yksi selkeä haave: hän unelmoi, että voisi käydä koulua ja tehdä oikeita töitä.
Mogadishun satama vuonna 2012. Kuva: AMISOM Public Information.
Suomeen tullessaan Ahmed oli sairas, ja hän vietti kuukausia sairaalassa. Tämän jälkeen hän sai Kansaneläkelaitoksen avittamana asunnon puoleksi vuodeksi. Kun vuokrasopimus loppui, hän muutti siskonsa luokse väliaikaisesti asumaan. Asumisratkaisu ei kuitenkaan pidemmän päälle toiminut, ja Ahmed jäi ilman kattoa päänsä päälle. Kodittomana hän vietti öitä Helsingin rautatieasemalla ja ”milloin missäkin.” Kesäisin hän saattoi kävellä ulkona läpi yön. Kodittomanakin Ahmed kävi koulua, kunnes joutui lopulta keskeyttämään.
”Kyllä, keskeytin koulun. Sanoin opettajalleni, etten pysty kuuntelemaan tunnilla, vaikka haluaisin oppia. Opettajani ihmetteli, koska olin aina ollut hyvä oppilas ja hyvä poika koulussa. Tiesin kuitenkin, että jos haluan oppia, tarvitsen energiaa. Kerroin opettajalleni, että nukun rautatieasemalla. Kyse ei ollut siitä, etten pitäisi koulusta, sehän oli ollut unelmani”, Ahmed kertoo.
Asunnoton vai koditon?
Yleisesti ottaen asunnottomaksi määritellään kadulla, tilapäissuojissa, asuntoloissa ja ystävien tai sukulaisten nurkissa asuvat ihmiset. Virallisemmissa yhteyksissä puhutaan asunnottomuudesta kodittomuuden sijaan. Asunnottomuus on käsitteenä selvärajaisempi, sillä se viittaa konkreettisesti asuttavan fyysisen asunnon puuttumiseen. Kodittomuus on käsitteenä kaunokirjallisempi ja eksistentialistisempi – se myös herättää enemmän mielikuvia ja tunteita.
Ahmedin tilanteesta vaikean tekee se, että hän on sekä koditon vieraassa maassa, että vailla fyysistä asuntoa. Ahmed on haastatteluhetkellä jonottanut kaksi vuotta kunnallista vuokra-asuntoa, ja hakenut lisäksi muun muassa Nuorisoasuntosäätiön, VVO:n sekä Nuorisoasuntoliiton asuntoja. Hän käy säännöllisesti tapaamassa sosiaalityöntekijäänsä, mutta ”kaikkialla käsketään vain odottamaan”.
Suomessa asunnottomuus on keskittynyt selvästi pääkaupunkiin, ja jopa yli puolet Suomen asunnottomista on Helsingissä. Kansainvälisesti on varsin yleistä, että asunnottomuus ilmenee etenkin suurkaupungeissa ja metropolialueilla. Asunnottomuudessa onkin todettu tiivistyvän yhteiskunnan, etenkin suurkaupunkien, ongelmat. Tätä voidaan selittää kaupunkien luontaisella vetovoimalla: ihmiset muuttavat niihin työllistymään, kouluttautumaan ja rakastumaan. Suurten kaupunkien asuntotarjonta kuitenkin vain harvoin pystyy vastaamaan kysynnän synnyttämiin tarpeisiin.
Ovatko asunnottomat vain yksinäisiä, päihdeongelmaisia miehiä?
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen mukaan asunnottomuus on Suomessa saatu kuriin, ja se on vuonna 2014 kääntynyt laskuun. Myös asunnottomuuden ongelmallisinta muotoa, pitkäaikaisasunnottomuutta, on onnistuttu vähentämään. Suomessa on tehty pitkäjänteistä ja kokonaisvaltaista työtä asunnottomuuden kitkemiseksi, ja se on tuottanut myönteisiä tuloksia. Kansainvälisissä vertailuissa nähdään, että Suomen käyttämä ”asunto ensin” -malli näyttäisi toimivan asunnottomuuden vähentämisessä. Mallissa asunnottomalta ei vaadita esimerkiksi päihteettömyyttä asunnon saannin vastineeksi, vaan henkilölle pyritään ensisijaisesti järjestämään oma asunto.Vuonna 2011 yksinäisten asunnottomien maahanmuuttajien määrä ylitti ensimmäisen kerran tuhannen hengen rajan. Vuonna 2013 määrä oli noussut jo 2 000 asunnottomaan. Samalla maahanmuuttajien osuus kaikista asunnottomista nousi lähes 20 prosenttiin. Vuonna 2014 myös asunnottomien maahanmuuttajien määrä väheni yli neljänneksellä. Kuitenkin vuoden 2015 pakolaiskriisin seurauksena Suomella on käsissä aivan uudenlainen asunnottomuusongelma, kun odottamaton väestönkasvu tulee aiheuttamaan selvän piikin asuntojen kysyntään ja Helsingin asuntojonoon.
Tärkeä ilmiö asunnottomuuden kentällä on ollut asunnottomuuden lisääntyminen maahanmuuttajien, nuorten sekä naisten keskuudessa. Näiden ryhmien asunnottomuusluvut ovat nousseet viimeisen vuosikymmenen aikana. Puhutaan uusista asunnottomista, sillä perinteisesti asunnottomuus on kohdistunut etenkin yksinäisiin päihdeongelmaisiin miehiin.
Kuva: Post Memes, (CC BY 2.0)
“Menin kriisimajoituspaikkaan yöksi, mutta en nukkunut siellä. Katselin vain ympärilleni. Joka puolella ihmiset vain juovat alkoholia, ja jos et itse juo, niin se ei todellakaan ole kivaa. Se oli niin vaikeaa… Mietin vain, että nämä ihmiset Suomessa, miksi he juovat niin paljon? Mietin vain, että hei, ainakin minulla on energiaa olla ilman alkoholia”, Ahmed kertoo kokemuksestaan helsinkiläisessä kriisimajoituspaikassa.
Uusia asunnottomia ovat yhteiskunnassa aina ne, joihin kaupunkiköyhyys kulloinkin kohdistuu kovimmin. Se, ketkä ovat asunnottomia, ei siis kerro mistään tietystä väestöryhmästä tai ryhmän ominaisuuksista vaan siitä, millainen ympäröivä yhteiskunta on. Asunnottomuus ei ole kenenkään ihmisen tai ihmisryhmän luonteenpiirre tai ominaisuus. Kyse on dynaamisesta prosessista ja yksilön elämäntilanteesta, joka voi muuttua.
Asuntomarkkinoiden kiristyessä ja kilpailun koventuessa saattaa asunnottomuutta kohdata kuka tahansa. Selviytymisen kannalta olennaista ovat henkilön turvaverkostot ja muut resurssit. Ahmedin tilanteesta vaikean tekee se, että hän on kielitaidoton vieraassa maassa, eikä hänellä ole asunnon saannin tai arkisen selviytymisen kannalta hyödyllisiä kontakteja. Ahmedin veli on myös asunnoton eikä Ahmedilla ole hyviä ystäviä pääkaupunkiseudulla. Ahmedin sisko asuu pienessä vuokra-huoneistossa suuren lapsikatraan kanssa, joten siskokaan ei pysty veljiään auttamaan.
Ahmed on asunnon löytymisen suhteen täysin sosiaalitoimen ja kunnallisten vuokra-asuntojen armoilla, sillä yksityisen sektorin vuokra-asunnot ovat liian kalliita, ja kilpailu sellaisen saamiseksi liian kovaa. Ahmed on huomannut pakolaistaustansa ja etnisyytensä heikentävän hänen mahdollisuuksiaan päästä edes asuntonäyttöihin.
“Niin, en näe, että olisi mitään syytä, miksi en voisi saada asuntoa. En ole ikinä tapellut kenenkään kanssa eikä minusta ole merkintöjä ulosotossa. Mitään ikäviä merkintöjä ei ole. Nimeni on puhdas ja kaikki on puhdasta. En juo, en polta, enkä käy baareissa tai klubeilla. Käyn vain kuntosalilla töiden jälkeen ja maksan veroja.”
Image Title. Kuva: Author/Source (CC BY 2.0)
Työttömyys, kielitaidottomuus ja kouluttamattomuus
Koska maahanmuuttajien osuus kaikista asunnottomista on huomattavan suuri, on asunnottomuuden vähentämiseksi tärkeää tehdä vertailua maahanmuuttajien ja kantaväestön asunnottomuuden välillä. Näin voidaan paremmin hahmottaa monimuotoisen ilmiön syitä ja seurauksia.
Tutkimukseni mukaan maahanmuuttajien asunnottomuus poikkeaa kantaväestön asunnottomuudesta monestakin syystä. Ensinnäkin asunnottomuuden taustalta löytyvät syyt ovat usein eri tyyppisiä maahanmuuttajilla kuin kantaväestöön kuuluvilla. Kun kantaväestön asunnottomuutta ovat perinteisesti aiheuttaneet päihdeongelmat ja avioerot, liittyy maahanmuuttajien asunnottomuus ennemminkin asunnon saantiin sekä laajemmin integraatioon ja yhteiskuntaan kiinnittymiseen liittyviin ongelmiin. Taustalla on usein työttömyyttä, kielitaidottomuutta ja kouluttamattomuutta.
Myös pakolaisten hajasijoituspolitiikasta kumpuava maansisäinen muuttoliike pääkaupunkiseudulle on usein asunnottomaksi jäämisen taustalla. Suurperheet saattavat kohdata ongelmia kerrostaloasumisessa naapureiden kanssa, jolloin tilanne saattaa päätyä perheen häätöön. Myös avioerot saattavat rikkoa perheitä. Noin puolet reilusta neljästä sadasta asunnottomasta perheestä onkin maahanmuuttajaperheitä.
Asunnottomuuden taustalta löytyviin yksilöllisiin syihin vaikuttavat monet seikat, kuten Suomeen tulon syy, Suomessa vietetty aika, sosiaalisten verkostojen laajuus, henkilön resurssit, lähtömaan kulttuuri ja henkilön muut ominaisuudet. On selvää, että eri kulttuurisilla ryhmillä ja yksilöillä on hyvin erilaisia kokemuksia asunnottomuudesta, joita on kaikkia täysin mahdoton listata tai edes tiedostaa.
Islam ja yhteisöllisyys – arjen rakennuspalikoita
Asunnottomuuden taustalta löytyvien syiden lisäksi myös arkinen selviytyminen asunnottomana on tutkimukseni mukaan maahanmuuttajataustaisilla usein erilaista verrattuna kantaväestöön kuuluviin. Ystävän tai sukulaisen luona asuminen saattaa maahanmuuttajien keskuudessa olla yleisempää, sillä monissa kulttuureissa monen sukupolven ja sukulaisten yhteisasuminen on kulttuurinen normi.
Myös vierailukulttuuria ja yhteisöllisyyttä painotetaan esimerkiksi somalikulttuurissa eri tavalla kuin Suomessa. Huomattava eroavaisuus liittyy myös päihteiden käyttöön. Kantaväestön arkista selviytymistä asunnottomana leimaa usein runsas päihteidenkäyttö, kun taas etenkin muslimien keskuudessa on alkoholin- tai huumeiden käyttö harvinaista.
Aineistoni mukaan oman kodin ja naapuruston puuttuminen ei näytä yleisesti ottaen aiheuttavan vakavia sosiaalisia ongelmia tai syrjäytymistä somalialaisten keskuudessa. Somalialaiset yleistäen ankkuroituvat oman lähtökulttuurinsa arvoihin ja rakenteisiin, uskonnollisuuteen ja yhteisöllisyyteen, ja pitävät elämäänsä tätä kautta hallinnassa.
Islam tuo konkreettisten tapojen lisäksi arkeen lohtua ja näyttäytyy tärkeänä yksilön identiteetin rakennuspalikkana asunnottomuuden vaikeassa kokemuksessa. Asuntolassa itseä identifioidaan usein muslimiksi ja päihteettömäksi, jolloin erottaudutaan muista asuntolan asukkaista ja yleisesti ottaen asunnottomuuteen liittyvästä leimaavuudesta. Myös omasta etnisestä yhteisöstä saadaan tukea, ja etenkin transnationaalisten suhteiden ylläpidon merkitys voi olla suuri: osittain siksi, että ilman omaa kotia ja naapurustoa voi sosiaalisten suhteiden muodostaminen ja niiden ylläpitäminen paikallisella tasolla olla hankalaa.
Ahmedin ja yhdeksän muun haastattelemani somalitaustaisen asunnottoman arkielämä näyttäytyykin asunnottomuudesta huolimatta hyvin säännöllisenä ja ryhdikkäänä. Ahmed työskentelee päivisin sairaalassa, jossa hän viihtyy hyvin, sillä “töissä ollessaan voi puhua ihmisille ja unohtaa arkiset huolet”. Hän harjoittaa aktiivisesti uskontoaan käymällä moskeijassa ja rukoilemalla, ja urheilee säännöllisesti kuntosalilla töiden jälkeen. Ahmed pitää erittäin hyvää huolta ulkonäöstään ja siisteydestään. Iltaisin hän laittaa asuntolassa mielellään ruokaa, mutta välillä jonot asuntolan keittiöön ovat liian pitkät. Koska arkipäivät ovat hyvin kiireisiä, eikä öisin saa käyttää pesukoneita, pesee Ahmed viikonloppuisin pyykkinsä. Hän pitää erittäin tärkeänä sitä, että vaatteet ovat puhtaat ja tuoksuvat hyvälle.
Asunto on kodin rakentamisen lähtökohta
Rutinoituneesta arjesta huolimatta on Ahmedin kasvoilta luettavissa ja tarinoista kuultavissa, kuinka traumaattinen ja vaikea hänen tilanteensa on. Kun juttelen Ahmedin kanssa, on selvää, että ilman kotia elämästä ei tule mitään, ei vaikka asiat muuten olisivatkin kunnossa. Ihminen tarvitsee turvapaikan, jossa olla rauhassa ja josta käsin pyörittää arkea.
Ahmed on asunnottomuuden vuoksi keskeyttänyt koulunsa, menettänyt suomalaisen tyttöystävänsä ja kadottanut lähes kaiken materiaalisen omaisuutensa tilanpuutteen vuoksi. Hän elää jatkuvan valvonnan alla asuntolan sääntöjen mukaan, vailla minkäänlaista yksityisyyttä. Hän jakaa huoneen tuntemattoman miehen kanssa, eikä hänellä ole omaa ovea tai edes omaa avainta. Hänen oma tilansa on sänky, jossa on asuntolan karheat lakanat ja jossa on nukuttava tiettyjen kellonaikojen mukaan ja silloinkin useimmiten huonosti.
“En tietenkään tykkää olla täällä, mutta on tämä parempi kuin olla ilman mitään paikkaa. Muistan ajat, kun nukuin ulkona ja oli niin kylmä aina”, Ahmed kuvailee tilannettansa, kuitenkin kiitollisena.
Ihmisarvoisessa elämässä ei ole kyse pelkästään seinistä vaan johonkin kuulumisesta, elämän mielekkyydestä, huolenpidosta, emootioista ja identiteetin luomisesta. Kodittomuus on vahvasti subjektiivinen ja psykososiaalisesti ihmiseen vaikuttava ilmiö. Vaikka kuinka pyrkisimme ymmärtämään asunnottomuutta, on viime kädessä kyse asianomaisen ihmisen omasta kokemuksesta.
Pelkät seinät ja katto eivät vielä täytä määritelmää kodista, sillä kotiin liittyy läheisesti ajatukset perheestä, turvasta, yksityisyydestä tai kotimaasta. Kuitenkin asunto on kaiken tämän kodin rakentamisen lähtökohtana, tai kuten Ahmed sanoi:
“Tarvitset vain asunnon. Minun ongelma on se, että minulla ei ole asuntoa. Tiedätkö, kun sinulla on asunto, sinä olet vapaa”.
Haastateltavan tietoja on muutettu.
Toimitus
- Podcast-lukija: Veikko Lindholm
- Artikkelikuva: Duncan C (CC BY 2.0)
Lukemista
- Tuunanen, Taika (2014): Kodittomana vieraalla maalla. Somalialaisten asunnottomuus ja arkinen selviytyminen Helsingissä. Pro gradu –työ. Helsingin yliopisto: Sosiologian oppiaine.
- Helsingin Sanomat. 22.9.2015. Tuhansia uusia asunnottomia – Mihin Helsinki majoittaa maahanmuuttajat?. Vierailtu 15.2.2016.
- Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (2015): Asunnottomat 2014. Vierailtu 15.2.2016.
