Siirry suoraan sisältöön

Biseksuaalisuuden monet merkitykset

Eihän hän mikään hintti ollut, kaukana siitä, mutta biseksuaalisuushan oli suorastaan muotia nykyään.” (Ysikutonen-lehti 3/1975, 21.)

Näin kuvataan Seppoa, Ysikutonen-lehdessä vuonna 1975 julkaistun novellin päähenkilöä. Seposta kertovassa tarinassa tiivistyy monta biseksuaalisuuteen liittyvää kestävää mielikuvaa. Biseksuaalisuus näyttäytyy muodikkaana, ja Seppo puolestaan edustaa 1970-luvun lehdissä paljon käytettyä arkkityypistä biseksuaalia eli vaimoaan miesten kanssa pettävää miestä: Seppo on naimisissa, mutta tyytymätön liittoonsa, ja löytää uuden suunnan elämälleen tavattuaan puistossa viehättävän nuoren miehen.

Tutkin väitöskirjassani suomalaista biseksuaalisuutta. Käytin aineistona sekä haastatteluja että suomalaisista medioista kerättyä aineistoa. Muodikkuuden liittäminen biseksuaalisuuteen lävisti koko media-aineistoni, joka ulottui 1970-luvun alun seksuaalivähemmistöjärjestöjen julkaisuista ja pornolehdistä 2010-luvulla julkaistuihin valtavirtajulkisuuden lehtiin. Biseksuaalisuus on ilmiö, joka on määritelty viimeiset neljäkymmentä vuotta muodikkaaksi. Se on kuin farkut tai pikkumusta, aina trendikäs.

Suomalaisessa lehtijulkisuudessa biseksuaalisuudelle löytyi toki muitakin merkityksiä, jotka painottuivat eri tavoin eri vuosikymmeninä, mutta muodikkuus on termi, joka siihen useimmiten on liitetty. Muodikkuuden avulla on pyritty selittämään tätä “uutta ja outoa ilmiötä”, joka esitellään lehtiteksteissä vuosikymmenestä toiseen aina yhtä uutena ja outona.

Historiallista biseksuaalisuutta. Kuva: Wikimedia Commons.

Biseksuaalisiksi itsensä määrittävien ihmisten kokemuksissa käsitys biseksuaalisuuden muodikkuudesta näkyi siten, että heidän biseksuaalisuuttaan kyseenalaistettiin usein. Naissuhteessa olevilta binaisilta saatettiin kysyä, eivätkö nämä ajattele ollenkaan naisystäviensä tunteita jatkaessaan itsepäisesti itsensä biseksuaaliksi määrittämistä; eri sukupuolta olevan kanssa seurustelevan biseksuaalin seksuaalista identiteettiä puolestaan voitiin vähätellä erikoisuudentavoitteluna.

Haastateltavilleni biseksuaalisuuden kokemukseen kuului olennaisena osana välitilallisuus: niin homo- kuin heteroseksuaalisuuden ja näihin liittyvien sosiaalisten piirien välissä liikkuminen, mutta myös sukupuolten välissä oleminen.

Seksuaalivähemmistöpoliittisesti aktiiviset biseksuaalit saattoivat kokea biseksuaalisuudesta kertomisen ja ennakkoluulojen murtamisen jopa velvollisuudekseen. Joskus tämä kuitenkin väsytti. Eräs seksuaalivähemmistötyössä aktiivinen haastateltavani tokaisikin: “En mä mikään biseksuaalisuuden koulutuskappale oo, mäkin oon välillä vapaalla!”

Pornolehdet antamassa tilaa erilaisille seksuaalisuuksille

The Ladder oli ensimmäinen Yhdysvalloissa maanlaajuisen levikin saanut, ensisijaisesti lesboille suunnattu lehti. Kuva: Wikimedia Commons.

Tutkimukseni aikajänteenä olivat vuodet 1971-2014, eli homoseksuaalisuuden dekriminalisoinnin jälkeinen aika. Vuodesta 1971-1999 Suomessa oli voimassa ns. “kehotuskieltolaki”, joka kielsi julkisen kehottamisen homoseksuaalisuuteen. Laki säädettiin samansukupuolisen haureuden rikoslaista poistamisen yhteydessä kompromissina, sillä homoseksuaalisuuden dekriminalisoinnin pelättiin johtavan homoseksuaalisuuden laajaan leviämiseen kansan keskuuteen. Homoseksuaalisuus määriteltiin sairaudeksi, ja psykiatrit pelkäsivät myönteisen tiedon homoseksuaalisuudesta estävän hoitoon hakeutumisen.

Erityisesti omasta seksuaalisesta potentiaalistaan tietämättömät biseksuaalit nähtiin mahdollisina homoseksuaalisuutta käsittelevän tiedon uhreina. Psykiatrian valtavirta näki biseksuaalisuuden ilmiönä, joka yksilön oli omassa psykoseksuaalisessa kehityksessään torjuttava, jotta “normaali” – siis heteroseksuaalinen – seksuaalisuus olisi mahdollinen. Niinpä homoseksuaalisuutta koskevan julkisen tiedon nähtiin uhkaavan erityisesti biseksuaalisesti suuntautuneita yksilöitä, joiden kehitys “terveeksi heteroseksuaaliksi” voisi häiriintyä.

Kehotuskieltolain aikaan valtavirran lehdet eivät käsitelleet seksuaalivähemmistöjä juurikaan. Lain rikkomisesta ei annettu sen voimassaoloaikana yhtään tuomiota, mutta syytteiden pelossa kunniallisiksi itsensä määrittävät joukkoviestimet sovelsivat itsesensuuria. Seksuaalivähemmistöjärjestöt käsittelivät teemaa omissa julkaisuissaan, mutta niistäkin tehtiin tutkintapyyntöjä.Seksuaalivähemmistöjä käsiteltiin kuitenkin porno- ja skandaalilehdistössä runsaasti 1970- ja 1980-luvuilla. Nämä lehdet, joiden levikkiä mahdolliset oikeusjutut vain kasvattivat, olivat kunnialliseksi mielletyn valtavirtamedian ulkopuolella. Ne tarjosivat tilan käsitellä myös biseksuaalisuutta.

Erityisesti pornolehtien neuvontapalstat olivat areena, jolla levitettiin kiihkotonta tietoa seksuaalisuudesta yleensä. Neuvontapalstoilla huolestuneet miehet kyselivät vaikkapa homoseksuaalisten fantasioidensa syitä, ja palstoilla biseksuaalisuutta tarjottiin selityksenä samansukupuolisille tunteille. Biseksuaalisia kokeiluja tarjottiin myös avioseksin piristykseksi.

Suomalaisen lehdistön historiassa pornolehdillä olikin kiinnostava rooli: ne tarjosivat kehotuskieltolain aikana tilan, jossa seksuaalivähemmistöjä voitiin käsitellä. Biseksuaalisuuden käsitteen ja siihen liittyvät mielikuvat ne toivat laajemman yleisön tietoisuuteen – olihan esimerkiksi Ratto-lehti 1980-luvulla levikiltään Suomen suurimpia aikakauslehtiä, ja myös Jallut ja Kallet luettiin tarkkaan.

Toki varsinkin biseksuaaliseksi määritellyn naisen rooli oli ja on pornolehdissä ensisijaisesti kiihottaa lukijaa. Biseksuaalisuutta kuitenkin käsiteltiin pornolehdissä pääosin myönteiseen sävyyn.

Poliittisesta välineestä identiteetiksi

Suomalaisten seksuaalivähemmistöjärjestöjen julkaisuissa biseksuaalisuus oli käsitteenä läsnä aivan järjestöjen alkuajoista eli 1970-luvun alkupuolelta asti. Termillä ei kuitenkaan alkujaan viitattu niinkään erilliseen, homo- ja heteroseksuaaleille rinnakkaiseen ihmisryhmään “biseksuaalit”, vaan kaikissa ihmisissä läsnä olevaan mahdollisuuteen tuntea samansukupuolisia seksuaalisia tunteita.

Biseksuaalisuus oli ilmiö, jonka avulla seksuaalivähemmistöaktivistit muistuttivat, että homoseksuaalien oikeudet eivät koske vain pientä vähemmistöä, vaan suurta enemmistöä, sillä biseksuaalisuuden nähtiin olevan ihmislajille yhteinen ominaisuus. Suuren heteroseksuaalisen enemmistön ajateltiin olevan tietämättömiä biseksuaalisesta potentiaalistaan, ja koko yhteiskunnan arveltiin voivan tulevaisuudessa muuttua seksuaalimyönteisempään suuntaan, jos enemmistö löytää biseksuaalisuuden myös itsestään. Homoseksuaalisuuteen kohdistuvien ennakkoluulojen nähtiin olevan osa yhteiskunnan kielteistä suhtautumista seksuaalisuuteen yleensä.

Biseksuaalisuudesta puhuminen oli seksuaalivähemmistöpolitiikassa keino tehdä homoseksuaalisuutta ymmärrettävämmäksi laajemmalle yleisölle. Niinpä biseksuaalisuutta käsiteltiin varhaisessa seksuaalivähemmistöpolitiikassa varsin paljon, ja jotkut kirjoittajat jopa ennustivat biseksuaalista tulevaisuutta, jossa “puhdas homoseksuaalisuus” ja “puhdas heteroseksuaalisuus” olisivat harvinaisuuksia.

Vasta 1990-luvun alussa syntyi varsinainen biseksuaalista identiteettiä korostava toiminta, johon liittyivät biseksuaalien ryhmätapaamiset Setan piirissä, biseksuaalisuutta käsittelevät kirjoitukset lehdissä ja biseksuaalien näkyvyyden lisääntyminen. Sen alullepanijoina olivat ihmiset, jotka määrittelivät itsensä biseksuaaleiksi. Aiemmin biseksuaalisuus ei ollut seksuaalivähemmistöjärjestöpolitiikassa termi, jolla ihmiset olisivat juurikaan nimenneet itseään. Termin siirtyminen itsemäärittelyn välineeksi antoi biseksuaaleille kasvot: tätä ennen heitä oli seksuaalivähemmistöjärjestölehdissä kuvattu useimmin omasta biseksuaalisuudestaan tietämättöminä ihmisinä, joiden biseksuaalinen potentiaali uinuu.

Uinuvaa seksuaalisuutta shakespearelaisittain. Kuva: Wikimedia Commons.

Samalla kun biseksuaalisuus identiteettinä on tullut mahdolliseksi, se on myös saanut enemmän näkyvyyttä. Sen nykyisestä näkyvyydestä kertoo se, kuinka väitöskirjani loppulukua kirjoittaessani syksyllä 2013 valtavirtamedioissa käsiteltiin yhden viikon aikana biseksuaalisuutta enemmän kuin yhden vuoden aikana 1980-luvulla. Uutisoitiin esimerkiksi, että kahdessa eri tuotantoyhtiöiden tv-sarjassa tulee olemaan biseksuaalisia hahmoja; Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen kertoi haastattelussa biseksuaalisuudestaan; biseksuaalisia suhteitaan muisteli myös vastikään elämäkertansa julkaissut muusikko Morrissey. Kaikkia näitä median biseksuaalisuusmainintoja yhdistää se, että biseksuaalisuus näyttäytyy niissä positiivisena ja kiehtovana ilmiönä – ei torjuttavana tai kyseenalaistettuna.

2010-luvulla biseksuaalisuudella on monenlaisia merkityksiä. Sen seksuaalipoliittinen merkitys on vähentynyt, ja viihteellinen merkitys kasvanut. Biseksuaalisuus on ilmiö, jonka avulla voi houkutella erilaisia yleisöjä erilaisten mediasisältöjen pariin. Samalla biseksuaalisuus on termi, jota käytetään seksuaalisen identiteetin määrittelyyn. Biseksuaalisuuden pysyvä outous ja selittämättömyys antoi vuosikymmenien aikana kirjoitettavaa lukemattomille lehdille ja julkaisuille, ja biseksuaalisiksi itsensä määrittäville ihmisille se puolestaan antoi oman seksuaalisuuden jatkuvan selittämisen vaatimuksen, josta vasta nyt ollaan vapautumassa.

Toimitus

Jaa tämä artikkeli:
Jenny Kangasvuo

Jenny Kangasvuo

FT Jenny Kangasvuo on tutkija ja kirjailija, jonka väitöstutkimus käsitteli suomalaista biseksuaalisuutta. Tutkimuksen pohjalta Kangasvuo kirjoitti yleistajuisen tietokirjan Bi- ja panseksuaalisuus (SKS 2022). Häneltä on ilmestynyt myös bi- ja panseksuaalisuutta sekä monisuhteisuutta käsittelevä romaani Hiukset takussa (Teos 2023). Lisäksi hän kirjoittaa spekulatiiviseen fiktioon luokittuvia tarinoita.Katso kirjoittajan artikkelit

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *