Saamelaisuudesta, identiteetistä ja vähemmistöjen oikeuksista

Teksti: Tapio Kumpula, VTK ja Saara Toukolehto, VTM. Podcast-lukija: Bea Bergholm.

Saamelaisten oikeudet alku­pe­räis­kan­sa­na ovat olleet esillä 2010-luvulla. Samalla kun Suomi hakee YK:n ihmi­soi­keus­neu­vos­ton jäseneksi, valtion omat kan­sa­lai­set käyvät sen kanssa kiistaa maa­oi­keuk­sis­ta, kan­sain­vä­li­sis­tä alku­pe­räis­kan­so­ja kos­ke­vis­ta sopi­muk­sis­ta ja oikeu­des­ta mää­ri­tel­lä saa­me­lai­suut­ta. Suomen saa­me­lai­set ovat yrit­tä­neet pitää oikeuk­sis­taan ja ongel­mis­taan ääntä, ja usein sanoman takana ja tukena on ollut myös ant­ro­po­lo­ge­ja, tut­ki­joi­ta muilta aloilta ja ihmi­soi­keus­ak­ti­vis­te­ja.

AntroBlogi suuntasi per­jan­tai­na 22.1.2016 Ihmisoikeusliiton jär­jes­tä­mään semi­naa­riin “Saamelaiset, arktinen alue ja ympä­ris­tö­pää­tök­sen­te­ko” kuulemaan kes­kus­te­lua saa­me­lais­ten tämän het­ki­ses­tä asemasta Suomessa. Kyseessä oli Saisiko olla ympä­ris­tö­konflik­ti­sop­paa? ‑hankkeen pää­tös­ta­pah­tu­ma, josta on muun muassa kir­joi­tet­tu suhteessa saa­me­lais­ten itse­mää­rää­mi­soi­keu­teen ja ympä­ris­tö­pää­tök­sen­te­koon.

Saamelaisuuden määrittelystä

Seminaarin panee­lie­si­tyk­set kir­voit­ti­vat paljon ant­ro­po­lo­gi­ses­ti kiin­nos­ta­via näkö­kan­to­ja ja tut­ki­mus­ky­sy­myk­siä. Alkuperäiskansojen ja vähem­mis­tö­jen kieliä, kult­tuu­re­ja, asemaa ja oikeuksia on ant­ro­po­lo­gias­sa tutkittu ympäri maailman jo yli vuo­si­sa­dan ajan. Suomessa suureksi ja vaikeaksi kysy­myk­sek­si on muo­dos­tu­nut oikeus mää­ri­tel­lä, mitä ‘saa­me­lai­suus’ on ja merkitsee. Antropologisesta näkö­kul­mas­ta tärkeää on tar­kas­tel­la myös vähem­mis­töenemmistö ‑asetelmaa ja siihen liittyviä moni­nai­sia jän­nit­tei­tä, jotka ovat avai­na­se­mas­sa ympä­ris­tö­pää­tök­sen­teos­sa ja vähem­mis­tö­jen oikeuk­sien toteu­tu­mi­ses­sa.

Keskustelu saa­me­lai­suu­den mää­rit­te­lys­tä on kiihtynyt etenkin viime vuonna jär­jes­tet­ty­jen saa­me­lais­kä­rä­jä­vaa­lien ja niihin koh­dis­tu­nei­den vali­tus­ten jälkeen. Tuolloin korkein hallinto-oikeus (KHO) hyväksyi 93 uutta saa­me­lais­ta henkilöä äänes­tys­kel­poi­sik­si, mutta kielsi myöhemmin saa­me­lais­kä­rä­jiä jär­jes­tä­mäs­tä uusia vaaleja. Saamelaiskäräjät olisivat halunneet järjestää uudet vaalit, sillä he eivät nähneet vaa­li­tu­lok­sen edustavan uutta jäse­nis­töään. Muun muassa YK:n alku­pe­räis­kan­so­jen pysyvä foorumi kysee­na­lais­ti KHO:n päätöksen kieltää uusin­ta­vaa­lit, sillä käräjille, eli saa­me­lais­ten kor­keim­mal­le poliit­ti­sel­le elimelle, katsotaan kuuluvan itse­mää­rä­mis­val­ta.

Saamelaiskäräjien kykyä edustaa kaikkia saa­me­lai­sia on toisaalta kri­ti­soi­tu nime­no­maan saa­me­lai­suu­den mää­rit­te­lyn näkö­kul­mas­ta. Oikeusantropologi Reetta Toivanen on tutkinut kan­sain­vä­li­ses­tä oikeu­des­ta kum­pua­vien vähem­mis­tö­jen oikeuk­sien toteu­tu­mis­ta Suomen kan­sal­li­sel­la kentällä. Saisiko olla ympä­ris­tö­konflik­ti­sop­paa? ‑hank­keel­le anta­mas­saan haas­tat­te­lus­sa Toivanen kertoi saa­me­lais­ten kes­kuu­des­sa val­lit­se­vis­ta jän­nit­teis­tä. Saamelaiskäräjillä on hänen mukaansa nähty tapauksia, joissa itseään saa­me­lai­se­na pitäville hen­ki­löil­le ei olla myönnetty äänes­ty­soi­keut­ta.

Haastattelussa Toivanen kertoo, että tiettyjen sukujen ja hen­ki­löi­den välillä on havait­ta­vis­sa eripuraa. Tämä on seurausta Suomessa pohjoisen väestöä kohtaan har­joi­te­tus­ta “hajoita ja hallitse” ‑poli­tii­kas­ta sekä saa­me­lais­kä­rä­jien tavasta ajatella ryh­mä­tun­nis­ta­mi­sen olevan ensi­si­jai­nen väline saa­me­lai­suu­den tun­nis­ta­mi­sel­le. Toivanen kertoo saa­me­lais­ten perin­tei­ses­ti asuneen Lapin alueella niin haja­nai­ses­ti, että jo tästä syystä tällainen tun­nis­tus­ta­pa ei ole, ainakaan yksistään, toimiva. Toinen mer­kit­tä­vä ongelma ryh­mä­tun­nis­ta­mi­ses­sa on aina 1950-luvulta asti har­joi­tet­tu assi­mi­laa­tio­po­li­tiik­ka, jossa kes­ki­tyt­tiin saa­me­lais­ten sulaut­ta­mi­seen osaksi val­ta­väes­töä, ja siitä seurannut saa­me­lai­suu­den peittely.

Peittely ja salailu assi­mi­laa­tio­pai­neen alla johti saa­men­kie­len katoa­mi­seen monista perheistä ja saa­me­lais­taus­tan salaa­mi­seen lapsilta. Toivanen kertoo, että monissa perheissä lapsille valeh­del­tiin, että oltiin muutettu alueelle jostain muualta. Perheissä kek­sit­tiin ikään kuin “uusi iden­ti­teet­ti” saa­me­lais­taus­tan salaa­mi­sek­si. Tätä Toivasen haas­tat­te­le­mat saa­me­lai­set perus­te­li­vat sillä, että uusi sukupolvi saisi kasvaa “nor­maa­li­na”, suo­ma­lai­se­na. Monille saa­me­lais­taus­ta on valjennut siis vasta aikui­siäl­lä.

Kun juurensa löytänyt ja saa­men­kie­len ja kult­tuu­rin palaut­ta­mi­seen pyrkivä ihminen sitten kuulee muilta saa­me­lai­sil­ta, että “et sinä ole mikään saa­me­lai­nen” aiheuttaa tämä luon­nol­li­ses­ti paljon tuskaa ja iden­ti­teet­tiin liittyviä kriisejä.

Assimilaatiopolitiikasta luo­vut­tiin viral­li­ses­ti 1970-luvulle tultaessa. Muutokset asen­teis­sa ja poli­tii­kas­sa olivat pitkälti seurausta saa­me­lais­ten omasta aktii­vi­suu­des­ta ja kas­va­nees­ta tie­toi­suu­des­ta vähem­mis­tö­jen kieleen ja kult­tuu­riin liit­ty­vis­tä oikeuk­sis­ta.

Saamen kielen ja kult­tuu­rin lehtori Irja Seurujärvi-Karin mielestä iden­ti­teet­ti­ky­sy­myk­set ovat todella herkkiä aiheita, joista kes­kus­tel­les­sa dialogin pitää olla kum­mal­la­kin puolella auki. Vaikka ainoa “oikeus”, jonka nyky­päi­vän Suomessa saa­me­lai­suu­den status tuo, on oikeus äänestää ja asettua ehdolle saa­me­lais­kä­rä­jä­vaa­leis­sa, voi se sosi­aa­li­sen kuu­lu­vuu­den ja iden­ti­tee­tin kannalta olla tärkeä kysymys yksilölle niin kuin monet ant­ro­po­lo­gi­set tut­ki­muk­set ovat osoit­ta­neet. Näyttäisi siltä, että KHO:n päätös määrittää saa­me­lai­suus ei ainakaan lisää yhtei­sym­mär­rys­tä saa­me­lais­ten kes­kuu­des­sa.

Paneelikeskustelussa Irja Seurujärvi-Kari, neuvotteleva virkamies Tuomas Kuokkanen ympäristöministeriöstä, Leena Heinämäki ja europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen. Kuva: Päivi Kapiainen-Heiskanen. #jakautuukosuomi #koneensäätiö #arktinenkeskus #lapinyliopisto http://www.ymparistokonfliktisovittelu.fi

Paneelikeskustelussa Irja Seurujärvi-Kari, neu­vot­te­le­va virkamies Tuomas Kuokkanen ympä­ris­tö­mi­nis­te­riös­tä, Leena Heinämäki ja euro­par­la­men­taa­rik­ko Sirpa Pietikäinen. Kuva: Päivi Kapiainen-Heiskanen. http://​www​.ympa​ris​to​konflik​ti​so​vit​te​lu​.fi

Saamelaisten kesken val­lit­se­vat eri­mie­li­syy­det ja näke­my­se­rot ovat suuri ongelma saa­me­lais­ten oikeuk­sien aja­mi­ses­sa. Vuoden saa­me­lai­nen Outi Länsman kysyi semi­naa­rin panee­lis­sa, miksi saa­me­lai­sil­ta odotetaan vank­ku­ma­ton­ta yhte­näis­tä linjaa kaikissa asioissa. “Saamelaiset ovat ihmis­ryh­mä siinä missä muutkin, ja myös meillä on erilaisia mie­li­pi­tei­tä ja näke­myk­siä. Sitä varten meillä on saa­me­lais­kä­rä­jät”, Länsman totesi.

Sen mää­rit­te­le­mi­nen onko tietty henkilö saa­me­lai­nen vai ei, on etenkin vuo­si­kym­men­ten assi­mi­laa­tio­po­li­tii­kan jälkeen vaikeaa. Tämän lisäksi saa­me­lai­suu­den mää­rit­te­ly on dynaa­mi­nen ja moni­ta­soi­nen prosessi, joka ottaa paljon vai­kut­tei­ta val­tayh­teis­kun­nan kes­kus­te­luis­ta. Toivanen keskittyi väi­tös­kir­jas­saan eri­tyi­ses­ti vähem­mis­tö­jen oikeuteen omaan kieleen ja kult­tuu­riin. Tutkimusmenetelmänä hän sovelsi ver­tai­le­vaa etno­gra­fis­ta tut­ki­mus­ta Suomen saa­me­lais­ten ja Saksan alueella asuvan slaa­vi­lai­sen sor­bi­vä­hem­mis­tön välillä.

Toivanen kiin­nos­tui tut­ki­muk­ses­saan muun muassa siitä, miten paljon kan­sain­vä­li­nen oikeus itse asiassa muuttaa ihmisten käsitystä omasta iden­ti­tee­tis­tään. Hän havaitsi, että monet saa­me­lai­set osasivat heitä koskevat lain­sää­dän­nös­sä esitetyt oikeudet ulkoa ja olivat hyvin tietoisia kan­sain­vä­li­sis­tä sopi­muk­sis­ta. Toivanen huomasi, että laki- ja sopi­mus­ter­meil­lä on suuri merkitys sille, miten etniset vähem­mis­töt, kuten saa­me­lai­set, kokevat asemansa suhteessa val­ta­väes­töön ja kuinka heidän yhteis­kun­nal­li­nen sta­tuk­sen­sa ymmär­re­tään.

Itsemäärittelyyn otetaan siis vai­kut­tei­ta myös kan­sal­li­sis­ta ja kan­sain­vä­li­sis­tä oikeu­del­li­sis­ta dis­kurs­seis­ta. Hyvänä esi­merk­ki­nä tästä Toivanen antaa vähem­mis­tö-termin kor­vaan­tu­mi­sen termillä “alku­pe­räis­kan­sa” oikeu­del­li­ses­sa ja poliit­ti­ses­sa kie­len­käy­tös­sä ja tämän vai­ku­tuk­sis­ta saa­me­lais­ten asemaan ja ryh­mäi­den­ti­teet­tiin: puhetapaa vaih­det­taes­sa myös käsitys omasta ole­mas­sao­los­ta muuttuu. Toivasen sanoin: “Näiden ihmisten täytyy sitten alkaa ymmär­tä­mään itsensä näiden termien kautta, jotta he voivat ajaa omia asioitaan. Tässä mielessä näillä oikeuk­sil­la on ikään kuin kak­si­nais­roo­li.”

Arvot kiistan ytimessä

Ihmisoikeusliiton hank­kees­sa kävi ilmi, että Pohjois-Suomen saa­me­lais­ten osal­lis­tu­mi­nen eli­nym­pä­ris­tös­tään päät­tä­mi­seen on vai­keu­tu­nut huo­mat­ta­vas­ti, ja samalla saa­me­lai­sia koskevat eri­tyis­sään­nök­set on poistettu hel­mi­kuus­sa hal­li­tuk­sen käsit­te­lyyn tulleesta met­sä­hal­li­tus­lais­ta. Myös saa­me­lais­ten aseman hankaluus ja kan­sain­vä­li­sen alku­pe­räis­kan­so­jen oikeuksia mää­rit­te­le­vän ILO-169 sopi­muk­sen rati­fioi­mi­sen peruun­tu­mi­nen johtuvat luon­non­va­ro­jen ja maan­käy­tön hal­lin­taan liit­ty­vis­tä sopi­mus­koh­dis­ta. 

Esimerkiksi Lapin käsi­var­ren alueen ympä­ris­tö­pää­tök­sen­teos­sa ovat pöydällä poron­hoi­toa­lu­eet, ympä­ris­tön­suo­je­lu, kai­vos­toi­min­ta ja saa­me­lais­ten kult­tuu­ri­mai­se­mat. Suomi ja eritoten Lappi ovat mie­len­kiin­toi­nen maa­kiis­ta­ta­paus, sillä noin 90 pro­sent­tia kaikesta Lapin maapinta-alasta on valtion omis­tuk­ses­sa. Tarve yhtei­sym­mär­ryk­sen löy­tä­mi­seen on ajan­koh­tai­sem­pi kuin pitkään aikaan.

Ympäristöhallinnan ant­ro­po­lo­gian dosentti Simo Sarkki kirjoitti mar­ras­kuus­sa AntroBlogissa pohjoisen alueiden maa­kiis­tois­ta. Sarkin tut­ki­mas­sa tapauk­ses­sa metsien hallinta oli ajautunut “noi­dan­ke­hään”, jossa hakkuista vastaava Metsähallitus ei osannut ottaa huomioon pai­kal­lis­ten ryhmien metsiin ja luon­no­nym­pä­ris­töön liittämiä erilaisia arvoja. Yhteistoiminnallisessa suun­nit­te­lus­sa saa­me­lai­sia ja poron­hoi­ta­jia “kuultiin”, mutta ei todel­li­suu­des­sa huomioitu, jolloin pai­kal­li­nen vastustus ulko­paik­ka­kun­ta­lai­sia toi­mi­joi­ta vastaan kasvoi. Noidankehästä päästiin kom­pro­mis­si­rat­kai­suun vasta, kun neu­vot­te­lut tehtiin paik­ka­koh­tai­ses­ti.

Sarkki kir­joit­taa, että suun­nit­te­lu ei kyennyt aina ottamaan huomioon ympä­ris­tö­jär­jes­töil­le, poron­hoi­ta­jil­le ja mat­kai­lu­yrit­tä­jil­le tärkeitä tiet­tyi­hin koh­tei­siin liittyviä arvoja. Puolustaakseen näiden arvojen toteu­tu­mis­ta mainitut sidos­ryh­mät etsivät vaih­toeh­toi­sia tapoja vaikuttaa metsiin liit­ty­vään pää­tök­sen­te­koon luon­non­va­ra­suun­nit­te­lu­pro­ses­sien ulko­puo­lel­la.”

Mailla, luon­non­va­roil­la ja mai­se­mil­la on eri ryhmille ja toi­mi­joil­le erilaisia itseis- ja käyt­tö­ar­vo­ja. Yrityksille Lapin metsät ja muut luon­non­va­rat näyt­täy­ty­vät välineenä talou­del­lis­ten voittojen kar­tut­ta­mi­sek­si, Metsähallitukselle arvokasta on kan­san­ta­lou­den nos­tat­ta­mi­nen luon­non­va­ro­ja hyö­dyn­tä­mäl­lä. Luontoaktivistit puo­les­taan haluavat suojella luonnon moni­muo­toi­suut­ta ja kos­ke­mat­to­muut­ta sen itsei­sar­von vuoksi.

Paikallisille ihmisille, saa­me­lai­sil­le ja poron­hoi­ta­jil­le, kyse on kodista, ympä­röi­vään luontoon samais­tu­mi­ses­ta, porojen lai­dun­mais­ta ja kult­tuu­ri­ses­ta jat­ku­vuu­des­ta.

Kun tavoit­teet ja motiivit ovat läh­tö­koh­dil­taan näin erilaiset, on yhtei­sym­mär­ryk­sen löy­tä­mi­nen luon­nol­li­ses­ti vaikeaa — etenkin, jos joitain osapuolia ei todel­li­suu­des­sa haluta kuunnella.

Vaikka Metsähallitus pääsisi yhtei­sym­mär­ryk­seen saa­me­lais­ten kanssa, jää Suomelle silti valtavia ongelmia saa­me­lais­ten itse­mää­rää­mi­soi­keu­den kanssa. Työ- ja oikeus­mi­nis­te­ri Jari Lindström on lähet­tä­nyt saa­me­lais­kä­rä­jil­le kirjeen, jossa käsi­tel­lään saa­me­lais­ten oikeu­del­li­sen aseman paran­ta­mis­ta. Ihmisoikeusliiton Kaari Mattila totesikin, että vaikka ILO-169 ei ole missään nimessä täy­del­li­nen, olisi se sym­bo­li­ses­ti, poliit­ti­ses­ti ja ihmi­soi­keuk­sien kannalta tärkeä uudistus sekä saa­me­lai­sil­le että koko Suomelle. Sopimus antaa esi­mer­kik­si oikeu­del­li­sen työkalun taistella valtion kokoisia yrityksiä vastaan kan­sain­vä­li­ses­sä oikeu­des­sa. Toivanen on ILO-sopi­muk­sen voi­maan­tu­lon suhteen pes­si­mis­ti­nen. Hän ei usko, että sitä tullaan Suomessa kovinkaan helpolla vah­vis­ta­maan.

Saamelaisten osallisuutta vahvistettava

Toivanen toteaa, että ainoas­taan saa­me­lais­ten osal­li­suu­den vah­vis­ta­mi­nen voi ede­saut­taa heidän oikeuk­sien­sa toteu­tu­mis­ta. Suurin haaste tälle on enemmistövähem­mis­tö ‑asetelma, jossa oikeuk­sien toteu­tu­mi­seen vaaditaan aina enem­mis­töyh­teis­kun­nan suostumus. Saamelaiset ovat siis paljolti kan­sal­li­sen poliit­ti­sen tah­to­ti­lan armoilla, jota Toivasen mukaan ei ole juurikaan havait­ta­vis­sa. “Suomalaisen enem­mis­tön on vaikea ymmärtää sitä, että vähem­mis­töil­lä pitäisi olla samat oikeudet kuin meillä itsel­läm­me­kin on”, hän huokaa.

Haasteiden ylit­tä­mi­seen vaa­dit­tai­siin myös todel­li­sen kes­kus­te­lu­yh­tey­den avaus pai­kal­li­sel­la tasolla. Haasteita täl­lai­sel­le kehi­tyk­sel­le on paljon, vaikka lain­sää­dän­töä onkin muutettu niin, että saa­me­lais­kä­rä­jien mah­dol­li­suut­ta vaikuttaa on ainakin näen­näi­ses­ti paran­net­tu (tosin osa näistä paran­nuk­sis­ta ollaan nyt kumoa­mas­sa uudessa met­sä­hal­li­tus­lais­sa). Toivanen kertoo, että kuu­le­mis­ti­lai­suu­det ovat kuitenkin vali­tet­ta­vas­ti yleensä sellaisia, että niissä vain infor­moi­daan paikalla olevia siitä, mitä ollaan tekemässä, eikä todel­lis­ta vai­ku­tus­mah­dol­li­suut­ta enää tässä vaiheessa ole.

Ainakaan tois­tai­sek­si saa­me­lais­kä­rä­jil­lä ei ole var­si­nais­ta poliit­tis­ta roolia Suomessa eikä todel­lis­ta vai­ku­tus­ta esi­mer­kik­si ympä­ris­tö­hank­kei­siin ole. Politiikka tuntuu olevan hyvin kaukana pohjoisen ihmisistä ja kan­sa­lai­syh­teis­kun­ta on tois­tai­sek­si ollut parempi väylä vai­kut­ta­mi­seen. Sarkki antoi esimerkin täl­lai­ses­ta vai­kut­ta­mi­ses­ta ”paikan vas­tais­ku­na”, jossa eri int­res­si­ryh­mät käyttivät erilaisia pai­nos­tus­me­ne­tel­miä kuten mie­le­nil­mauk­sia, rapor­toin­te­ja ris­ti­rii­tai­sis­ta hakkuista Metsähallituksen asiak­kail­le ja medialle ja oikeus­pro­ses­se­ja Metsähallitusta vastaan esi­mer­kik­si YK:n ihmi­soi­keus­ko­mis­sios­sa.

Toivottavaa kuitenkin olisi, että saa­me­lais­ten todel­li­set vai­kut­ta­mis­mah­dol­li­suu­det para­ni­si­vat myös kan­sa­lai­syh­teis­kun­nan ulko­puo­lel­la, ja heidän maa­il­man­ku­van­sa otet­tai­siin paremmin huomioon metsien ja maa-alueiden hal­lin­nas­sa.

Vaikka Ympäristökonfliktisoppaa ‑hanke ei tuottanut kon­kreet­ti­sia tuloksia onnis­tu­nees­ta ympä­ris­tö­so­vit­te­lus­ta Suomessa, toi se monia hyviä näkö­kul­mia ja aiheita esille pohjoisen alku­pe­räis­kan­san tilan­tees­ta. Hanke haas­tat­te­li ja video­ku­va­si asian­tun­ti­joi­ta, vir­ka­mie­hiä, konflik­tin eri osapuolia ja alueen asukkaita eri näke­myk­sis­tä, ja julkaisi tal­tioin­nit ilmai­sek­si Youtubessa. Aiheet iden­ti­tee­tis­tä, vallasta ja arktisen alueen luonnosta ja sen hal­lin­nas­ta pysyvät toden­nä­köi­ses­ti olen­nai­si­na vielä monena tulevana vuo­si­kym­me­ne­nä.


Artikkelikuva: 7122. Lapper og Reinsdyr / Nasjonalbiblioteket /​National Library of Norway

Kirjoittajat

Saara Toukolehto on AntroBlogin toimituspäällikkö. Saaran antropologisia kiinnostuksen kohteita ovat mm. maahanmuuton, arvojen, moraalin ja ”hyvän elämän” -käsitteen tutkimus integraatiopolitiikan viitekehyksessä, joiden parissa hän tekee parhaillaan väitöskirjatutkimusta Groningenin yliopistolle.


Tapio Kumpula on valtiotieteiden kandidaatti sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta ja AntroBlogin työelämätoimituksen toinen toimituspäällikkö. Mm. sovittelu, ympäristö, maisema ja sen arvot ovat Tapion pro gradu -tutkimuksen keskiössä.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Kommentit

  • Heikki 27.2.2017 klo 12:09

    Samanlaista alku­pe­räis­kan­saa suo­ma­lai­set ja saa­me­lai­set mutta ei sama­nar­voi­sia koska valtio ja kunnat rahoittaa ja avustaa saa­me­lai­sia enenpi

    Vastaa

Lue myös nämä:

Muovipussi on noussut tuhoisan kulutuskulttuurin symboliksi. Ekologiselta jalanjäljeltään se on kuitenkin varsin kevyt, ja Pohjoismaissa muovipussit eivät toimivan jätehuollon vuoksi ole ympäristöuhka. Niiden kieltämisen voi nähdä pyrkimyksenä hallita mittavaa katastrofia symbolisen uhrauksen kautta.

Harva lähiö on maineensa vanki itä-Helsingin Kontulan lailla. Lähiöstigma heijastuu median tuottamien merkitysten lisäksi asukkaiden tavassa puhua itsestään ja elämänpiiristään. Ulkopuolelta tuotettu, arjessa sisäistetty näkemys ongelmien riivaamasta ja syrjäisestä lähiöstä yhdistyy usein voimakkaaseen paikallisylpeyteen ja yhteenkuuluvuuden tunteeseen. Kuinka molemmat näkemykset voidaan kokea totena, ja kuinka niiden väliset ristiriidat hahmottuvat kaupunkitilassa?