Naisiin kohdistuva seksuaalinen häirintä on viime aikoina herättänyt keskustelua mediassa. Ilmiö on noussut esiin iltapäivälehtien lööpeissä sekä sosiaalisen median keskusteluissa. Viittaan tässä esimerkiksi #Lääppijä–keskusteluun, jossa suomalaiset jakoivat kokemuksiaan seksuaalisesta häirinnästä. Seksuaalinen häirintä ei ole ilmiönä uusi, mutta siihen on alettu puuttua etenkin julkisuudessa entistä enemmän.
Tuon tässä tekstissä esille kandidaatintutkielmaani varten keräämääni seksuaalista häirintää käsittelevää haastatteluaineistoa. Kuvailen seksuaalista häirintää haastattelemieni Oulun Tyttöjen Talolla käyvien nuorten kokemusten pohjalta ja selvennän, kuinka ilmiötä voisi antropologisesta näkökulmasta tutkia.
Seksuaalinen häirintä ja antropologia
EU:n perusoikeusviraston naisiin kohdistuvan väkivallan raportin (2014) mukaan Suomessa 71 % naisista on kokenut seksuaalista häirintää 15. ikävuoteen mennessä. Seksuaalinen häirintä on siis, etenkin naisiin ja tyttöihin kohdistuvana, hälyttävän yleistä. Häirintä voi olla sanallista, sanatonta tai fyysistä, sellaista ei-toivottua käytöstä, jolla tarkoituksellisesti loukataan toisen seksuaalista koskemattomuutta. Se voi siis olla kaikkea takamukselle taputtelusta rivosti viestiviin katseisiin, eleisiin tai vihjailuihin.
Antropologialla on sensitiivisten aiheiden tutkimisessa paljon annettavaa. Osallistuva havainnointi, haastattelut sekä etnografinen kuvailu mahdollistavat ihmisten omien kokemusten esille tuomisen sekä tutkittavan aiheen laajan kuvailun ja analyysin. Seksuaalisen häirinnän tutkiminen on tärkeää erityisesti häirintää kokeneiden äänten kuuluviin tuomiseksi. Antropologiaan kuuluvat syväluotaavat haastattelut ovat hyvä keino tutkia näin arkaa aihetta.
Vuonna 2006 perustettu Oulun Tyttöjen Talo on 12-28 -vuotiaiden tyttöjen ja nuorten naisten tapaamispaikka. Talon tarkoituksena on olla helposti lähestyttävä paikka, jossa nuoret voivat viettää aikaa, pohtia elämää sekä hakea apua tarpeen tullen. Tyttöjen Talolla on aina paikalla aikuisia, joiden puoleen tytöt voivat tarvittaessa kääntyä.
Kuva: Wikimedia Commons, CC BY-SA 4.0
Pyrkimyksenäni oli haastatella nuoria heidän seksuaalisen häirinnän kokemuksistaan, mutta havaitsin nopeasti, ettei arkaluontoisesta ja vakavasta aiheesta puhuminen ollut helppoa. Haastattelujen määrä jäi vähäiseksi, tein niitä lopulta yhteensä vain kaksi, sillä nuoret naiset kokivat seksuaalisesta häirinnästä puhumisen vaikeaksi. Tässä tulee esille henkilökohtaisten teemojen tutkimisen vaikeus.
Antropologisella osallistuvalla havainnoinnilla on kuitenkin potentiaalia rikkaan tutkimusmateriaalin keräämiseksi, sillä se perustuu tutkittavan ja tutkijan väliselle täydelliselle luottamukselle ja pitkäjaksoisuudelle. Luottamusta lähdetään rakentamaan hitaasti tutkijan ja tutkittavan välisen vuorovaikutuksen kautta eikä epämiellyttävistä aiheista ole pakko puhua, jos siltä ei tunnu. Tutkittavien henkilöllisyyden ja yksityisyyden suojeleminen on myös osa antropologian tutkimusetiikkaa.
Tekemäni haastattelut ovat keskustelunomaisia henkilökohtaisia yksilöhaastatteluja. Tavoitteenani oli selvittää, millaisia käsityksiä ja kokemuksia tytöillä oli seksuaalisesta häirinnästä sekä minkälaisia vaikutuksia seksuaalisen häirinnän tilanteella voi olla tyttöjen psyykkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin.
Häirinnän kokemus subjektiivisena
Seksuaalinen häirintä näyttäytyi Tyttöjen talon kävijöiden keskuudessa subjektiivisena, monitulkintaisena ja hyvin henkilökohtaisena. Kokemus häirinnästä riippui pitkälti tilanteesta, jossa se tapahtui. Aineistoni perusteella vaikuttaa siltä, että yhdessä tilanteessa käyttäytymistä voidaan pitää häirintänä, toisessa taas ei.
Esimerkkinä tällaisesta tilanteesta voisi käyttää flirttailua. Flirttiä voidaan kuvata toisistaan viehättyneiden henkilöiden väliseksi toiminnaksi. Flirttailu ei silloin tunnu epämiellyttävältä, vaan molemmat henkilöt nauttivat tilanteesta. Jos tilanne muuttuu seksuaaliseksi häirinnäksi, flirtin kohde ei tunne oloaan mukavaksi vaan alistetuksi ja epävarmaksi. Seksuaalisen häirinnän tilanteessa flirtin luonne muuttuu yksipuoliseksi. Flirttaileva huomio, vaikka vihjailevat katseet, voidaan kokea positiivisena esimerkiksi oman ikäisen henkilön osoittamana, mutta jos kyseessä olisi itseä kymmeniä vuosia vanhempi naapurin tuttu, tilanne alkaakin muuttua ahdistavaksi.
”Sillon ku se (naapurin setä) tuli selvinpäin kylään, niin sillon se yleensä vähän vaan takamuksesta taputteli, että ”Mitäs tyttö?”, mut humalassa oli sitten kovemmat otteet ja se pussausyritys, että ”No annappa setälle nyt pusu.”
Myös tunteiden tärkeys häirinnän käsityksen muodostumisessa korostuu. Omat tunteet kertovat omista rajoista ja tilanteen hyväksyttävyydestä paljon. Tunteet varoittavat mahdollisesta uhkaavasta tilanteesta ja niitä tulisi kuunnella. Haastattelemani nuoret naiset pitivät omien rajojen ymmärtämistä seksuaalisen häirinnän tilanteen arvioimisen kannalta äärimmäisen tärkeänä. Jos rajojaan ei tiedosta, kuinka voi tietää milloin toinen ylittää ne?
”Jos toinen sanoo ”ei”, ja toinen ei lopeta, niin sitten astutaan sen rajan yli, mikä on seksuaalista häirintää. Olipa se missä muodossa tahansa.”
”Before”. William Hoghart, noin vuodelta 1730. Wikimedia Commons/Google Art Project.
Jatkuvuus ja muuttuvuus
Tutkielmassani näyttäytyi seksuaalisen häirinnän ilmiön jatkuvuus ja muuttuvuus. Jatkuvuudella tarkoitan tässä sitä, että tilanne voi kehittyä nopeasti pahemmaksi. Esimerkiksi Internetissä tapahtuva häirintä voi helposti kärjistyä ja muuttua kasvokkain tapahtuvaksi. Häiritsijä voi ehdottaa tapaamista ja tilanne voi pahentua.
”Just nimenomaan Internetissä törmännyt johonkin keski-ikäiseen mieheen. Tää mun kaveri taisi olla 17, sillä kieppeillä, että oli täyttämässä 18… Ja se mies oli törmännyt jossain kaupungilla mun kaveriin ja alkanu vainoamaan sitä. Jotenki oli aina siellä minne mun kaveri meni. Et se alko menemään ihan sellaiseksi ahdisteluksi.”
Muuttuvuuden aspekti on myös tärkeä, sillä seksuaalisen häirinnän kokemusta ei välttämättä edes aluksi mielletä kovin vakavaksi. Myöhemmin asiaa käsiteltäessä tilanteen todellisuus voi paljastua uhrille itsellekin yllättävänä. Tämän takia seksuaalisen häirinnän kokemuksen käsitteleminen on tärkeää, jotta tilanne tunnistetaan ja hyväksytään tapahtuneeksi.
Häirintää voi tapahtua missä tahansa, mutta näyttäisi siltä, että se on Suomessa muuttumassa yhä enemmän piilotetuksi. Ei-julkisiksi mieltämämme tilat, kuten esimerkiksi Internet, toimivat kasvavassa määrin seksuaalisen häirinnän näyttämöinä.
Haastattelemieni nuorten keskuudessa Internetissä tapahtuvaa häirintää pidettiin tavallisena. Internetissä häirintä voi olla esimerkiksi rivoja kuvia, videomateriaalia intiimialueista tai häiritseviä viestejä keskustelupalstoilla. Seksuaalinen häirintä on siis ilmiönä muuttuva ja jatkuvassa liikkeessä. Olisikin tärkeää tutkia aihetta enemmän, jotta voisimme välttyä mahdollisilta uusilta häirinnän muodoilta sekä puuttua etenkin lapsiin ja nuoriin kohdistuvaan häirintään.
Mitä asialle voitaisiin tehdä?
Seksuaalinen häirintä on vakava ilmiö. Kyseessä on vaikeasti tutkittava, arka aihe ja eräs tapa lähestyä sitä olisi ihmisten henkilökohtaisiin kokemuksiin perustuva tutkimus. Seksuaalista häirintää kokeneiden olisi tärkeää saada äänensä kuuluviin. Näin saataisiin seksuaalisen häirinnän ilmiöstä esille todelliset luvut ja yleisyys. Ehkä myös kynnys puhua ilmiöstä madaltuisi. Somen #lääppijä-keskustelussa huomasimme, kuinka moni koki tarvetta jakaa kokemuksiaan julkisesti.
Seksuaalisesta häirinnästä puhuttaessa tulee pyrkiä ennen kaikkea tilanteiden ennaltaehkäisemiseen. Häirintään liittyvää tietoisuutta etenkin lasten ja nuorten keskuudessa tulisi lisätä, jotta voisimme turvata jokaiselle turvallisen elinympäristön. Erityisesti omien rajojen tiedostaminen on tärkeää, jotta häirintää kohtaava pystyy tunnistamaan tilanteen ja vaikuttamaan siihen esimerkiksi tekemällä rikosilmoituksen tai kääntymällä muiden auttavien tahojen puoleen. Joskus tilanteita tapahtuu, ja silloin meidän tulisi järjestää mahdollisimman helposti lähestyttäviä tukipalveluita häirintää kokeneille.
Seksuaalisen häirinnän vaikutukset näyttäytyivät tutkimuksessani yksilön tasolla moninaisina. Tilanne vaikuttaa ihmiseen kokonaisvaltaisesti, psyykkisesti ja fyysisesti. Ahdistelutilanteen jälkeen saatetaan kokea ahdistuneisuutta, häpeää ja myös syyllisyyttä. Tällaisten negatiivisten tunteiden myötä häirintää kokenut saattaa ajatella, että häirinnän tilanne oli oma vika. Itsensä syyttäminen tilanteesta ei johda mihinkään, vaan useimmiten aiheuttaa tapahtumista vaikenemisen. Tästä syntyy noidankehä, jossa seksuaalisen häirinnän uhri syyttää itseään tapahtuneesta, vaikenee ja edelleen patoaa tunteita sisälleen. Pahimmassa tapauksessa seksuaalinen häirintä jatkuu ja pahenee. Tämä kehä on katkaistava. Parhaiten siinä onnistutaan lisäämällä tietoisuutta seksuaalisesta häirinnästä. Myös seksuaaliseen häirintään syyllistyvien täytyy ymmärtää tekojensa laajamittaiset seuraukset.
Haastattelemani henkilöt kokivat, että seksuaalisen häirinnän tilanteesta olisi ensin helpointa puhua ystäville ja sen jälkeen siirtyä matalan kynnyksen palveluiden kautta mahdolliselle ammattiauttajalle. On tärkeää muistaa, että häirintä ei koskaan ole uhrin vika, ja että seksuaalisen häirinnän ilmiöiden taustalla vaikuttavat yhteiskunnalliset tekijät, kuten sosiaalinen status, sukupuoliroolit, valtasuhteet ja arvoilmapiiri.
Antropologialla on tällaisten vaiettujen aiheiden tutkimiseen paljon annettavaa. Ihmisläheinen, sensitiivinen sekä useimmiten haastatteluihin perustuva tutkimus on sopiva juuri tällaiseen aiheeseen paneutumiseen. Onneksi julkisen keskustelun myötä seksuaalinen häirintä on ilmiönä saanut näkyvyyttä ja toivottavasti siihen suunnataan yhä enemmän huomiota.
Toimitus
- Podcast-lukija: Bea Bergholm
