Rajanvetoa – seksuaalisesta häirinnästä Suomessa

Naisiin koh­dis­tu­va sek­su­aa­li­nen häirintä on viime aikoina herät­tä­nyt kes­kus­te­lua mediassa. Ilmiö on noussut esiin ilta­päi­vä­leh­tien lööpeissä sekä sosi­aa­li­sen median kes­kus­te­luis­sa. Viittaan tässä esi­mer­kik­si #Lääppijä – kes­kus­te­luun, jossa suo­ma­lai­set jakoivat koke­muk­si­aan sek­su­aa­li­ses­ta häi­rin­näs­tä. Seksuaalinen häirintä ei ole ilmiönä uusi, mutta siihen on alettu puuttua etenkin jul­ki­suu­des­sa entistä enemmän.

Tuon tässä tekstissä esille kan­di­daa­tin­tut­kiel­maa­ni varten kerää­mää­ni sek­su­aa­lis­ta häirintää käsit­te­le­vää haas­tat­te­luai­neis­toa. Kuvailen sek­su­aa­lis­ta häirintää haas­tat­te­le­mie­ni Oulun Tyttöjen Talolla käyvien nuorten koke­mus­ten pohjalta ja selvennän, kuinka ilmiötä voisi ant­ro­po­lo­gi­ses­ta näkö­kul­mas­ta tutkia.

Seksuaalinen häirintä ja antropologia

EU:n perus­oi­keus­vi­ras­ton naisiin koh­dis­tu­van väki­val­lan raportin (2014) mukaan Suomessa 71 % naisista on kokenut sek­su­aa­lis­ta häirintää 15. ikä­vuo­teen mennessä. Seksuaalinen häirintä on siis, etenkin naisiin ja tyttöihin koh­dis­tu­va­na, hälyt­tä­vän yleistä. Häirintä voi olla sanal­lis­ta, sanatonta tai fyysistä, sellaista ei-toivottua käytöstä, jolla tar­koi­tuk­sel­li­ses­ti loukataan toisen sek­su­aa­lis­ta kos­ke­mat­to­muut­ta. Se voi siis olla kaikkea taka­muk­sel­le taput­te­lus­ta rivosti vies­ti­viin kat­sei­siin, eleisiin tai vih­jai­lui­hin.

Antropologialla on sen­si­tii­vis­ten aiheiden tut­ki­mi­ses­sa paljon annet­ta­vaa. Osallistuva havain­noin­ti, haas­tat­te­lut sekä etno­gra­fi­nen kuvailu mah­dol­lis­ta­vat ihmisten omien koke­mus­ten esille tuomisen sekä tut­kit­ta­van aiheen laajan kuvailun ja analyysin. Seksuaalisen häirinnän tut­ki­mi­nen on tärkeää eri­tyi­ses­ti häirintää koke­nei­den äänten kuuluviin tuo­mi­sek­si. Antropologiaan kuuluvat syvä­luo­taa­vat haas­tat­te­lut ovat hyvä keino tutkia näin arkaa aihetta.

Vuonna 2006 perus­tet­tu Oulun Tyttöjen Talo on 12 – 28 ‑vuo­tiai­den tyttöjen ja nuorten naisten tapaa­mis­paik­ka. Talon tar­koi­tuk­se­na on olla helposti lähes­tyt­tä­vä paikka, jossa nuoret voivat viettää aikaa, pohtia elämää sekä hakea apua tarpeen tullen. Tyttöjen Talolla on aina paikalla aikuisia, joiden puoleen tytöt voivat tar­vit­taes­sa kääntyä.

Kuva: Wikimedia Commons, CC BY-SA 4.0

Pyrkimyksenäni oli haas­ta­tel­la nuoria heidän sek­su­aa­li­sen häirinnän koke­muk­sis­taan, mutta havaitsin nopeasti, ettei arka­luon­toi­ses­ta ja vakavasta aiheesta puhuminen ollut helppoa. Haastattelujen määrä jäi vähäi­sek­si, tein niitä lopulta yhteensä vain kaksi, sillä nuoret naiset kokivat sek­su­aa­li­ses­ta häi­rin­näs­tä puhumisen vaikeaksi. Tässä tulee esille hen­ki­lö­koh­tais­ten teemojen tut­ki­mi­sen vaikeus.

Antropologisella osal­lis­tu­val­la havain­noin­nil­la on kuitenkin poten­ti­aa­lia rikkaan tut­ki­mus­ma­te­ri­aa­lin kerää­mi­sek­si, sillä se perustuu tut­kit­ta­van ja tutkijan väliselle täy­del­li­sel­le luot­ta­muk­sel­le ja pit­kä­jak­soi­suu­del­le. Luottamusta lähdetään raken­ta­maan hitaasti tutkijan ja tut­kit­ta­van välisen vuo­ro­vai­ku­tuk­sen kautta eikä epä­miel­lyt­tä­vis­tä aiheista ole pakko puhua, jos siltä ei tunnu. Tutkittavien hen­ki­löl­li­syy­den ja yksi­tyi­syy­den suo­je­le­mi­nen on myös osa ant­ro­po­lo­gian tut­ki­muse­tiik­kaa.

Tekemäni haas­tat­te­lut ovat kes­kus­te­lun­omai­sia hen­ki­lö­koh­tai­sia yksi­lö­haas­tat­te­lu­ja. Tavoitteenani oli selvittää, millaisia käsi­tyk­siä ja koke­muk­sia tytöillä oli sek­su­aa­li­ses­ta häi­rin­näs­tä sekä min­kä­lai­sia vai­ku­tuk­sia sek­su­aa­li­sen häirinnän tilan­teel­la voi olla tyttöjen psyyk­ki­seen ja fyysiseen hyvin­voin­tiin.

Häirinnän kokemus subjektiivisena

Seksuaalinen häirintä näyt­täy­tyi Tyttöjen talon kävi­jöi­den kes­kuu­des­sa sub­jek­tii­vi­se­na, moni­tul­kin­tai­se­na ja hyvin hen­ki­lö­koh­tai­se­na. Kokemus häi­rin­näs­tä riippui pitkälti tilan­tees­ta, jossa se tapahtui. Aineistoni perus­teel­la vaikuttaa siltä, että yhdessä tilan­tees­sa käyt­täy­ty­mis­tä voidaan pitää häi­rin­tä­nä, toisessa taas ei.

Esimerkkinä täl­lai­ses­ta tilan­tees­ta voisi käyttää flirt­tai­lua. Flirttiä voidaan kuvata toi­sis­taan vie­hät­ty­nei­den hen­ki­löi­den väliseksi toi­min­nak­si. Flirttailu ei silloin tunnu epä­miel­lyt­tä­väl­tä, vaan molemmat henkilöt nauttivat tilan­tees­ta. Jos tilanne muuttuu sek­su­aa­li­sek­si häi­rin­näk­si, flirtin kohde ei tunne oloaan mukavaksi vaan alis­te­tuk­si ja epä­var­mak­si. Seksuaalisen häirinnän tilan­tees­sa flirtin luonne muuttuu yksi­puo­li­sek­si. Flirttaileva huomio, vaikka vih­jai­le­vat katseet, voidaan kokea posi­tii­vi­se­na esi­mer­kik­si oman ikäisen henkilön osoit­ta­ma­na, mutta jos kyseessä olisi itseä kymmeniä vuosia vanhempi naapurin tuttu, tilanne alkaakin muuttua ahdis­ta­vak­si.

”Sillon ku se (naapurin setä) tuli sel­vin­päin kylään, niin sillon se yleensä vähän vaan taka­muk­ses­ta taputteli, että “Mitäs tyttö?”, mut humalassa oli sitten kovemmat otteet ja se pus­saus­yri­tys, että “No annappa setälle nyt pusu.”

Myös tunteiden tärkeys häirinnän käsi­tyk­sen muo­dos­tu­mi­ses­sa korostuu. Omat tunteet kertovat omista rajoista ja tilanteen hyväk­syt­tä­vyy­des­tä paljon. Tunteet varoit­ta­vat mah­dol­li­ses­ta uhkaa­vas­ta tilan­tees­ta ja niitä tulisi kuunnella. Haastattelemani nuoret naiset pitivät omien rajojen ymmär­tä­mis­tä sek­su­aa­li­sen häirinnän tilanteen arvioi­mi­sen kannalta äärim­mäi­sen tärkeänä. Jos rajojaan ei tiedosta, kuinka voi tietää milloin toinen ylittää ne?

”Jos toinen sanoo ”ei”, ja toinen ei lopeta, niin sitten astutaan sen rajan yli, mikä on sek­su­aa­lis­ta häirintää. Olipa se missä muodossa tahansa.”

Before”. William Hoghart, noin vuodelta 1730. Wikimedia Commons/​Google Art Project.

Jatkuvuus ja muuttuvuus

Tutkielmassani näyt­täy­tyi sek­su­aa­li­sen häirinnän ilmiön jatkuvuus ja muut­tu­vuus. Jatkuvuudella tarkoitan tässä sitä, että tilanne voi kehittyä nopeasti pahem­mak­si. Esimerkiksi Internetissä tapahtuva häirintä voi helposti kärjistyä ja muuttua kas­vok­kain tapah­tu­vak­si. Häiritsijä voi ehdottaa tapaa­mis­ta ja tilanne voi pahentua.

”Just nime­no­maan Internetissä törmännyt johonkin keski-ikäiseen mieheen. Tää mun kaveri taisi olla 17, sillä kiep­peil­lä, että oli täyt­tä­mäs­sä 18… Ja se mies oli törmännyt jossain kau­pun­gil­la mun kaveriin ja alkanu vai­noa­maan sitä. Jotenki oli aina siellä minne mun kaveri meni. Et se alko menemään ihan sel­lai­sek­si ahdis­te­luk­si.”

Muuttuvuuden aspekti on myös tärkeä, sillä sek­su­aa­li­sen häirinnän kokemusta ei vält­tä­mät­tä edes aluksi mielletä kovin vakavaksi. Myöhemmin asiaa käsi­tel­täes­sä tilanteen todel­li­suus voi paljastua uhrille itsel­le­kin yllät­tä­vä­nä. Tämän takia sek­su­aa­li­sen häirinnän koke­muk­sen käsit­te­le­mi­nen on tärkeää, jotta tilanne tun­nis­te­taan ja hyväk­sy­tään tapah­tu­neek­si.

Häirintää voi tapahtua missä tahansa, mutta näyttäisi siltä, että se on Suomessa muut­tu­mas­sa yhä enemmän pii­lo­te­tuk­si. Ei-jul­ki­sik­si miel­tä­mäm­me tilat, kuten esi­mer­kik­si Internet, toimivat kas­va­vas­sa määrin sek­su­aa­li­sen häirinnän näyt­tä­möi­nä.

Haastattelemieni nuorten kes­kuu­des­sa Internetissä tapah­tu­vaa häirintää pidettiin taval­li­se­na. Internetissä häirintä voi olla esi­mer­kik­si rivoja kuvia, video­ma­te­ri­aa­lia intii­mia­lueis­ta tai häi­rit­se­viä viestejä kes­kus­te­lu­pals­toil­la. Seksuaalinen häirintä on siis ilmiönä muuttuva ja jat­ku­vas­sa liik­kees­sä. Olisikin tärkeää tutkia aihetta enemmän, jotta voisimme välttyä mah­dol­li­sil­ta uusilta häirinnän muodoilta sekä puuttua etenkin lapsiin ja nuoriin koh­dis­tu­vaan häi­rin­tään.

Mitä asialle voitaisiin tehdä?

Seksuaalinen häirintä on vakava ilmiö. Kyseessä on vaikeasti tut­kit­ta­va, arka aihe ja eräs tapa lähestyä sitä olisi ihmisten hen­ki­lö­koh­tai­siin koke­muk­siin perustuva tutkimus. Seksuaalista häirintää koke­nei­den olisi tärkeää saada äänensä kuuluviin. Näin saa­tai­siin sek­su­aa­li­sen häirinnän ilmiöstä esille todel­li­set luvut ja yleisyys. Ehkä myös kynnys puhua ilmiöstä madal­tui­si. Somen #lääppijä-kes­kus­te­lus­sa huo­ma­sim­me, kuinka moni koki tarvetta jakaa koke­muk­si­aan jul­ki­ses­ti.

Seksuaalisesta häi­rin­näs­tä puhut­taes­sa tulee pyrkiä ennen kaikkea tilan­tei­den ennal­taeh­käi­se­mi­seen. Häirintään liittyvää tie­toi­suut­ta etenkin lasten ja nuorten kes­kuu­des­sa tulisi lisätä, jotta voisimme turvata jokai­sel­le tur­val­li­sen eli­nym­pä­ris­tön. Erityisesti omien rajojen tie­dos­ta­mi­nen on tärkeää, jotta häirintää kohtaava pystyy tun­nis­ta­maan tilanteen ja vai­kut­ta­maan siihen esi­mer­kik­si tekemällä riko­sil­moi­tuk­sen tai kään­ty­mäl­lä muiden auttavien tahojen puoleen. Joskus tilan­tei­ta tapahtuu, ja silloin meidän tulisi järjestää mah­dol­li­sim­man helposti lähes­tyt­tä­viä tuki­pal­ve­lui­ta häirintää koke­neil­le.

Seksuaalisen häirinnän vai­ku­tuk­set näyt­täy­tyi­vät tut­ki­muk­ses­sa­ni yksilön tasolla moni­nai­si­na. Tilanne vaikuttaa ihmiseen koko­nais­val­tai­ses­ti, psyyk­ki­ses­ti ja fyy­si­ses­ti. Ahdistelutilanteen jälkeen saatetaan kokea ahdis­tu­nei­suut­ta, häpeää ja myös syyl­li­syyt­tä. Tällaisten nega­tii­vis­ten tunteiden myötä häirintää kokenut saattaa ajatella, että häirinnän tilanne oli oma vika. Itsensä syyt­tä­mi­nen tilan­tees­ta ei johda mihinkään, vaan useim­mi­ten aiheuttaa tapah­tu­mis­ta vai­ke­ne­mi­sen. Tästä syntyy noi­dan­ke­hä, jossa sek­su­aa­li­sen häirinnän uhri syyttää itseään tapah­tu­nees­ta, vaikenee ja edelleen patoaa tunteita sisälleen. Pahimmassa tapauk­ses­sa sek­su­aa­li­nen häirintä jatkuu ja pahenee. Tämä kehä on kat­kais­ta­va. Parhaiten siinä onnis­tu­taan lisää­mäl­lä tie­toi­suut­ta sek­su­aa­li­ses­ta häi­rin­näs­tä. Myös sek­su­aa­li­seen häi­rin­tään syyl­lis­ty­vien täytyy ymmärtää tekojensa laa­ja­mit­tai­set seu­rauk­set.

Haastattelemani henkilöt kokivat, että sek­su­aa­li­sen häirinnän tilan­tees­ta olisi ensin helpointa puhua ystäville ja sen jälkeen siirtyä matalan kynnyksen pal­ve­lui­den kautta mah­dol­li­sel­le ammat­ti­aut­ta­jal­le. On tärkeää muistaa, että häirintä ei koskaan ole uhrin vika, ja että sek­su­aa­li­sen häirinnän ilmiöiden taustalla vai­kut­ta­vat yhteis­kun­nal­li­set tekijät, kuten sosi­aa­li­nen status, suku­puo­li­roo­lit, val­ta­suh­teet ja arvoil­ma­pii­ri.

Antropologialla on täl­lais­ten vai­et­tu­jen aiheiden tut­ki­mi­seen paljon annet­ta­vaa. Ihmisläheinen, sen­si­tii­vi­nen sekä useim­mi­ten haas­tat­te­lui­hin perustuva tutkimus on sopiva juuri täl­lai­seen aiheeseen paneu­tu­mi­seen. Onneksi julkisen kes­kus­te­lun myötä sek­su­aa­li­nen häirintä on ilmiönä saanut näky­vyyt­tä ja toi­vot­ta­vas­ti siihen suun­na­taan yhä enemmän huomiota.

  • Podcast-lukija: Bea Bergholm

Kirjoittaja

Tanja Portimo (HUK) on Oulun yliopiston maisterivaiheen kulttuuriantropologian opiskelija. Hän on kiinnostunut väkivaltaan liittyvistä ilmiöistä, erityisesti naisiin kohdistuvasta seksuaalisesta häirinnästä.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä: