Kun antropologia ja muotoilu toisensa löysivät

Design-antropologia on uusi ja trendikäs tutkimuskenttä, joka vetää kaiken ikäisiä tutkijoita ja tekijöitä eri aloilta. Monin paikoin antropologian ja muotoilun yhdistäminen ei kuitenkaan ole saumatonta; muotoilu on uudistava ja kaupallisesti kiinnostava muutosvoima, kun taas antropologia on tieteenala, jota ei ole helppo tuotteistaa.

Muotoilu eli design on ‘in’. Se otetaan myös vakavasti. Suomi sai ensim­mäi­sen val­tiol­li­sen muo­toi­luoh­jel­man­sa vuonna 2013 ja Helsingissä on jo toteu­tet­tu ‘Toimiva kaupunki’ ‑kau­pun­ki­muo­toi­lu­ko­kei­lu. Vuonna 2012 vietetty design­pää­kau­pun­ki­vuo­si ihastutti ja vihas­tut­ti. Tanskassa muotoilun käyttö ja edis­tä­mi­nen ovat olleet osa talous­po­li­tiik­kaa vuodesta 2002. Britanniassa muotoilun asian­tun­te­muk­sel­la on näkyvä rooli jul­ki­sel­la sek­to­ril­la ja design­kon­sul­tit tekevät vuodesta toiseen hyvää bisnestä.

Luonnollisesti myös ant­ro­po­lo­gi­aa kiin­nos­taa tämä yhteis­kun­nal­li­ses­ti mer­ki­tyk­sel­li­nen toiminta. Design-ant­ro­po­lo­gi­aan (käytän tässä vakiin­tu­mas­sa olevaa englan­nin­kie­lis­tä nimitystä) voi joissakin ins­ti­tuu­tiois­sa — ainakin Brasiliassa, Skotlannissa ja Tanskassa — eri­kois­tua jo mais­te­ri­ta­sol­la. Uusi tut­ki­mus­kent­tä vetää kaiken ikäisiä tut­ki­joi­ta ja tekijöitä eri aloilta. Elokuussa 2015 esi­mer­kik­si kokoontui Research Network for Design Anthropology Kööpenhaminassa. Kolmipäiväinen kon­fe­rens­si osoitti kentän kehit­ty­neen ripeästi vain lyhyessä ajassa.

Kuva: Nikita Kachanovsky/​Unsplash (CC0)

Muotoilu on ant­ro­po­lo­gil­le käyt­tö­kel­poi­nen metafora. Jo läh­tö­koh­tai­ses­ti siinä yhdis­ty­vät tekeminen ja ajat­te­le­mi­nen, aineel­li­suus ja mie­li­ku­vi­tus. Lainaamalla muotoilun käsit­tei­tä ant­ro­po­lo­git irtaan­tu­vat vuo­si­sa­to­ja län­si­mai­ta pii­naa­vas­ta työn­jaos­ta, jossa päässä tehty työ (ruumiista vapaat ratio­naa­li­suu­det) oli kei­no­te­koi­ses­ti pidetty erillään ruu­miil­li­ses­ta työstä (jonka tekijät ovat vuo­si­sa­to­ja pysyneet sosi­aa­li­sen hie­rar­kian pohjalla).

Muotoilussa nämä yhdis­ty­vät. Antropologienkaan ei tarvitse pakottaa tut­ki­muk­si­aan län­si­mai­sen tieteen loke­roi­hin, jotka erottavat toi­sis­taan tekniset asiat (luon­non­tie­tei­siin nojaten) ja ihmisiä koskevat asiat (huma­nis­ti­siin ja yhteis­kun­nal­li­siin aloihin nojaten). Tekniikka ja yhteisö kulkevat kaik­kial­la yhdessä. Muotoilua ja ant­ro­po­lo­gi­aa yhdis­tä­mäl­lä näitä tosi­asioi­ta on helpompi käsitellä.

Ensi sil­mäyk­sel­lä ant­ro­po­lo­gia ja muotoilu eivät kui­ten­kaan näytä erityisen hyvältä parilta. Antropologiahan doku­men­toi tapoja ja tra­di­tioi­ta (katsoo men­nee­seen, olemassa olevaan), muo­toi­li­ja taas tuottaa uutuuksia ja rikkoo perin­tei­siä rajoja (katsoo tule­vai­suu­teen). Yhteiskunnalle muotoilu on uudistava ja kau­pal­li­ses­ti kiin­nos­ta­va muu­tos­voi­ma; ant­ro­po­lo­gia sen sijaan on tieteen ala, jota ei ole helppo tuot­teis­taa.

Modernin kulttuurin tekijät: muotoilu ja antropologia

Ammatteina sekä muotoilu ja ant­ro­po­lo­gia tosin syntyivät osana teollisen kult­tuu­rin nousua. Kun 1800-luvun toisella puo­lis­kol­la tek­no­lo­gi­sen ja yhteis­kun­nal­li­sen muutoksen tahti kiihtyi, nämä ammat­ti­kun­nat hah­mot­ti­vat ja samalla tuottivat uuden­lais­ta, kau­pun­gis­tu­vaa ja kulu­tus­kult­tuu­riin totut­te­le­vaa modernia maailmaa.

Sillä aikaa kun muo­toi­li­jat kir­jai­mel­li­ses­ti muo­va­si­vat modernia arkea, ant­ro­po­lo­gia tutki kult­tuu­rin muotoja, jotka jäivät (ainakin näen­näi­ses­ti) modernin inno­vaa­tion ulko­puo­lel­le. Samassa ant­ro­po­lo­gia tuli koros­ta­neek­si kuilua meidän modernien ja niiden toisten, esi­mo­der­nien, välillä.

Yleistyessään muotoilun käsit­tees­tä (design) on tullut yhä häi­ly­väm­pi. Nykyään se viittaa sekä esineiden että toi­min­ta­ta­po­jen suun­nit­te­luun. Muotoilussa yhä oleel­li­sem­paa onkin se, että se on moniu­lot­teis­ta ja että siihen sisältyy kult­tuu­ri­sia mer­ki­tyk­siä ja valintoja. Käytännössä muo­toi­lus­sa punnitaan aina mer­ki­tyk­siä ja normeja: onko tämä uusi (muoto) parannus ver­rat­tu­na aiempaan?

Design-ant­ro­po­lo­gia perehtyy usein juuri tähän kysy­myk­seen, oli kyse sitten jonkin tuotteen käyt­tä­jäys­tä­väl­li­syy­des­tä, uuden lii­ken­ne­jär­jes­tel­män suju­vuu­des­ta tai autent­ti­sen museo­näyt­te­lyn luo­mi­ses­ta. Antropologiasta on sitä paitsi ollut iloa jo vuo­si­kym­me­net, kun on pyritty paran­ta­maan jonkin tuotteen menekkiä etno­gra­fian avulla.

Kuva: Bradley/​Unsplash (CC0)

Tänä päivänä design-ant­ro­po­lo­gia leviää ja kehittyy vauhdilla, mutta sitä ei ole helppo mää­ri­tel­lä. Aiheesta paljon kir­joit­ta­nut Alison Clarke (2011) katsoo, että tun­keu­dut­tu­aan kaik­kial­le yhteis­kun­taan, muotoilu on käynyt läpi val­lan­ku­mouk­sen. Samalla tiedon käsitys kuten asian­tun­ti­ja­val­ta­kin on jat­ku­vas­sa mur­rok­ses­sa. Tiedon auk­to­ri­teet­ti ei ole sitä, mitä se oli vielä muutama vuo­si­kym­men sitten.

Myös poliit­ti­seen oikeu­tuk­seen tarvitaan osal­lis­tu­mi­sia ja kump­pa­nuuk­sia. Tekniseen inno­vaa­tioon kutsutaan koko kansa reaa­liai­kai­siin ja arjen mit­ta­kaa­vas­sa toteu­tet­tui­hin kokei­lui­hin. Tällaista pidetään usein “desig­na­jat­te­lu­na” tai “stra­te­gi­se­na designina”.

Hyvä esimerkki on, miten hyvin­voin­tia pyritään edis­tä­mään kan­sa­lais­ten omaeh­tois­ten hank­kei­den, hallinnon, tut­ki­mus­lai­tos­ten ja liike-elämän yhteis­voi­min. Syntyvä “pöhinä” kertoo suo­ma­lais­ten­kin tut­ki­joi­den mukaan syvästä yhteis­kun­nan muu­tok­ses­ta, kuten Schulman ja Mäenpää (2015) toteavat.

Luova talous, luova antropologia

Yksi syy muotoilun mer­ki­tyk­sen nousuun juuri viime vuosina piilee eit­tä­mät­tä uus­li­be­raa­lin kapi­ta­lis­min tarpeissa. Arvon luontiin pyritään pikem­min­kin imma­te­ri­aa­li­sen inno­vaa­tion kuin tuotannon tehos­ta­mi­sen kautta. Luovan muo­toi­li­jan työ­pa­nos­ta ei robot­ti­mai­nen työläinen (tai robotti) helposti korvaa.

Avara muo­toi­lu­kä­si­te liittyy myös alue- ja kau­pun­ki­po­li­tii­kan luovuutta koros­ta­viin tren­dei­hin. Esiin tulee paitsi kestävän ympä­ris­tö­suun­nit­te­lun pakko, myös paik­ka­kil­pai­lu. Tässä yhtey­des­sä muotoilu sekoittuu helposti myyn­ni­ne­dis­tä­mi­seen. Helsingin design­vuo­den suojissa vuonna 2012, muotoilun venyt­tä­mi­nen teki vähän pahaakin: sosi­aa­li­vi­ras­ton asiak­kai­ta opas­tet­tiin brän­dää­mään itseään, ympäristö pake­toi­tiin miel­lyt­tä­mään turisteja, hips­te­rei­tä ja juu­re­ton­ta pääomaa, ja muo­toi­lus­ta puhuttiin täysin epä­rea­lis­ti­ses­ti kan­san­ta­lou­den uutena veturina (Berglund 2012).

Markkinoinnin ja ant­ro­po­lo­gian yhdis­tä­mi­sen kri­tiik­kiä löytyy toki (Suchman 2011) ja useampi tekijä esittelee itsensä kapi­ta­lis­ti­sen “normaalin” krii­tik­ko­na kuin sen edis­tä­jä­nä. Ehkä design-ant­ro­po­lo­gi­aa voisi luon­neh­tia­kin luovan talouden luovana kri­tiik­ki­nä.

Toinen selvä syy muotoilun uudelle nousulle löytyy kapi­ta­lis­ti­sen kas­vui­deo­lo­gian kään­tö­puo­lel­ta: siitä mitä on tapah­tu­mas­sa maa­pal­lol­le, nyt kun modernin elämän muodot ovat syöpyneet planeetan ja sen asuk­kai­den aineen­vaih­dun­taan joka tasolla ja joka paikassa.

Kun ympäristö rapautuu, tule­vai­suu­des­ta kamp­pail­laan yhä useammin muotoilun kentällä. Sen avulla rat­kais­taan kai­ken­lai­sia ongelmia. Muotoiluun onkin aina liittynyt edis­ty­sus­ko. Jo pitkään on väitetty, että fiksut kaupungit, eko­te­hok­kaat tek­no­lo­giat ja menoja säästävät sosi­aa­li­set inno­vaa­tiot muo­toi­le­vat tule­vai­suu­des­ta paremman (Schulman ja Mäenpää, 2015).

Kuva: Annie Spratt/​Unsplash (CC0)

Antropologian val­jas­ta­mi­nen kuu­mei­seen rat­kai­su­jen etsi­mi­seen on kuitenkin vierasta suurelle osalle design-ant­ro­po­lo­ge­ja (Otto & Smith 2013). Design-ant­ro­po­lo­gia jopa tekee ongelmia ja arvostaa niitä (Lindström & Ståhl 2015).

Toisin sanoen, kun val­ta­vir­ta näkee muotoilun mah­dol­li­suu­det kulu­tus­kult­tuu­ris­ta tutun uutuuden tai tek­no­kraat­ti­ses­ti mää­ri­tel­lyn hyödyn näkö­kul­mas­ta, design-ant­ro­po­lo­gia tarjoaa vaih­toeh­to­ja. Erilaisuus, eri­mie­li­syy­det ja piilevät mah­dol­li­suu­det pyritään tuomaan esille ja pitämään esillä. Siinä missä rat­kai­su­kes­kei­syys helposti kieltää tai tukah­dut­taa eri­lai­suu­den, design-ant­ro­po­lo­gia epäilee liian helppoa kon­sen­sus­ta.

Toisaalta ant­ro­po­lo­gian sisäinen tule­vai­suu­de­nus­ko voidaan myös liittää muotoilun nousuun. 2000-luvun alussa moni ant­ro­po­lo­gi suhtautui alansa kolo­nia­lis­ti­seen perin­tee­seen kriit­ti­ses­ti ja toivoi samalla voivansa helpottaa tai ainakin ymmärtää glo­baa­lien ongelmien aiheut­ta­maa epä­var­muut­ta. Ratkaisuja etsitään, mutta kult­tuu­ria ja eri­lai­suut­ta kun­nioit­ta­via sellaisia.

Kapitalistisen ja tek­no­kraat­ti­sen asian­tun­ti­ja­tie­don keinoin ei olekaan helppo puuttua pirs­ta­lei­sel­ta tuntuvan yhteis­kun­nan haa­voit­tu­vuuk­siin. Antropologinen ymmärrys kuitenkin tuo esiin kult­tuu­rin, tek­no­lo­gian ja luonnon toisiinsa kie­tou­tu­mi­sen muotoja. Kyse voi olla ete­lä­ame­rik­ka­lai­sis­ta (ja muista) kai­vos­konflik­teis­ta, joissa vuoret puhuvat kan­sain­vä­lis­tä pääomaa vastaan kou­lu­tet­tu­jen insi­nöö­rien suulla (de la Cadena 2015), tai niuk­kuus­po­li­tiik­kaan rea­goi­vas­ta kau­pun­kiak­ti­vis­mis­ta, jossa kom­mu­ni­kaa­tio­ta ja toimintaa hel­pot­ta­vat tie­to­tek­ni­set sovel­luk­set raken­tu­vat sosi­aa­li­sil­le ver­kos­toil­le eikä päin­vas­toin (Corsin-Jimenez 2014).

Kuva: Alex Knight/​Unsplash (CC0)

Antropologit ovat pitkään joutuneet kas­vo­tus­ten modernin teollisen kult­tuu­rin ongelmien kanssa. Vaikka kyse on ollut varsin kon­kreet­ti­sis­ta asioista, tutkijat ovat yleensä kes­kit­ty­neet sosi­aa­lis­ten mer­ki­tys­ten ja arvojen ymmär­tä­mi­seen. Aineen ja aineel­li­suu­den käsit­te­le­mi­nen yhteis­kun­ta­tie­teis­sä ei ole ollut aina sal­lit­tua­kaan.

Muotoilussa ja sen käsit­teel­lis­tä­mi­ses­sä ant­ro­po­lo­git ovat sitä vastoin nähneet mah­dol­li­suuk­sia kehittää raken­ta­vam­pia seli­tys­mal­le­ja.

Muotoilu on tapa kuroa yhteen monta hankalaa dualismia: käden ja mielen, aineen ja ajatuksen, menneen ja tulevan. Antropologi Tim Ingoldia (2013) mukaillen, muotoilu par­haim­mil­laan myös havah­dut­taa meidät siihen, että inhi­mil­li­nen kun­nian­hi­mo joskus törmää ei-inhi­mil­li­sen maailman rosoisiin ääri­vii­voi­hin.

Kun tutkija haluaa ymmärtää muutosta ja sitä eteenpäin vieviä voimia, on muotoilun työ­ka­lu­pak­ki mitä parhain. Siinä aine ja merkitys, ihanteet ja käytännöt, limit­ty­vät aina toisiinsa.

Design-antropologia, rajattomuus ja rajojen todellisuus

Korostan, että ant­ro­po­lo­gia tuo esiin muotoilun poliit­ti­sen ulot­tu­vuu­den. Tulevaisuuden muo­vaa­mi­nen on nimittäin aina myös val­ta­suh­tei­den jär­jes­te­lyä. Ja onhan muotoilu aina luonut iden­ti­teet­te­jä paitsi esineille, myös ihmisille. Toiseksi, jonkin ongelman ratkaisu tuottaa aina uusia ongelmia, edistää joidenkin etuja ja pahentaa tai vähät­te­lee muiden kärsimiä mene­tyk­siä. Neutraalia yhteistä hyvää tas­a­puo­li­ses­ti paran­ta­vaa ratkaisua ei ole, niin kuin ei ole neut­raa­lia ongelman mää­rit­te­lyä­kään. Ei edes design-ant­ro­po­lo­gil­le.

Tutkijalla ei ole muuta vaih­toeh­toa, kuin toimia tässä han­ka­las­sa­kin tilan­tees­sa yksi­tyis­koh­tien ja epä­mää­räi­syy­den väli­maas­tos­sa. Kaikki liittyy kaikkeen, mutta kaikella on myös rajansa. On valittava, mitkä sosi­aa­li­set, kult­tuu­ri­set, poliit­ti­set ja vielä aineel­li­set­kin ulot­tu­vuu­det pidetään tut­ki­muk­ses­sa mukana.

Design-ant­ro­po­lo­gian jo tuottama tutkimus tekee aivan selväksi sen fun­da­men­taa­li­sen tosiasian, jonka esi­mer­kik­si Tim Ingold on todennut: aineel­li­sen tavaran ja eri­lais­ten ihmisten kanssa pär­jää­mi­ses­sä on kyse samasta asiasta, elämästä.

Kuva: Daryan Shamkhali/​Unsplash (CC0)
  1. Berglund, Eeva 2012: Ärsyttävä ja kiehtova design. Arkkitehtilehti 3/​12.
  2. Clarke, Alison J. 2011: Design anth­ro­po­lo­gy: object culture in the 21st century. Springer.
  3. Corsín Jiménez, Alberto 2014: ‘The right to infra­struc­tu­re: a prototype for open source urbanism’, Environment and Planning D: Society and Space, Vol.32: 342 – 362.
  4. de la Cadena, Marisol 2015: Earth Beings: Ecologies of Practice Across Andean Worlds. Duke University Press.
  5. Ingold, Tim 2013: Making: Anthropology, arc­haeo­lo­gy, art and arc­hi­tec­tu­re. Routledge.
  6. Ingold, Tim 2014: Designing Environments for Life. Teoksessa Anthropology and Nature (toim. Kirsten Hastrup). Routledge.
  7. Lindström, K. & Ståhl, Åsa 2015: Inviting to co-articu­la­tions of issues in desig­ner­ly public enga­ge­ment. Paper for The Research Network for Design Anthropology.
  8. Otto, Ton & Charlotte Smith 2013: Design Anthropology: A distinct style of knowing. Teoksessa Design Anthropology: Theory and Practice (toim. Gunn, W.; T. Otto; R. C. Smith). Bloomsbury Academic.
  9. Schulman, Harry & Pasi Mänpää 2015: Helsingin kuumat lähteet. Teoksessa Uusi Helsinki? 11 näkö­kul­maa kaupungin mah­dol­li­suuk­siin (toim. Eeva Berglund ja Cindy Kohtala). Nemo.
  10. Suchman, Lucy 2011: Anthropological Relocations and the Limits of Design. Annual Review of Anthropology 40: 1 – 18.

Kirjoittaja

Eeva Berglund on antropologiksi kouluttautunut kirjoittaja ja tutkija.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Designmuseo esittelee kevään päänäyttelyssään “Secret Universe – Maailmojen salat” muotoilijakaksikko Aamu Songin ja Johan Olinin tuotantoa yli kymmenen vuoden ajalta. Näyttelyssä pyritään nostamaan esiin käsityöläisiä ja kulutuskriittisyyttä. Valtasuhteet kuitenkin piiloutuvat kolonialististen jaotteluiden taakse, ja näyttelyn sankari on muotoilija, joka haluaa pelastaa uhanalaisiksi nimetyt käsityötaidot. 

Mitä teknologia sinulle tarkoittaa? Onko se arkielämää helpottavia innovaatioita, viihdettä tai teollisuutta - vai jotain aivan muuta? Nykypäivänä voi olla helppoa unohtaa, että sanaan liittyvät assosiaatiot ovat muuttuneet vuosikymmenten saatossa. Teknologian antropologinen tutkimus sulkee sisäänsä erittäin laajan kokonaisuuden kiehtovia tutkimuskohteita myös ajalta kauan ennen tietoteknologiaa.

Graffitinmaalaajat miellettiin ennen usein nuorisorikollisiksi. Vaikka kyseessä on laillisuuden rajamailla liikkuva alakulttuuri, graffiti on jo kauan ollut osa taide- ja mainosmaailmaa. Viime vuosina graffiteista on tullut laajemmin hyväksytty ilmiö.

Aktivisti ja yrittäjä, vuorovaikutus- ja mindfulness-kouluttaja, antropologi ja ihmislähtöinen tekijä. Elina Kauppila on kirjoittanut kasvatusoppaita kiireisille, vetänyt vuorovaikutuskursseja vanhemmille ja toimii vapaa-ajallaan ilmastotoimia vaativan Elokapina-liikkeen joukoissa. Työkentällä-haastattelussa hän kertoo urastaan hyvinvointialalla.