Kun antropologia ja muotoilu toisensa löysivät

Design-antropologia on uusi ja trendikäs tutkimuskenttä, joka vetää kaiken ikäisiä tutkijoita ja tekijöitä eri aloilta. Monin paikoin antropologian ja muotoilun yhdistäminen ei kuitenkaan ole saumatonta; muotoilu on uudistava ja kaupallisesti kiinnostava muutosvoima, kun taas antropologia on tieteenala, jota ei ole helppo tuotteistaa.

Muotoilu eli design on ‘in’. Se otetaan myös vakavasti. Suomi sai ensim­mäi­sen val­tiol­li­sen muo­toi­luoh­jel­man­sa vuonna 2013 ja Helsingissä on jo toteu­tet­tu ‘Toimiva kaupunki’ ‑kau­pun­ki­muo­toi­lu­ko­kei­lu. Vuonna 2012 vietetty design­pää­kau­pun­ki­vuo­si ihastutti ja vihas­tut­ti. Tanskassa muotoilun käyttö ja edis­tä­mi­nen ovat olleet osa talous­po­li­tiik­kaa vuodesta 2002. Britanniassa muotoilun asian­tun­te­muk­sel­la on näkyvä rooli jul­ki­sel­la sek­to­ril­la ja design­kon­sul­tit tekevät vuodesta toiseen hyvää bisnestä.

Luonnollisesti myös ant­ro­po­lo­gi­aa kiin­nos­taa tämä yhteis­kun­nal­li­ses­ti mer­ki­tyk­sel­li­nen toiminta. Design-ant­ro­po­lo­gi­aan (käytän tässä vakiin­tu­mas­sa olevaa englan­nin­kie­lis­tä nimitystä) voi joissakin ins­ti­tuu­tiois­sa — ainakin Brasiliassa, Skotlannissa ja Tanskassa — eri­kois­tua jo mais­te­ri­ta­sol­la. Uusi tut­ki­mus­kent­tä vetää kaiken ikäisiä tut­ki­joi­ta ja tekijöitä eri aloilta. Elokuussa 2015 esi­mer­kik­si kokoontui Research Network for Design Anthropology Kööpenhaminassa. Kolmipäiväinen kon­fe­rens­si osoitti kentän kehit­ty­neen ripeästi vain lyhyessä ajassa.

Kuva: Nikita Kachanovsky/​Unsplash (CC0)

Muotoilu on ant­ro­po­lo­gil­le käyt­tö­kel­poi­nen metafora. Jo läh­tö­koh­tai­ses­ti siinä yhdis­ty­vät tekeminen ja ajat­te­le­mi­nen, aineel­li­suus ja mie­li­ku­vi­tus. Lainaamalla muotoilun käsit­tei­tä ant­ro­po­lo­git irtaan­tu­vat vuo­si­sa­to­ja län­si­mai­ta pii­naa­vas­ta työn­jaos­ta, jossa päässä tehty työ (ruumiista vapaat ratio­naa­li­suu­det) oli kei­no­te­koi­ses­ti pidetty erillään ruu­miil­li­ses­ta työstä (jonka tekijät ovat vuo­si­sa­to­ja pysyneet sosi­aa­li­sen hie­rar­kian pohjalla).

Muotoilussa nämä yhdis­ty­vät. Antropologienkaan ei tarvitse pakottaa tut­ki­muk­si­aan län­si­mai­sen tieteen loke­roi­hin, jotka erottavat toi­sis­taan tekniset asiat (luon­non­tie­tei­siin nojaten) ja ihmisiä koskevat asiat (huma­nis­ti­siin ja yhteis­kun­nal­li­siin aloihin nojaten). Tekniikka ja yhteisö kulkevat kaik­kial­la yhdessä. Muotoilua ja ant­ro­po­lo­gi­aa yhdis­tä­mäl­lä näitä tosi­asioi­ta on helpompi käsitellä.

Ensi sil­mäyk­sel­lä ant­ro­po­lo­gia ja muotoilu eivät kui­ten­kaan näytä erityisen hyvältä parilta. Antropologiahan doku­men­toi tapoja ja tra­di­tioi­ta (katsoo men­nee­seen, olemassa olevaan), muo­toi­li­ja taas tuottaa uutuuksia ja rikkoo perin­tei­siä rajoja (katsoo tule­vai­suu­teen). Yhteiskunnalle muotoilu on uudistava ja kau­pal­li­ses­ti kiin­nos­ta­va muu­tos­voi­ma; ant­ro­po­lo­gia sen sijaan on tieteen ala, jota ei ole helppo tuot­teis­taa.

Modernin kulttuurin tekijät: muotoilu ja antropologia

Ammatteina sekä muotoilu ja ant­ro­po­lo­gia tosin syntyivät osana teollisen kult­tuu­rin nousua. Kun 1800-luvun toisella puo­lis­kol­la tek­no­lo­gi­sen ja yhteis­kun­nal­li­sen muutoksen tahti kiihtyi, nämä ammat­ti­kun­nat hah­mot­ti­vat ja samalla tuottivat uuden­lais­ta, kau­pun­gis­tu­vaa ja kulu­tus­kult­tuu­riin totut­te­le­vaa modernia maailmaa.

Sillä aikaa kun muo­toi­li­jat kir­jai­mel­li­ses­ti muo­va­si­vat modernia arkea, ant­ro­po­lo­gia tutki kult­tuu­rin muotoja, jotka jäivät (ainakin näen­näi­ses­ti) modernin inno­vaa­tion ulko­puo­lel­le. Samassa ant­ro­po­lo­gia tuli koros­ta­neek­si kuilua meidän modernien ja niiden toisten, esi­mo­der­nien, välillä.

Yleistyessään muotoilun käsit­tees­tä (design) on tullut yhä häi­ly­väm­pi. Nykyään se viittaa sekä esineiden että toi­min­ta­ta­po­jen suun­nit­te­luun. Muotoilussa yhä oleel­li­sem­paa onkin se, että se on moniu­lot­teis­ta ja että siihen sisältyy kult­tuu­ri­sia mer­ki­tyk­siä ja valintoja. Käytännössä muo­toi­lus­sa punnitaan aina mer­ki­tyk­siä ja normeja: onko tämä uusi (muoto) parannus ver­rat­tu­na aiempaan?

Design-ant­ro­po­lo­gia perehtyy usein juuri tähän kysy­myk­seen, oli kyse sitten jonkin tuotteen käyt­tä­jäys­tä­väl­li­syy­des­tä, uuden lii­ken­ne­jär­jes­tel­män suju­vuu­des­ta tai autent­ti­sen museo­näyt­te­lyn luo­mi­ses­ta. Antropologiasta on sitä paitsi ollut iloa jo vuo­si­kym­me­net, kun on pyritty paran­ta­maan jonkin tuotteen menekkiä etno­gra­fian avulla.

Kuva: Bradley/​Unsplash (CC0)

Tänä päivänä design-ant­ro­po­lo­gia leviää ja kehittyy vauhdilla, mutta sitä ei ole helppo mää­ri­tel­lä. Aiheesta paljon kir­joit­ta­nut Alison Clarke (2011) katsoo, että tun­keu­dut­tu­aan kaik­kial­le yhteis­kun­taan, muotoilu on käynyt läpi val­lan­ku­mouk­sen. Samalla tiedon käsitys kuten asian­tun­ti­ja­val­ta­kin on jat­ku­vas­sa mur­rok­ses­sa. Tiedon auk­to­ri­teet­ti ei ole sitä, mitä se oli vielä muutama vuo­si­kym­men sitten.

Myös poliit­ti­seen oikeu­tuk­seen tarvitaan osal­lis­tu­mi­sia ja kump­pa­nuuk­sia. Tekniseen inno­vaa­tioon kutsutaan koko kansa reaa­liai­kai­siin ja arjen mit­ta­kaa­vas­sa toteu­tet­tui­hin kokei­lui­hin. Tällaista pidetään usein “desig­na­jat­te­lu­na” tai “stra­te­gi­se­na designina”.

Hyvä esimerkki on, miten hyvin­voin­tia pyritään edis­tä­mään kan­sa­lais­ten omaeh­tois­ten hank­kei­den, hallinnon, tut­ki­mus­lai­tos­ten ja liike-elämän yhteis­voi­min. Syntyvä “pöhinä” kertoo suo­ma­lais­ten­kin tut­ki­joi­den mukaan syvästä yhteis­kun­nan muu­tok­ses­ta, kuten Schulman ja Mäenpää (2015) toteavat.

Luova talous, luova antropologia

Yksi syy muotoilun mer­ki­tyk­sen nousuun juuri viime vuosina piilee eit­tä­mät­tä uus­li­be­raa­lin kapi­ta­lis­min tarpeissa. Arvon luontiin pyritään pikem­min­kin imma­te­ri­aa­li­sen inno­vaa­tion kuin tuotannon tehos­ta­mi­sen kautta. Luovan muo­toi­li­jan työ­pa­nos­ta ei robot­ti­mai­nen työläinen (tai robotti) helposti korvaa.

Avara muo­toi­lu­kä­si­te liittyy myös alue- ja kau­pun­ki­po­li­tii­kan luovuutta koros­ta­viin tren­dei­hin. Esiin tulee paitsi kestävän ympä­ris­tö­suun­nit­te­lun pakko, myös paik­ka­kil­pai­lu. Tässä yhtey­des­sä muotoilu sekoittuu helposti myyn­ni­ne­dis­tä­mi­seen. Helsingin design­vuo­den suojissa vuonna 2012, muotoilun venyt­tä­mi­nen teki vähän pahaakin: sosi­aa­li­vi­ras­ton asiak­kai­ta opas­tet­tiin brän­dää­mään itseään, ympäristö pake­toi­tiin miel­lyt­tä­mään turisteja, hips­te­rei­tä ja juu­re­ton­ta pääomaa, ja muo­toi­lus­ta puhuttiin täysin epä­rea­lis­ti­ses­ti kan­san­ta­lou­den uutena veturina (Berglund 2012).

Markkinoinnin ja ant­ro­po­lo­gian yhdis­tä­mi­sen kri­tiik­kiä löytyy toki (Suchman 2011) ja useampi tekijä esittelee itsensä kapi­ta­lis­ti­sen “normaalin” krii­tik­ko­na kuin sen edis­tä­jä­nä. Ehkä design-ant­ro­po­lo­gi­aa voisi luon­neh­tia­kin luovan talouden luovana kri­tiik­ki­nä.

Toinen selvä syy muotoilun uudelle nousulle löytyy kapi­ta­lis­ti­sen kas­vui­deo­lo­gian kään­tö­puo­lel­ta: siitä mitä on tapah­tu­mas­sa maa­pal­lol­le, nyt kun modernin elämän muodot ovat syöpyneet planeetan ja sen asuk­kai­den aineen­vaih­dun­taan joka tasolla ja joka paikassa.

Kun ympäristö rapautuu, tule­vai­suu­des­ta kamp­pail­laan yhä useammin muotoilun kentällä. Sen avulla rat­kais­taan kai­ken­lai­sia ongelmia. Muotoiluun onkin aina liittynyt edis­ty­sus­ko. Jo pitkään on väitetty, että fiksut kaupungit, eko­te­hok­kaat tek­no­lo­giat ja menoja säästävät sosi­aa­li­set inno­vaa­tiot muo­toi­le­vat tule­vai­suu­des­ta paremman (Schulman ja Mäenpää, 2015).

Kuva: Annie Spratt/​Unsplash (CC0)

Antropologian val­jas­ta­mi­nen kuu­mei­seen rat­kai­su­jen etsi­mi­seen on kuitenkin vierasta suurelle osalle design-ant­ro­po­lo­ge­ja (Otto & Smith 2013). Design-ant­ro­po­lo­gia jopa tekee ongelmia ja arvostaa niitä (Lindström & Ståhl 2015).

Toisin sanoen, kun val­ta­vir­ta näkee muotoilun mah­dol­li­suu­det kulu­tus­kult­tuu­ris­ta tutun uutuuden tai tek­no­kraat­ti­ses­ti mää­ri­tel­lyn hyödyn näkö­kul­mas­ta, design-ant­ro­po­lo­gia tarjoaa vaih­toeh­to­ja. Erilaisuus, eri­mie­li­syy­det ja piilevät mah­dol­li­suu­det pyritään tuomaan esille ja pitämään esillä. Siinä missä rat­kai­su­kes­kei­syys helposti kieltää tai tukah­dut­taa eri­lai­suu­den, design-ant­ro­po­lo­gia epäilee liian helppoa kon­sen­sus­ta.

Toisaalta ant­ro­po­lo­gian sisäinen tule­vai­suu­de­nus­ko voidaan myös liittää muotoilun nousuun. 2000-luvun alussa moni ant­ro­po­lo­gi suhtautui alansa kolo­nia­lis­ti­seen perin­tee­seen kriit­ti­ses­ti ja toivoi samalla voivansa helpottaa tai ainakin ymmärtää glo­baa­lien ongelmien aiheut­ta­maa epä­var­muut­ta. Ratkaisuja etsitään, mutta kult­tuu­ria ja eri­lai­suut­ta kun­nioit­ta­via sellaisia.

Kapitalistisen ja tek­no­kraat­ti­sen asian­tun­ti­ja­tie­don keinoin ei olekaan helppo puuttua pirs­ta­lei­sel­ta tuntuvan yhteis­kun­nan haa­voit­tu­vuuk­siin. Antropologinen ymmärrys kuitenkin tuo esiin kult­tuu­rin, tek­no­lo­gian ja luonnon toisiinsa kie­tou­tu­mi­sen muotoja. Kyse voi olla ete­lä­ame­rik­ka­lai­sis­ta (ja muista) kai­vos­konflik­teis­ta, joissa vuoret puhuvat kan­sain­vä­lis­tä pääomaa vastaan kou­lu­tet­tu­jen insi­nöö­rien suulla (de la Cadena 2015), tai niuk­kuus­po­li­tiik­kaan rea­goi­vas­ta kau­pun­kiak­ti­vis­mis­ta, jossa kom­mu­ni­kaa­tio­ta ja toimintaa hel­pot­ta­vat tie­to­tek­ni­set sovel­luk­set raken­tu­vat sosi­aa­li­sil­le ver­kos­toil­le eikä päin­vas­toin (Corsin-Jimenez 2014).

Kuva: Alex Knight/​Unsplash (CC0)

Antropologit ovat pitkään joutuneet kas­vo­tus­ten modernin teollisen kult­tuu­rin ongelmien kanssa. Vaikka kyse on ollut varsin kon­kreet­ti­sis­ta asioista, tutkijat ovat yleensä kes­kit­ty­neet sosi­aa­lis­ten mer­ki­tys­ten ja arvojen ymmär­tä­mi­seen. Aineen ja aineel­li­suu­den käsit­te­le­mi­nen yhteis­kun­ta­tie­teis­sä ei ole ollut aina sal­lit­tua­kaan.

Muotoilussa ja sen käsit­teel­lis­tä­mi­ses­sä ant­ro­po­lo­git ovat sitä vastoin nähneet mah­dol­li­suuk­sia kehittää raken­ta­vam­pia seli­tys­mal­le­ja.

Muotoilu on tapa kuroa yhteen monta hankalaa dualismia: käden ja mielen, aineen ja ajatuksen, menneen ja tulevan. Antropologi Tim Ingoldia (2013) mukaillen, muotoilu par­haim­mil­laan myös havah­dut­taa meidät siihen, että inhi­mil­li­nen kun­nian­hi­mo joskus törmää ei-inhi­mil­li­sen maailman rosoisiin ääri­vii­voi­hin.

Kun tutkija haluaa ymmärtää muutosta ja sitä eteenpäin vieviä voimia, on muotoilun työ­ka­lu­pak­ki mitä parhain. Siinä aine ja merkitys, ihanteet ja käytännöt, limit­ty­vät aina toisiinsa.

Design-antropologia, rajattomuus ja rajojen todellisuus

Korostan, että ant­ro­po­lo­gia tuo esiin muotoilun poliit­ti­sen ulot­tu­vuu­den. Tulevaisuuden muo­vaa­mi­nen on nimittäin aina myös val­ta­suh­tei­den jär­jes­te­lyä. Ja onhan muotoilu aina luonut iden­ti­teet­te­jä paitsi esineille, myös ihmisille. Toiseksi, jonkin ongelman ratkaisu tuottaa aina uusia ongelmia, edistää joidenkin etuja ja pahentaa tai vähät­te­lee muiden kärsimiä mene­tyk­siä. Neutraalia yhteistä hyvää tas­a­puo­li­ses­ti paran­ta­vaa ratkaisua ei ole, niin kuin ei ole neut­raa­lia ongelman mää­rit­te­lyä­kään. Ei edes design-ant­ro­po­lo­gil­le.

Tutkijalla ei ole muuta vaih­toeh­toa, kuin toimia tässä han­ka­las­sa­kin tilan­tees­sa yksi­tyis­koh­tien ja epä­mää­räi­syy­den väli­maas­tos­sa. Kaikki liittyy kaikkeen, mutta kaikella on myös rajansa. On valittava, mitkä sosi­aa­li­set, kult­tuu­ri­set, poliit­ti­set ja vielä aineel­li­set­kin ulot­tu­vuu­det pidetään tut­ki­muk­ses­sa mukana.

Design-ant­ro­po­lo­gian jo tuottama tutkimus tekee aivan selväksi sen fun­da­men­taa­li­sen tosiasian, jonka esi­mer­kik­si Tim Ingold on todennut: aineel­li­sen tavaran ja eri­lais­ten ihmisten kanssa pär­jää­mi­ses­sä on kyse samasta asiasta, elämästä.

Kuva: Daryan Shamkhali/​Unsplash (CC0)
  1. Berglund, Eeva 2012: Ärsyttävä ja kiehtova design. Arkkitehtilehti 3/​12.
  2. Clarke, Alison J. 2011: Design anth­ro­po­lo­gy: object culture in the 21st century. Springer.
  3. Corsín Jiménez, Alberto 2014: ‘The right to infra­struc­tu­re: a prototype for open source urbanism’, Environment and Planning D: Society and Space, Vol.32: 342 – 362.
  4. de la Cadena, Marisol 2015: Earth Beings: Ecologies of Practice Across Andean Worlds. Duke University Press.
  5. Ingold, Tim 2013: Making: Anthropology, arc­haeo­lo­gy, art and arc­hi­tec­tu­re. Routledge.
  6. Ingold, Tim 2014: Designing Environments for Life. Teoksessa Anthropology and Nature (toim. Kirsten Hastrup). Routledge.
  7. Lindström, K. & Ståhl, Åsa 2015: Inviting to co-articu­la­tions of issues in desig­ner­ly public enga­ge­ment. Paper for The Research Network for Design Anthropology.
  8. Otto, Ton & Charlotte Smith 2013: Design Anthropology: A distinct style of knowing. Teoksessa Design Anthropology: Theory and Practice (toim. Gunn, W.; T. Otto; R. C. Smith). Bloomsbury Academic.
  9. Schulman, Harry & Pasi Mänpää 2015: Helsingin kuumat lähteet. Teoksessa Uusi Helsinki? 11 näkö­kul­maa kaupungin mah­dol­li­suuk­siin (toim. Eeva Berglund ja Cindy Kohtala). Nemo.
  10. Suchman, Lucy 2011: Anthropological Relocations and the Limits of Design. Annual Review of Anthropology 40: 1 – 18.

[rns_​reactions]

Kirjoittaja

Eeva Berglund on antropologiksi kouluttautunut kirjoittaja ja tutkija.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Hilma Granqvist on yksi antropologisen kenttätyön uranuurtajista, mutta hänen tutkimuksensa jäi aikanaan vähälle huomiolle. Suomen ruotsalaisen kirjallisuuden seuran ja Suomen Lähi-Idän instituutin järjestämässä tapahtumassa sukellettiin Granqvistin äskettäin digitalisoituun kenttätyöarkistoon, joka nostaa tutkijan perinnön vihdoin sen ansaitsemaan arvoon.

Oikea-aikaisen ja luotettavan viestinnän merkitys korostuu nopeaa reagointia vaativissa kriisitilanteissa, joita Punaisen Ristin viestintäpäällikkö, antropologi Siru Aura kohtaa työssään. Työkentällä-haastattelussa hän kertoo, millaista on työskennellä viestinnän parissa globaalia auttamistyötä tekevässä järjestössä.

Antropologiaa on alettu hyödyntää autenttisuuden lähteenä luovilla aloilla elokuvateollisuudesta gastronomiaan. Työkentällä-haastattelussa tutustutaan turkkilaiseen ruoka-antropologi Tangör Taniin ja siihen, mitä hän tekee istanbulilaisen huippuravintola Miklan taustajoukoissa.