Teksti: Taina Cooke, FM Podcast-lukija: Veikko Lindholm
Tiistaina 12.3. nähtiin toinen jakso Arman Alizadin dokumenttisarjaa Arman Pohjantähden alla, jossa aiheena oli asunnottomuus. Koskettavassa jaksossa Arman tutustui työntekijöihin, jotka auttavat vaille asuinsijaa jääneitä, ja kodittomiin joista osa on ehtinyt elellä Helsingin kaduilla vuosia. Arman perehtyi asunnottomien elämään etnografisin ottein: haastattelemalla ja viettämällä aikaa tukalaan elämäntilanteeseen joutuneiden, yhteiskunnan marginaaleissa elävien kodittomien kanssa. Hän pureutui epätavalliselta tuntuvaan ilmiöön omassa yhteiskunnassamme ja tarkasteli siis vierasta lähellä. Antropologiassa vastaavaa tutkimusotetta kutsuttaisiin kotiantropologiaksi.
Jakso nosti esiin yhteiskunnan epäkohtia kodittomuuden ratkaisemisessa, mutta ongelmaan on selvästi myös tartuttu monin tavoin. Esimerkiksi VVA (Vailla vakinaista asuntoa) ry tekee etsivää työtä öisillä Helsingin kaduilla, ylläpitää yökeskus Kalkkersia ja tarjoaa neuvontaa. Myös sosiaalitoimistot järjestävät useissa kunnissa kriisiasumista ja tukiasuntoja. Armanin haastattelema VVA ry:n toiminnanjohtaja Sanna Tiivola kertoi jaksossa, että asunnoton voi päästä kiperästä tilanteestaan usein uskaltautumalla pyytämään apua. Avuntarjoajia on – mutta miksei apua haeta? Päihde- ja mielenterveysongelmiin viitattiin jaksossa useaan otteeseen. Paljastuuko pintaa raaputtamalla myös muita selittäviä tekijöitä?
Kuva: Justin Kiner (CC BY 2.0)
Antropologialla on pitkät perinteet köyhyyden ja asunnottomuuden tutkimuksessa. Jo sotien välisenä aikana amerikkalaisessa antropologiassa keskityttiin marginaalisiin ryhmiin omassa yhteiskunnassa (ns. kriittinen amerikanistinen traditio). Antropologi Debra Boyer on tutkinut kodittomien elämää Amerikan Seattlessa ja pyrkinyt raottamaan verhoa ongelman todellisten syiden ja vaikuttimien edestä. Boyer painottaa asunnottomien keskinäisen yhteisöllisyyden merkitystä. Hänen mukaansa katukulttuuri vetoaa kodittomiin, sillä elämä kadulla alkaa tuntua kodittomasta pian turvalliselta ja helposti ennustettavalta verrattuna byrokraattisten instituutioiden koukeroihin. Viranomaisjärjestelmät voivat vaikuttaa varsin monimutkaisilta, minkä lisäksi niissä piilee suuri pettymyksen riski. Kadulla sentään tietää, mitä saa.
Jakson lopussa Arman vietti yön kadulla 39-vuotiaan Markon isännöimänä. Marko joutui kodittomaksi 36-vuotiaana omien sanojensa mukaan dokattuaan ”montaki parisuhdetta ja monta työpaikkaa”. Markon viiltävän rehellinen avoimuus antoi karun kuvan arjesta, joka monelle kodittomalle lienee tuttua. Epätoivoisen elon keskeltä paljastui kuitenkin pilkahduksia yhteisöllisyydestä ja katukulttuurin voimasta. Päivät Marko kertoi viettävänsä Kampissa, missä ”on kaikki juopot” ja missä tarjotaan krapularyyppy, mikäli omat juomat ovat päässeet loppumaan. Jaksossa myös nähtiin kuinka Markon niin ikään asunnoton ystävä Hannu lahjoitti Markolle pullon kirkasta ”matkajuomaksi”. Marko kertoi Armanille, kuinka kavereita autetaan mahdollisuuksien mukaan puolin ja toisin. Myöhemmin hän myös kertoi arjessa selviytymisestään:
”mä pyrin puhumaan ihmisille, niille tuttaville ketä mulla nyt on täällä kadulla ja kuuntelen mielellään, annan tukea”
Lontoon kodittomia puolalaisia tutkinut antropologi Michal P. Garapich hyödyntää tutkimuksessaan tieteenalan klassikon, Victor Turnenin, ajatuksia liminaalitilasta ja communitaksesta. Asunnottomat ovat eräänlaisessa väli- eli liminaalitilassa, sillä heidän vanha sosiaalinen asemansa ei enää päde uudessa, kodittomuuden tilanteessa. Tässä välitilassa vallitsee communitas, antirakenne, jossa eletään muun yhteiskunnan ulkopuolella, mutta jäsenien kesken vallitsee tasa-arvoinen yhteisöllisyys. Tätä yhteisöllisyyttä asunnottomat vaalivat tekemällä pesäeroa poissulkevasta ja jopa vihamieliseksi mieltämästään ulkomaailmasta, jota hallitsevat uusliberalismin lainalaisuudet.
Kuva: Stijn Nieuwendijk (CC BY 2.0)
Taika Tuunanen on aiemmin kirjoittanut AntroBlogiin, että asunnottomuuden taustalla vaikuttavat yhteiskunnalliset tekijät ja yksilöiden kokemus omasta tilanteestaan vaihtelevat merkittävästi eri väestöryhmien välillä. Niin kutsuttujen “uusien asunnottomien”, eli maahanmuuttajien, nuorten ja naisten määrä onkin koko ajan kasvussa. Asunnottomuus on monista osista koostuva ongelmavyyhti, jossa syy- ja seuraussuhteet risteävät puolelta toiselle ja edestakaisin. Ratkaisuja etsiessä olisi hyödyksi nähdä sen taustalla muitakin yhteiskunnallisia tekijöitä kuin riippuvuusongelmat. Katu ei ehkä vastaa useimpien käsitystä kodista, mutta asunnottomalle se tarjoaa paljon muutakin kuin kylmää kiveystä, kenkien kopinaa ja tupakantumppeja. Sieltä löytyy yhteisö, johon asunnoton voi tuntea kuuluvansa ehdoitta. Asunnoton ei ole tässä yhteisössä yksipuolisesti avunsaaja vaan – mikä tärkeintä – myös avun antaja.
AntroBlogin ajankohtaistoimitus kommentoi Arman Pohjantähden alla -sarjan jaksoja antropologisesta näkökulmasta syventäen keskustelua myös yhteiskuntatieteelliseen suuntaan.
Lähteitä:
Arman Pohjantähden alla (Nelonen, Facebook)
Turner, Victor (2007) Rituaali: rakenne ja communitas. Suomentanut Maarit Forde. Helsinki, Summa, Suomen antropologinen seura.
Artikkelikuva: Tim Wang (CC BY 2.0)
