Minne matkaat, suomireggae?

Kirjoittanut: Tuomas Järvenpää, TM Podcast-lukija: Bea Bergholm

”Lähdetään kauas pois / Sinne mis on lämmin / Ja niin paljon elävämmin /​Loistaa tähdet ja kuu”

Näin rii­mit­te­lee Raappana kap­pa­lees­saan ”Kauas pois”, jonka viral­lis­ta musiik­ki­vi­deo­ta on kir­joi­tus­het­kel­lä katsottu Youtubessa noin kaksi ja puoli miljoonaa kertaa. Raappanan edustama suo­mi­reg­gae on kiistatta noussut yhdeksi 2000-luvun mer­kit­tä­vim­mäk­si koti­mai­sek­si musiikki-ilmiöksi, joka on tuonut nuorison soit­to­lis­toil­le iskel­mä­musii­kil­le tyy­pil­li­siä lyyrisiä teemoja.

Raappana

Raappana esiin­ty­mäs­sä Porissa. Kuva: Wikimedia Commons (CC BY-SA 3.0)

Mistä suomireggae on tulossa ja mihin se on matkalla? Etsin tässä tekstissä kysy­myk­seen vastausta tar­kas­te­le­mal­la suo­ma­lai­sen reggaen kau­ko­kai­puu­ta sen kari­bia­lais­ta ja koti­mais­ta his­to­rial­lis­ta taustaa vasten.

Raappanaa ennen palmujen ja etelän kuun alle oltiin tois­tu­vas­ti matkalla esi­mer­kik­si iskel­mä­mes­ta­ri Toivo Kärjen sanoi­tuk­sis­sa, kuten ”Sulamith” (1931) ja ”Suezista etelään” (1956).

Vanhempiakin esi­merk­ke­jä suo­ma­lais­ten muusik­ko­jen lyy­ri­ses­tä kau­ko­mat­kai­lus­ta löytyy ja on selvää, että ekso­tiik­ka on ollut yksi koti­mai­sen popu­laa­ri­musii­kin kes­tä­vim­piä teemoja aina 1900-luvun alusta ja ääni­le­vy­teol­li­suu­den alka­mi­ses­ta lähtien.

Eksotiikka ja suomalaisen populaarimusiikin historia

1920-luvun lopulla sana ”iskelmä” alkoi viitata Suomessa kan­sal­li­sil­le mark­ki­noil­le suun­nat­tuun ”iskevään” popu­laa­ri­musiik­kiin, johon tuolloin vahvimmat vai­kut­teet tulivat Saksan kautta afroa­me­rik­ka­lai­ses­ta ”melu­jazzis­ta”. Seuraavina vuo­si­kym­me­ni­nä myös reggaeta edeltävät ete­lä­ame­rik­ka­lai­set rytmit, kuten samba, rumba ja tango sekoit­tui­vat suo­ma­lai­seen viih­de­musiik­kiin.

Eksoottisella kau­ko­kai­puul­la tehtiin yleisölle tutuksi uusia musii­kil­li­sia vai­kut­tei­ta ja toisaalta myös kuvi­tel­tiin ”let­keäm­pää” elämää Suomen tiukkojen yhteis­kun­nal­lis­ten olojen tuolla puolen. Jatkosodan jäl­kei­se­nä pula-aikana eksoot­ti­set teemat kokivat huip­pu­kau­ten­sa, jolloin orkes­te­rit esiin­tyi­vät usein hun­nu­tet­tu­jen napa­tans­si­joi­den kanssa ja sombre­roi­hin tai fetseihin son­nus­tau­tu­nei­na.

Tämän 1940- ja 1950-lukujen todel­li­suus­paon jälkeen eksotismi nousi kan­ta­vak­si teemaksi jälleen 1960-luvun tan­go­buu­mis­sa, jolloin kau­ko­mai­den ja saa­vut­ta­mat­to­man rakkauden kuvittelu kietoutui kan­sal­lis­ro­mant­ti­seen kaihoon kado­tet­tua maaseutua kohtaan. Taustalla olivat suo­ma­lai­sen yhteis­kun­nan raken­teel­li­set muutokset, maal­ta­pa­ko sekä vas­ta­lii­ke angloa­me­rik­ka­lai­sia uusia musiik­ki­tyy­le­jä kohtaan.

1960-luvulle tultaessa iskelmä ja tango sen tyy­pil­li­sim­pä­nä edus­ta­ja­na olivat jo muut­tu­neet yleisön korvissa perin­tei­sek­si suo­ma­lai­sek­si tans­si­musii­kik­si.

Haastatellessani reggae-artisti Nestoria vuonna 2012, hän kertoi, että hänelle kaiho kau­ko­mai­ta kohtaan on toiminut luon­te­vim­pa­na yhdis­tä­vä­nä tekijänä suo­ma­lais­ten yleisöjen ja reggae-musiikin perin­tei­den välillä. Esimerkiksi hänen vuoden 2007 kap­pa­lees­saan ”Vuorilla on maa matkataan vanhojen iskelmien hengessä mystiseen tro­piik­kiin, jossa leijonat ja vir­ta­he­vot käys­ken­te­le­vät.

Reggaen kaukokaipuu Jamaikalla

Musiikin uni­ver­saa­lin voiman voidaan katsoa olevan juuri niissä mah­dol­li­suuk­sis­sa, jotka se antaa mie­li­ku­vi­tuk­sel­le ja toi­sen­lais­ten todel­li­suuk­sien kuvit­te­lul­le. Kaukomaiden kuvittelu on todella ollut keskeistä myös jamai­ka­lai­sel­le musii­kil­le, vaikka kau­ko­kai­puun läh­tö­koh­dat ovat olleet Karibialla hyvin erilaiset kuin Suomessa.

Haile Selassie I. Kuva: Wikimedia Commons

Haile Selassie. Kuva: Wikimedia Commons

Varhaisten iskel­mä­or­kes­te­rien tavoin, myös ensim­mäi­set jamai­ka­lai­set reggae-muusikot sekoit­ti­vat 1960-luvun alussa ronskisti erilaisia musii­kil­li­sia vai­kut­tei­ta: perin­tei­nen afro­ja­mai­ka­lai­nen kan­san­musiik­ki, kristityt hymnit ja ame­rik­ka­lai­nen r’n’b toimivat kaikki lähteinä tälle jamai­ka­lai­sel­le uuden ajan musii­kil­le.

Vahvimpana kult­tuu­ri­se­na vai­kut­tee­na jamai­ka­lai­ses­sa reggaessa kuuluu orjuuden ajan historia, joka vielä 1960-luvulle tultaessa oli piilossa saaren jul­ki­ses­ta kes­kus­te­lus­ta. Tällöin reggae-sanoi­tus­ten suu­rim­pa­na innoit­ta­ja­na toimi rastafari-liike, jonka kes­kei­se­nä oppina oli usko siitä, että mustat jamai­ka­lai­set olivat etio­pia­lai­sia ja heidän tulisi jonain päivänä vielä palata Afrikkaan Etiopian keisari Haile Selassien johdolla.

1960- ja 1970-lukujen tait­tees­sa tämä ras­ta­fa­rien mystinen oppi kysee­na­lais­ti suoraan Jamaikalaisen natio­na­lis­min, jossa Jamaika pyrittiin esit­tä­mään modernina län­si­maa­lai­se­na valtiona ilman mer­kit­tä­viä afrik­ka­lai­sia juuria.

Afrojamaikalaisten reg­gae­lau­la­jien kaiho kohdistui mui­nai­seen Etiopiaan ja Afrikkaan, josta orjat oli Jamaikalle kaapattu. Eräät rastafari-ryhmät olivat vakuut­tu­nei­ta siitä, että mustien tulisi fyy­si­ses­ti muuttaa Etiopiaan, mutta tär­keim­mil­le reggae-muusi­koil­le kau­ko­kai­puu näyttää olleen enem­män­kin sym­bo­lis­ta.

Symbolisestikin tämä kaiho osoitti tehok­kaas­ti kuinka val­lit­se­vat käsi­tyk­set rodusta ja etni­syy­des­tä eivät olleet syntyneet luon­nol­li­ses­ti, vaan osana orjuuden his­to­ri­aan.

Esimerkiksi reggaen super­täh­ti, Bob Marley (1945 – 1981), oli valkoisen isän ja mustan äidin lapsi. Marley etsi musiik­kiin­sa vai­kut­tei­ta eri lähteistä. Hän oli hyvin tietoinen siitä, että reggae ei ollut vanhan afrik­ka­lai­sen perinteen jat­ka­mis­ta, vaan jat­ku­vas­ti kehittyvä kult­tuu­ri­nen sekoitus – aivan kuin hänen oma iden­ti­teet­tin­sä mustana jamai­ka­lai­se­na. 

Lopulta jamai­ka­lais­ta reggaeta ei siis ehkä ole parasta kuva­ta­kaan kaihona men­nei­syy­teen, vaan pikem­min­kin kaihona tule­vai­suu­teen ja uusien poliit­tis­ten mah­dol­li­suuk­sien hah­mot­ta­mi­se­na his­to­ria­tie­toi­suu­den avulla.

Kuinka käy valkoiselta mieheltä reggae?

Tutkijat ovat osoit­ta­neet useasti, että reggae on toiminut musiik­ki­gen­re­nä, jonka avulla kan­sal­li­sia ker­to­muk­sia, siir­to­maa­his­to­rioi­ta ja rodul­li­sia hie­rar­kioi­ta on kysee­na­lais­tet­tu ja kri­ti­soi­tu eri ympä­ris­töis­sä. Jamaikan ulko­puo­lel­la ja eri puolilla maailmaa kan­sal­lis­ten ker­to­mus­ten ulko­puo­lel­le sysätyt historiat ja ihmis­ryh­mät ovat löytäneet äänensä reggae-musii­kis­ta.

Myös suo­ma­lai­sia rotu­kä­si­tyk­siä ja siir­to­maa­his­to­ri­aa on ravis­tel­tu viime vuosina musii­kil­li­ses­ti, ei niinkään reggaen, vaan eri­tyi­ses­ti hip-hop ‑kult­tuu­rin avulla. Maahanmuuttajataustaiset räppärit ovat tuoneet mustan iden­ti­tee­tin näkyväksi suomen kielellä ja saa­men­kie­li­nen räp on puo­les­taan tuonut esille alku­pe­räis­kan­so­jen ja Suomen valtion yhteen­tör­mäys­ten historian.

Suomenkieliset reggae-artistit eivät sen sijaan näytä kysee­na­lais­ta­neen kau­ko­kai­puun avulla koti­maam­me kan­sal­li­sia ker­to­muk­sia tai rodul­lis­tet­tua valkoista iden­ti­teet­tiäm­me laajassa mit­ta­kaa­vas­sa – ainakaan tois­tai­sek­si.

2000-luvun suo­ma­lai­nen reg­gae­buu­mi on päin­vas­toin ammen­ta­nut osaltaan käyt­tö­voi­man­sa iskelmän kan­sal­lis­ro­man­tiik­kaan kie­tou­tu­nees­ta ekso­tii­kas­ta: tul­kin­ta­ni mukaan sanoi­tuk­sis­sa pikem­min­kin vah­ven­ne­taan omaa val­koi­suut­tam­me outojen kau­ko­mai­den peiliä vasten tämän kan­sal­li­sen iden­ti­tee­tin kysee­na­lais­ta­mi­sen sijasta.

Kuten edellä osoitin, kan­sal­lis­ro­mant­ti­ses­ta ten­hos­taan huo­li­mat­ta myös suo­ma­lai­nen iskel­mä­musiik­ki on syntynyt musii­kil­li­ses­ta sekoit­tu­mi­ses­ta ja liik­kees­tä kan­sal­lis­ten ja rodul­lis­ten rajojen yli, vaikka iskelmä usein miel­le­tään rodul­li­ses­ti val­koi­sek­si musii­kik­si.

Nähtäväksi jää, onnis­tuu­ko suo­ma­lai­nen reggae tule­vai­suu­des­sa his­to­ria­tie­toi­suu­den kautta kysee­na­lais­ta­maan oman valkoisen suo­ma­lai­suu­ten­sa, samoin kuin koti­mai­nen hip-hop musiikki on tehnyt 2000-luvulla.

Mitäpä jos suo­men­kie­li­nen reggae ammen­tai­si vaikkapa saa­me­lai­suu­des­ta, kar­ja­lai­suu­des­ta, tai vaikkapa romani- tai soma­li­pe­rin­teis­tä?

Joka tapauk­ses­sa, suo­ma­lai­sen valkoisen iden­ti­tee­tin ja kan­sal­lis­ten ker­to­mus­ten kriit­ti­sel­le käsit­te­lyl­le olisi moni­nai­set mah­dol­li­suu­det suo­mi­reg­gaen kau­ko­kai­puus­sa, joka on asettunut iskelmän ja reggae-musiikin väli­maas­toon – kummatkin ovat musiik­ki­gen­re­jä, jotka ovat syntyneet eri­lais­ten musii­kil­lis­ten moni­kult­tuu­ri­suuk­sien seu­rauk­se­na.

Artikkelikuva: Pixabay​.com

Kirjoittaja

Tuomas Järvenpää on kulttuurintutkimuksen alalta väitellyt mediakulttuurin ja viestinnän tutkimuksen yliopisto-opettaja Itä-Suomen yliopistossa. Hän on tutkinut etnografisin menetelmin roots reggae -musiikkia Suomessa ja Etelä-Afrikassa sekä kristillistä hip hoppia Namibiassa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Naiset ovat kauan olleet pelialan sokea piste. Koska oletettu pelaaja on heteromies, ovat naiset pelihahmoina aliedustettuja ja vääristyneesti kuvattuja. Peleistä alkaa kuitenkin pikkuhiljaa löytyä myös toisenlaisia naiseuden esitystapoja, kuten The Last of Us -pelisarja osoittaa.

Venäjän uuskonservatiivisessa ja poliittisesti jännittyneessä ilmapiirissä LHBTIQ+-aktivistit etsivät ja hyödyntävät erilaisia taktiikoita, joilla he pyrkivät kiertämään aktivismille asetettuja rajoituksia. Ideoita näihin aktivistit soveltavat useista lähteistä – myös Venäjän kulttuurihistoriasta, jonka sateenkaarevat värit ovat jääneet virallisen historiankirjoituksen varjoon. Moniääniselle LHBTIQ+-liikkeelle ne kaikki ovat tärkeitä.

Ooppera on 400 vuoden aikana kasvanut ruhtinaiden yksityisestä huvista miljoonien viihteeksi, ja ollut aina vahvassa vuorovaikutuksessa yleisönsä kanssa. Yleisön monipuolistuessa oopperan luonne on muuttunut, ja yläluokan sekavasta sosiaalisesta salongista on tullut suuren yleisön harras musiikin temppeli. 

Hiphop-kulttuuri luotiin lähes 50 vuotta sitten New Yorkin ghetoissa, josta se yllättäen levisi kaikkialle maailmaan. Kaupallisesta menestyksestä huolimatta hiphopin ytimessä on säilynyt kyky yhdistää erilaisia ihmisiä ja penseys ansaitsemattomia etuoikeuksia kohtaan.