Prätkäjengin pauloissa?

Kirjoittaja: Saara Toukolehto, VTM Podcast-lukija: Veikko Lindholm

Kuin etnografi konsanaan Arman Alizad lyöt­täy­tyi tiistaina 19.4.2016 esi­te­tys­sä Arman Pohjantähden alla -jaksossa paha­mai­nei­se­na tun­net­tuun Cannonball ‑moot­to­ri­pyö­rä­ker­hoon. Arman vietti yhteensä yli puolen vuoden ajan aikaa ker­ho­lais­ten kanssa, ennen kuin sai jäsenet tottumaan läs­nä­oloon­sa. Suljetun yhteisön luot­ta­muk­sen voit­ta­mi­nen on hidas prosessi, johon usein kuuluu haasteita. Armanin kohdalla tämä tarkoitti muun muassa vessan siivousta.

Initiaatio on eri­lais­ten sul­jet­tu­jen yhtei­sö­jen ryh­mäi­den­ti­tee­tin ja kes­ki­näi­sen samais­tu­mi­sen kannalta mer­kit­tä­vä siir­ty­mä­riit­ti. Siinä ulko­puo­li­ses­ta tulee sisä­pii­ri­läi­nen, henkilön sosi­aa­li­sen statuksen ja iden­ti­tee­tin muut­tues­sa. Meille tutuimpia kris­til­li­sen val­ta­kult­tuu­rin ini­ti­aa­tio­riit­te­jä ovat muun muassa kaste ja ripil­le­pää­sy, mutta myös rikol­lis­jen­git ja moot­to­ri­pyö­rä­ker­hot ovat ini­ti­aa­tiois­ta tun­net­tu­ja. Siirtymäriittejä ja ini­ti­aa­tio­ta on ant­ro­po­lo­gias­sa tutkinut muun muassa Arnold van Gennep jo 1900-luvun alussa.

rider-817552_1920

Kuva: Pixabay​.com, (CC0 1.0).

Van Gennepin mukaan ini­ti­aa­tios­sa on havait­ta­vis­sa kolme olen­nais­ta vaihetta: erot­ta­mi­nen, välitila ja takaisin liit­tä­mi­nen, jotka uudet tulokkaat käyvät läpi siir­ty­mä­pro­ses­sin­sa aikana.

Kun Arman asteli kerhon tiloihin, hän jätti taakseen normaalin yhtei­sön­sä ja astui väli­ti­laan, jossa häntä tes­tat­tiin ja koe­tel­tiin uuden yhteisön toimesta. Lopulta Arman otettiin mukaan ajelulle, jonka voi nähdä viral­li­se­na liit­tä­mi­se­nä yhteisöön. Voidakseen lähteä yhtei­sel­le ajelulle Cannonball-joukon kanssa piti Armanin kuitenkin ensin voittaa yhteisön luottamus ja opetella ajamaan moot­to­ri­pyö­rää. Tätä ensim­mäis­tä vaihetta ennen var­si­nais­ta ajoa voi van Gennepin teorian valossa ajatella erot­ta­mis­vai­hee­na, jossa Arman on lapsen tai oppilaan roolissa sekä val­tayh­teis­kun­nan että Cannonball ‑yhteisön ulko­puo­lel­la. Palattuaan ajelulta Arman lii­tet­tiin takaisin yhteisöön ja maailman, mutta muut­tu­nee­na.

Kuten Arman Pohjantähden alla ‑jaksossa näimme, täl­lais­ten sul­jet­tu­jen ryh­mit­ty­mien lähelle pää­se­mi­sek­si myös havain­noi­jan on useim­mi­ten käytävä läpi jonkin tasoinen — joskin usein vaja­vai­nen — ini­ti­aa­tio­riit­ti. Kanadassa prät­kä­jen­gi Rebelsiä tutkinut ant­ro­po­lo­gi Daniel R. Wolf kir­joit­taa etno­gra­fia­teok­ses­saan The Rebels: A Brotherhood of Outlaw Bikers (1991), että vain sisä­pii­ri­läi­nen voi saada tietoa suljetun yhteisön toi­min­ta­ta­vois­ta ja ala­kult­tuu­ris­ta. Myös Wolf kävi läpi ini­ti­aa­tion yli kolme vuotta kestäneen osal­lis­tu­van havain­noin­nin aikana, jota ilman hän ei olisi päässyt sisälle kerhon maailmaan.

Alamaailmaa, jär­jes­täy­ty­nyt­tä rikol­li­suut­ta ja jengejä on tutkittu etenkin angloa­me­rik­ka­lai­ses­sa ant­ro­po­lo­gi­ses­sa perin­tees­sä, eivätkä prät­kä­jen­git ole poikkeus. Pohjois-Amerikassa moot­to­ri­pyö­rä­ker­hot muo­dos­tui­vat näkyväksi ala­kult­tuu­rik­si pian toisen maa­il­man­so­dan jälkeen. Sotaveteraanit palasivat koti­maa­han­sa ja hakivat vas­ta­pai­noa yhteis­kun­nan kesyy­del­le moot­to­ri­pyö­rä­har­ras­tuk­ses­ta ja ver­tais­ryh­mäs­tä. Amerikassa suurimpia laittomia kerhoja eli “pro­sent­ti­jen­ge­jä” tai “lii­vi­jen­ge­jä” ovat Hells Angels, Bandidos ja Pagans. Jengien tut­ki­muk­ses­sa on kes­ki­tyt­ty etenkin niiden rooliin erään­lai­se­na anti­ra­ken­tee­na: tilana, jonne jen­gi­läi­set voivat paeta val­tayh­teis­kun­nan rajoit­ta­via arvoja ja käyt­täy­ty­mis­mal­le­ja.

Moottoripyöräharrastukseen liittyvät isku­lauseet koris­ta­vat usein ker­ho­lais­ten liivejä ja ker­ho­ti­lo­jen seiniä. Kuva: Pixabay​.com, (CC0 1.0)

Siirtymäriittejä tutkinut ant­ro­po­lo­gi Victor Turner on huo­maut­ta­nut ris­ti­rii­das­ta kapi­nal­lis­ten ryh­mit­ty­mien kankean hie­rark­ki­sen rakenteen ja vapauden ihan­noin­nin välillä. Vaikka täl­lais­ten yhtei­sö­jen iden­ti­teet­ti perustuu val­tayh­teis­kun­nan kri­ti­soi­mi­sel­le ja irrot­te­lul­le, uusin­ta­vat ne usein hyvin jäykällä tavalla niitä samoja sosi­aa­li­sia raken­tei­ta ja rajoit­tei­ta, joista näen­näi­ses­ti pyrkivät irrot­tau­tu­maan.

Suomessa etno­gra­fis­ta tut­ki­mus­ta ala­maa­il­man yhtei­söis­tä ei ole juurikaan tehty, mikä saattaa osittain johtua jengi-ilmiön tuo­reu­des­ta maassamme. Moottoripyöräkerhot ovat ran­tau­tu­neet Suomeen vasta viime vuo­si­kym­me­ni­nä. 1990-luvulta asti toiminut Cannonball on niistä mer­kit­tä­vin. Kotimaassa jengeistä ovat Armanin tavoin rapor­toi­neet ja kir­joit­ta­neet lähinnä jour­na­lis­tit, kuten Mika Mölsä teok­ses­saan Prosenttijengit ja jär­jes­täy­ty­nyt rikol­li­suus (2009). Mölsä oli kou­lu­tuk­sel­taan valtio­tieteiden maisteri, mutta hänen teoksensa on pääosin jour­na­lis­ti­nen.

Moottoritie on kuuma…

Matka prät­kä­jen­gi­läi­sek­si alkaa yleensä kiin­nos­tuk­ses­ta moot­to­ri­pyö­riä ja niihin liittyvää elä­män­fi­lo­so­fi­aa kohtaan, ja kehittyy haluksi liittyä tiettyyn ryh­mit­ty­mään. Wolf kuvailee moot­to­ri­pyö­rä­ker­hon jäseneksi pää­se­mis­tä pitkänä pro­ses­si­na. Ensin jonkun kerhon jäsenen on oltava valmis suo­sit­te­le­maan uutta henkilöä jäseneksi ja ottamaan tästä vastuu. Tämän jälkeen uuden tulokkaan status käy läpi useita eri vaiheita matkalla kohti lopul­lis­ta ini­ti­aa­tio­ta. Tulokkaasta puhutaan ensim­mäi­ses­sä vaiheessa “wanna-be” ‑jäsenenä. Seuraava taso on “kerhon ystäväksi” iden­ti­fioi­tu­mi­nen, josta päästään lojaa­liut­ta ja rohkeutta mit­taa­vien kokeiden kautta var­si­nai­seen ini­ti­aa­tioon ja täyteen jäse­nyy­teen.

By BacchusMC - Own work, CC BY-SA 4.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=36547929

Rikollisiksi luo­ki­tel­lut “pro­sent­ti­jen­git”, kuten Bacchus MC kantavat pro­sent­ti­merk­ke­jä lii­veis­sään. Kuva: BacchusMC — Own work, CC BY-SA 4.0.

Eri ryhmillä on toi­sis­taan poik­kea­via ini­ti­aa­tio­se­re­mo­nioi­ta. Ne vaih­te­le­vat lopul­li­sis­ta mie­huus­ko­keis­ta juh­lin­taan ja kol­lek­tii­vi­siin ritu­aa­lei­hin, joissa ryhmän yhte­näi­syys ja jäsenten välinen luottamus korostuu. Rebels-ryhmän ini­ti­aa­tioon kuuluu Wolfin kertoman mukaan useita päiviä kestävä ini­ti­aa­tio­ajo (Initiation Run), johon osal­lis­tuu koko kerho. Seremonioiden tarkoitus on dra­ma­ti­soi­da siirtymää sekä uuden jäsenen että koko ryhmän silmissä, ja niissä koros­te­taan eroa kerhon ulko­puo­li­sen maailman ja ala­kult­tuu­rin välillä. Rebelsin ini­ti­aa­tio­ajos­sa vietetään päiviä täysin eris­tyk­sis­sä nor­maa­lis­ta, “kun­nol­li­ses­ta” elämästä ja pai­no­te­taan vas­ta­kult­tuu­ria, joka vallitsee moot­to­ri­pyö­rä­jen­gin sosi­aa­li­ses­sa raken­tees­sa. Initiaatiorituaalissa koros­te­taan ryhmän jäsenten yhteen­kuu­lu­vuu­den tunnetta ja kes­ki­näis­tä samais­tu­mis­ta. Yhteinen kokemus sitoo kerhon jäseniä toisiinsa kuin perhettä.

Kun uusi tulokas on hyväk­syt­ty kerhon täy­si­val­tai­sek­si jäseneksi, ei hänet ryhmään esi­tel­leel­lä kaverilla enää ole hänestä erityistä vastuuta. Ryhmä on osoit­ta­nut hyväk­syn­tän­sä, ja jakaa vastuun uuden tulokkaan käy­tök­ses­tä tas­a­puo­li­ses­ti, Wolf kertoo. Jäseneksi pää­se­mi­seen vaa­dit­ta­va “alo­ka­sai­ka” vaihtelee moot­to­ri­pyö­rä­ker­ho­jen välillä suuresti, kolmesta kuu­kau­des­ta jopa kolmeen vuoteen. Armanin voi ajatella olleen ini­ti­aa­tion ensim­mäi­sel­lä tasolla, jossa hänen iden­ti­teet­tin­sä moto­ris­ti­na ja mah­dol­li­ses­ti kerhon “ystävänä” alkoi muo­vaan­tua, vaikka hän ei pyr­ki­nyt­kään täy­si­val­tai­seen jäse­nyy­teen.

Kun tutkittavasta tulee liian läheinen?

Arman kertoi motii­vik­seen kerhoon tutus­tu­mi­sel­le “kapi­na­hen­gen” ihailun ja halun tuoda ryhmän jäsenten tarinoita esille. Samanaikaisesti hän kuitenkin painotti, ettei tar­koi­tuk­se­na ole osoittaa tukea lait­to­muuk­sil­le, vaan ainoas­taan sukeltaa suljetun yhteisön elämään ja herättää kes­kus­te­lua. Jaksossa Arman vietti paljon yhteisiä hetkiä moot­to­ri­pyö­rä­ker­ho­lais­ten kanssa iltaa istuen sekä prätkän selässä, ja puhee­nai­hei­siin kuului myös juttua rikol­li­suu­des­ta.

Armanin ohjel­mas­sa ottama tatuointi ja hänen esit­tä­män­sä, monien mielestä kri­tii­ki­tön kuvaus kerhon toi­min­nas­ta aiheut­ti­vat pienoisen kohun sosi­aa­li­ses­sa mediassa. Katsojat kri­ti­soi­vat Armania rikol­li­se­na pidetyn prät­kä­jen­gin tuke­mi­ses­ta ja liiasta tut­ta­val­li­suu­des­ta Cannonball-yhteisöön.

motorcycle-rally-597914_1920

Kuva: Pixabay​.com, (CC0, 1.0).

Antropologiassa vas­taa­van­lais­ta kri­tiik­kiä on herät­tä­nyt tutkijan liika samais­tu­mi­nen infor­mat­tei­hin­sa. Tieteenalalla tunnetaan tarinoita etno­gra­feis­ta, jotka alan termein “went native” eli unohtivat tutkijan roolinsa ja jäivät osaksi tut­ki­maan­sa yhteisöä. Myös Wolf kertoo olleensa kent­tä­työn­sä aikana het­kit­täin liian lähellä tut­ki­maan­sa moot­to­ri­pyö­rä­jen­giä. Rikollisten ryh­mit­ty­mien kohdalla ini­ti­aa­tio ja kes­ki­näi­nen luottamus ovat koros­te­tus­sa asemassa, ja raja havain­noi­jan ja tut­ki­muk­sen kohteen välillä hämärtyy varsinkin yhteisten ede­sot­ta­mus­ten myötä helposti.

Erittäin suoraa kri­tiik­kiä sai osakseen muun muassa 2014 julkaistu Alice Goffmanin etno­gra­fia-teos On The Run — Fugitive Life in an American City, joka perustuu hänen teke­mäl­leen kuuden vuoden mit­tai­sel­le kent­tä­työl­le köyhien mustien katu­jen­gis­sä Philadelphiassa. Goffmanin yksi­tyis­koh­tais­ta kuvausta takaa-ajosta, jonka tar­koi­tuk­se­na oli murhata kil­pai­le­van jengin edustaja, kri­ti­soi­tiin jul­ki­suu­des­sa ankarasti etenkin hänen oman aktii­vi­sen roolinsa vuoksi. Keskustelu Goffmanin teoksesta kärjistyi koko etno­gra­fi­sen metodin kysee­na­lais­ta­mi­seen.

Etnografiassa ja osal­lis­tu­vas­sa havain­noin­nis­sa onkin kyse sisällä ja ulkona olemisen rajalla tasa­pai­not­te­lus­ta. Riski lii­al­li­ses­ta osal­lis­tu­mi­ses­ta on aina olemassa. Tämä on varmasti osaltaan vai­kut­ta­nut rikol­li­suu­den ja jengien tut­ki­mi­sen suh­teel­li­seen har­vi­nai­suu­teen. Niiden tut­ki­muk­seen liittyy taval­lis­ta enemmän riskejä, etenkin kun sisään­pää­sy rikol­li­siin ryh­mit­ty­miin useim­mi­ten edel­lyt­tää ainakin jonkin tasoista ini­ti­aa­tio­ta ja samais­tu­mis­ta ryhmään.

AntroBlogin ajan­koh­tais­toi­mi­tus kommentoi Arman Pohjantähden alla ‑sarjan jaksoja ant­ro­po­lo­gi­ses­ta näkö­kul­mas­ta syventäen kes­kus­te­lua myös yhteis­kun­ta­tie­teel­li­seen suuntaan.


Lähteitä ja luettavaa:

Arman Pohjantähden alla (Nelonen, Facebook)

Arnold van Gennep 1960. The Rites of Passage. Routledge. 

Daniel R. Wolf 1991. The Rebels: A Brotherhood of Outlaw Bikers. University of Toronto Press.

Victor Turner 1969. The Ritual Process: Structure and Anti-Structure.

Daniel R. Wolfin haas­tat­te­lu: Born to Be Wild, Ph.D. How an Anthropologist Rode with a Tribe of Outlaw Bikers A Conversation with Daniel “Coyote” Wolf by Dick Teresi

Alice Goffman 2014. On The Run — Fugitive Life in an American City. The University of Chicago Press.

Artikkelikuva: Pixabay​.com, (CC0 1.0).

Verkkotaitto: Saara Toukolehto

Kirjoittaja

Saara Toukolehto on AntroBlogin toimituspäällikkö. Saaran antropologisia kiinnostuksen kohteita ovat mm. maahanmuuton, arvojen, moraalin ja ”hyvän elämän” -käsitteen tutkimus integraatiopolitiikan viitekehyksessä, joiden parissa hän tekee parhaillaan väitöskirjatutkimusta Groningenin yliopistolle.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Shamanismia on kutsuttu ihmiskunnan vanhimmaksi henkiseksi perinteeksi. Sen harjoittajien määrä Suomessa näyttää olevan kasvussa, ja shamanismi on aiempaa näkyvämpää. Shamanismin tutkija pohtii kysymyksiä tietämisen tavoista ja tutkimuksen taustalla vaikuttavasta maailmankuvasta.

Vappu on työläisten ja opiskelijoiden karnevalistinen kevätjuhla, jolla vanhaa talvea työnnetään syrjään. Kesän voitto talvesta symboloi myös ammatillista jatkumoa, jossa nuoret osaajat pyrkivät pyyhältämään vanhojen ohi. Kevätkarnevaalien rituaaliperinteet ulottuvat jopa keskiaikaan asti.

Tuhansia vuosia vanhoja ihmisen ja eläinten jäänteitä ja esineitä tutkimalla saadaan tietoa siitä, millä tavoin merkityksellisimmät eläimet muokkasivat ihmisyhteisöjä. Monilajisessa maailmassa ihminen ei nähnyt itseään olemassaolon keskipisteenä, vaan eli vuorovaikutussuhteessa ympäristönsä kanssa. Mitä eläimissä kunnioitettiin? Miten hirvenpyytäjä toimi varmistaakseen onnistuneen pyynnin?