Vuonna 2012 kohistiin maailmanlopusta. Muinaisen maya-kansan kalenterin “suuri sykli” oli loppumassa 21.12.2012. Mitä silloin tapahtuisi? Mayat olivat tallentaneet kivisiin monumentteihin ja pyramideihin tutkijoita ihmetyttävällä tarkkuudella tietoa, joka liittyi taivaankappaleiden kulkuratoihin ja kosmoksen ilmiöihin. Ehkä he tiesivät jotain, mistä nykyihminen on täysin tietämätön?
Ajankohtaan liittyi maailmanlopun lisäksi monenlaisia tarinoita ja teorioita. Odotettiin ihmiskunnan tietoisuuden muutosta, Vesimiehen ajan alkua, vanhojen jumalien paluuta, jopa viimeisimmästä Indiana Jones -elokuvasta tuttujen mystisten kristallikallojen esiintuloa.
Vakavasti ottaen, mistä tässä oikein oli kyse? Joulukuussa 2012 lähdin pro graduni tiimoilta Meksikoon ottamaan selvää. Kokonaisuudessaan vietin paikan päällä yhteensä kolme kuukautta pyrkimyksenäni ymmärtää tätä new age -kokemusta sisältä päin.
Uusi aika ja mayat
Meksikon ja Guatemalan kuuluisimmat maya-temppelit ja pyhät paikat olivat keränneet tuhansittain ilmiöstä kiinnostuneita ihmisiä eri puolilta maailmaa. He eivät odottaneet loppua, vaan paremman aikakauden alkua – hippiliikkeen kuuluisaksi tekemää “uutta aikaa” (new age).
New age on humanistinen ideologia, jonka ytimessä on ajatus kaiken ykseydestä. Eri uskonnot ja perinteet eivät ole keskenään ristiriidassa, vaan niissä on kyse erilaisista muodoista, joita kaiken taustalla oleva ykseys on saanut. Yksilö itse tietää oman henkensä johdattamana mikä on hänelle totta ja oikein. Vaikka ideologia on hyvin individualistinen, tekemällä hyvää itselleen tekee samalla hyvää muille ja päinvastoin. Aate on kansainvälinen ja saa erilaisia muotoja eri kulttuuripiireissä. Ilmaisu “new age” on vakiintunut kattotermiksi monille käytännöille, tavoille ja uskomuksille, joita yhdistää näkemys henkisen tason ensisijaisuudesta materiaan nähden. New agen harjoittajat välttävät termiä usko, sillä pohjimmiltaan on kyse kokemuksesta.
Muinaisilla mayoilla on erityinen paikka new age -ajattelussa. Mayoihin liittyviin mielikuviin perustuvaa new agen haaraa kutsutaan mayanismiksi. Mayat kiehtovat länsimaalaisten mielikuvitusta ehkä juuri tarkan astronomisen tietonsa ja arkkitehtuurinsa vuoksi. Lisäksi suurimmat maya-kaupungit hylättiin selittämättömästi 800-luvulla, mikä on johtanut monenlaisiin teorioihin. Erään näkemyksen mukaan mayat olivat kotoisin ulkoavaruudesta, jonne he myös palasivat. 21.12.2012 oli mayanismin odotettu huipentuma, jolloin jotain poikkeuksellista odotettiin tapahtuvaksi. Todellisuudessa mayat eivät kansana ole kadonneet minnekään, vaan asuttavat edelleen Meksikon, Guatemalan ja Belizen alueita. 
Palenquen rauniot. Kuva: Emmi Huhtaniemi.
Uuteen aikakauteen valmistautuminen
Aloittelevana antropologina minulla oli onni osallistua maya-vanhin Marzo Yuk Quetzalin järjestämään rituaaliseen valmistautumiseen suurta aikakauden muutosta varten.
Hän oli omien sanojensa mukaan löytänyt esi-isiensä opetusten taustalta ykseyden – saman ajatuksen, johon new age -ideologia pohjautuu. Kaikkien heimojen ja kansojen tulisi tehdä henkistä työtä maailman hyväksi ja hylätä turhat erottelut ja rajoitukset.
Marzo Yuk Quetzalin tulkinnan mukaan muinaisten mayojen tieto maailmankaikkeudesta perustui heidän korkeaan tietoisuuden tasoonsa. Mayat olivat yhtä kosmoksen kanssa ja tiesivät sen salaisuudet. Kalenterin suuren syklin päättyessä mikään ei “loppuisi”, vaan kosminen tietoisuus tulisi helpommin ihmiskunnan saavutettavaksi. Laajentuneen tietoisuuden vastaanottamiseen olisi tarpeellista valmistautua. Tämä tapahtuisi 13 päivän rituaalissa, joka sisälsi muun muassa paastoa, meditaatioita, seremoniallisia saunoja (temazcal), laulamista ja joogan kaltaisia fyysisiä harjoituksia. Kaikki nämä tekniikat ovat tietoisuuteen vaikuttavia, ja yleisiä monissa new age -käytännöissä. Niillä pyritään kuorimaan esiin ihmisen “todellinen” itse, joka on hukkunut materiaalisen elämän ja egon ongelmien alle.
Marzo Yuk Quetzalin puhe tallennetaan Toninán temppelinraunioilla. Kuva: Emmi Huhtaniemi.
Valmistautumiseen saapui noin 70 henkilöä. Suurin osa oli meksikolaisia suurkaupunkien asukkaita, jotka kaipasivat yhteyttä luontoon ja juuriinsa. Heidän lisäkseen kiinnostuneita tuli Pohjois- ja Etelä-Amerikasta sekä Euroopasta. Jotkut olivat omistaneet koko elämänsä henkiselle matkalle, toiset olivat uteliaita kalenterin päättymisen suhteen. Luvassa oli siis kaikkien aikojen new age -rituaali, meksikolaisella paikallisvärillä ja mayanismin symboliikalla höystettynä. Valmistautuminen tapahtui Ha O Mek Kan -ekokylässä Chiapasin osavaltiossa, joka on tunnettu maya-temppeleistään. Sieltä matkustettiin kuuluisille Palenquen temppeliraunioille suurta seremoniaa varten 21. joulukuuta.
Ekokylän rueda de medicina; rohtokehä. Kuva: Emmi Huhtaniemi.
13 päivän rituaalijakso oli intensiivinen. Kaupunkilaisille luonnon ja elementtien läheisyys, puhumattakaan sähkön puutteesta, oli ihmeellistä. Ympäröivä sademetsä äänineen, joen kohina, iltaisin yhtäkkiä laskeutuva pimeys ja tulikärpäset, auringon käsittämätön kuumuus… Luonnon voima ja ihmisen riippuvuus siitä tulivat ilmeisiksi erityisesti tulen suhteen. Ilman sitä ei olisi valoa, eikä oikein ruokaakaan. Tuli oli tärkeä myös symbolisesti: heti ensimmäisenä päivänä oli sytytetty seremoniallinen tuli, joka pidettäisiin palamassa yötä päivää koko rituaalijakson ajan. Tulen äärelle keräännyttiin iltaisin ja sitä puhuteltiin esi-isänä, joka valvoi ja suojeli valmistautumista. Päivien kuluessa tuleen muodostui henkilökohtainen suhde, ja se tuntui välillä vastaavan räiskymällä, kun joku jakoi huoliaan tai kiitti tietystä kokemuksesta.
Rituaalinen toistuvuus vaikutti vahvasti aisteihin ja kehoon, minkä seurauksena jotkut kertoivat telepaattisista aistimuksista, toiset ihmeellisistä unista ja näyistä meditaatiossa. Oma asenteeni oli varautunut mutta utelias, ja koin itsekin shamanistisen matkan erään seremoniallisen saunan jälkeen. Unen ja valveen välillä olevassa tietoisuuden tilassa koin matkustavani etsimässä vastauksia minua vaivanneisiin kysymyksiin. Tärkein konkreettinen muutos, jonka kaikki havaitsivat, oli merkitykselliseltä tuntuvien yhteensattumien lisääntyminen. Sisäinen ja ulkoinen todellisuus alkoivat vastata toisiaan: ajatuksen tasolla mieleen tuleva asia ilmeni myös ulkoisessa todellisuudessa. Tämä synkronisiteetiksi kutsuttu ilmiö on monelle tuttu arkielämästä.
Marzo Yuk Quetzal valmistautuu johdattamaan kulkuetta Toninán mayatemppelin raunioille. Kuva: Emmi Huhtaniemi.
Rituaalin voima
Rituaalin avulla ihmiset ovat kautta aikojen pyrkineet vaikuttamaan elämäänsä ja ympäröivään todellisuuteen. Se on ihmisen olemassaololle keskeinen toiminnan muoto, jonka kautta luomme omaa todellisuuttamme – ei siis ainoastaan jotain mitä toistetaan ajattelematta, ja mikä säilyttää asiat muuttumattomina.
Erään näkemyksen mukaan rituaalin toimivuus ja muutosvoima perustuvat sen kokonaisvaltaisuuteen. Siinä tulevat yhteen sekä henkilökohtainen kehollisen ja tunteellisen kokemisen taso, että laajempi kulttuurinen ja yhteiskunnallinen taso. Usein rituaaliin liittyy toistoja ja voimakkaita aistielämyksiä, joiden kautta merkitykset juurtuvat kehoon asti. Rituaali on tästä näkökulmasta katsottuna eräänlainen todellisuuden ulottuvuus, josta käsin ihmisellä on voima saada aikaan muutoksia.
Yksi valmistautumiseen osallistujista, media-alan työntekijä Mexico Citystä, kuvasi rituaalia osuvasti “softana todellisuuden muokkaamiseksi”. Tämä kyseinen rituaali joulukuussa 2012 puhutteli erityisen voimakkaasti juuri meksikolaisia new age -harjoittajia, jotka olivat lannistuneita Meksikon tilanteesta ja meksikolaisuuteen liitetyistä leimoista. 
Alttari, jolla tärkeimpänä ihmisten eri kansoja symboloivat eriväriset maissit. Kuva: Emmi Huhtaniemi.
Maan todellisuutta on kauan hallinnut huumesota. Vuonna 2012 tilanne oli käynyt huonommaksi presidentin tiukentaessa linjaansa ennen lähestyviä vaaleja. Valtaapitävien korruptio ja kulissien takainen yhteistyö huumekartellien kanssa oli hyvin tiedossa, ja väkivallasta oli tullut arvaamatonta ja arkipäiväistä. Ihmiset olivat turtuneita pelon ilmapiiriin, ja yksilölliset vaikuttamiskeinot olivat vähissä.
Marzo Yuk Quetzalin vision mukaisesti maailma muuttuisi paremmaksi, jos ihmiset tavoittelisivat muinaisten mayojen harmonista tietoisuutta. Rituaalin meksikolaisille osallistujille maan ylevästä historiasta ammentava ajatus tietoisista mayoista antoi uskoa ihmisten voimaan ja oman kulttuuriperinnön ja kotimaan perimmäiseen hyvyyteen.
21.12.2012
Valmistautumisrituaalin huipentuman aattona Palenquen temppeleiden lähistölle oli kokoontunut satoja ihmisiä, ja jännitys kasvoi. Aamulla olisi aikakauden muutoksen kulminaatiopiste, ja maailmanlaajuisen meditaation hetki. Alkoi sataa – ensin vähän, lopulta kaatamalla. Ympäröivä viidakko oli säkkipimeä, ja ainoa valonlähde oli ensimmäisenä päivänä sytytetty tuli. Sen ympärille alkoi kerääntyä levoton joukko valmistumiseen osallistuvia ja muita matkalaisia.
Tulesta vastaava seremoniamestari teki ihmeellistä työtä laulaen: kaatosateesta huolimatta tuli paloi suurempien halkojen suojassa, ja räiskyi raivokkaasti. Sen ympärille alkoi muodostua tiiviimpi piiri, joka haki lämpöä tulesta ja toisistaan. Tulen vartijan laulu alkoi tarttua ihmisiin, ja joukko kasvoi kasvamistaan. Puoleen yöhön mennessä odotus oli yltynyt jonkinlaiseksi taisteluksi tai leikiksi tulen, veden ja ihmisten kesken. Mitä enemmän satoi, sitä kovempaa ihmiset lauloivat ja tuli vahvistui. Monet kertoivat tunteneensa maagisen yhteyden ryhmän ja tulen välillä. Vanhan aikakauden viimeinen yö tuntui kestävän loputtomasti, ja tanssi ja laulu jatkuivat taukoamatta puoli vuorokautta.
Uuden ajan kynnyksellä kaikki hiljentyivät meditaatioon, ja ilma tuntui olevan täynnä sähköä. Pimeys alkoi kirkastua ja sade lakkasi. Ilmassa alkoi kuulua ‘kiitos’ eri kielillä. Jännitys ja odotus purkautuivat pikkuhiljaa, ja läpimärät ja mutaiset ihmiset nauroivat ja itkivät. Ponnistus oli ollut valtava henkisesti ja fyysisesti, mutta oloni oli ekstaattinen ja voimakas. Olin hukannut sandaalini mutaan, enkä voinut lopettaa hymyilemistä.
Kokemus oli ylittänyt kaikkien odotukset. Eräs paikalla ollut kertoi myöhemmin:
“Se hetki muutti elämäni. Kyllä, ehdottomasti. Yksi kuva erityisesti on mielessäni, ja se pitää minut elossa ja tekemässä sitä mitä nyt teen. Se hetki aamuyöllä kun hiljaisuus laskeutui ja kaikki nostivat kätensä ylös meditaation lopussa. Nostin katseeni ja näin tulen valossa satoja käsiä, eri värisiä ja eri kokoisia. Tajusin että ihmiset kykenevät luomaan sellaista harmoniaa. Sitä kuvaa kannan sydämessäni.”
Tapahtuman aloitusseremonian valmistelua. Kuva: Emmi Huhtaniemi
Todellisuuden muutos
H-hetki tuli ja meni, eikä maailmanloppua tullutkaan. Kokemuksen hiipuessa ja adrenaliinin hälvetessä oli ilmeistä, että ulkoinen todellisuus oli muuttunut valitettavan vähän, jos ollenkaan. Uutiset olivat yhtä lannistavia kuin ennenkin, ja ihmiskunnan kollektiivinen tietoisuus ei osoittanut paranemisen merkkejä. Ne ihmiset, joiden kanssa keskustelin syvemmin, olivat silti vakuuttuneita uuden ajan alkamisesta. Rituaali oli muuttanut osallistujien omaa todellisuutta, ja sen koettiin onnistuneen. Maailmanlaajuinen muutos tulisi olemaan sisäinen, ja tapahtuisi jokaisessa ihmisessä tämän ollessa valmis.
New age on optimistinen ja humanistinen elämänasenne. “Uusi aika” on aina juuri tuloillaan, ja ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja jumalallinen.
Kenttätyöni opetti kouriintuntuvasti sen, että havainto todellisuudesta syntyy yhteisistä tarinoista ja niiden kokemisesta aistien kautta. New age -toiminnalle tyypillisen kaavan mukaan tarina tai ideologia tarjoaa selityksen omalle erikoiselle kokemukselle, ja koska oman kokemuksen on pakko olla totta, kokijan usko tarinaan vahvistuu. Uskon vahvistuessa myös oma toiminta lisääntyy, ja vaikuttavia kokemuksia syntyy enemmän. Samanmielinen ryhmä vahvistaa kokemuksen oikeaksi, ja mitä erilaisemmat tarinat ja maailmankatsomukset ovat aina kokijalleen tosia. Entäs se Indiana Jones? Tapahtumaan saapui yksi mayanismin vaikuttajista, tunnettu kristallikallon omistaja tuon mystisen esineen kanssa. Siihen liittyvä tarina oli lähes kaikille osallistujille tuttu: 13 kristallikalloon on kiteytynyt muinaisen alkuperäiskansan viisaus, ja uuden ajan kynnyksellä kallot tulevat jälleen yhteen. Tarina on rationaalisesta näkökulmasta kenties epäuskottava, mutta kun pitelee kristallikalloa kädessään keskellä sademetsää satojen laulavien ihmisten ympäröimänä ja katsoo sen kimalteleviin silmäkuoppiin, herää halu antaa mahdollisuus tarinan todellisuudelle.
Kristallikallo Lontoon British Museumissa. Kuva: Rafał Chałgasiewicz (CC BY 3.0)
Toimitus
- Podcast-lukija: Veikko Lindholm
- Artikkelikuva: Eemi Nordström
