Riehakkaat ruumiinnostajaiset

Suomalainen suhde kuolemaan on etäinen. Hautajaiset ovat hiljaisia tapah­tu­mia, eivätkä kuolleet kulje kes­kuu­des­sam­me. Monissa maailman kolkissa vainajat ovat voi­mak­kaam­min läsnä. Esimerkiksi Madagaskarilla kaivetaan esi-isien ruumiit hau­dois­taan noin 6 – 7 vuoden välein fama­di­ha­na- nimisessä fes­ti­vaa­li­mai­ses­sa ritu­aa­lis­sa.

Jopa satojen ihmisten muo­dos­ta­ma kulkue nostaa kää­rin­lii­noi­hin suojatut vainajien jäänteet haudoista. Alati kiihtyvän musiikin tah­dit­ta­man tapah­tu­man aikana jäänteitä valellaan rommilla ja hunajalla. Käärinliinojen väleihin pujo­te­taan makeisia ja kolikoita, ja tupakasta tarjotaan pätkät vai­na­jal­le. Näin kun­nioi­te­taan esi-isiä ja pyydetään heidän siu­nauk­si­aan.

Musiikin ja rie­hak­kaan tanssin värittämä tapahtuma on emo­tio­naa­li­ses­ti väkevä. Se saattaa herättää osal­lis­tu­jis­sa surua ja pelkoa, mutta sitä pidetään juhlana, ei surun hetkenä. Osallistujat nauttivat rommia ja tanssivat vainajien kanssa hau­ta­pai­kan ympärillä. Lopuksi esi-isät pakataan tiukasti uusiin kää­rin­lii­noi­hin vanhoja pois­ta­mat­ta, ja kannetaan takaisin haudan huomaan seu­raa­vak­si seit­se­mäk­si vuodeksi.

Kirjoittaja

Ninnu Koskenalho on AntroBlogin toinen päätoimittaja ja perustaja, ja valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta. Ninnu työskentelee Helsingin yliopistolla Crosslocations-tutkimushankkeen projektikoordinaattorina sekä tiedeviestinnän konsulttitehtävissä, ja pohtii mieluusti avaruusmatkailua ja ihmismielen notkeutta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Tuhkaus, arkussa maahan, pakastekuivaus vai kenties korppikotkien ruoaksi? Viimeiselle matkalle lähtemiseen on ympäri maailman paljon erilaisia vaihtoehtoja, ja tällä hetkellä yhä suurempi osa ihmisistä tuntuu pohtivan hautaustapojen ympäristöystävällisyyttä. Ekologisuuden lisäksi hautaukseen liittyvät usein kysymykset arvosta, yksilön tahdosta ja yhteiskunnallisesta muutoksesta.

Suomalaista saunakulttuuria 80-90 -lukujen taitteessa tutkineen antropologi L.M. Edelswardin mukaan itsenäisyyttä ja itsehillintää korostavassa kulttuurissa ihminen tarvitsee saunaa voidakseen olla oma itsensä.

Luurankohahmot ovat ilmenneet erilaisissa muodoissa meksikolaisessa symboliikassa kansallisvaltion historian aikana. Hahmot ovat erityisen esillä Kuolleiden päivän juhlinnassa, joka on iloista ja edesmenneitä kunnioittavaa. Populaarikulttuurin nauravaan luurankoon suhtaudutaan leikillisesti kuin vanhaan ystävään.

Kipu on asia, jota ihminen yleensä välttelee. Ihmislajin edustajia löytää silti muun muassa kävelemästä tulisilla hiilillä ja roikkumasta selkänahkaan työnnettyjen lihakoukkujen varassa köysistä - omasta tahdostaan. Miksi? Vapaaehtoisen kivun ympärille rakentuu monia kiinnostavia tapoja.