Siirry suoraan sisältöön

Uneen Afrikan rytmein

 

Teksti: Janne Rantala, tohtoriopiskelija   Podcast-lukija: Veikko Lindholm

Ketäpä ei kiinnostaisi kuulla kahdesta helposti opittavasta musiikillisesta rakenteesta, joiden vuoksi särkylääkkeet ja unilääkkeet voi palauttaa apteekin kierrätyspussiin. Lähes 80-vuotias, mutta elinvoimainen länsi-afrikkalainen muusikko ja etnomusikologi Meki Nzewi opetti rytmit minulle aivan ilmaiseksi ja minä aion puolestani jakaa ne nyt teille Antroblogin lukijoille. Minun päänsärkyni täällä Maputossa ainakin hellitti enkä malttaisi odottaa kuulla, toimiiko konsti myös Suomessa. Nzewi työskentelee nykyään melkein Maputon naapurissa, Pretoriassa, mutta häneen ystävystyäkseni minun piti matkustaa heinäkuussa 2014 Tansaniaan Dar es Salaamin yliopistoon, jossa pidettiin eloisin kokemani konferenssi, jossa ei juurikaan pidetty esitelmiä ilman akustisesti esitettyä musiikkiesimerkkiä. Vietimme noin viikon samassa hotellissa, jossa otimme tavaksi jutella, syödä yhdessä juoden pari Kilimanjaro-tuoppia tai kupilliset hyvää tansanialaista pikakahvia. Hänet oli kutsuttu visuaalisten ja esitystaiteiden laitoksen järjestämän VIII Afrikkalaisen musiikin symposiumin keynote-luennoijaksi ja itse puolestani pidin esitelmän kuolleen presidentti Samora Machelin äänestä Maputon räpissä.

Ensimmäinen Nzewin opettama rakenne on toistava kehämäinen rakenne, jossa lyhyttä rytmimelodiaa toistetaan jatkuvasti. Kun tällaista toistaa jonkin aikaa ääneen tai omassa mielessään niin unen tulisi saapua viivytyksettä. Esimerkiksi sopii junnaava blues-riffi tai afrikkalaisen orkesterin lehmänkello, joka ei monestikaan juuri varioi. Räpistä tutut sämplet ja loopit eivät kuitenkaan Nzewin mukaan kelpaa, koska ne ovat liiankin toistavia.

Kuva: J Duval (CC BY 2.0)

Kuva: J Duval (CC BY 2.0)

Toinen rakenne on samoin lineaarisen kehämäinen, mutta siihen kuuluu sisäistä vaihtelua, jazzareitten kielellä niin sanottua fraseerausta. Tämän pitäisi poistaa ahdistus, stressi ja pääkipu, ja yleisesti edistää luovuutta. Ainoa pääkipu, jota ei tällä tavoin pysty parantamaan johtuu kuulemma hyttysen tartuttamasta malariasta. Molemmat rytmit ovat Nzewin mukaan afrikkalaisen sivilisaation pehmeää tiedettä, jolla itsensä ja lähimmäisensä voi pitää psyko-fyysisesti terveenä. Eikä siinä vielä kaikki. Rock&rollin, bluesin, jazzin ja oikeastaan koko populaarimusiikin pohja löytyy näistä toisiaan täydentävistä afrikkalaisista rakenteista.

Perinteisen afrikkalaisen musiikin yleisimmät tahtilajit ovat 12/8 tai pop-musiikista tuttu 4/4. Virallisen konferenssiohjelman päätyttyä hotellilla jammailusessiossa huomasin, että valssi, ainakin ”Setä Hermannin valssi”, mahtuu mainiosti afrikkalaista 12/8 tahtilajia hyödyntävään kappaleeseen huolimatta siitä, että valssin tahtilaji on yksinkertaisempi 3/4. Ainakaan kukaan konferenssivieraista ei valittanut, kun minä, kuutonen musiikissa, täydensin sambialaista kappaletta valssin melodialla ja sanoilla, jotka alkavat: ”Samassa talossa Hermanni ja Miina yht’aikaa olivat palkollisina.” Vieressäni musisoinut Nzewi selitti seuraavana aamuna teoreettisesti miksi yhdistelmä toimi.

Kuva: Ben Alman (CC BY 2.0)

Kuva: Ben Alman (CC BY 2.0)

Ainakin yhden asian opetin minäkin Nzewille, joka on igbo. Nimittäin hänen kansallislaulunsa säveltäjän. Juuri Nigerian igbot nimittäin perustivat kovaonnisen Biafran valtion, jonka kukistumisessa kuoli noin miljoona ihmistä, pääasiassa nälkään ja tauteihin. Nzewillä sota muun muassa katkaisi lupaavasti alkaneen kenttätutkimuksen. Biafran sodasta 1967–1970 kertoo Chimamanda Ngozi Adichien ehdottoman suositeltava romaani ”Puolikas keltaista aurinkoa”. Kaunokirjallisuuteen päästyämme Nzewi kertoi, että kirjailijan isä opetti tilastotiedettä samassa Nigerian yliopistossa, jossa hän opetti afrikkalaista musiikkia. Samainen opinahjo esiintyy kirjassa yoruba-sotilasjuntan vihaamana toisinajattelijoiden tyyssijana. Ai niin, se kansallislaulu. Sen nimi oli ”Land of the Rising Sun” ja säveleksi otettiin Jean Sibeliuksen Finlandia-hymni.

 


Aiempi versio kirjoituksesta on julkaistu sanomalehti Karjalaisen “Kirjeitä Mosambikista” -sarjassa marraskuussa 2014.

 

Artikkelikuva: Marc Fuyà (CC BY 2.0)

Avainsanat:
Jaa tämä artikkeli:
nv-author-image

Janne Rantala

Janne Rantala on tutkijatohtori Africa Open Institutessa Stellenboschissa ja kansainvälisen Interligados-kollektiivin jäsen.Katso kirjoittajan artikkelit

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *