Moni 2010-luvun suomalaiskristitty harjoittaa uskoaan useiden uskonyhteisöjen tilaisuuksissa, yhteiskristillisissä tapahtumissa tai eri tunnustuskuntiin kuuluvien uskovien keskenään järjestämissä kotikokouksissa sen sijaan, että osallistuisi vain oman kirkkonsa toimintaan. Nämä kristityt eivät kutsu itseään uskovaisiksi vaan uskoviksi ja katsovat, ettei heillä ole uskontoa vaan usko. Seurakunnan he käsittävät omaa tunnustuskuntaa laajemmaksi kristittyjen yhteisöksi, johon kuuluvat kaikki jokseenkin samoin uskovat. Kutsun tällaisia uskovia poikkikristillisiksi, sillä he toimivat kristillisten yhteisöjen perinteisten käyttäytymismallien vastaisesti.

17.5.2016 esitetyssä Arman Pohjantähden alla -jaksossa käsiteltiin turvapaikanhakijoita. Arman pyrki selvittämään, miten Euroopan pakolaiskriisiin suhtaudutaan Suomessa, ja mihin yltävät yhtäältä lähimmäisenrakkaus ja toisaalta muukalaisviha. Dokumentissa tehdyssä katugallupissa välittyy voimakkaasti epäilyksen ilmapiiri, jossa turvapaikanhakijoihin viitataan rikollisina tai niin kutsuttuina elintasopakolaisina. Epäluuloinen asenne tuntuu ohjaavan myös maahanmuuttopoliittista päätöksentekoa. Viime aikoina on uutisoitu perheenyhdistämisen vaikeutumisesta entisestään ja joidenkin konfliktimaiden luokittelusta turvallisiksi Maahanmuuttoviraston toimesta. Antropologisissa tutkimuksissa nousee keskiöön poliittisen ilmapiirin vaikutus laintulkintaan ja käytännön maahanmuuttopolitiikkaan.

AntroBlogi pääsi 30.3.2016 kuuntelemaan yliopistonlehtori Marko Juntusen esitelmää “Muslimiväestöä jakavat konfliktit ja islamia ympäröivä turvallisuuteen ja sosiaalisiin uhkiin kytkeytyvä keskustelu monikulttuurisessa lähiössä” Suomen Antropologisen Seuran vuosikokoukseen Tieteiden Talolla. Esitelmä perustuu hänen meneillään olevaan kenttätyöhönsä Varissuon lähiössä Turussa. Juntunen tutkii lähiöiden sosiaalista monimuotoisuutta Suomessa, keskittyen etenkin muslimidiasporiin. Häntä kiinnostavat lähiöt julkisena tilana ja niissä tapahtuvat sosiokulttuuriset muutokset. Tutkimuksessaan Juntunen peilaa kentällä tekemiään havaintoja Suomessa aikaisemmin tehdyn lähiö-tutkimuksen huomioihin.

Kuuluisa ranskalainen antropologi Claude Lévi-Strauss pohjasi jo 1949 ideansa kulttuurien olemassaolosta ajatukseen, jossa kaksi ihmisryhmää joutuu vaihtamaan puolisoita keskenään taatakseen oman ryhmän jatkuvuuden. Vaihtokauppoihin ryhtyminen tekee kummankin osapuolen tietoisiksi kulttuurieroista ja kulttuurisista rajoista. Kumpikin ymmärtää olevansa vähän toista normaalimpia, vähän enemmän ihmisiä, tai vain yksinkertaisesti parempia kuin oudot naapurit. Eriasteinen ”me ja muut” -ajattelu on yhteistä luultavasti miltei kaikille ihmisyhteisöille. Tämän vuoksi niin monilla kansoilla on esimerkiksi tapana viitata itseensä jollakin ”hyvää”, ”todellista” tai yksinkertaisesti ”ihmistä” merkitsevällä termillä, kun taas naapureihin viitataan tyypillisesti sellaisilla termeillä kuin ”tomppelit” tai ”paviaanit”.