Urheilun kulttuuri

Antiikin olym­pia­lai­sis­ta lähtien urhei­lus­pek­taak­ke­lit ovat pitäneet niin jumalat kuin kan­sa­lai­set­kin tyy­ty­väi­si­nä. Tälläkin hetkellä lätkän MM-kisat liimaavat puoli Suomea ruudun ääreen. Urheilu, niin urhei­li­jan kuin penk­kiur­hei­li­jan­kaan tapauk­ses­sa, ei ole pelkkää kilpailua tai ajan­vie­tet­tä. Urheilu hei­jas­te­lee usein syviä kult­tuu­ri­sia arvoja, ja sillä on suuri merkitys kan­sal­li­sen iden­ti­tee­tin määrit­te­lys­sä. Suomessa jääkiekko on perin­tei­ses­ti toiminut kan­sal­li­sen itse­tun­non peilinä.

Uuteen maa­il­man­kolk­kaan saa­pues­saan urhei­lu­la­ji omak­su­taan osaksi pai­kal­lis­ta kult­tuu­ria, ja syntyy uusia käy­tän­tö­jä ja mer­ki­tyk­siä. Papua-Uudessa-Guineassa lähe­tys­saar­naa­jien tuomasta kri­ke­tis­tä muodostui moni­päi­väi­nen rituaali, joka sulautti itseensä pai­kal­lis­ta noituutta ja poli­tiik­kaa. Brasiliassa jär­jes­täy­ty­nyt jal­ka­pal­loi­lu edistää poliit­tis­ta yhte­näi­syyt­tä ja uskol­li­suut­ta valtiolle, kun taas yhtei­söl­li­syyt­tä arvos­ta­vien Amazonin ura­ri­no­jen jal­ka­pal­lo päättyy aina tasa­pe­liin. Meksikossa vapaa­pai­ni on areena kan­sal­li­si­den­ti­tee­tin ytimessä olevien ris­ti­rii­to­jen käsit­te­lyl­le: naa­mioi­tu­jen mus­ke­li­mies­ten ohella myös mummot perin­ne­ha­meis­saan ottavat mittaa toi­sis­taan.

Kirjoittaja

Emmi Huhtaniemi, VTM, on sosiaali- ja kulttuuriantropologi Helsingin yliopistosta. Hän tarkasteli pro gradu -työssään maya-kalenterin loppuun liittynyttä uushenkisyyttä Meksikossa rituaalin ja magian näkökulmista. Emmiä kiinnostavat erityisesti inhimillisen kokemuksen rakentuminen ja tietoisuuden antropologia.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Suomessa on paljon aikuisia amatöörikilpaurheilijoita, joista osa on lajinsa huippuja maailmalla. Mikä saa heidät harrastamaan ja kilpailemaan vaativissa, paikoin tapaturma-alttiissa lajeissa ja käyttämään siihen lähes kaiken vapaa-aikansa?