Urheilun kulttuuri

Antiikin olym­pia­lai­sis­ta lähtien urhei­lus­pek­taak­ke­lit ovat pitäneet niin jumalat kuin kan­sa­lai­set­kin tyy­ty­väi­si­nä. Tälläkin hetkellä lätkän MM-kisat liimaavat puoli Suomea ruudun ääreen. Urheilu, niin urhei­li­jan kuin penk­kiur­hei­li­jan­kaan tapauk­ses­sa, ei ole pelkkää kilpailua tai ajan­vie­tet­tä. Urheilu hei­jas­te­lee usein syviä kult­tuu­ri­sia arvoja, ja sillä on suuri merkitys kan­sal­li­sen iden­ti­tee­tin määrit­te­lys­sä. Suomessa jääkiekko on perin­tei­ses­ti toiminut kan­sal­li­sen itse­tun­non peilinä.

Uuteen maa­il­man­kolk­kaan saa­pues­saan urhei­lu­la­ji omak­su­taan osaksi pai­kal­lis­ta kult­tuu­ria, ja syntyy uusia käy­tän­tö­jä ja mer­ki­tyk­siä. Papua-Uudessa-Guineassa lähe­tys­saar­naa­jien tuomasta kri­ke­tis­tä muodostui moni­päi­väi­nen rituaali, joka sulautti itseensä pai­kal­lis­ta noituutta ja poli­tiik­kaa. Brasiliassa jär­jes­täy­ty­nyt jal­ka­pal­loi­lu edistää poliit­tis­ta yhte­näi­syyt­tä ja uskol­li­suut­ta valtiolle, kun taas yhtei­söl­li­syyt­tä arvos­ta­vien Amazonin ura­ri­no­jen jal­ka­pal­lo päättyy aina tasa­pe­liin. Meksikossa vapaa­pai­ni on areena kan­sal­li­si­den­ti­tee­tin ytimessä olevien ris­ti­rii­to­jen käsit­te­lyl­le: naa­mioi­tu­jen mus­ke­li­mies­ten ohella myös mummot perin­ne­ha­meis­saan ottavat mittaa toi­sis­taan.

Kirjoittaja

Emmi Huhtaniemi, VTM, on sosiaali- ja kulttuuriantropologi Helsingin yliopistosta. Hän tarkasteli pro gradu -työssään maya-kalenterin loppuun liittynyttä uushenkisyyttä Meksikossa rituaalin ja magian näkökulmista. Emmiä kiinnostavat erityisesti inhimillisen kokemuksen rakentuminen ja tietoisuuden antropologia.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Haukkametsästys symboloi Lähi-idässä yleviä arvoja: vapautta, rohkeutta ja päättäväisyyttä. Lajia on viime vuosikymmeninä nostettu alueen “perinteisen” kulttuurin ja historian näkyväksi keulakuvaksi, ja saatu se mukaan jopa UNESCOn aineettoman kulttuuriperinnön listalle.

Harva lähiö on maineensa vanki itä-Helsingin Kontulan lailla. Lähiöstigma heijastuu median tuottamien merkitysten lisäksi asukkaiden tavassa puhua itsestään ja elämänpiiristään. Ulkopuolelta tuotettu, arjessa sisäistetty näkemys ongelmien riivaamasta ja syrjäisestä lähiöstä yhdistyy usein voimakkaaseen paikallisylpeyteen ja yhteenkuuluvuuden tunteeseen. Kuinka molemmat näkemykset voidaan kokea totena, ja kuinka niiden väliset ristiriidat hahmottuvat kaupunkitilassa?