Ihminen on sitä, kenen kanssa hän syö

Teksti: Ninnu Koskenalho, VTM Podcast-lukija: Veikko Lindholm

Tiistainen Arman Pohjantähden alla -jakso käsitteli jokai­sel­le läheistä aihetta: ravintoa. Arman päätyi vahvojen mie­li­pi­tei­den ja vakau­mus­ten ris­ti­tu­leen haas­ta­tel­les­saan muun muassa Terveyden ja hyvin­voin­nin laitoksen (THL) osas­ton­joh­ta­ja Erkki Vartiaista, ruo­ka­va­lio­suo­si­tus­ten kysee­na­lais­ta­mi­ses­ta tunnettua lääkäri Antti Heikkilää, aktivisti Jani Leinosta sekä paku­ri­kää­pä­uut­tei­den ja raa­ka­suklaan sanan­saat­ta­jaa Jaakko Halmetojaa. Keskustelun ytimessä oli tyypin 2 dia­be­tek­sen yleis­ty­mi­nen ja se, voiko ruo­ka­va­liol­la ennal­taeh­käis­tä tai parantaa sai­rauk­sia — ja jos, mil­lai­sel­la ruo­ka­va­liol­la? Siitä, mikä on ihmiselle hyvää ja oikeaa ravintoa on olemassa valtava määrä mie­li­pi­tei­tä. Niin myös siitä, millä kri­tee­reil­lä hyvä ravinto määritellään. 

Länsimaiselle ajat­te­lul­le on tyy­pil­lis­tä tar­kas­tel­la ravintoa fyysisen terveyden ja kehon mitat­ta­vien, fysio­lo­gis­ten pro­ses­sien kautta. Tämä ei ole ainoa tapa hahmottaa ravinnon ja hyvin­voin­nin välistä yhteyttä. Keskusteluun raikkaita tuulia tuo juuri ilmes­ty­nyt Ruoan kulttuuri: ant­ro­po­lo­gi­sia näkö­kul­mia ruoan tut­ki­muk­seen. Katja Uusihakalan ja Matti Eräsaaren toi­mit­ta­ma teos on suo­ma­lais­ten tut­ki­joi­den kir­joit­ta­ma. Kirja laajentaa ruuan ympärillä käytävää kes­kus­te­lua ravinnon naut­ti­mi­sen sosi­aa­li­siin ja sym­bo­li­siin merkityksiin.

Terveyden määrittelijät Suomessa

Kuka päättää, mikä on ter­veel­lis­tä ruokaa ja mikä ei? Suomalaisessa yhteis­kun­nas­sa tärkeä ääni ruoasta puhuessa kuuluu Terveyden ja hyvin­voin­nin lai­tok­sel­le (THL). Se edistää viral­li­sia ravin­to­suo­si­tuk­sia, jotka antaa Valtion ravit­se­mus­neu­vot­te­lu­kun­ta. Suosituksien joukossa on niitä, joista vään­ne­tään kättä vaih­toeh­tois­ten ruo­ka­va­lioi­den kan­nat­ta­jien kes­kuu­des­sa. Näihin kiis­ta­ka­pu­loi­hin kuuluvat muun muassa viljojen ja mai­to­tuot­tei­den sekä vähä­ras­vais­ten vaih­toeh­to­jen käyttö. 

THL:n osas­ton­joh­ta­ja Erkki Vartiainen puolusti ohjel­mas­sa ravin­to­suo­si­tuk­sia huo­maut­ta­mal­la, että ne ovat tämän hetken parhaan tie­teel­li­sen tiedon mukaisia. Hänen mukaansa selitys dia­be­tek­seen sai­ras­tu­vien ihmisten määrän kasvulle Suomessa on yksin­ker­tai­ses­ti se, että suo­ma­lai­set syövät enemmän kuin kulut­ta­vat. Työ on muuttunut vähemmän rasit­ta­vak­si, ja kalo­ri­ri­kas­ta ruokaa on jat­ku­vas­ti tarjolla.

Kuva: Kaisa Vainio

Kuva: Kaisa Vainio

Virallisilla näke­myk­sil­lä on haas­ta­jan­sa. Lääkäri Antti Heikkilä, joka val­ta­vir­ras­ta poiketen hoitaa kak­kos­tyy­pin dia­be­tes­po­ti­lai­ta muun muassa ruo­ka­va­liol­la, kritisoi suo­si­tuk­sia. Esimerkiksi kehotus ras­vat­to­mien mai­to­tuot­tei­den käyttöön saa Heikkilältä tuomion “pelkkänä roskana”. Hänen mie­les­tään dia­be­te­se­pi­de­mia johtuu vää­rän­lai­ses­ta ruoasta, jonka takana on ruoka- ja lää­ke­teol­li­suu­den muo­dos­ta­ma, talou­del­lis­ten int­res­sien ajama pieni piiri. Heikkilän mukaan niin maa­il­mal­la kuin Suomessakin tämä kerho sopii keskenään siitä, mikä on viral­li­ses­ti terveyttä ja mikä sairautta.

Kaisa Vainio (96)

Kuva: Kaisa Vainio

Tieteelliseen tietoon vetoa­mi­nen vaikuttaa neut­raa­lil­ta puheen­vuo­rol­ta. Vaikka tut­ki­muk­seen perustuva tieto on neut­raa­lein­ta ja varminta tietoa mitä meillä on, tiedettä tehdään siitä huo­li­mat­ta aina jostakin läh­tö­koh­dis­ta ja ole­tuk­sis­ta käsin — puhu­mat­ta­kaan kult­tuu­ri­sis­ta ja sosi­aa­li­sis­ta näkö­kul­mis­ta. Ihmisten käyt­täy­ty­mis­tä ja sub­jek­tii­vis­ta hyvin­voin­tia koskeva tieto ei voi olla “neut­raa­lia”. Kuten Ruoan kulttuuri huo­maut­taa, suo­ma­lai­nen ruo­ka­tut­ki­mus on kes­kit­ty­nyt voi­mak­kaas­ti ravit­se­muk­seen, ter­vey­teen ja ruo­ka­va­lioi­hin. Ympäri maailmaa tehty ant­ro­po­lo­gi­nen tutkimus ruoan parissa osoittaa, että se mitä syömme on erot­ta­mat­to­mas­ti yhtey­des­sä siihen, miten, milloin ja kenen kanssa sitä syömme. 

Ruokatottumuksia siis muok­kaa­vat ja mää­rit­te­le­vät hal­lin­nol­li­set ins­ti­tuu­tiot. Niiden toiminnan voidaan nähdä tahat­to­mas­ti­kin ajavan tiettyjen teol­li­suu­de­na­lo­jen etua. Tämä kertoo jotain siitä, missä ruokaa ja terveyttä koskeva valta suo­ma­lai­ses­sa yhteis­kun­nas­sa sijaitsee. Kapitalistisessa yhteis­kun­nas­sa yritykset näyt­täy­ty­vät lopulta valtaa eniten käyt­tä­vi­nä tahoina. Kulttuurimme kon­teks­tis­sa on kenties luon­nol­lis­ta, että juuri yritykset pitkälti mää­rit­te­le­vät sen, mitä syömme ja miksi. Yhden ruo­ka­to­tuu­den valta on kuitenkin alkanut murtua. Suositusten kanssa kil­pai­le­vien ruo­ka­va­lioi­den määrä ja niiden ympärillä käydyn kes­kus­te­lun into­hi­moi­suus osoit­ta­vat tämän selvästi.

Armanin kanssa kes­kus­tel­lut ruoka-aktivisti ja tai­tei­li­ja Jani Leinonen näkee ruo­ka­teol­li­suu­den yhtenä suu­rim­mis­ta ilmas­ton­muu­tok­sen ja sosiaalis-talou­del­li­sen epätasa-arvon aiheut­ta­jis­ta. Hän kritisoi ohjel­mas­sa eri­tyi­ses­ti ruoan yli­tuo­tan­non, samaan aikaan val­lit­se­van nälän­hä­dän ja ruoan pois heit­tä­mi­sen muo­dos­ta­maa mah­do­ton­ta yhtälöä. Leinonen syyttää suo­ma­lais­ten huonoista ruo­kai­lu­tot­tu­muk­sis­ta elin­tar­vi­ke­teol­li­suut­ta, suurten ruo­ka­ket­ju­jen kar­tel­lia­se­maa ja mainontaa.

Tällainen ravinnon poliit­ti­nen aspekti on ant­ro­po­lo­gi­ses­ti kiin­nos­ta­vaa aluetta. Ruoan kult­tuu­rin kir­joit­ta­jien mukaan ruoalla on voima tuoda alu­eel­lis­ten ruo­ka­miel­ty­mys­ten taustalla vai­kut­ta­via his­to­rial­li­sia, tuo­tan­nol­li­sia, poliit­ti­sia ja ideo­lo­gi­sia voimia näkyviin. Ruoan ant­ro­po­lo­gi­nen tutkimus tulee usein väis­tä­mät­tä puut­tu­neek­si kaikkiin näihin tekijöihin.

Oma ruoka, oma ryhmä

Terveyden tavoit­te­lu on kes­kei­ses­sä osassa kult­tuu­ris­sam­me ja ruo­ka­va­lio­ta pidetään terveyden kannalta erittäin oleel­li­se­na. Terveyden tavoit­te­lu on monesti ris­ti­rii­das­sa toisen yhtä lailla indi­vi­dua­lis­ti­sen arvon kanssa: nautinnon tavoit­te­lun. Terveellinen ravinto, riittävä liikunta ja ihmisenä onnis­tu­mi­nen liittyvät käsit­teel­li­ses­ti yhteen. Niiden vas­ta­pa­ri­na ilmenee nau­tis­ke­lu, lais­kot­te­lu ja itsestään huo­leh­ti­mat­to­muus. Toomas Gross kirjoitti aiemmin AntroBlogiin siitä, millaisia moraa­li­sen onnis­tu­mi­sen ja epä­on­nis­tu­mi­sen omi­nai­suuk­sia liitetään urhei­le­viin ja liik­ku­mat­to­miin kehoihin. Myös ruoka toimii tapana ilmaista omia moraa­li­sia valintoja ja sosi­aa­lis­ta asemaa. 

Kuva: Kaisa Vainio

Kuva: Kaisa Vainio

Missään päin maailmaa ei käytetä ravin­nok­si kaikkea sitä, mikä bio­lo­gi­ses­ti kelpaisi ihmis­ra­vin­nok­si. Syötäväksi luetut asiat eivät valikoitu ruo­ka­lis­tal­le ainoas­taan ravit­se­vuu­ten­sa tai talou­del­li­suu­ten­sa vuoksi, vaan niiden status ruokana on kult­tuu­ri­ses­ti raken­tu­nut­ta. Paikalliset valin­ta­kri­tee­rit ja ruo­ka­ta­but liittyvät ennen kaikkea ruoan sosi­aa­li­seen ulot­tu­vuu­teen. Syötäväksi valitut ruoka-aineet tekevät meistä tiettyjen ryhmien jäseniä ja erottavat toisista ryhmistä. Yksilön terveys on hen­ki­lö­koh­tais­ten valin­to­jen tärkeyttä koros­ta­vas­sa kult­tuu­ris­sam­me korkeassa arvossa. Suhde “ter­veel­li­syy­teen” ja tavat ilmentää sitä ovat nime­no­maan sosi­aa­lis­ta pääomaa. Ne kertovat ryhmistä, joihin ihminen haluaa tulla luetuksi. Myös sosi­aa­li­ses­ti ihminen siis on sitä mitä hän syö!

Ilmiötä voi seurata vaikkapa ruoan ympärille raken­tu­vien sosi­aa­li­sen median kanavien kautta. Superfoodeista ja luon­nol­li­ses­ta ruoasta innos­tu­nei­den ihmisten Instagram-kuva­vir­rat täyttyvät puh­tau­teen, luon­non­lä­hei­syy­teen ja ener­gi­syy­teen liit­ty­vis­tä kuvista. Ryhmään kuu­lu­mis­ta osoittava ruoka on vähä­ka­lo­ris­ta, vegaa­nis­ta ja raakaa. Sillä saattaa myös olla “buus­taa­via” omi­nai­suuk­sia, kuten super­ruo­kien tapauk­ses­sa. Vegaanista ruokaa syödään myös Facebookissa suuren suosion saaneessa Sipsikaljavegaanit -ryhmässä. Osittain saman­lai­ses­ta ruo­ka­va­lios­ta huo­li­mat­ta ryhmä haluaa erot­tau­tua edellä mai­ni­tuis­ta raa­ka­ruo­kai­li­jois­ta. Kaloreista puhuminen on ryhmässä kiel­let­tyä, ja salaa­tin­leh­tien vilah­ta­mis­ta kuvissa pahoi­tel­laan naureskellen.

Kumpikin tapa hahmottaa itseä suhteessa omiin ruo­kai­lu­tot­tu­muk­siin on moraa­li­sen, eettisen ja sosi­aa­li­sen statuksen mää­rit­te­lyä. Monissa kult­tuu­reis­sa ruoan merkitys liittyy ennen kaikkea sosi­aa­li­seen yhteisöön ja huo­len­pi­toon. Ihmiskeho ei täl­lai­ses­sa ajat­te­lus­sa ole yksilön valintoja ilmentävä yksi­tyis­asia. Se on julkinen osoitus hänen sosi­aa­lis­ten suh­tei­den­sa ja niissä tapah­tu­van, ravinnon kautta ilmais­ta­van huo­len­pi­don tilasta.

Ihminen rakennetaan ruoasta

Perheiden yhteisten ruo­kai­lu­het­kien vähe­ne­mis­tä on pidetty ruo­ka­kult­tuu­rim­me rappion syynä jo pitkään. Suomalaista ruokailua tutkineen Johanna Mäkelän tut­ki­musai­neis­tos­ta käy ilmi, että vaikka käy­tök­sem­me ruoan suhteen on muuttunut, ruokailua aja­tel­laan yhä sosi­aa­li­se­na tapah­tu­ma­na. Kunnon ateriaan kuuluu lämmin ruoka, salaatti ja seura.

Yhdessä syömisen on ant­ro­po­lo­gias­sa nähty yllä­pi­tä­vän ja voi­mis­ta­van eri­tyi­ses­ti kaikkein lähei­sim­piä ihmis­suh­tei­ta. Lisäksi ruoan jakaminen tuottaa bio­lo­gi­set per­he­si­teet ylittävää yhteyttä. Kuten Ruoan kult­tuu­ris­sa todetaan, ruoka ei ainoas­taan ravitse ja ylläpidä yksi­löl­li­siä kehoja. Ruoka toimii lisäksi erin­omai­se­na sosi­aa­lis­ten ja sym­bo­lis­ten mer­ki­tys­ten välit­tä­jä­nä ja sosi­aa­lis­ten ryhmien yllä­pi­tä­jä­nä. Ei ole yhden­te­ke­vää kuka istuu ruo­ka­pöy­tään ensim­mäi­se­nä, tai kenelle annetaan lupa maistella omalta lau­ta­sel­ta. Ruoan jakaminen on voimakas yhtei­söl­li­syy­den symboli. 

Kuva: Kaisa Vainio

Kuva: Kaisa Vainio

Eräs hedel­mäl­li­nen paikka tar­kas­tel­la ruoan hyvin­voin­tiin liittyviä mer­ki­tyk­siä on raskauden, äitiyden ja ravinnon kautta ilmenevä huo­len­pi­to. Aihetta käsit­te­le­vät Ruoan kult­tuu­ris­sa Tuulikki Pietilä Kilimanjarolla ja Heidi Härkönen Kuubassa. 

Pietilä kir­joit­taa chagga-kansasta, jonka parissa tuore äiti pysyt­te­lee syn­ny­tyk­sen jälkeen sisä­ti­lois­sa kolme kuukautta. Tänä aikana hänen puo­li­son­sa ja nais­puo­li­set suku­lai­set ruokkivat äitiä “täyt­tä­väl­lä” ravin­nol­la. Ravinto sisältää paljon rasvaa, tärk­ke­lys­tä ja val­kuai­sai­nei­ta. Tarkoitus on, että julkiseen elämään pala­tes­saan nainen on pyö­ris­ty­nyt keholtaan ja vaa­len­tu­nut iholtaan. Hän on kasvanut ja uudel­leen­syn­ty­nyt miehen suvun ansiosta. Ruokkimalla tapahtuva huo­len­pi­to liittää naisen ja lapset kehojensa kautta osaksi miehen sukua. Ruokituksi tuleminen rakentaa heidän sosi­aa­lis­ta iden­ti­teet­ti­ään suvun uusina jäseninä. Sukulaisuus ei chaggojen parissa ole auto­maat­tis­ta, vaan ravintona ilmenevän huo­len­pi­don kautta rakennettua. 

Kuubassa äitiys, raskaus ja lapset ovat tärkeässä asemassa sekä sosi­aa­li­ses­ti että valtion poli­tii­kas­sa. Kuuba on tunnettu alhai­ses­ta lap­si­kuol­lei­suu­des­taan, ja valtio on vahvasti läsnä odottavan äidin elämässä. Ravinnon ter­veel­li­syys on ras­kausai­ka­na mer­kit­tä­väs­sä roolissa. Odottava äiti syö mah­dol­li­sim­man ravit­se­via ruokia vauvaa varten. Äidin vuo­ro­vai­ku­tus lää­kä­rei­den kanssa pyörii ruo­ka­va­lio-ohjeiden ja kieltojen ympärillä. Mikäli raskauden aikana ilmenee ongelmia, nainen lähe­te­tään valtion äitiys­lai­tok­seen, jossa häntä ruokitaan ter­veys­suo­si­tus­ten sää­te­le­män ruo­ka­va­lion mukai­ses­ti. Suosituksia myös pää­asias­sa nou­da­te­taan mielellään.

Härkönen kir­joit­taa, että naisten sosi­aa­li­set suhteet ovat raskauden aikana erityisen tärkeitä. Odottava äiti nähdään hauraana, apua tar­vit­se­va­na olentona. Ravinnon tar­joa­mi­nen odot­ta­val­le äidille on mer­kit­tä­vä lähi­suh­tei­den ilme­ne­mis­muo­to. Oma äiti, nais­puo­li­set suku­lai­set ja puoliso tuovat naiselle ruo­ka­lah­jo­ja koko raskauden ajan. Erityisesti miehen antamat ruo­ka­lah­jat ovat tärkeitä. Niiden kautta mies tunnustaa isän roolinsa ja rakentaa sosi­aa­li­ses­ti mer­ki­tyk­sel­lis­tä suhdetta lapseen jo odo­tusai­ka­na. Myös pari­suh­teis­sa miehen naiselle tuoma ja naisen miehelle val­mis­ta­ma ruoka ovat keskeisiä rakkaudenosoituksia.

Takaisin luontoon

Eräs ruokaan ja ter­vey­teen liittyvä tärkeä kes­kus­te­lu koskee ruoan luon­nol­li­suut­ta. Onko käynyt niin, että ihminen on erkaan­tu­nut luonnosta ja luon­nol­li­sis­ta raaka-aineista? Armanin haas­tat­te­le­ma ravin­to­asian­tun­ti­ja Jaakko Halmetoja edustaa ravit­se­musi­deo­lo­gi­aa, jossa suositaan ravinnon mah­dol­li­sim­man luon­non­lä­heis­tä muotoa. Halmetoja on sitä mieltä, että yhtey­tem­me ruokaan ja sen alku­pe­rään on katkennut. Tästä ollaan oltu Suomessa tavalla tai toisella huo­lis­saan jo kymmeniä vuosia — esi­mer­kik­si huolessa siitä, etteivät kau­pun­ki­lais­lap­set tiedä maidon tulevan lehmästä. 

Kaisa Vainio (34)

Kuva: Kaisa Vainio

Länsimaissa on käynnissä voimakas luon­nol­li­suut­ta ihannoiva trendi, joka näkyy uuden ruo­ka­kult­tuu­rin lisäksi monilla muillakin saroilla. Ei tarvitse kuin kiin­nit­tää huomiota mai­nos­lausei­siin ja mie­li­ku­viin, joilla tavaroita ja pal­ve­lui­ta tällä hetkellä myydään. Luonnollisen ruoan aja­tel­laan olevan ihmiselle oikean­lais­ta, sopivaa, ter­veel­lis­tä ja täy­del­lis­tä ravintoa. 

Luonnollisesta ravin­nos­ta puhuessa on kiin­nos­ta­vaa tar­kas­tel­la maailman eri kult­tuu­rien ja ihmis­ryh­mien syömää ravintoa. Niistä löytyy pari tärkeää, kaikkia yhdis­tä­vää tekijää. Kaikkea syö­tä­väk­si kelpaavaa ei koskaan käytetä ravintona, ja ravinnon kate­go­rian muo­dos­ta­vat mitä eri­lai­sim­mat, toisinaan hyvin rajal­li­ses­ta joukosta valitut ruoka-aineet. Eri kult­tuu­reis­sa on erilaisia ruo­ka­ta­bu­ja. Britit nyr­pis­tä­vät nenäänsä hevo­sen­li­hal­le, ja male­sia­lais­hei­mos­sa odottavat äidit saavat syödä vain lähi­su­ku­lai­sen pyy­dys­tä­mää kalaa. Useille mek­si­ko­lai­sil­le maistuvat hyön­tei­set, jotka ovat pohjois-Euroopassa lähinnä kauhistus. Kiinalaiset taas syövät ainakin viet­na­mi­lais­ten mielestä ihan mitä tahansa. 

Keskustelu ruoan ter­veel­li­syy­des­tä ja siitä, mikä sopii kenel­le­kin, on esillä voi­mal­li­sem­min kuin koskaan aiemmin suo­ma­lai­sen ruo­ka­kult­tuu­rin his­to­rias­sa. Virallisten ja epä­vi­ral­lis­ten ravin­to­suo­si­tus­ten lomassa omaa täy­del­lis­tä ruo­ka­va­lio­taan etsivä ihminen on tuomittu valintaan ja vapauteen. Maailman ruo­ka­kult­tuu­rien tutkimus näyttää, että ihminen syö melkein mitä tahansa mitä ruo­an­su­la­tus pystyy käsit­te­le­mään — ja mitä kulttuuri hyväksyy ruuaksi.

Korjaus 3.6.2016: Artikkelissa oli aiemmin vir­heel­li­nen väite, jonka mukaan ravin­to­suo­si­tuk­sia antaisi THL. Virallisista ravin­to­suo­si­tuk­sis­ta Suomessa on vastuussa Valtion ravit­se­mus­neu­vot­te­lu­kun­ta VRN.

AntroBlogin ajan­koh­tais­toi­mi­tus kommentoi Arman Pohjantähden alla -sarjan jaksoja ant­ro­po­lo­gi­ses­ta näkö­kul­mas­ta syventäen kes­kus­te­lua myös yhteis­kun­ta­tie­teel­li­seen suuntaan.


Lue lisää

Ruoan kulttuuri: ant­ro­po­lo­gi­sia näke­myk­siä ruoan tut­ki­muk­seen. 2016. Toim. Katja Uusihakala ja Matti Eräsaari. Suomalaisen kir­jal­li­suu­den seura

Artikkelikuva: Helmi Räisänen

Kirjoittaja

Ninnu Koskenalho on valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta, AntroBlogin toinen perustaja ja päätoimittaja. Hän toimii aktiivisesti AntroBlogia julkaisevan Allegra Lab Helsinki ry:n tiedeviestintätoiminnassa ja viettää muun aikansa pohtien avaruusmatkailua, historiaa ja ihmismielen notkeutta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Mikä on antropologian suhde talouteen, tai käänteisesti, talouden suhde antropologiaan? Taloudesta kuulee yllättävän usein puhuttavan kenttänä, joka on irrallinen siitä inhimillisestä arjesta, jossa me kaikki elämme. Se nähdään valmiina, annettuna, sellaisena missä on asioita kuten “markkinavoimat” ja “talouskasvu” (tai sen puuttuminen), ja johon ei antropologia sen kummemmin kaivata.

Antropologista tutkimusta tehdään nykyään paitsi alkuperäiskansoista ja kaukaisista maista, myös tutummista aiheista, kuten urheilusta, lähiöistä ja perihämäläisestä kahvipöytäkursailusta. Miksi monet antropologit silti tuntevat syyllisyyttä tai jopa ajoittaista katumusta siitä, että valittu aihe ei olekaan tarpeeksi jännittävä – tai siitä, että se ei vie heitä tarpeeksi kauas kotoa?

Syöminen on ihmiselle elinehto, ja ruoan valinnassa on usein mukana muitakin kuin selviytymiseen liittyviä seikkoja. Karsimalla tai lisäämällä ruokavalioonsa elementtejä ihminen rakentaa minäkuvaansa, ilmaisee arvomaailmaansa ja saavuttaa tavoitteensa. Superruokien syöminen on yksi keino tällaiseen itsensä määrittelyyn ja tavoitteellisuuteen. Miksi ihmiset kokevat tarvetta superruokien kaltaisille tuotteille tai ravinnelisille?