Siirry suoraan sisältöön

Tiedosta tarinankerrontaan

Akateemisena alana antropologia ja populaari tietokirjallisuus jakavat yhteisen kiinnostuksen tiedon tuottamiseen.  Ei siis ihme, että antropologiasta hypätään toisinaan populaarin rajan yli ja päädytään kirjoittamaan asiateoksia laajemmalle yleisölle. Työkentällä-haastattelussa Tieto-Finlandia-voittaja Tapio Tamminen kertoo polveilevasta urastaan sekä palkitusta teoksestaan Kansankodin pimeämpi puoli.

Tekstin tuottaminen ja tarinankerronta tulevat jokaiselle aloittelevalle antropologille tutuiksi opintojen mittaan. Ei ole siis ihme, että niitä päädytään hyödyntämään myös työelämässä. Olemme jo aiemmin AntroBlogin työelämätoimituksessa käsitelleet journalistin ammattia, ja nyt aloitamme syksyn 2016 kirjailijateemalla.


Haastattelimme kulttuuriantropologi Tapio Tammista tietokirjojen syntymisen prosessista sekä tietokirjallisuuden tämänhetkisistä suuntauksista. Tammisen tuorein teos, Ruotsin äärioikeiston ja rotuopin historiaa käsittelevä Kansankodin pimeämpi puoli (Atena 2015), palkittiin Tieto-Finlandia -palkinnolla 2015.Antropologiaan Tammisen johdatti alun perin lukiossa herännyt kiinnostus kehitysmaiden problematiikan ymmärtämistä kohtaan. Sen seurauksena hän päätti suunnata opiskelemaan kansantaloustiedettä Helsingin valtiotieteelliseen. Oppiaineella ei kuitenkaan ollut aiheeseen paljoa annettavaa, joten Tamminen vaihtoi pääainetta sosiaaliantropologiaan, opiskellen samalla muun muassa käytännöllistä filosofiaa. Myöhemmin hän vaihtoi pääainetta tuolloin vielä humanistisessa tiedekunnassa olleeseen kulttuuriantropologiaan, väitöskirjaansa ohjanneen professori Matti Sarmelan perässä. Filosofian tohtoriksi Tamminen väitteli 1994.


Tamminen ei omien sanojensa mukaan ole koskaan tavoitellut mitään tiettyä urapolkua.  Opiskeluaikoina hän valitsi kurssinsa kiinnostuspohjalta, ja kiinnostustensa kautta hän on ehtinyt toimia muun muassa opettajana, toimittajana, radio-ohjelmien käsikirjoittajana, tutkijana, luomuviljelijänä… mitä ikinä onkaan tullut vastaan.Nykyisistä projekteista paistaa edelleen kiinnostus kehitysmaihin, mutta varsinainen käännekohta tapahtui 80-luvulla Tammisen tutustuessa intialaiseen tutkijapariskuntaan. Ystävyys sytytti kipinän Intiaan, jonka eri puolia hindunationalismista alkuperäiskansoihin Tamminen on käsitellyt kirjoissaan, artikkeleissaan ja radio-ohjelmissaan. Intiasta kertoo myös hänen esikoisteoksensa, kehitysmaatutkija ja toimittaja Mikko Zengerin kanssa yhteistyönä syntynyt Moderni Intia – ristiriitojen suurvalta (Vastapaino 1998). Vanhaan graduaiheeseensa – kulttuuriseen muutokseen Grönlannissa – hän ei ole enää palannut.

Miten tietokirjan kirjoittaminen eroaa akateemisesta kirjoittamisesta?

Tamminen toteaa, että kun kevyemmän tekstin tuottaminen on ollut akateemisen kirjoittamisen lomassa sekä harrastus että työ, hän ei ole kokenut siinä haasteita. Kielen selkeydestä ei ole tullut kustannustoimittajilta huomautuksia, mutta tietokirjan aihetta miettiessä on otettava huomioon lukijoiden löytyminen. Tamminen huomasi jo varhain, ettei Intia kiinnosta suurta suomalaista lukevaa yleisöä samalla tavoin kuin esimerkiksi Kiina. Harva kustantaja on siten valmis julkaisemaan maahan liittyvää yksityiskohtaisempaa kirjallisuutta.


Intia on kuitenkin osoittautunut hedelmälliseksi ympäristöksi globaalien ilmiöiden tarkkailuun. Hindunationalismilla on ollut yhteys natsismiin, ja radikaalilla islamismilla on merkittäviä juuria Intian niemimaalla. Arjalaisuuden kulttuurista ja poliittista aatehistoriaa Tamminen käsitteli jo vuosikymmenen takaisessa teoksessaan Pahan viehätys – natsismin ja terrorin lähteillä (Otava 2004), mutta hänen löytämänsä materiaali rotuhygieniasta ja kansallissosialismista Pohjoismaissa ei ehtinyt lähes painovalmiiseen kirjaan.


Parin toimitetun teoksen lisäksi häneltä ehti ilmestyä pakistanilaista vapaustaistelijaa Ghaffar Khania käsittelevä Islamin aseeton soturi (Into 2011) sekä useita radio-ohjelmia ja artikkeleita, ennen kuin Euroopan kiristyvä rasistinen ilmapiiri sai hänet työstämään pitkään muhineen aiheen omaksi kirjakseen. Kuten monet muutkin Tammisen teoksista, Kansankodin pimeämpi puoli syntyi sivuprojektina muiden töiden lomassa, ja kustantajaa hän lähestyi lähes valmiin kirjan kanssa.Satunnaisia Intian ja Ruotsin matkoja lukuun ottamatta historiapainotteisen Kansankodin taustatutkimukseen ei sisältynyt lainkaan kenttätyötä. Sen sijaan Tammisen hindunationalismiin liittyvissä projekteissa, kuten Ylen Radioateljee -ohjelmissa, kenttätyö on jatkuvasti läsnä. Hän suhtautuukin useisiin ohjelmiinsa antropologisina dokumentteina. Intiassa Tamminen käy edelleen usein, ja kolmen vuosikymmenen kokemus maasta on tehnyt siitä hänen kotikenttänsä. Kulttuuriantropologi-nimike puolestaan vakiintui hänen antropologin taustansa ja siihen sisältyvän laaja-alaisen osaamisen ilmaisemiseksi.


Ehkä sellainen yhdistävä tekijä meillä kulttuuriantropologia ammattinimikkeenä käyttäville on, että kaikki ovat enemmän tai vähemmän vapaita toimijoita maailmalla. Eli toimineet itsenäisesti jo pitkään”, Tamminen lisää.


Titteleihin päästyämme ajaudumme keskustelemaan tietokirjailijan nimikkeestä. Tamminen on huomannut sen yleistyneen viime vuosina. ”Tietyllä tavalla se on liittynyt tietokirjailijan statuksen parantamiseen. Siihen, että tietokirjailijat ovat kirjailijoita siinä missä kaunokirjailijatkin.”


Arvostuksen kasvamisen lisäksi tietokirjallisuus itsessään on kokenut muutoksia. Suomalaisissa tietokirjoissa on yhä enemmän nähtävissä kaunokirjallisuudesta tuttuja tarinankerronnallisia elementtejä, kuten draaman kaarta, mikä on ollut globaali trendi jo jonkin aikaa. Yhdeksi varsin näkyväksi esimerkiksi Tamminen mainitsee kirjallisuuden tuoreimman Nobel-palkinnon saaneen Svetlana Alexievichin tuotannon. Se ei ole kaunokirjallisuutta perinteisessä mielessä, vaan reportaasin ja kaunokirjallisuuden taitavaa yhdistämistä.


Suomalaisia antropologeja on hyvin edustettuna myös kaunokirjallisuudessa, ja rajojen hälveneminen saattaa tarjota kiehtovia mahdollisuuksia tulevaisuuden kirjailijoille. Kuinka ollakaan, myös tulevaisuuden tutkiminen on kuulunut Tammisen projekteihin jo jonkin aikaa. Suomalaisen tulevaisuustutkimuksen pioneeri, edesmennyt professori Pentti Malaska oli kiinnostunut antropologiasta, ja hänen kauttaan Tamminen päätyi Tulevaisuuden tutkimuksen seuraan. Parhaillaan hän päätoimittaa seuran Futura -lehteä.

Toimitus

Jaa tämä artikkeli:
nv-author-image

Eemi Nordström

Eemi Nordström, VTM, on väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa. Hän tarkastelee väitöskirjassaan suurten hyttysmäärien kuvauksia historiallisessa matkakirjallisuudessa sekä tulvahyttysten ympärillä pyöriviä poliittisia kysymyksiä nykypäivän Keski-Ruotsissa. Katso kirjoittajan artikkelit

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *