Ruoka on poikkeuksellisen voimakas symbolinen väline, jonka avulla ihmiset ilmaisevat sosiaalisia identiteettejään, rakentavat ryhmiä ja piirtävät niiden välisiä rajoja. Miksi juuri ruoka? Miksi ruoan tarjoamista pidetään niin velvoittavana, että tarjotusta ruoasta kieltäytyminen on rinnastettu jopa sodanjulistukseen? Onko ruoalla rakennettu sosiaalisuus jollakin tavoin erityslaatuista? Nämä kysymykset ohjasivat alkukesästä ilmestyneen kirjamme Ruoan kulttuuri – Antropologisia näkökulmia ruoan tutkimukseen toimitusprosessia.
Antropologinen ruokaa käsittelevä tutkimus rakentuu ajatukselle, jonka mukaan ruoka ei koskaan ole vain ravintoa. Syötäväksi kelpuutettu ruoka ja ruokailuun liittyvät tavat ovat kaikkialla kulttuuristen arvojärjestelmien ilmaisuja. Ne ovat osia monimutkaisista materiaalisista prosesseista, jotka muokkaavat sosiaalista ja kulttuurista elämää.
Ruoan kulttuuri tarkastelee ruokaa ja syömistä erityisenä sosiaalisena ilmiönä ja merkityksellisenä inhimillisenä toimintana. Kirjassa analysoidaan ruoan valmistamiseen ja tuottamiseen liittyviä käytäntöjä, raaka-aineita ja ideologioita; ruoan ilmentämiä luokitteluja ja symbolisia rakenteita; sekä ruoan nauttimisen, jakamisen ja tarjoamisen ilmenemismuotoja. Kirjoittajat etsivät vastauksia kysymyksiinsä empiirisen etnografisen aineiston avulla. He kertovat ruoasta ja sen merkityksistä Afrikan, Tyynenmeren, Kaakkois-Aasian ja Latinalaisen Amerikan yhteiskunnissa.
Kuva: digital4047 / Flickr, CC BY-ND 2.0
Esittelemällä suomalaisista poikkeavia tapoja arvottaa ruokaa, kirja pyrkii herättämään lukijan tarkastelemaan myös omia, itsestään selvinä pitämiämme ruokailutottumuksia uusin silmin. Tältä osin kirja toimii johdatuksena antropologiseen tapaan tutkia yhteiskunnallisia ja kulttuurisia ilmiöitä vertailun avulla.
Toisaalta tahdomme kiinnittää huomion ruoan ainutlaatuisuuteen. Ruoassa yhdistyvät ihmisen biologiset tarpeet ja kulttuurinen logiikka: materiaaliset ja aineettomat prosessit yhtä aikaa. Kirjan artikkelit osoittavat, että ruoan rooli ei rajoitu ainoastaan fyysisen kehon ja sosiaalisen persoonan ruokkimiseen. Ruoan erityislaatuisuus ilmenee sen kyvyssä rakentaa paitsi ihmisiä, myös niitä sosiaalisia maailmoja, joissa ihmiset elävät.
Tässä tekstissä esittelemme kysymyksiä, jotka yhdistävät Ruoan kulttuurin artikkeleita ja muodostavat kirjan punaisen langan. Samalla tahdomme astua askeleen edemmäs ja pohtia teemoja, jotka jälkikäteen nousevat esiin. Mihin nyt tarttuisimme, jos aloittaisimme urakan alusta tai ryhtyisimme toimittamaan Ruoan kulttuuri II:sta? Mikä ruoassa näyttäytyy erityisen kiinnostavana pitkän toimitusprosessin päätteeksi?
Mitä ruoka tekee?
Ruoan kulttuurissa ruokaa tarkastellaan sosiaalisen jakamisen, hoivan ja huolenpidon välineenä. Näihin viitataan kommensaalisuuden eli yhdessä syömisen käsitteellä. Ruoan ravitsevuus ja ihmisten ravinnontarve jäävät kirjassa sivuosaan. Lähestymme ruokaa symbolisena välineenä ja rakentavana eli konstruktiivisena toimintana. Sen avulla rakennetaan ja rajataan henkilöitä, sosiaalisia suhteita ja ryhmiä sekä ilmaistaan kulttuurisia arvoja. Ruokaan ankkuroituva keskustelu laajenee ruokailutapahtumiin, ruoan yhdistämien ihmisten välisiin suhteisiin, kehonkuvaan, toisista ruoan avulla huolehtimiseen ja muihin ilmiöihin, joissa ruoka tuo ihmisiä yhteen.
Ruoan jakaminen ja yhdessä syöminen nähdään sekä ruokatutkimuksessa että laajemmassa yhteiskunnallisessa keskustelussa yhteisöllisyyttä vahvistavana, sosiaalisia siteitä lujittavana moraalisena toimintana. Molemmissa keskusteluissa ilmaistaan säännöllisesti huolta siitä, että jaetut perheateriat katoavat päivittäisistä ruokailutottumuksista. Tämän nähdään heikentävän perhesuhteita ja johtavan epäterveellisiin ruokailutapoihin. Kuluneen vuoden aikana jaettuja aterioita ovat suositelleet esimerkiksi Terveyden ja Hyvinvoinnin Laitos, joka näkee yhdessä ruokailemisen porttina terveellisempiin ruokailutottumuksiin, sekä Suomen itsenäisyyden juhlavuoden ”Syödään yhdessä” -hanke, joka pyrkii yhdessä ruokailua edistämällä aikaansaamaan kansallista yhteisöllisyyttä ja ”herättämään henkiin uhanalaisen kyläilykulttuurin, kadonneet tavat ja perinteet”.
Kuva: Henti Smith / Flickr, CC BY-NC-ND 2.0
Vieläkin yleisempää on ollut uutisointi ja mielipidekirjoittelu, jossa haikaillaan kadonneiden tai katoavien yhteisten aterioiden perään. Ruokailuun liittyvän sosiaalisuuden arvostuksesta ja korostumisesta kertovat myös uudet yhteisölliset ruokailutapahtumat. Esimerkiksi Ravintolapäivä ja Illallinen taivaan alla kokoavat ihmisiä ruokailemaan yhdessä kaupunkitilassa.
Antropologisessa ruokatutkimuksessa korostuu ajatus siitä, että jaetut ateriat rakentavat ja lujittavat sukulais- ja perhesiteitä sekä tuottavat yhteisöllisyyttä ja solidaarisuutta. Tämä oli Ruoan kulttuurille miltei lähtökohtainen oletus, mutta ajatus nousee silti artikkeleista esiin vahvempana kuin ennakkoon arvasimme. Yksi kirjan keskeisiä huomioita on, että ruoka ei ainoastaan kuvasta, ilmennä tai symbolisoi kuvattujen yhteisöjen tärkeiksi kokemia ilmiöitä, vaan näyttelee paljon merkittävämpää osaa. Ruoka myös tekee sosiaalisia maailmoja.
Tästä hyvänä esimerkkinä toimii Tuomas Tammiston Uuden Britannian mengeneitä käsittelevä luku. Tammisto näyttää, että ruoan kasvattaminen, jakaminen sekä ruokkiminen eivät ainoastaan noudata ennalta määrättyä säännöstöä. Ne saattavat myös tuottaa uusia sukulaissuhteita,. Tammiston esimerkissä koko kyläyhteisö päätyy tunnustamaan toiselta saarelta saapuneen muukalaisen sukulaisekseen, koska tulokas ruokkii kyläyhteisön plantaasilla työskentelevää jäsentä, kuten vanhemman kuuluukin.
Kuva: Quinn Dombrowski / Flickr, CC BY-SA 2.0
Vastaavia esimerkkejä löytyy kirjasta paljon. Niissä ruoka toimii perhesiteiden vahvistajana, oikeanlaisen sosiaalisen persoonan ja arvovallan lähteenä tai sosiaalisten ryhmien muodostajana. Näiden aineettomien konstruktioiden lisäksi ruoan luomisvoimaa voidaan tarkastella myös siinä, miten ruokkiminen täyttää vatsoja, rakentaa kehoja, ja näin tekee ihmisistä yhteisöjen tarjoaman huolenpidon ruumiillistumia. Ruoan jakamisen katsotaan rakentavan ja ylläpitävän ruokailijoiden yhteistä ainesta. Jaettu ruoka muuntuu yhteiseksi vereksi. Ruokkimisen kautta sukulaisuutta tehdään tavalla, jossa ruoan fysiologiset ja sosiaaliset ulottuvuudet ovat erottamattomia.
Esimerkiksi Janet Carsten (1997) on kuvannut, kuinka malaijien parissa saman imettäjän ruokkimista lapsista tulee jaetun rintamaidon kautta sukulaisia maidon muuntuessa vereksi. Myös samalla liedellä valmistettujen riisiaterioiden nähdään rakentavan jaettua substanssia. Carsten esittää, että tämä veren, maidon ja ruoan kautta välittyvä jaettu substanssi antaa tunteille ja sanoille erityisen painoarvon. Tällöin ruoka ei ole vain fyysisen voiman, vaan myös emotionaalisten siteiden lähde. Ruoka on samaan aikaan inhimillisten valintojen myötä syömäkelpoiseksi valikoitunutta ”ruokaa”, aineellista ”ravintoa”, sekä huolenpidon ja tunnesiteiden rakennusaine ja ilmaisuväline.
Kommensaalisuuden ihanne
Vaikka ruoan jakaminen näyttäytyy tärkeänä yhteisöllisenä toimintana kaikissa etnografisissa esimerkeissä, Ruoan kulttuuri osoittaa myös että suhde kommensaalisuuden, ruoan jakamisen ja sosiaalisuuden välillä ei ole lainkaan niin suoraviivainen ja ongelmaton kuin usein oletamme.
Yhdessä ruokailu ei saa aikaan kaikkien jakamaa yhteisöllistä ihannetta, ei sen enempää kuin yhteisen pöydän ääressä ruokailukaan. Yhteisruokailun luoma yhteisöllisyys oletetaan usein spontaanin tasa-arvoisuuden ilmaukseksi, mutta se voi aivan yhtä lailla vahvistaa olemassa olevia valtarakenteita. Idealisoidun suomalaisen perheaterian lähempi tarkastelu voisi korostaa esimerkiksi sitä, kuka istuu pöydän päässä ja kuka vähempiarvoisella paikalla; kuka päättää mikä on kunnollista ruokaa ja kenellä ei asiassa ole sananvaltaa; kuka kokkaa, koska saa poistua pöydästä, koska syödään, mitä pöydässä saa tehdä, ja niin edelleen.Fidžiläiset juhla-ateriat näyttävät saman vielä selkeämmin. Pöytänä toimii suorakaiteen mallinen maahan levitetty kangas, jonka ”yläpäässä” ruokailevat miehet ja ”alapäässä” naiset tarjoilevat ruokaa. Asetelma elää siltä osin, että ”pöytää” voidaan jatkaa jos seurueeseen liittyy uusi ruokailija. Seurue asettuu kuitenkin aina uudelleen niin, että ruokailijoiden järjestys osapuilleen noudattelee yleisesti tunnustettua hierarkista järjestystä. Käytäntö osoittaa, ettei kommensaalisuus ole ympäröivän todellisuuden ulkopuolelta saapuva utopia. Se toteutuu aina jonkun säännöillä, kuvastaa tiettyä arvomaailmaa ja uusintaa maailmaa tiettyjen ennakko-oletusten mukaiseksi.
Kirjan kirjoittajista esimerkiksi Matti Eräsaaren ja Petra Aution aineistot kertovat tavasta, jolla ruoan ja sen jakamisen kautta tuotetaan ja ilmennetään hierarkioita ja eriarvoisuutta. Varsinkin Aution analyysi tilanteista, joissa ruoasta kieltäytymisestä tulee normi, tarjoaa uudenlaisen tavan tarkastella ruoan jakamisen ja yhdessä ruokailun ihanteita.
Katja Uusihakalan ja Anu Lounelan artikkelit, tarkasteltuna rinnakkain, vievät kysymystä kiinnostavaan uuteen suuntaan: kuinka kommensaalisuuteen sisältyviä eriarvoistavia piirteitä voidaan vastustaa tai vältellä.
Uusihakala analysoi entisten rhodesialaisten braai-grillijuhlia, joille tyypillistä on, että jokainen osallistuja tuo tilaisuuteen omat ruokansa. Kyse ei ole nyyttikesteistä, joissa tuodaan ruokaa yhteiseen pöytään. Tilaisuudelle tunnusomaista on yhdessä syöminen ilman jakamista: jokainen syö omaa ruokaansa, mutta kommensaalisesti, seurassa. Uusihakalan tarkastelemassa siirtolais- tai diasporayhteisössä tämä voidaan nähdä käytännön vastauksena vanhan kotimaan vierailukulttuurin ja uudessa kotimaassa koetun taloudellisen eriarvoisuuden ristiriitaan. Yhteisö voi jatkaa yhteisten pitojen perinnettä asettamatta kenellekään sellaisia taloudellisia paineita, jotka rajoittaisivat halua tai mahdollisuuksia osallistua pitoihin.
Yhteisruokailua kylän siivouspäivän jälkeen Fidzillä. Kuva: Milla Eräsaari.
Lounelan esimerkki Jaavalta on edellä mainitun täydellinen vastakohta. Jaavalaisessa vieraanvaraisuudessa ruokaa jaetaan, mutta se syödään yksin. Jaavalla itsehillintää ja ”eläimellisten” tarpeiden hillitsemistä arvostetaan korkealle. Tämän vuoksi syöminen koetaan suorastaan hävettäväksi toiminnaksi, joka johtaa jonkinasteiseen kasvojen menetykseen. Monissa tilanteissa soveliain tapa nauttia tarjottu ruoka on tehdä se yksinään, piilossa muiden katseilta.
Siinä missä Uusihakalan kuvaamat Etelä-Afrikan ex-rhodesialaiset näkevät yhdessä syömisen arvokkaana mutta karttavat ruoan jakamisen eriarvoistavaa vaikutusta, Lounelan artikkelissa jaavalaiset näkevät vieraanvaraisuuden ja ruoan jakamisen arvokkaana, mutta välttelevät yhdessä syömisen ilmentämiä heikkouden osoituksia. Kommensaalisuus ja jakaminen eivät toisin sanoen ole toistensa synonyymejä, vaan saattavat ilmetä jopa toistensa vastakohtina.
Tähän teemaan antropologinen tutkimuskirjallisuus on kiinnittänyt yllättävän vähän huomiota. Koska aihe on aidosti kiinnostava, haluamme tässä esittää ajatuksia siitä, miksi ja miten tällainen kysymys voisi viedä ajatteluamme eteenpäin ja avata uusia näkökulma ruoan tutkimukseen.
Yhdessä syöminen, ruoan jakaminen ja arvo
Yksi tapa lähestyä kysymystä on olettaa, että ruoka toimii jonkinlaisen arvon kantajana. Ruoalla on potentiaalinen kyky ravita ihmisiä, ja tämä saa meidät ihmiset näkemään ruoan arvokkaana. Mutta kun pohditaan, miten tai missä tämä potentiaalinen arvo toteutuu, voidaan tehdä karkea ero ruoan syömisen ja jakamisen välillä. Toteutuuko ruoan ”tarkoitus” syöjässä itsessään vai toisessa ihmisessä? Onko ruoalla tarkoitus ravita itseä vai ruokkia toisia?Matti Eräsaaren parhaillaan käynnissä oleva tutkimus sivuaa tätä kysymystä fidžiläisten aikakäsitysten kontekstissa. Vuonna 2015 tehdyissä haastatteluissa hän keräsi määritelmiä Fidžillä laajalti tunnetuille ”ajan syömisen” ja ”rahan syömisen” kielikuville. Yksi yleinen vastaus oli, että niin ajan kuin rahankin syöminen tarkoittaa niiden ”haaskaamista”. Eräs haastatelluista ilmoitti jopa, että ”rahaa syö sellainen henkilö, jonka mielestä raha ei ole kovin tärkeätä (…) sitä vain syö hyviä asioita ja sitten – loppu!”
Tällainen puhe osoittaa selkeästi, ettei ruoankaan arvo toteudu fidžiläisessä käsityksessä ensisijaisesti syömällä vaan toisille jakamalla. Itse syödään vain sellaista, mikä ei ole kovin tärkeätä. Fidžiläisen ruoan arvo toteutuu ihmisten ”välillä” pikemmin kuin ”sisällä”.
Samankaltainen ajatus nousee esiin vieraanvaraisuutta käsittelevässä antropologisessa kirjallisuudessa, jossa korostuu ruoan antelias tarjoaminen moraalisena tekona. Kuten Marcel Mauss klassisessa lahjateoriassaan osoittaa, ruoan tarjoaminen tuottaa velvollisuuden vastata anteliaisuuteen. Tämä puolestaan aiheuttaa kiitollisuudenvelan tunteen vastaanottajassa.
Nancy Munn (1986) esittää edelleen, että vaihdon vastavuoroisuuteen liittyy voimakas ajallinen ulottuvuus. Hetkellisestä ja katoavaisesta lahjasta, ruoasta, tehdään unohtumaton kytkemällä se tulevaisuudessa tapahtuvaan vastalahjaan ja antamiseen liittyvään muistoon. Munnin tutkimalla Gawan saarella ruoka voidaan muuttaa maineeksi anteliaiden tekojen myötä. Ruokaa tarjoamalla rakennetaan siis tulevaisuuteen ja matkojen päähän ulottuvia sosiaalisia suhteita ja verkostoja. Vieraanvaraisuus ja ruoan jakaminen – ja näin ollen ruoan arvo – eivät kuitenkaan näytä edellyttävän kommensaalisuutta.
Kuva: Milla Eräsaari
Kommensaalisuuden ja jakamisen välistä suhdetta voisi lähteä purkamaan myös toisesta näkökulmasta, pohtien miten hoiva ja seurallinen yhdessä syöminen vertautuvat toisiinsa. Molemmissa ruoan jakamisen muodoissa on ilmeistä, että ruoka on väline, jonka kautta sosiaalisia siteitä muodostetaan ja vahvistetaan. Näissä erilaisissa jakamisen tavoissa aineellinen ruoka näyttää kuitenkin saavan toisistaan poikkeavan arvolatauksen.
Yhtäältä intiimeissä hoivateoissa, kuten imettämisessä, syöttämisessä ja ruokkimisessa voidaan nähdä olevan kyse niin sukulaisuuden tuottamisesta jaetun substanssin kautta kuin läheisten ihmisten kasvusta ja voimasta huolehtimisesta. Toisaalta ruokaa voidaan jakaa tavalla, jossa yhteisen ruokailun seurallisuudesta tulee arvokkaampaa ja merkityksellisempää kuin varsinaisesta ruoasta substanssin välittäjänä ja kehojen rakennusaineena. Ruokailun sosiaalisuuden ja seurallisuuden painottuminen ilmenee monissa ajankohtaisissa ruokailmiöissä, kuten Illallinen taivaan alla -tapahtumissa. Sillä, tuleeko ruokailukumppani fyysisesti ravituksi, on vähemmän merkitystä kuin tilanteen sosiaalisella jakamisella.
Kuva: Milla Eräsaari
Ruoan kulttuuri auttaa osaltaan hahmottamaan miten erilaisin tavoin ruoan kautta voidaan rakentaa sosiaalisuutta. Kirjan tavoite ei ole ainoastaan näyttää etnografisten esimerkkien avulla, kuinka erilaisia ruokailuun liittyviä tapoja on olemassa. Se pyrkii myös osoittamaan, miten etnografisen vertailevan tutkimuksen kautta voidaan laajentaa käsitteellistä ymmärrystä universaaleista ilmiöistä, kuten kommensaalisuudesta, ruoan jakamisesta ja sosiaalisuudesta.
Kirja jakaakin näiltä osin Sidney Mintzin ja Christine du Bois:n (2002) esittämän argumentin, jonka mukaan ruoka on osoittautunut erinomaiseksi välineeksi edistää antropologista teoreettista keskustelua. Paitsi antropologian sisällä, ruoka ja syöminen ovat oivallisia teoretisoinnin välineinä myös tieteenalojen välisissä keskusteluissa. Kirjan tavoitteena onkin toimia avauksena laajemmassa yhteiskunnallisessa keskustelussa, jossa kulttuurisia ja sosiaalisia ilmiöitä tarkastellaan ruoan kautta.
Toimitus
- Podcast-lukija: Bea Bergholm
Lukemista
- Becker, Anne E. 1995. Body, Self and Society: The View from Fiji. Philadelphia: University of Pennsylvania Press.
- Carsten, Janet 1997. The Heat of the Hearth: The Process of Kinship in a Malay Fishing Community. Oxford: Clarendon Press.
- Mauss, Marcel 1999 [1923]. Lahja: Vaihdannan muodot ja periaatteet arkaaisissa yhteiskunnissa. Helsinki: Tutkijaliitto.
- Mintz, Sidney W. & Christine M. Du Bois 2002. The Anthropology of Food and Eating. Annual Review of Anthropology 31: 99-119.
- Munn, Nancy 1986. The Fame of Gawa: A Symbolic Study of Value Transformation in a Massim (Papua New Guinea) Society. Cambridge: Cambridge University Press.
- Young, Michael W. 1971. Fighting with Food: Leadership, Values and Social Control in a Massim Society. Cambridge: Cambridge University Press.
