Hevonpaskaduuneja ja freelance-zombeja

Teksti: Eemi Nordström. Podcast-lukija: Bea Bergholm.

Viime vuo­si­sa­dan visiot elämästä 2000-luvulla ovat osoit­tau­tu­neet pet­ty­myk­sek­si. Meillä ei edel­leen­kään ole tele­port­te­ja, robot­ti­pal­ve­li­joi­ta tai lentäviä autoja. Internetkin on vain surkea varjo siitä, mihin lähi­tu­le­vai­suu­den tek­no­lo­gian uskottiin vielä 40 vuotta sitten pystyvän.

Mielikuvituksen rajoja rikkovien apa­raat­tien ilmes­ty­mi­sen lisäksi vapaa-ajan odo­tet­tiin kasvavan, koneiden tuot­taes­sa kaiken elämiseen tar­vit­ta­van mini­maa­li­sil­la kuluilla. Silti teemme työtä entistä pitempään, entistä kiris­ty­neem­mil­lä työ­so­pi­muk­sil­la. Vastoin kaikkia odotuksia aikamme onkin poikinut uusia, mer­ki­tyk­set­tö­mil­tä tuntuvia työ­paik­ko­ja. Ne ovat kaukana vuo­si­kym­men­ten takai­sis­ta ennus­tuk­sis­ta 13 tunnin työ­vii­kois­ta. Jokin meni pieleen, ja pahasti.

800px-france_in_xxi_century-_barber

1900-luvun alussa visioi­tiin tule­vai­suut­ta, jossa koneet hoi­tai­si­vat suurimman osan töistä.

Työn ant­ro­po­lo­gia on tut­ki­musa­la­na osoit­tau­tu­nut län­si­mais­sa yhä rele­van­tim­mak­si. Työn spektrin inhi­mil­lis­tä laajuutta kar­toit­ta­va Anthropology of Work Review onkin ilmes­ty­nyt jo vuodesta 1980. Globalisaation myötä palk­ka­työ­hön liittyvät ilmiöt toistavat itseään maa­il­man­laa­jui­ses­ti. Erityisesti arvon ja velan kon­sep­tien käsit­te­lys­tä tunnettu ant­ro­po­lo­gi ja aktivisti David Graeber on ollut viime vuosina näkyvillä myös työ­maa­il­man nyky­ti­lan­tee­seen liit­ty­väs­sä kes­kus­te­lus­sa. Vuonna 2013 hän herätti huomiota kir­joi­tuk­sel­laan On the Phenomenon of Bullshit Jobs, jossa hän teki tun­ne­tuk­si käsitteen niin sano­tuis­ta hevonpaskaduuneista. 

Graeberin mukaan työtaakan hel­pot­ta­mi­sen sijasta tek­no­lo­gia on ikään kuin val­jas­tet­tu keksimään meille lisää töitä. Tämä näkyy esi­mer­kik­si yri­tys­lain, hen­ki­lös­tö­hal­lin­non ja tiedotus- ja suh­de­toi­min­nan sektorien ennen­nä­ke­mät­tö­mä­nä pai­su­mi­se­na. Kasvaneet työajat ovat syn­nyt­tä­neet mata­la­palk­kai­sia pal­ve­lua­lo­ja, jotka ovat olemassa vain koska muut työt vievät muilta kaiken ajan. Sen sijaan, että jär­jes­tel­mä olisi hel­pot­ta­nut työn­te­ki­jän kes­kit­ty­mis­tä itselleen mie­lek­käi­siin toimiin, meille tarjotaan yhä laajemmin ura­va­lin­to­ja yhden­te­ke­vik­si koetuille aloille. Päädymme tekemään hevon­pas­ka­duu­nia: työtä, jolla ei ehkä ole mitään tarkoitusta.

Työn arvoa on tietenkin mah­do­ton­ta määrittää objek­tii­vi­ses­ti. Graeberin mukaan hevon­pas­ka­duu­nis­sa olen­nais­ta on sen oma­koh­tai­nen kokeminen mer­ki­tyk­set­tö­mäk­si. Milloin voimme puhua työn arvok­kuu­des­ta, jos se tuntuu täysin yhden­te­ke­väl­tä yhteis­kun­nan kannalta? Kyseessä on yksilölle valtava psy­ko­lo­gi­nen haava yhteis­kun­nas­sa, jossa työt­tö­myys nähdään sosi­aa­li­ses­ti tuomittavana.

Hevonpaskaduunit eivät riipu tulo­ta­sos­ta, sillä oman toi­men­ku­van­sa eksis­ten­ti­aa­lis­ta oikeu­tus­ta pohtivia löytyy myös vaikkapa yri­tys­ju­ris­tien ja lobbarien aina vain kas­va­vis­ta armei­jois­ta sekä yli­opis­to­jen pai­su­vis­ta hallinto-orga­ni­saa­tiois­ta. Vain pientä väes­tön­osaa talou­del­li­ses­ti hyö­dyt­tä­vil­le toimille on annettu mah­dol­li­suuk­sia samalla, kun yhteis­kun­nal­li­ses­ti mer­kit­tä­vien tehtävien – kuten opet­ta­jien, sai­raan­hoi­ta­jien, julkisen lii­ken­teen kul­jet­ta­jien – arvostus ja toi­meen­tu­lo alenevat.

Voi siis sanoa, että ne joilla on työpaikka joutuvat kiris­tä­mään tahtia samalla kun muut yrittävät sopeutua pre­ka­ri­aa­tin asemaan. Sana pre­ka­ri­aat­ti syntyi 2000-luvun alussa kuvaamaan uuden ura­maa­il­man epä­var­mois­sa, keik­ka­luon­toi­sis­sa työ­suh­tees­sa toimivia. Tällainen toi­men­ku­va ei enää tarkoita ainoas­taan free­lance­rei­ta tai ruo­ka­lä­het­te­jä, vaan se ilmenee yhä laa­je­ne­vas­sa muodossa. Esimerkiksi muuan irlan­ti­lai­nen hal­pa­len­to­yh­tiö piti len­tä­ji­ään täl­lai­ses­sa por­saan­rei­kiä täynnä olevassa itsen­sä­työl­lis­tä­mis­so­pi­muk­ses­sa, vaatien heitä lentämään ter­vey­den­ti­las­ta riip­pu­mat­ta. Lentäjien kan­na­no­tot tästä aiheu­tu­viin tur­val­li­suus­ris­kei­hin johtivat uhkai­lui­hin irtisanomisilla. 

Prekariaatti on ilmiönä uusi, eikä työ­lain­sää­dän­tö ole sopeu­tu­nut tur­vaa­maan työn­te­ki­jän oikeuksia täl­lai­ses­sa jär­jes­tel­mäs­sä. Ilmiö ulottuu myös yhä vain yri­tys­mal­li­sem­mak­si muut­tu­vaan aka­te­mi­aan, joka vaatii monia omak­su­maan itsen­sä­työl­lis­tä­jän äärim­mäi­sen epävarman välitilan — erään­lai­sen freelance-zombiuden. Entinen itse­näi­sen työn unelma muis­tut­taa­kin jo enemmän painajaista. 

horse-1334002_960_720Maailmaan ilman työtä lienee vielä runsaasti aikaa, sillä uus­li­be­raa­li mark­ki­na­ta­lous ei koe sitä itselleen suo­tui­sak­si. Automatisointi on kal­liim­paa kuin pre­ka­ri­aa­tin palk­kaa­mi­nen, mutta nykyi­ses­sä jär­jes­tel­mäs­sä se voi myös pakottaa entiset työn­te­ki­jät pre­ka­ri­aat­tiin, syn­nyt­täen noi­dan­ke­hän. Jatkuva talous­kas­vun toitotus on johtanut kom­pro­mis­sei­hin työn­te­ki­jän oikeuk­sis­ta. Ilman poliit­ti­sia uudis­tuk­sia tek­no­lo­gian sovel­ta­mi­nen voikin vain kasvattaa tule­vai­suu­den työmääriä. 

Internet-korttiin vedoten voi toki sanoa, että vaikka verk­ko­ym­pä­ris­tö on hel­pot­ta­nut ihmisten valvontaa, on se myös luonut parempia puitteita ver­kos­toi­tu­mi­sel­le. Kenties jatkuvan yksi­löl­li­sen työl­lis­ty­mi­sen jälkeen siir­rym­me­kin kohti yhtei­söl­li­sem­piä työ­jär­jes­tel­miä joskus hamassa tulevaisuudessa? 

Tietotekniikan val­lan­ku­mous ei hel­pot­ta­nut työoloja, mutta kenties seuraava tek­no­lo­gi­nen askel tulee tekemään niin. Muutoksen on tosin tällöin tultava yhteis­kun­nas­ta itsestään, eikä talous­e­lii­til­tä. Ironista kyllä, eniten vapaa-aikaa näyttää edelleen löytyvän omavaraistalouksista.


Lähteet

Avent, Ryan 19.9.2016. A world without work is coming – it could be utopia or it could be hell. The Guardian 

Coote, Anna 26.10.2016. The fetis­hi­sa­tion of work is making us miserable. Let’s learn to live again. The Guardian 

Fleming, Peter 19.10.2016. Self-emplo­y­ment used to be the dream. Now it’s a nightmare. The Guardian 

Graeber, David 2012. Of Flying Cars and the Declining Rate of Profit. The Baffler 

Graeber, David 17.8.2013. On the Phenomenon of Bullshit Jobs. STRIKE! Magazine. 

Jeffries, Stuart 21.3.2015. David Graeber interview: ‘So many people spend their working lives doing jobs they think are unneces­sa­ry’ The Guardian. 

Morgan, George 18.10.2016. Dangers lurk in the march towards a post-modern career. The Sydney Morning Herald 

Artikkelikuva: David Shankbone, Wikimedia Commonsin kautta. CC BY 3.0

Kirjoittaja

Eemi Nordström on kandidaatintutkielmaansa viimeistelevä sosiaali- ja kulttuuriantropologian opiskelija Helsingin yliopistolta ja Väki-lehden toinen päätoimittaja vuonna 2016. Häntä kiehtovat muiden muassa historiallisten tapahtumien poliittinen haltuunotto, eläinten luokittelu eri kulttuureissa, Keski-Amerikka ja avaruusantropologia.

Lue myös nämä:

Mikä on antropologian suhde talouteen, tai käänteisesti, talouden suhde antropologiaan? Taloudesta kuulee yllättävän usein puhuttavan kenttänä, joka on irrallinen siitä inhimillisestä arjesta, jossa me kaikki elämme. Se nähdään valmiina, annettuna, sellaisena missä on asioita kuten “markkinavoimat” ja “talouskasvu” (tai sen puuttuminen), ja johon ei antropologia sen kummemmin kaivata.

Marraskuun alussa Etelä-Suomen Vasemmistonuoret järjesti Yläluokkasafarin, retken jolla tutustuttiin yläluokan suosimiin asuinalueisiin. Näillä vasemmistonuorten ”ökyalueiksi” nimeämillä asuinalueilla asuu varsinaisen yläluokan lisäksi myös paljon keskiluokan edustajia. Heitä Yläluokkasafari ärsytti.